Jorinoita jonninjoutavia kera kuvien

Kerrankin voisin edes yrittää antaa itseni sijaan kuvien puhua puolestaan, tai ainakin yrittää tehdä postauksesta kuvapainotteisen, ja kertilla viikon kulkua näiden kautta. Sotkuhan siitä tulee, tiedän sen jo nyt mutta antaa tulla. Sotkuna ja levällään nuo kaikki ajatukset ovat päässänikin, niin mitäpä sitä turhaan liikoja yrittämään ;D

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Kysyi minulta terapeuttini ottaessaan yläs tämän viikkoisen punnituksen tulosta. Painoni oli taas hieman tippunut, muutaman sata grammaa. Hittolainen. Mutta toisaalta, osasinhan minä tämän jo teille ennakkoon kertoa. Syöminen on ollut laiskanpuoleista, liian yksipuolista, suunnitelmaa oikoen ja omaa välinpitämättömyyttä läpisormien katsellen, Syitä etsittiin ja aiheesta juteltiin liki koko tunti, ja sain helpotusta omaan vaativuuteeni: tätä tämä on: askel taakse, kaksi eteen. Tämä viikko on lähtenytkin liikkeelle jo paljon paremmalla ruokahalulla, ja olen sekä pakottanut että lahjonut itseäni million milläkin. Ja makeaa on tehnyt mieli ihan mielettömästi! Ja näitä mielitekoja olenkin pyrkinyt kuluneen viikon ajan toteuttamaan :)

Ruokahalua on herätelty muun muassa jäätelöillä (cittari ja sen viheliäiset EURON jäätelötarjoukset! muutaman ehkä hamstrasin, mitään en myönnä...), uudella profeel juomalla (vielä juomatta, suklaanmakuinen upposi tänään jälkkärinä), geisgatuutilla (jonka yrittämisestä sain tontulta sellaista kyytiä, että tuutti polo odottaa aloitettuna ja elmukelmuun käärittynä hieman otollisempaa hetkeä tulla syödyksi. Toisekseen totesin, etten taida edes oikein tykätä tästä tuutista...), uusilla jogurteilla ja rahkoilla, joista viimeisimpänä uusin Skyr vihreä omena (menettelee, odotin enemmän), niillä kunnon ruoilla (hernekeittoa, lohta, kinkkukiusausta, pinaattikeittoa, jauhelihaa... leipää ja kananmunia kaverina) ja sekä irttareilla, muutamalla palalla suklaata ,sekä random rainbow suklaalla, jonka ostin aivan extempore jo parisen viikkoa sitten! Tuhosin tuon eilen, pienin ahdistuksin mutta alas meni. Tänään on sitten herkuteltu muutamalla palalla suklaata sekä Classicilla. Jätinköhän nyt jotain pois... Mutta jep, sokeri maistuu! Ja nyt on vasta keskiviikk, hupsis....

Today is a special day, my friends! I was actin like a freaking lady, ja suuntasin kaupoille vaateliikkeisiin terapian jälkeen! Oli oikeastaan enemmän terapeuttista pyöriä reilu tunti kaupoilla, ja tällä kertaa todella uppotua rättien maailmaan, ajattelematta mitään muuta kuin tulevaa kesää, ja hankintoja, joita kesää ajatellen raskisi hamtrata. Ja ostinkin jotain! Minä, piheyden ruummiillistuma, sain 40 euroa uppoamaan ilman suurempia omantunnon tuskia: mukaan lähti mustat farkkushortisit (niitä ilmoja odotellessa....) koska möin kaikki entiset shortsini keväällä kirppiksellä (eli siis tottakai minulla oli lupa ostaa uudet, ihanat tilalle!) sekä pitkän neuletakin, joita olen tyytynyt tähän asti ihastelemaan vain muiden päällä, mutta nyt sitten löysin viimein tuollaisen itsellenikin. Tämäkin oli puhdas vahinko, sillä ohini käveli tyttö, joka oli palauttamassa tuota neuletta takasin rekkiin, eli aivan kaikkea kunniaa en voi itselleni tämän hankinnan löytämisestä itselleni ottaa, vaan bongasinpa sen "toisen päältä" tälläkin kertaa. Mutta sain sen itselleni, ja olen eeerittäin tyytyväinen, ja odottelen jo kovasti kelejä että sillä tarkenisi ulkosalla. Onpahan vielä aikaa kasvatella takalistoa aivan rauhassa noihin housuihinkin, joihin aion istua täydellisesti viimeistään loppu kesään mennessä.

Kaupoilla kiertelemisessä kylmässä, märkänä ja väsyneenä kuitenkin parasta on se, että saa tulla kotiin, ja vetää päälle mukavimmat vermeet ikinä: legginssit, villasukat (eriparia tottakai) sekä suurimman hupparin mitä vaatekaapista löytyy (ehkä koko new york-reissun paras ja käytetyin hankinta ikinä ;)) Ja ennenkaikkea, sallia tämä löhöily itselleen!Valitettavasti kuume ei hellittänyt, vaan shoppailu on tässä päivän mittaa jatkunut myös kotishovalta käsin, ja tietokoneen palkissa roikkuu muutama (aivan liian monta) välilehteä eri ebayn sivustoja. Baaad idea, let me tell you!

No ja sitten.Voisin miltei ajatella olevani raskaana! Nimittäin viime aikaiset mieliteot ovat kyllä olleet sen luonteisia, eriskummallisia ja voimakkaita, että jos ei paremmin tietäisi niin voisin jo huolestua :D Nimittäin minua on riivannut aivan eriskummallet mieltymykset, ja varsinkin yhtä niistä en voi käsittää sitten millään!

Nimittäin säilötyt coctailhedelmät! Mmmitä ihmettä!! enhän minä edes pidä sekadelmistä! Juurikin niistä ällöttävistä, joita tarjoiltiin aina koulussa "jälkiruokina", tai hotellien aamupalabuffeteissa, säilöttyine kirsikkoine kaikkineen... hyi helvata! Mutta nyt... kaikkialle, kaiken kanssa, joka aterialla! what?!

Mukaan on tarttunut myös kesän ensimmäinen alemeloni, joita takavuosina olen syönyt oikein urakalla, liiaksikkin, muun ruuan olemassa olon unohtaen. Nyt mietin pitkään, tohdinko melonia kotiin raahata, ettei vain kävisi niin kuin niin monena muuna kertana: täytän mahani melonilla ja jätän kaiken muun syömättä. Mutta näin ei ole päässyt käymään, ja olenkin rouskutellut melonia välipalalla sekä päälyruokana, ja itseasissa, en tiedä johtuuko sitten kylmästä kelistä vaiko mistä, ei tuo meloni aivan niin hyvältä ole maistunutkaan, mitä joskus aikaisemmin. Seuraavan ostan sitten kun helteen painavat kunnolla päälle! 

