Jorinoita jonninjoutavia kera kuvien

Kerrankin voisin edes yrittää antaa itseni sijaan kuvien puhua puolestaan, tai ainakin yrittää tehdä postauksesta kuvapainotteisen, ja kertilla viikon kulkua näiden kautta. Sotkuhan siitä tulee, tiedän sen jo nyt mutta antaa tulla. Sotkuna ja levällään nuo kaikki ajatukset ovat päässänikin, niin mitäpä sitä turhaan liikoja yrittämään ;D

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Kysyi minulta terapeuttini ottaessaan yläs tämän viikkoisen punnituksen tulosta. Painoni oli taas hieman tippunut, muutaman sata grammaa. Hittolainen. Mutta toisaalta, osasinhan minä tämän jo teille ennakkoon kertoa. Syöminen on ollut laiskanpuoleista, liian yksipuolista, suunnitelmaa oikoen ja omaa välinpitämättömyyttä läpisormien katsellen, Syitä etsittiin ja aiheesta juteltiin liki koko tunti, ja sain helpotusta omaan vaativuuteeni: tätä tämä on: askel taakse, kaksi eteen. Tämä viikko on lähtenytkin liikkeelle jo paljon paremmalla ruokahalulla, ja olen sekä pakottanut että lahjonut itseäni million milläkin. Ja makeaa on tehnyt mieli ihan mielettömästi! Ja näitä mielitekoja olenkin pyrkinyt kuluneen viikon ajan toteuttamaan :)

Ruokahalua on herätelty muun muassa jäätelöillä (cittari ja sen viheliäiset EURON jäätelötarjoukset! muutaman ehkä hamstrasin, mitään en myönnä...), uudella profeel juomalla (vielä juomatta, suklaanmakuinen upposi tänään jälkkärinä), geisgatuutilla (jonka yrittämisestä sain tontulta sellaista kyytiä, että tuutti polo odottaa aloitettuna ja elmukelmuun käärittynä hieman otollisempaa hetkeä tulla syödyksi. Toisekseen totesin, etten taida edes oikein tykätä tästä tuutista...), uusilla jogurteilla ja rahkoilla, joista viimeisimpänä uusin Skyr vihreä omena (menettelee, odotin enemmän), niillä kunnon ruoilla (hernekeittoa, lohta, kinkkukiusausta, pinaattikeittoa, jauhelihaa... leipää ja kananmunia kaverina) ja sekä irttareilla, muutamalla palalla suklaata ,sekä random rainbow suklaalla, jonka ostin aivan extempore jo parisen viikkoa sitten! Tuhosin tuon eilen, pienin ahdistuksin mutta alas meni. Tänään on sitten herkuteltu muutamalla palalla suklaata sekä Classicilla. Jätinköhän nyt jotain pois... Mutta jep, sokeri maistuu! Ja nyt on vasta keskiviikk, hupsis....

Today is a special day, my friends! I was actin like a freaking lady, ja suuntasin kaupoille vaateliikkeisiin terapian jälkeen! Oli oikeastaan enemmän terapeuttista pyöriä reilu tunti kaupoilla, ja tällä kertaa todella uppotua rättien maailmaan, ajattelematta mitään muuta kuin tulevaa kesää, ja hankintoja, joita kesää ajatellen raskisi hamtrata. Ja ostinkin jotain! Minä, piheyden ruummiillistuma, sain 40 euroa uppoamaan ilman suurempia omantunnon tuskia: mukaan lähti mustat farkkushortisit (niitä ilmoja odotellessa....) koska möin kaikki entiset shortsini keväällä kirppiksellä (eli siis tottakai minulla oli lupa ostaa uudet, ihanat tilalle!) sekä pitkän neuletakin, joita olen tyytynyt tähän asti ihastelemaan vain muiden päällä, mutta nyt sitten löysin viimein tuollaisen itsellenikin. Tämäkin oli puhdas vahinko, sillä ohini käveli tyttö, joka oli palauttamassa tuota neuletta takasin rekkiin, eli aivan kaikkea kunniaa en voi itselleni tämän hankinnan löytämisestä itselleni ottaa, vaan bongasinpa sen "toisen päältä" tälläkin kertaa. Mutta sain sen itselleni, ja olen eeerittäin tyytyväinen, ja odottelen jo kovasti kelejä että sillä tarkenisi ulkosalla. Onpahan vielä aikaa kasvatella takalistoa aivan rauhassa noihin housuihinkin, joihin aion istua täydellisesti viimeistään loppu kesään mennessä.