 Hieman ymmärretävämpi pakkomielle minulla on ollut myös raejuustoon ja näkkäriin, josta on tullut uusi BFF. Siis leipänä, ei rahkaan mössättynä. Ajattelin että en pidä näkkäristä näkkärinä, mutta ohhoh, nyt minulla ei mitään muuta haluttaisikaan. Raejuusto nyt sinänsä ei ole mikään ihmeellinen asia. Olen toki korviani myöten rakastunut valion uuteen juures/siemenraejuustoon, mutta jotenkin olen saanut näistäkin kahdesta mieliteosta aikaiseksi jotain kieroa.... nimittäin yhdistämällä ne. Kulhoon. Murskattuna. Eli käytännössä, syön näkkärini lusikalla kulhosta. Raejuustoon sekoitettuna...kuivatulla punajuurella ja siemenillä maustettuna. Tänään yletyin jo aivan uusiin ulottuvuuksiin lisäämällä coctailiin jo pilkottua kinkkua. Että joo... Alkuun saattoi kuulostaa aivan normaalilta touhulta, näkkärit ja rakeet mutta mutta....missä menee hulluuden raja? :D ON VAAN NIIN HYVÄÄ ETTÄ JÖSSES!! 

Sitten. Löysin jotain tuossa pari päivää takaperin. Flippasin. Ei siitä sen enempää. Tilaukseen menee!

Mieli on vähän vaihdellut, ja välillä on tullut otettua "vähän" takkiin Tontulta (erityisesti haastaessani itseäni herkuilla). Eilisen terapiakäynnin tiimoilta, jossa juurikin puhuimme syömisestä melkoisesti, oivalsin jotain. Ravitsemustilan korjaantumisessa tärkein marssijärkestys on seuraava: rytmi, monipuolisuus, riittävyys sekä sallivuus. Niin. sallivuus on monesti se viimeinen saareke, jota kohti pikku hiljaa kuljetaan. Toki, kaikista parasta olisi lähteä haastamaan ja altistamaan itseään herkuille ja haasteille jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jottei kynnys sitten myöhemmin, syöntien jo sujuessa ja ollen muutoin kohdillaan, olisikaan niin haasteellista. Tajusin, että yritän välillä liikaa. Niin kovasti haluaisin jo usklataa kaikkea, ja luulen ja vaadin että minun tulisi kyetä jo kaikkeen, onnistua jokaisessa haasteessa ja herkussa, vetää kaikkea mielitekojen mukaan. Terapeuttini naurahti, että sen sijaan, että tavoittelisin kakkupalaa, vaadin ja tavoittelen koko kakkua. En tarkoita, että yritän täällä hikikarpalot otsaltani valuen koko kakkuja syödä, vaan että en osaa ajatella että mienestä voi lähteä liikkelle. Ja ennenkaikkea, itseensä ei tarvitse pettyä, tai itselleen suuttua tai hermostua (niinkuin maanantaina tein, jumaleisson en muista milloin olisin saanut sellaisen raivoitkupotkusoimaus-kilarit kuin autossa marketista tullessani, huutaen itselleni sellaisia solvauksia ja vaipuessani totaallisen epätoivoon. Aivan itsekkin hämmästyin jälkikäteen kuinka saatoinkaan olla niin vihainen itselleni. tai ehkä sittenkin sairaudelleni?)  Mutta kuitenkin. Nyt aion keskittyä siihen, että syön vaikka herkun päivässä, ja yritän ymmärtää sen, ettei minun tarvitse kyetä kaikkeen heti. Ajallaan, kun nuo syönnin kolme muuta etappia on saaavutettu, myös sallivuus ja herkuttelukin sujuu ilman sen suurempaa suunnittelua ja soimausta, vaikka jos välillä takkiinkin tulee. 

Hmm. Mitähän vielä... ai joo! Koin juuri jotain lenkillä, ensimmäistä kertaa tälle...kesää? <3 

Ei kai mulla muuta :)

~ Laura 

Mikä on kun ruoka ei maistu!

Niin, otsakekin sen sanoo. Ei maistu, niin ei maistu!Mutta miksi ei maistu! Olen koitetlu lahjoa itseä viime päivät millä milloinkin: suolaista, makeaa, haasteita ja Tonttu-ruokaa. Ei. Ei niin ei. Jo reilun viikon olen joutunut enemmän tai vähemmän vääntämään kättä ruokailuista: minulla ei tunnu olevan minkään maailman intressiä ruokaa kohtaan what so evör, ja nälkääkin saa hakea ja houkutella kylään. Eipä ole paljoa näkynyt tai kuulunut. Olen samaan aikaan hamstrannut pakkaset täyteen jäätelöä ja pakannut kaapit aina suklaakekseistä irtokarkkeihin täyteen jotta edes satunnainen mieliteko saisi minut syömään jotain energiapitoista, mutta viimeiset pari viikkoa olen lähinnä nautiskellut kaalta. Kaalta sen kaikessa mahdollisessa olomuodossa! Kaalisalaattia kanalla, kaalisalaattia lohella, kaalisalaattia kasviksilla ja kermaviilikastekkeella, tonnikalawokkia kaalella, kaalilaatikkoa... kaalia raakana, kaalia kokattuna... kaalta,kaalta, kaalta! Päälle vielä pepsi maxia ja keinotekoisesti makeutettua kahvia, niin pääsen aivan kohta ihmettelemään airbussien liikennöintiä leijuessani maamme ilmatiloihin, sen verta kaiken tämän seurauksena olen saanut kärsiä megaluokan turvotuksesta ja kaasupatoutumista. Mahani on pallo täynnä ilmaa, ja  olo on aivan kamala ja tukala!

Siinä missä parisen viikkoa takaperin minua lähinnä ahdisti se, etten tiennyt mitä herkkua, einestä, valmisateriaa tai haastetta kävisin milläkin hetkellä valloittamaan seuraavaksi, nyt himoitsen lähinnä vain päärynöitä ja appelsiineja. Herkut ovat jääneet kaappeihin odottelmeaan syöjäänsä. Toisaalta, keho kertoo mitä se tarvitsee, ja koska minua on myös väsyttänyt kovasti viimeiset viikot, ehkä se vaatii itselleen vitamiineja? Vai olisko väsymyksen syy sitten kuitenkin huonontuneessa syönnissä? Reilu viikko on mennyt lähinnä salaatteja ja keittoja syöden, mutta nyt jo pari viimeistä päivää olen tämän lisäksi onnsitunut skippamaan muutamat välipalat ja lämpimät, korvaamalla ne jollain pienellä suolasisella, kuten raejuustolla ha hedelmillä, Leipä on pudonnut lämpimien kyljestä lähes kokonaan, ja maitoa olen juonut.... tai oikeastaan jättänyt juomatta. Yli-makean kahvin kaverina sitä menee. Jota taas seuraa taas tuo ihana turvotus...

Vaan muttakun mitä tehdä tai syödä kun mikään ei maita, ja nyt jo tuo kaalikin on alkanut maistumaan lasinaluselta suussa. No joo. A) älä kuuntele, vaan anna mennä, suunnitelmaa noudatten, ja B) toista kohtaa A niin monta kertaa että alkaa maistumaan. Tässä vaiheessa ei ole vielä varaa pelleillä ja kuunnella omia mielitekoja tai nälkäsignaaleja, koska nähtävästi ne saavat ruokailuni vain ojasta allikkoon. Näkihän tuon jo viime viikon nollatuloksessa punnituksessa, ja jos näillä syönneillä on paino päässyt nousemaan huomista punnitusta ajatellen, niin lähden seuraavaksi kokeilemaan vetten päällä kävelyä lähijärvelle, vaatii nimittäin vähintäänkin yhtä suurta ihmettä. Tällä hetkellä minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä syön, kuinka syön, milloin ja onko se suunnitelman mukainen. Kohautan olkiani kun ajatus leivästä käy mielessäni, mutta sivuutan sen samantien: plääh. 

Päätin että huomenna alkaa uusi elämä! Nyt on tultava stoppi tälle lusmuilulle. Tuntuu, että olen keskittynyt viime viikot melko tiiviisti mielen ja ajatusten työstämiseen, ja ruokailut ovat siinä sivussa jääneet aivan liian vähälle huomiolle. ja olen antanut tonttuilulle aivan liikaa tilaa hengittää, ja vallata ajatuksia. Mahan lisäksi mielikin on ollut pinkeä, ja valinnanvaikeus ja ruokajaakailu loputonta. Ja uuvuttavaa. Ruoka pyörii mielessä, mutta siltikään mikään ei tunnu menevän alas kiduksista. Tai menisi, jos sen saisi lapioitua sinne suuhun asti, vaan kun ei innostanut edes pahemmin yrittää. Vika ei ole pelkästään siinä, että en uskaltaisi syödä, vaan kun mieleni ja makunystyräni eivät tunnu halajavan mitään. Koitin yksi ilta syödä noita irttareita joita ostin. Söin puoli fudgea kun tunsin äklötystä jo puolessa välissä kuutiota. Pussi palasi kaappiin vauhdilla. Hyvä yritys. 

Palasin juuri lenkiltä, ja melkein kiljuin riemustas tajutessani jotain: huomasin haaveilevani jostain makeasta! Bujaaah, jo oli aikakin! Mieliteko!! Miten ihanaa, niin pitkästä aikaa tekikin mieli jotain! Koska päivälliseni venyi jälleen naurettavan myöhään, ajattelin antaa itselleni vielä tämän iltaisen tonttuilun anteeksi, ja syödä sitä jotain makeaa iltapalaksi, mitä nyt kaapista löydänkään! Kunhan vain saisi jonkun muunkin kuin purkkiananaksen tai makurahkan maistumaan kielenpäällä joltain!  Mutta huomenna. Aivan pakko palata rytmiin, ja palautella kaikki suunnitelmaan kuuluvat takaisin. Kokemuksesta tiedän kuinka pienet lipsumiset kasvavat pian suuremmiksi, ja nyt jo huomaan syöväni enemmän salaatteja ja proteiinia mitä minun kuuluisi, ja kuuntelevani liikaa kehon olemattomia viestejä jja niitä vieläkin olemattomia "mielitekoja".

So let the food revolution begin! Tai pikemminkin vallankaappaus, jossa tontulta riistetään jälleen ohjat, ja suunnitelma palautetaan takasin omalle istuimelleen. Ehkä vika on vähän siinäkin, että minua kyllästyttää syödä juurikin kaalta, ja olisikin aika lähteä hakemaan taas uusia makuja ja haasteita, ja yrittää innostua ruuasta ja syönnistä, niinkuin aikaisemminkin. Ekaa kertaa tälle saikkua kohtaan tämän asteen ruokaongelman, eikä sitä saa nyt päästää karkaamaan lapasesta.

Jotenka. Antakaapas kuulua  Teidän mielitekojanne, lemppareitanne, sydämenne valittuja, ultimate ruokahalun herättäjiä ja rakkauksia, joilla minä voisin alkaa herättelemään omaa uinuvaa ruokahaluani, ja löytää itseni jälleen haastamästa itseäni! Ideoita, uhkauksia ja haasteita otetaan nyt vastaan, ettei tähän vain jäätäisi paikoilleen junnamaan ;)

Eikä salaatteja! Muutakuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Asetan itselleni tulevalle viikolle  Kolmen Koon Kiellon : ei kaalta, ei kahvia, ei kolaa. Tilalle taas nousee aivan uusi Kolmen Koon-dieetti: Karkkia, Kolesterolia ja Kunnon ruokaa! 

Ainakin seuraavilla uutuuksillä olen yrittänyt herätellä mielenkiintoa ruokaa kohtaan, ja jotta syönti ei aivan kaatuisi rahkan ja skyrien varaan, olen yrittänyt sitkeästi haastaa itseäni kevään ihanilla uutuus tuotteilla. Jättimenestykseksi on tähän mennessä osoittautunut ainakin Valion uusi lakkarae (pure love people <3) sekä kreikkalainen uutuus uuniomena! Alpron kookos jogurtti ei oikein sykähdyttänyt, ja puolet sain kumota valtameriin. Kaapissa odottaa vielä toinen mokoma uutuuksia, joita ei auta kuin alkaa apinan raivolla tuhoamaan! 

Näin. Olen puhunut.

 ~ Laura

P.s. Tämän postauksen alkuperäinen tarkoitus oli olla ruokapäiväkirja sepostus kuvineen kaikkineen, mutta jotenkin päädyinkin nillittämään ajatuksista, mitä päässäni on viime päivät pyörinyt, tuloksena tällainen itkuvirsi. No mutta toisaalta, viime päivien syönnit eivät aivan ole yltäneetään sellasiin suorituksiin, että niillä kehtaisi kamalana kerskailla, Saatan ne kuitenkin vaikka tulevalla viikolla tännekin yrittää saada näkyviin, niin näkeepä sitten vähän kontrastia hyvän ja huonon päivän välillä. Mutta aina ei mene niinkuin on suunnitellut, ja tällaista tuli tällä kertaa ;) 

Kun jääkin jalkoihin

Heimoivaankaikille. Vaikka viime postaus olikin tuollain höpötys, niin silti viime päivät ollaan vedetty hieman syvemmissä vesissä. Tai ei nyt aivan umpi uppeluksissa, mutta sanotaanko että kahluusaappaat on olleet tarpeen. Päässä on ryöpynnyt jos jonkinmoista ajatusta, olen saanut motivoida itseäni liikkeelle kun tuntuu että mikään ei innosta, kaikki jää kesken (kuten, huvittavaa kyllä, tämänkin lause jonka palasin korjaamaan  vasta oikolukiessani pahimpia kirjoitusvihreitä...) enkä saa mitään tehdyksi loppuun, tai edes aloitettua. Olen ollut lamaantunut ja levoton samaan aikaan, ja tämä kehä taas aiheuttaa ärtymystä ja ahdistusta. Väsykin meinaa painaa, ja päätöksentekokykyni on aivan hanuristä, puhumattakaan valinnanvaikeudesta, joka sanana ei anna oikeuitta sille todelliselle vaikeuden asteelle mistä nyt puhutaan. Aivan naurettavaa pyörittämistä hetkittäin, ja 110% uuvuttavaa ja turhauttavavaa.