Kaupoilla kiertelemisessä kylmässä, märkänä ja väsyneenä kuitenkin parasta on se, että saa tulla kotiin, ja vetää päälle mukavimmat vermeet ikinä: legginssit, villasukat (eriparia tottakai) sekä suurimman hupparin mitä vaatekaapista löytyy (ehkä koko new york-reissun paras ja käytetyin hankinta ikinä ;)) Ja ennenkaikkea, sallia tämä löhöily itselleen!Valitettavasti kuume ei hellittänyt, vaan shoppailu on tässä päivän mittaa jatkunut myös kotishovalta käsin, ja tietokoneen palkissa roikkuu muutama (aivan liian monta) välilehteä eri ebayn sivustoja. Baaad idea, let me tell you!

No ja sitten.Voisin miltei ajatella olevani raskaana! Nimittäin viime aikaiset mieliteot ovat kyllä olleet sen luonteisia, eriskummallisia ja voimakkaita, että jos ei paremmin tietäisi niin voisin jo huolestua :D Nimittäin minua on riivannut aivan eriskummallet mieltymykset, ja varsinkin yhtä niistä en voi käsittää sitten millään!

Nimittäin säilötyt coctailhedelmät! Mmmitä ihmettä!! enhän minä edes pidä sekadelmistä! Juurikin niistä ällöttävistä, joita tarjoiltiin aina koulussa "jälkiruokina", tai hotellien aamupalabuffeteissa, säilöttyine kirsikkoine kaikkineen... hyi helvata! Mutta nyt... kaikkialle, kaiken kanssa, joka aterialla! what?!

Mukaan on tarttunut myös kesän ensimmäinen alemeloni, joita takavuosina olen syönyt oikein urakalla, liiaksikkin, muun ruuan olemassa olon unohtaen. Nyt mietin pitkään, tohdinko melonia kotiin raahata, ettei vain kävisi niin kuin niin monena muuna kertana: täytän mahani melonilla ja jätän kaiken muun syömättä. Mutta näin ei ole päässyt käymään, ja olenkin rouskutellut melonia välipalalla sekä päälyruokana, ja itseasissa, en tiedä johtuuko sitten kylmästä kelistä vaiko mistä, ei tuo meloni aivan niin hyvältä ole maistunutkaan, mitä joskus aikaisemmin. Seuraavan ostan sitten kun helteen painavat kunnolla päälle! 

 Hieman ymmärretävämpi pakkomielle minulla on ollut myös raejuustoon ja näkkäriin, josta on tullut uusi BFF. Siis leipänä, ei rahkaan mössättynä. Ajattelin että en pidä näkkäristä näkkärinä, mutta ohhoh, nyt minulla ei mitään muuta haluttaisikaan. Raejuusto nyt sinänsä ei ole mikään ihmeellinen asia. Olen toki korviani myöten rakastunut valion uuteen juures/siemenraejuustoon, mutta jotenkin olen saanut näistäkin kahdesta mieliteosta aikaiseksi jotain kieroa.... nimittäin yhdistämällä ne. Kulhoon. Murskattuna. Eli käytännössä, syön näkkärini lusikalla kulhosta. Raejuustoon sekoitettuna...kuivatulla punajuurella ja siemenillä maustettuna. Tänään yletyin jo aivan uusiin ulottuvuuksiin lisäämällä coctailiin jo pilkottua kinkkua. Että joo... Alkuun saattoi kuulostaa aivan normaalilta touhulta, näkkärit ja rakeet mutta mutta....missä menee hulluuden raja? :D ON VAAN NIIN HYVÄÄ ETTÄ JÖSSES!! 

Sitten. Löysin jotain tuossa pari päivää takaperin. Flippasin. Ei siitä sen enempää. Tilaukseen menee!