Valintojen lisäksi myös ruokailujenkin suhteen on tullut otettua takkiin viikonlopusta tähänpäivään mennessä kerran jos toisenkin, turhankin useaan ehkäpä. Viimeisimpänä esimerkkinä eilinen yritykseni ostaa karkkia: jo monta päivää olen haaveillut irtokarkeista, mutta joka kerta tämän velvollisuuden jollain verukkeella siirtänyt tulevaan: milloin ei ole ollut "niitä oikanlaisia" karkkeja tarjolla, en ole viitsinyt ajaa makuunin asti niitä ostamaan, tai sitten ei ole tehnytkään juuri sillä hetkellä mieli, vaikka tietää että ne karkit ovat pyörineet mielessä jo päivä kausia. Eilen hermostuin, ja vähää vaille yhdeksän säntäsin kauppaan ostamaan pussia, jonka olin jo ennakkoon päättänyt. No, arvata saattaa. Mukaan lähti herkkuja kisastudioon, mutta ei sitä karkkipussia!! *itto,st'ana, p*erkule ei *umakauta mikä siinä voi olla niin ******** vaikeaa häh?! Jos mieli tekee ja kauan on aikonut, niin kerro mulle! Ees taas hyllyjen väliä, ja vielä kassaltakin takaisin, ja lopputuloksena autoon itkemään. Niitä hetkiä jolloin sairaus lyö päin kasvoja, ja lujaa... Eli muutamat kerrat olen saattanut pikku katkerat tirauttaa niinä epätoivon hetkinä, kun olen varma, etten minä koskaan tästä pääsemään, enkä löydä kyllin rohkeutta tai voimaa parantua, vaan jään ikuisiksi ajoiksi jumiin. Itku puhdistaa, ja olo on kohta jo parempi. Sitten kohta taas mennään.

Mutta hei. Tämä on vissiin sitten sitä askelta taaksepäin? Yhtenä hetkenä tullaan kaksi askelta eteen, toisena askel taakse. Kuuluu ilmeisesti asiaan? Tämän on juurikin sitä sahausta mistä puhuvat? Mieli viime viikon megaoivallusten johdosta on edelleen sallivampi ja kevyempi, vaikkakin vakava ja apaattinen (voisiko niin kuvailla?), mutta levottomuus ja viisi vuotiaan keskittymiskyky poislukien, olo ja ajatukset muutoin ihan ok. Tunteet ja ajatukset tulee sellasiena kun tulevat, ja niiden kanssa opetellaan elämään ja niitä vastaavottamaan ja käsittelemään. Sekin kuuluu asiaan, vai? Tärkeitä juttuja nämäkin, yhtälailla kuin ruokailutkin.

Sanonota "Siipi maassa" sai aivan uuden ulottuvuuden tällä viikkoa...literally. 

No mutta se siitä sitten. Mitäpä muuta. Joo. Eilen oli klinikkakäynti, ja punnitus. Paino oli nyt sama, jopa hieman pakkasenpuolella, miinua 100g, mikä siis nyt lähinnä tarkoittaa että paino on pysynyt viikon samoissa lukemissa. Tämäkin kuulemma kuuluu pakettiin; harvinaista on että paino nousee verkkaisesti tasaisesti, vaan se tapahtuu yleensä pyrähdyksinä. Piirsimme painostani diagrammin. Se alkoi tammikuulta ensimmäisistä punnituksistani klinikalla aina eiliseen käyntiin. Oli kivaa nähdä aivan paperilla sitä mitä kevään aikana on tapahtunut: ensin paino laski tasaiseen, jopa reilulla kahdella kilolla siihen maaliskuun puoliväliin, kun yhtäkkiä käyrä lähti tasaiseen nousuun. Sairaslomalle jäämiseni ja ateriasuunnitelman käyttäänottoni näkyi siis aivan selvästi tuossa kaaviossa, ja olin siihen hyvinkin tyytyväinen. Osastolla ollessani ravitsemustilani korjaantuisi kuulemma vieläkin nopeampaa, sen verran ahkerammin ruokaa siellä syötetään, ja kulutus on aivan minimissään, mutta hyvin oli terapeuttini tyytyväinen tämän sairasloman saavutuksiin, ja siihen kuinka  olen saanut yksin kotona ollessani, avohoidon tukemana tuloksia itsenäiusesti aikaiseksi. Kieltämättä, tunnen tästä ykpeyttä, sillä hänen puheissaan kuulen aina aitoa tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja huojennusta saavutetuista kiloistani, puhumattaakaan siitä mielen ja ajatusten työstämisestä, mitä olen tämän kevään aikana tehnyt. Nyt olemme painollisesti siis siinä samassa lukemassa kuin mitä olin tammikuussa klinikalle ensimmäistä kertaa saapuessani, siistä naureskelimmekin että nyt olemme siinä aloitusruudussa, missä oltiin kun ekaa kertaa tavattiin. Ehkäpä hoitajillani oli omat epäilyksensä ja pelkonsa siitä miten kotona suoriudun, monta kohtaloa ovat varmana nähneet ja hoitoon joutuneet pakottamaan, mutta olen ilmeisesti sitten kuitenkin onnistunut osoittamaan, että (ainakin toistaiseksi) olen pärjännyt melko hyvästi omalla tahdonvoimalla ja avohoidon tuella myös kotioloissa. Ovat olleet ehkä positiivisella tapaa myös yllättyneitä ja huojentuneita, ehkäpä? Lähtötilanteeni kuitenkin oli melko haasteellinen, ja useamman kasvoilta paistoi ehkä pienoinen huoli ja epäusko, sillä olihan BMI:ni tuolloin  vain reilu, 12 ja useamman vuoden jatkunut "vakava ja vaikea aliravitsemustila" toivat omat mausteensa siihen soppaan, jota itse halusin kotona alkaa keittelemään. Mutta hei! Vaikeista hetkistä huolimatta, saankai siis olla itsestäni edes hieman ylpeä, aivan niinkuin klinikallakin ollaan oltu? :) Ei jäisi yhteen lukemaan, tai yhteen päivään kiinni, vaan muistasi katsoa asiaa laajemmasta perspektiivistä, kuten vaikka tuollaisen painokäyrän muodossa, niin huomaa, että suunta on kuitenkin ollut aivan oikea ja pidemmän aikaa. Eli ottaisi nyt siten tämän askeleen taaksepäin vain ponnistaakseen taas uuteen kiriin eteenpäin! :) Tiedän mitä se kohdallani juurikin tarkoittaa: desimitta takasin käyttöön maitoa mittaillessa, jämäkkyyttää leivän syöntiin lämpimillä,sekä lämpimien ruokien laatuun, eli enemmän pottua, pastaa sekä riisiä, a.k.a normi ruokaa, eikä tonttuiluja tai perunan/pastan korvaamista leivällä. Olen katsonut näitä lepsuiluja läpi sormien nyt vähän liiaksikkin, oikeastaan sen jälkeen kun kuulin painon nousseen sen vajaan kilon. Se ei ole ahdistusta, vaan pikemminkin ajatusta siitä, että jos paino nousee näinkin helposti pelkällä startti-suunnitelmalla, niin mikän hätä ja hoppu tässä on lisäyksiä tekemään, saatiak vaaraksi jos sieltä silloin tällöin leipä uupuu, tai salaatteja menee kaksi päivässä. No nähtävästi ei parane katsella läpi sormien, vaan oikeasti ravisteltava taas itseään niskavilloista, ja tehtävä kurinpalautus. Ilmeisestikkään lepsuiluun ei vielä ole varaa tai saumaa.

Ruokaa rakkaudella raivolla? Uskollinen, vuosia palvellut soppakauhani tuli tällä viikolla tiensä päähän tonnikalawokkia hämmennellessä ;( :D 

Jäätelö(t) (ja purkka tukassa) piristää harmaatakin päivää sadan prosentin varmuudella <3

Keep on swimming ja silleesti... 

~ Laura 

Sinkkunaisen arkea Vol.425.

Sillä välin jossain päin oulun lääniä...

"Äiti, olin eilen reipas ja ostin Saarioisten äitien tekemää ruokaa, lasagnettea!"

"Aaa, no tosi kiva. Miltäpä maistui, oliko hyvää?"

"Joo, oli tosi hyvää, oon ilonen että uskalsin ostaa ja kokeileen, tänään söin loput"

"...."

"No mitä?"

"Maidonkin vedit sitten vissiin suoraan tölkistä?"

"No mitä vikaa siinä nyt on?"

"Ei,ei kai siinä mitään vikaa ole... Oisit nyt kuitenkin edes lautaselle laittanut, mukavampi syödä......"

" O_____o"

"No siinä on.  Ei vaikuttanut makuun."

#vaimoainesta#livingalone#

~ Laura 

Suupielet hymyssä, sokerisessa!

Hauskaa työväenjuhlaa kaikille! Varatkaahan pilkkihaalarit ja karvalakit matkaan jos kylillä liikutte, ei anneta takatalven yllättää!Vappu, niinkuin muutkin juhlapyhät  yleensä tähän asti ovat vierähtäneet osaltani lähes aina juhlakansaa juottamalla töiden merkeissä, mutta nyt sitten vapaiden merkeissä. Itsehän aion pukea ehkä ylioppilaslakin päähäni, ja suunnata kaupungille vappupäivänä karkeloita katselemaan ja syömään perinteikkäästi kesän ensimmäisen (toisen) pallojäätelön <3 Siinä minun juhlintani. Tänään pääsin sitten viimein myös munkkikiusauksestani herkutellessani mamman tekemillä, vastapasitetuilla vappumunkeilla. Sussiunaa, kannatti odottaa näihin omatekemiin, suussa sulaviin yksilöihin mitä ostaa kaupasta, sen verta eriherkkua sain syödäkseni <3 Upposi yksi, upposi toinenkin, ja mitään en kadu ;)

Siman, serpenttiinin ja sokerimunkkien täyteistä vappua kaikille!

~ Laura 

-Ruokapäiväkirja- Viikonlopun evästys

Tässäpä hieman takautuvasti viikonlopun ruokailuja. Sinänsä ei mitään kummempaa, mutta koska pääsin itseäni myös sunnuntaina hieman haastamaan, niin pitää siitäkin vähästä saada hieman iloita ;) Kyseessä siis lauantai ja sunnuntai, kun päivät kuluivat porukoiden luona pihatöitä tehden, sekä kaupoilla kierrellen.

Lauantai

Aamupala 8.30. Perinteinen jogurtti/rahka coctail, mutta tällä kertaa en osannut päättää ottaisinko näkkärillä vai uusilla, ostamillani muroilla, joita ei vielä ihan kamalana ole tullut syötyä, joten molempia sitten. 1 siivu näkkäriä ja vajaa desi muroja. Hyvää oli!

Aaamupalalta sitten kaupoille kiertelemään, ja hieman ahdistusta ja vaikeuksia sain tuolla reissulla kohdata: lounasajan lähestyessä minulla ei ollut yhtäääään nälkä, ei sitten ollenkaan, ja vatsaani ja kurkkuani kiristi ja puristi ihan mielettömästi. uskon että tuolla katupölyllä on minuun jonkin sortin vaikutus, ja kurkkuni tuntui eritääin ahtaalta, itseasiassa koko kroppa tuntui aivan tukkoiselta ja ahtaalta. Siksipä yritin lähteä herättelemään ruokahalua kesän uutuus pehmismaulla, päärynällä, ja vaikka tuo pehmis hyvää olikin, ei se maistunut ollenkaan, ja tuo "nautintohetki" oli kaikkea muuta kun nautinnollinen, kun jouduin syömään aivan väkisin, kun nälkää ei ollut pätkääkään! 

Välipala klo 12. 

...Lisää kaupoilla kiertelyä. Ja sama kiristävä puristava olo jatkui koko päivän, niin kurkussa kuin mahassakin. Vasta noin viiden aikaan, kun ruoka-aikanani oli jo mennyt ohi, olo alkoi helpottamaan kun tajusin kokeilla allergialääkettä. Lääkeen vaikutus, sekä kesän ensimmäiset tuoksut pallogrillistä onnistuivat viimein herättelemään ruokahaluani! ruokailuni viivästyi parilla tunnilla, mutta sitten nälkä olikin melkoinen, ja nuo kanan grillileikkeleet ensimmäistä kertaa tälle keväälle miastuivat aivan taivallisille <3 Päivällinen klo 17(ish).

Iltapalalla ei myöhästyneestä ruokailusta johtuen aivan kamala nälkä ollut, joten jotain makeaa sitten... Ostin kaupasta uusia Alpro-jogurtteja, joissa aivan ihant maut: punainen omena-herukka, sekä vanha suosikkini, mansikka-raparperi. Yksi tällainen, rahkaa ja päärynä sekä näkkäri, tällä pärjäsi aamuun asti aivan loistavasti! Iltapala 22.15.

Sunnuntai

Aamupala 8.20. Hieman vaikeuksia päättää mitä ottaisi, ja melkoinen soppa siitä sitten syntyikin :D Kuvassa tuon sopan ainekset: loput skyrin vanilijasta, arki raetta, täyteläistä rahkaa, ja loput, noin puolikas piltti sekoitettuna kaneliin, päärynään ja pariin siivua wasan näkkäriä (juurikin tuo paketti on lempparini, ja ekaa kertaa varmaan vuosiin sain jonkun paketin todella syötyä loppuun asti, sen sijaan että olisi vanhentunut kaappiin, mahtava fiilis ;D). "Vellistä" tuli niin jämäkkää, että siihen jäi lusikka pystyyn, ja sen nieleminen kävi kyllä työstä, sen verta kuivaa pöperöä noista elementeistä tuli, että muistin jälleen miksi on ratkaisevaa pistää joukkoon jotain hieman juoksevampaa, kuten vaikka jogurttia, mitä pelkkiä rahkoja ja rakeita :D no, tuli nieleskeltyä, ja hyvää oli, kaikesta huolimatta. Siperia opettaa ;) 