Mieli on vähän vaihdellut, ja välillä on tullut otettua "vähän" takkiin Tontulta (erityisesti haastaessani itseäni herkuilla). Eilisen terapiakäynnin tiimoilta, jossa juurikin puhuimme syömisestä melkoisesti, oivalsin jotain. Ravitsemustilan korjaantumisessa tärkein marssijärkestys on seuraava: rytmi, monipuolisuus, riittävyys sekä sallivuus. Niin. sallivuus on monesti se viimeinen saareke, jota kohti pikku hiljaa kuljetaan. Toki, kaikista parasta olisi lähteä haastamaan ja altistamaan itseään herkuille ja haasteille jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jottei kynnys sitten myöhemmin, syöntien jo sujuessa ja ollen muutoin kohdillaan, olisikaan niin haasteellista. Tajusin, että yritän välillä liikaa. Niin kovasti haluaisin jo usklataa kaikkea, ja luulen ja vaadin että minun tulisi kyetä jo kaikkeen, onnistua jokaisessa haasteessa ja herkussa, vetää kaikkea mielitekojen mukaan. Terapeuttini naurahti, että sen sijaan, että tavoittelisin kakkupalaa, vaadin ja tavoittelen koko kakkua. En tarkoita, että yritän täällä hikikarpalot otsaltani valuen koko kakkuja syödä, vaan että en osaa ajatella että mienestä voi lähteä liikkelle. Ja ennenkaikkea, itseensä ei tarvitse pettyä, tai itselleen suuttua tai hermostua (niinkuin maanantaina tein, jumaleisson en muista milloin olisin saanut sellaisen raivoitkupotkusoimaus-kilarit kuin autossa marketista tullessani, huutaen itselleni sellaisia solvauksia ja vaipuessani totaallisen epätoivoon. Aivan itsekkin hämmästyin jälkikäteen kuinka saatoinkaan olla niin vihainen itselleni. tai ehkä sittenkin sairaudelleni?)  Mutta kuitenkin. Nyt aion keskittyä siihen, että syön vaikka herkun päivässä, ja yritän ymmärtää sen, ettei minun tarvitse kyetä kaikkeen heti. Ajallaan, kun nuo syönnin kolme muuta etappia on saaavutettu, myös sallivuus ja herkuttelukin sujuu ilman sen suurempaa suunnittelua ja soimausta, vaikka jos välillä takkiinkin tulee. 

Hmm. Mitähän vielä... ai joo! Koin juuri jotain lenkillä, ensimmäistä kertaa tälle...kesää? <3 

Ei kai mulla muuta :)

~ Laura 

lihaton, mutta vähemmän munaton viikko jatkuu...

....nauran omille surkeille jutuilleni ääneen. Säälittävää. Aika hankkia parempaa seuraa kuin sylissä rötköttävä katti, käy vitsitjo vähän vähiin....

Mutta näin on. Kaksi päivää lihatonta kokeilua takana, Tai nimesin projektini lihattomaksi lokakuuksi,  joka on hieman kylläkin auheuttanut hilpeyttä ja kummastusta yhdessä jos toisessakin, mutta asiaa selvitettyäni olen saanut hyvinkin ymmärtäväisiä "ahaa"-vastauksia. Mutta siis, vielä vkloppu edessä. Hmm. Täytyy sanoa että eipä tämä ole tuottanut minkäänmaailman päänvaivaa tai puutostiloja, ainakaan vielä. Paitsi eilen töissä oli käydä pikku lepsus, kun raivonälän partaalla töistä lähtiessäni olin napata suuhuni vahingossa kalkkunaleikkeleen jääkaapista. Hupsista. En yksinkertaisesti tuossa tilassa muistanut mitään "kieltoja" tai kokeiluja, vaan saatoin jo maistaa tuon lintupolon kielelläni. Sitten muistini palasi äkillisesti, ja leikkele jäi hyllylle pötköttämään, ja pelastin tilanteen viime hetkellä nappaamalla suuhuni kirsikkatomaatin. Neliveto päällä pyöräilin sohjon ja myrskyn läpi kotiin keittämään kasvishernaria, aaah <3 Mutta muutoin ei ole ongelmia ollut. Paitsi (alkoihan niitä tulemaan) töissä hanke meinasi karahtaa toistamiseen jo lähtöruutuun, kun lounaana oli lasagnea ja borssikeittoa pekonilla. How nice. Niille siis jotka eivät vietä lihatonta lokakuuta näin tammikuussa. Keksiviikon lounaana jouduin siis tyytymään porkkanaraasteeseen ja raejuustoa, jota onneksi löytyi lounaalta myös. Tästä viisaastuneena tänään töissä matkassani oli omat eväät kaiken varalta, vaikka sitten keitoksi luonnollisesti sattuikin tomaattikeitto. Ei sillä, vihaan tomaattikeittoa, mutta tänään ruokailut myös töissä sujuivat jo huomattavasti mallikkaammin.