Sitten itse haasteeseen. Nimittäin ulkona ruokailu. Olenhan minä ulkona syönyt, ja se onnistuu melko hyvästi, jos paikka on oikea,tai tuttu. Mutta varsinaiset ravintolat kuuluvat vielä haasteellisimpiin kuvioihin. Aikoinani kävin todella paljon syömässä ystäväni kanssa ulkona, tuolloin sairaudessani oli joku ihme vaihe, että minulla oli aivan yyper salliva olo, joka meni välillä ylikin; saatoin syödä monta jäätelö putkeen, syödä ulkona joka päivä, ja nyt jälkikäteen ajateltuna, kaikki oli kyllä melko kaaottista. Paino nousi, ja ahdistus sen mukana. Varsinaista taipumista ahmismiseen ei ollut, mutta jotain noina aikoina oli kyllä meneillään, ja loppu peleissä se ei ollut yhtään mukavaa, eikä sallivaakaan, sillä aina noiden hetkien jälkeen koitti myös katumus ja kompensointi. Noh, ravintolat ovat jäänet siis moneksi vuodeksi, ellei reissuja oteta huomioon, mutta täällä kotosuomessa. Ja niin moensti listalta valikoituu salaatti. Sunnuntaina kuitenkin, minun omasta ehdotuksestani, kävimme perheineni syömässä Rossossa, koska moinen haaste mielessäni on pyrönyt jo viikkoja. Siskoni ollessa yön työssä, ruokailu sijoittui melko myöhään, mikä eka meinasi aiheuttaa hermoilua, mutta juuri kun olin tonkimassa jääkaapista puolenpäivän aikaan välipalaa (enhän millään jaksanut odottaa aamu kasista klo kahteen ruokaa! tai olisin, mutta se ei ole luvallista..), kävikin ilmi että pääsemme lähtemään hieman aikaisemmin. Huh. Ammupala ei pitänyt nälkää loitolla kovin pitkään, ja Rossoon päästessä minulla olikin jo melko nälkä. Hyvä näin, sillä väkisin syönti ei olisi ollut niin kamalan kiva vaihtoehto, ja lauantain aamupäivän pakkosyönti kummitteli vielä mielessäni. Nyt ei tarvinnut mihinkään pakottaa ;) Olin päättänyt, että otan listalta mitä vaan. Mitä vaan muuta kuin salaattia! Siispä itselleni valikoitui bruchetta leipä-annos, jonka välissä broilerin rintafileetä, fetaa, minttujogurttikastiketta, salsaa ja tomaattista majoneesia. Majoneesia?! Eka kauhishtuin, olihan annoksessa jo fetaakin, mutta paskat. halusin kyetä syömään annoksen juuri sellaisena kun se listalla oli, joten mitään epäröimättä kerroin tarjoilijalle tilauskeni. Minua huvitti äitini, joka oli nopeaan vailintaani hyvinkin yllättynyt: normaalisti minulta menee sata vuotta päättää ja jaakailla, ja siinä vaiheessa kun isäni kysyi että ollaanko valmiita, huikkasin jo tietäväni mitä haluan. Äitini aivan tyrmistyi, ja rupesi itse kiireellä katselemaan listaa mitä itse haluaisi :D kerrankin minä olin muita nopeampi! ;) Helppoa, kun seurasi vapaasti mielitekoja, eikä jäänyt kuuntelemaan Tontun puheita, vaan sulki ne yksinkertaisesti poissa mielestä. Ja niin hyvää tuo annos kyllä oli, että lautanen oli kaikkine majoneeseineen ja fetoineen lopetettu viimeistä murua myöten! Ihana kokemus, ja tunsin itseni voittajaksi! :) Lounas 13.30.

Ja itseasissa minulle jäi jopa hiemna nälkä tuon käynnin jälkeen :DD oli nimittäin pitkä aika odottaa seuraavaa ruokaa :D välipala jäi väliin, ja klo 17 siirryin jo päivälliseen, ja tuo pinaattikeitto muna-raetahnalla päällystetyn ruisleivän kera upposi sellaista kyytiä että ;D En olisi uskonut nälän riittävän, ja olin varautunut että olisin ähkyssä koko päivän mutta ei.  Jälkkäriksi vielä Play-kaakao. 

Iltapala n.22. Nälkää riitti vielä illallakin, siistä ruisleipä ja iso annos rahkaa/jogurttuia marjoilla. En osannut valita kumpaa haluaisin, juustoa vain kinkkua (syön aina jomman kumman, mielestäni jusuto ei maistu jos siinä on kinkku alla :D) joten leipä on fifty-fifty mallia! ;) Kunnon kermajuustoa, ai nami! 

Siinäpäs ne. Rosso käynti rohkaisi kyllä harrastamaan ulkoruokintaa enemmänkin, sekä tartumaan enemmänkin vaikeimpiin haasteisiin. Tosin, vielä on tuoreessa muistissa tuo munkki-episodi ;D Onneksi sain eilen kuitenkin helpotettua makeannälkää syömällä taas yhden kesän uutuusjäätelöistä; Ingmannin Mud Caken, aaaai herttileijjaa <3

Maistuvaa viikon jatkoa kaikille! Annetaan mielitekojen viedä mukanaan :) 

~ Laura 

Voiha halavatun hillomunkki!

Jos joskus ottaa pattiin, niin nyt sitten on juurikin tuollainen hetki! pakko päästellä höyryjä, vaikka aihe onkin ihan naurettava.

Päätin nimittäin eilen, ja tunne varmistui vielä tänä aamuna, että this is the day, tänään haastan itseni jollain. Erään ihanan lukijan motivoimana, yllyttämänä ja jalanjäljissä päätin, että aikomisen sijaan on todella ryhdyttävä sanoista tekoihin, ja uskallettava enemmän, ja isompia asioita, ilman suurempaa ressiä ja ajatusta. Senkun vain toimii. Niin oivallisena esimerkkinä hän itse toimi taannoin, että aivan mykistyin, ja havahduin itsekin haluavani juuri tuonlaisia suorituksia ja urotekoja. Kiitos siis tästä Kaisa. Juurikin tästä on mielestäni vertaistuesse kysymys: tuetaan, kannustetaan, tsempataan, mutta tungetaan myös sen verta iholle, ja ollaan valmiita potkimaan hieman vauhtia persuuksiin, ja saamalla tästä kaikesta myös itselle virtaa ja puhtia kohdata haasteita. Autetaan ja tsempataan toisia puolin ja toisin, kiitos siis kaikille ihanille!

Mutta siis. Herkku joka on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Varmaan jo viime kesästä asti, mutta aina jäänyt ostamatta...ei nyt tee mieli. No kun kohta on oikia ruoka aika, sitten joskus vielä ostan tuollaisen, oi kato kun on ihanan näköisiä! muttakun, sitten seuraavalla kerralla, noku just söin, ei nyt tee oikeestaan ees mieli.... tekosyiden ja tilanteiden välttely on aivan loputon, ja tuo mieliteko on jäänyt hankkimatta kerta toisensa jälkeen. Lisäksi kun haaste on minulle henkilökohtaisesti punaisten ruokien listalla (tällä tarkoitan ruokien liikennevaloja, joiden avulla lajittelen ruoat punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin... tästäpä tulisikin itseasiassa mielenkiintoinen aihe kirjoitella!), enkä siis siksi olekaan aivan helposti saanut tätä haastetta selätettyä. Ainakaan vielä, kunnes tänään päätin että tänään se tapahtuu, ja hankin itselleni pulleimman, mehukkaimman, sokerisimman, tuoreimman, vadelmahillolla varustetun...

Mutta eipä mennyt tälläkään kertaa aivan kuten Strömsössä, ja sokeristen näppieni sijaan jäinkin nuolemaan paljaita sormiani! Ja eikä ollut minusta itsestäni johtuvaa, tällä kertaa. Nimittäin kolme eri kauppaa ja tuoretiskiä, sekä aivan liian montaa turhaa ajettua kilometria ja suuren suurta hiilijalanjälkeä myöhemmin totesin, että koko maailma tuntuu olevan minun ja hillomunkkini välissä! Ei vaan ei, si sitten millään! Oli dallaspullaa, omenakampaa, vanilijaviineria, mustikkapullaa, korvapuustia, karjalanpiirakkaa, croissanttia, kanelikierrettä, rähmäpullaa, kinuskidonitsia, pikkupizzaa, SOKERIMUNKKIA, vaan ei sitä saamarin hillolla olevaa ihanutta, johon olin koko ajatuskeni, voimani ja tahtoni viimein saanut ajettua!! Tulin kotiin pettymyksen ja helpotuksen sekaisin tunnelmin, mutta lähinnä minua ärsytti se, kuinka niinkin yksinkertaisesta hankkeesta saattoikin tulla niin vaikea ja iso juttu. Ja iso ja vaikea siitä kehkeytyi päässänikin, sen sijaan että se olisi ollut enää extempore, kiva juttu. Siitä tuli pakkomielle ja melkoinen urheilusuoritus. Kotiin päädyttyäni ja syötyäni tuo munkki ei vaan ottanut ja lähtenyt mielestäni, vaan jäi hyvin paljon kummittelemaan ja ärsyttämään mieltäni, ja siksi päätin vielä viimeisen kerran nousta vastarintamaan, ja suunnata lähimarkettiin: olin päättänyt tuon munkin saada, ja sen myös tänään söisin, Tuossa vaiheessa minulla ei enää koko munkkia lie enää mieli tehnykkään, sen verta pakko siitä oli päivän aikaa kehkeytynyt. 

Ja yritykseksi jäi tuokin kerta, sillä ei ollut k kauppiallakaan tarjota minulle halamani laista herkkua. Voihan hevon... kakkara. 

Mutta ehkä ihan hyvä näin. Enemmän kuin hienoa että olin päättänyt kohdata suuren haasteen tänään, pisteet siitä, mutta vaikka olisinkin viimiesellä reissulla munkkini saanut, ei se niin hyvältä varmana olisi enää maistunutkaan. Ehkä siis ihan kiva, että tämä haaste jää kertaan, kun minua kävelee kadulla vastaan juuri sellainen munkki, jota olen tänään päivän metsästänyt. Silloin yksinkertaisesti vain tartun tilaisuuteen, enkä jää kahtakertaa miettimään, ei nimittäin olekkaan aivan yksinkertaisin homma, sittenkään. Ja tuolloin harteilta on pois myös turhat paineet ja odotukset, joita tänään tunti tunnilta tuntui kertyvän enemmän ja enemmän. Parempi niis näin. Kyllä.

Parempi metsästysonni seuraavalla kerralla, hittovie!

~ Laura 

Tuloksia!

Onnellinen. Tyytyväinen. Hämmentynyt mutta samanaikaisesti suopea. Ei moksiskaan. Peloton. Varma. Luottavainen. Ihmeissään. Tohkeissaan. Kummastunut. Hieman yllättynyt. Mutta sitten taas: hyvin, hyvin tyytyväinen.

Näitä kaikkia olin eilen, kun minulla oli takanani pidemmän kahden viikon tauon jälkeen vierailu klininkalla terapeuttini luona. Päiviä viime tapaamisesta oli ehtinyt vierähtämään sen verta, että olin jo kerennyt unohtamaan, millä rituaalilla käynti aina polkaistaan käyntiin. Punnitus. Ainiin! Olin aivan kerrassaan unohtanut, enkäpä siksi ollut osannut jännittää tai ennakoida tuloksia mitenkään. Tutun puntarin nähedssäni pikemminkin riemastuin, ja kasvoilleni lankesi pahankurinen virne, päänisisäinen minäni myhäillen... noniiiiin, katsotaas nyt Tonttu mites ollaan pärjäilty, kumpi vie tämän erän voiton...!

Pääsiäisen haasteista huolimatta, ja sitä seuranneesta takkuisesta viikosta ja lisääntyneestä liikunnasta huolimatta, vaa'an luku osoitti kaikkea muuta kuin tappiota, päinvastoin! Tässä ajassa olinkin saanut oikein mukavati tuloksia, ja siksipä tunsin sekä hämmennystä että huojennusta: ehkä pelkäsin huonompaa tulosta, tai paikoillaan junnaamista, mikä muuttuikin ihmettelyn jälkeen helpotuksesi, ja hyväksi mieleksi. Näin sen kuuluukin olla, ja tapahtua. Tämä tarkoittaan ,että olen onnistunut tekemään jotain oikein, antanut keholleni riittävästi polttoainetta, ja projektia ollaan saatu oikein hyvälle alulle, ja suunta on juurikin oikea. Muuttunt luku ei myöskään ahditanut tai aiheuttanut vääränlaisia ajatuksia, päinvastoin olen ollut tiedosta onnellinen, ja lähes välinpitämätön, Hyvä niin. Terapeuttini oli aidosti iloinen ja tyytyväinen, ja minua aivan hämmästytti hänen riemunsa, ja kuinka hän minua halasi; ehkä hän oli sittenkin ollut minusta huolissaan kuinka olen kotona pärjännyt, osasto  vaihtoehto kun on kuitenkin koko ajan ollut kaikkien huulilla, ja taustalla minua ottamssa "vastaan" jos en urakkaan kykenekkään kotona, sen kun vain sanon niin. Ehkä eilinen osoitti siis myös itseni lisäksi myös hoitotahoilleni, kuinka tosissani olen laittanut itseäni likoon, motivoitunt ja valmis muutoksiin, Ja ennenkaikkea, halukas niihin. Muutos tuntui hyvältä, mutta samalla ei miltään: hyväksyntä ja ymmärrys ovat ilmeisesti sitten melkoisen kohdillaan :)

Neljä viikkoa saikkua takana, ja 600g + 800g saavutettuja tuloksia sen myötä. Olen tyytyväinen, hyvin :) Että olen kyennyt tähän kotona, perheen ja ystävien tuella, vertaistuella sekä hoidon nojalla, mutta ennenkaikkea omalla tahdonvoimalla, motivaatiolla, rohkeudella ja sinnikkyydellä. Vaikka välillä kompastuu omaan yrittämiseen, kaatuu rähmälleen vaatiessaan liikoja, sortuu ahdistukseen ja lipsumisiin, kokee huonoa mieltä syönnistä, joka ei aivan onnistukkaan kuin pitäisi, tai kun se leipä jää pois aterialta navan ratketessa liitoksistaan, on minun täytynyt kokonaisuudessaan pärjätä melkiosen hyvin! Alan enemmän ja enemmän uskomaan siihen, että ei se yksi ruokailu, vaan se kokonaisuus; yhteen epäonnistumiseen ei pidä juuttua, vaan jokainen päivä, jokainen ruokailu on uusi tilaisuus näyttää ja onnistua paremmin. Unohtaa ja antaa anteeksi, aivan kuin myös uskaltaa ja sallia haastaa itsensä ja sairautensa joka kerta uudelleen ja uudelleen, eikä tyytyä vain yhteen voittoon. Turhia murehtimatta, turhia stressaamatta, yrittäen nauttia tästä hetkestä. Itse haluan uskaltaa vieläkin enemmän, kyetä vieläkin suurempiin haasteisiin, kohdata vieläkin vaikeampia maistuvampia ruokailuja, ja lähteä tavoittelemaan entistä murskaavampia erävoittoja. Minulla on pitkä loputon listä pääni sisällä kaikista niistä ihanista haasteherkuista joita lähteä maistelemaan ja itseäni niillä haastamaan, mutta joihin rahkeeni eivät ole vielä riittäneet. Jos ne muutkin, niin kyllä nyt piru vie minäkin! Nyt vain täytyy jostain tuo suurempi vaihde löytää silmään, ja siirtyä sanoista tekoihin!! 