Kasviksia, salaatteja, soseita sun muita sömpöttejä tulee syötyä sen verran muutenkin paljon, ettei tuota paljoa huomaa että kelkasta olisi pudonnut jotain. Vaikka raetta ja rahkaa saan täällä viikolla vielä syödä (ensi viikolla luvassa on maidoton, iiks!), on ruokaympyräni laajentunut näiden kahdenpäivän aikana huomattavasti. Ilmeisesti päässäni napsahti joku tsemppivaihe muutoinkin tämän kokeilun myötä päälle, sillä olen syönyt huomattavasti enemmän, niin laadullisesti kuin määrällisestikkin, Viljaa, leipää, muroja, burguria, hyviä rasvoja, herkkujakin on uponnut. Syömiseni on ollut kuin lähestulkoon oppikirjan sivuilta, ja ainakaan vielä en voi moittia omaa syömistäni ollenkaan. Päinvastoin, se on parantunut huomattavati, ja ero tuohon vielä viikon takaiseen raejuustoa reajuuston kera-menu on kyllä kokenut melkoisen muutoksen. Toivotaan siis että sama meno ja ruokahalu jatkuu vielä pidempään, sen verta kivaa on taas syösä oikein ja normaalsiti, vaikka nyt sitte lihatotmasti ;) Rakeen lisäksi olen sallinut itselleni myös kananmunia (yhden oikeastaan olen vasta joutunut syömään), jotta proteiinin saanti pysyy oikeissa summissa.

Muutama otos vikon ruoilta... muutamat jogurttimössöt ja kasvishernari on jääneet kuvaamatta, muttaeiköhän me kaikki tiedetä miltä moiset kokkailut näyttää ilman kuviakin. Hyvää on ollut <3 

Omaksi ilokseni olen saanut syötyä jogurtin sijaan enemmän pilttejä! Piltit on sellainen juttu, että niitä tulee hamstrattua hyllyt täyteen, mutta sitten myös unohtuvat sinne, ja niiden tilalta tulee syötyä liikaakin (kevyt)jogurtteja, Ensi viikkoa ajatellen olen päättänyt että piltin saavat luvan jälleen  nousta parrasvaloihin jo tämän viikon aikana! Murojen sijaan mieli teki jotain makeaa, joten murustelin päälle elovena karpalo-kinuski välipakakeksin. Hyvvää oli! 

Tämänpäiväinen työlounas: bulguria kera kikherneiden ja kasvisten/salaatin. Kahvia maidolla pari kuppia päälle...

Tämän aamun aampula, samaa settiä kuin eilen mutta muroilla tällä kertaa. Kovin näyttää vähäiseltä mutta oli niitä, uskokaa pois ;D 

Iltapalaksi on jo useampana iltana maistunu ruisleipä pitkästä aikaa! Eilinen jälkiuunipala upposi muna-raejuustomössöllä, päälle rasvaksi vielä avioadoa. Oli kyllä yllättävät maistuva leipä, että varmana menee uusiki samanlainen jo tänäiltana ;) Suolakurkkuja kyytipoikana, tottakai...

 Löytämääni kookosjuomaa on tullut testattua myös murojen kanssa, mutta paremmin neste toimii smoothiessa, jota testasin tiistai-iltana. pakastettua banaania, play kaakaota ja tuota kookosjuomaa.... vitsit!!! <3 

Päivällinen: bataattiranuja, käristettyjä kikherneitä, ja pinaatti-kikherne-kasvispaistosta. Raejuustolla tietty. Nälkäänsä söi ;) 