Näin niitä tuloksia nähtävästi saadaan aikaiseksi :):) 

~ Laura 

-Ruokapäiväkirja- Keskiviikon muonitus;ei aivan nappiin.

Tässäpä olisi ensimmäinen sneak peek päiväni ruokailuista, joita uhkasin tänne päiväkirjamuodossa myöskin laittaa. Kyseessä tämän viikon keskiviikko, ja niinkuin lupasin, laitan todenmukaisesti miten päivän syönti siltä päivältä oikein sujui, oli se sitten pilkulleen oppikirjanmukainen, tai jotain...sinne päin. No, eilen meni sitten vähän "sinne päin", kun olin koko päivän lietsussa tien päällä milloin missäskin tapaamisessa ja shoppailumakuutuomarina, joten ruokailutkin olivat sen mukasia: tien päällä ja sovellettuja. Elämää se vain on, eikä aina ole mahdollisuus toteuttaa suunnitelmaa aivan pilkulleen kun on kodin seinien ulkopuolella.

Aamupala 7.30. Reissumies, kalkkunaleikkele, Kalinka, sekä yhden kokonaisen hedelmän verran hedelmää, päärynää ja appelsiinia. Kyytipoikana tuo 1,5 dl maitoa. Erittäin mallikelpoinen suoritus!

Sitten alkoi vähän kärry puoltamaan. Klo 12, louns? ehkä sittenkin välipala. Lähdin makuutuomariksi kaverin kevättakin metsästykseen, ja lounasajan koittaessa, "lounaaksi" päätyi kuppi jogurttijäätelöä. Aina niin hyvää, mutta ei ehkä lounaas veroinen, mutta ajattelin tämän olevan välipala nälkää siirtämään siihen asti, että saan jotain oikeaa alle. 

''

Kotiin palatessa olin lähes jo myöhässä terspiasessiostani, ja tarkoituksenani oli vain heittää 15 kg kissan hiekkaa nurkkaan ja sännätä istuntoon. Seis. Järkikäteen. jäätelö ei ole lounas! Ja tiedossa olisi useamman tunnin reissu, ja minu pitäisi yrittää soveltaa syönnit sitten akupungissa..mitä, misää, milloin, kenenkanssa... jaakailu pyörähti käyntiin. Ja tunnsitin nälän jo hieman kutkuttelevan vatsaa. Eli ruokaa! Järkeilty lounas klo 14, kattilassa lämmitettyä saarioisten mammojen tekemää lasagnea (taas yksi eines pakkomielteistäni jota halusin testata. Hyvää oli!). Miinuksena, ei leivän puolikasta, miatoa eikä jälkiruokaa, tuli vähän hoppu, ja nieleskelin ruokaa vielä porttikäytävässäkin! Mutta hyvä että söin, oli nimittäin nälkäin, huomasi vasta syödessä :) 

Maitokahvi tapaamisen aikana, josta suoraan taas toisen kaverin shoppailumakuutuomasriksi keskustaan. Ja kellon tarkkuudella, nälkä tuli heti viiden jälkeen. apua apua mitä ostaisim vai odottaisiko että kotona söisi, siellä on leipöö ja ruokaa, öööö.... ei, stop. Tämän takia et lähde aikaisemmin kotiin, saatika jätä väliin mitään. Nyt edes jotain! Eli erittäi kehno "päivällinen" stockamannilla klo 17.40: kahta eri kanasaalaattia, kaverin syödessä jäätelöä kaverina. Hyvää oli, mutta eihän tätä voi lämpimään ruokaan edes verrata. Olo koheni kuietnkin sen verta, että jaskoin kotiin, mutta jo kahdenksan aikaan nälkä oli aivan hillitön, ja iltaplaa odotin jo kielipitkällä

...enkä jaksanutkaan odottaa! muna kattilaan, ja Lauran perus rekkamiehen erikoinen: muna"voita" (valion pehmeää raejuustoa ja kananmuna mössättynä, ei ole parempaa!!) reissumiehellä, avocadolla ja suolakurkulla <3 söin leivän sekunnissa, ja nälkä oli jäätävä edelleen. Huono sylnti kostautuu.... No mutta vielä oli jäljellä 2dl jogurtti/rahka mix puolikkaalla omenajja ja päärynällä sekä maidolla. Iltapala 21.00. Eikä mennyt kauaa kun jäi sellainen kolo-olo. Tiedättekö? että ei kamala nälkä, mutta tietää että jos tähän jättää niin nälkä piotkii yöllä. Siispä kolusin kaapista vielä kympin aikaan kaalisalaatin lopun, ja kumosin loput kermaviilikastikkeesta niskaan. Done!

Tai näin luulin, kunnes vielä 12 pintaan sänkyyn kolutessani tunsin käsivarsissani että ei hitto.... nälkä! Tai en ainakaan nuku aamuun asti, ja ruoka pyöri jo illalal kovasti mielessä. Pitkän taistelun kävin että otanko jotain vai enkö ota, meneekö aamu syönti pilalle, jaksanko aamulla jne jne, tuttu rumba. Kunnes tajusin: päivä meni kehnoilla syönneillä, haluan nukkua pitkään ja rauhassa, ja kroppani viestittää minulle että nyt tarttee rakennusainetta. Järkipäätös: greippi Skyr sängyssä jo pötkötellessä ja valot kiinni. Nukuin kuin enkeli ;) Laura 1, tonttu 0, kjeheh! 

Tämmöinen päivä sitten. Suunnilleen ajallaan ja oikealla rytmillä, mutta päivien sisällöstä riippuen myös ruokailujen sisältö nakkelee, ja eilen tuo kyllä tuntui ja näkyi illalla huimana nälkänä, joka jatkui vielä puolelle yöhön asti. Ilokseni voin kuitenkin huomata tällaisissakin päivissä edistystä: osaan ennakoida ja järkeillä, ja skippaamisen sijaan otan edes jotain, minkä klinikkalääkärini on todennut kaikista tärkeimmäksi. En siis jättänyt mitään väliin, ja illasta vielä kuuntelin nälkäsingaaleja, ja kaiken kukkuraksi söin yömyssyksi tuon Skyrin. Jotain hyvää siis huonossakin :)

Parempi menestys ensi kerralla!

~ Laura