Palasin juuri kauppareissulta... tänään on ollut pitkästä aikaa väsy päivä usemaman huonosti nukutun yön vuoksi, ja stockan ruokapuolella pyöriessäni törmäsin yhteen "mieltä ylenstävään näkyyn" lisää: murojen kanssa samaan hyllyväliin kanssani osui todella kapea kasvoinen (siis todella! tytöllä ei ollut kasvoissaan mitään lihaa, ainoastaan nahka ja jänteet paistoivat kun hän jauhoi vimmalla purkkaa. Ei ole minullakaan yhtään liikaa elopainoa, mutta tuo tyttörukka....huh), ponnaripäinen ja riukulapakarainen tyttönen, joka pyöritteli myslejä ja muroja edestakasin, Isä seisoi vieressä kori kädessään, luovottaaneen, väsyneen ja turtuneen näköisenä. Surullisen tottuneen näköisenä koko touhuun. Vielä surullismepaa tilanteessa oli ehkäpä vielä se, että tytöstä oikein paistoi se, kuinka hän oli nykyisen elämäntilanteensa kanssa totaallisen fine, tyytyväinen, happy. Siinä missä isä vain raahautui tytön perässä, puhumatta, toimeettomana, tyttö perusteli ja selitteli jokaista valintaansa, ja oli yliterhakkana ja reippaana jokaisen valinnan ja ostoksen äärellä. Korissa oli kaikkea, muttei siltikään mitään. Ainakaan mitään ylimääräistä. Ton-ton tuotetteita vierivieressä... En voinut muutakuin hetken stalkata tuota parivaljakkoa, ja ostoskorin sisältö näytti juurikin niin pelottavan tutulta kuin mitä omani vuosien takaa. Minun teki todella pahaa isän puolesta. Tytön myös. Pienen hetken sisälläni heräsi voimakas tunne ja tarve jälleen (ks. marketin tyttö kirjoitus...) puuttua noiden tuntemattomien ihmisten elämään sanomalla jotain, kertomalla jotain, mutta hetken aikaa asiaa puntaroiduttuani, päätin luopua hankkeesta. Ei pysty. Ei jaksa. Tänään minusta ei ole pieneksi maailman parantajaksi. Oma oleminen ja kotiin kauppakassien kanssa raahautuminen räntäsateessa tuntui jo riittävän haastavalta urakalta, saatika sitten anoreksian kanssa honeymoonia viettävän nuorien naisen pelstamisenyritykset kaupan ollessa auki enää vajaat viisi minuuttia. Sinne jäivät purkkapussia valitsemaan kun minä painuin kassalle. Tänään ei vain jaksanut leikkiä arjen sankaria. Ei kai sitä aina tarvitse jaksaakkaan....?

Hyvää yötä maailma. Huomenna kolmas päivä ilman kalkkunaa. No problemos. Eväät jäi tekemättä. Paska. Nooh. Toivoa sopii että töissä lounaalla on jotain soppelia. Aamulla selviää myös jatko töiden suhteen, kun käyn neuvottelut työterkan ja possini kanssa tulevan kevään työtunneista, sun muista... jänskättää, mutta uskompa että ei ole kuitenkaan kummoinen käynti luvassa. Eiköhän tuo mene hyvin, ja löydetään kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu.

Nighty night! 

~ Laura 

Syys sentit

Hello my hairy friends!Päässäni liikkuu jos jonkinmoista ajatusta, mutta koska aikani on tänä aamuna rajallinen, ja toisekseen, minusta tuntuu että puhuisin samat asiat vain toistamiseen eri sanoin (joo, väsyttää, joo, työt ressaa, joo, saikku ois ihan jees, joo, syönnit sujuu mutta vähän takkuillen, välillä paremmin, välillä huonommin jnejnejne....), ajattelin anataa kuvien puhua tänäänn puolestaan.

Mutta kuitenkin voisin sen verta tehdä tästä ihastuttavasta pakkasmaanantaiaamusta vieläkin juhlavamman kertomalla, että näiden viikkojen aikana olen saanut elopainoa liki kahden kilon edestä, ja eilen pelleillessäni mittanauhalla huomasin, että takamukseeni on kertynyt tavaraa jo useamman sentin edestä, samoin ruikula reisiini, sekä käsivarsiini! Niin......siis lyhykäisyydessään: joka paikkaan!! Bujaaah! Kulunut viikko töissä oli melkoisen rasittava, ja tämä näkyi myös viikko punnituksessa nolla tuloksena (eipä ollut kuitenkaan mihinkään tippunut, ei ollut tullut vaan myöskään ylöspäin), mutta tätähän tämä on, välillä mennään vaihdillakin eteenpäin, sitten painoa tuleekin vähän hitaammine jonka jälkeen kirmataan jälleen uuteen nousuun. Eli enpä moista punnitustulosta säikähdä, ensi viikolla varmana puntarissa on jo aivan uudet lukemat. Eli vaikka olen kitissyt syönnin hankaluudesta aina silloin tällöin, on tämä lähinnä mielen hankaluuta, sillä nähtävästi sitä ruokaa kuitenkin uppoaa sopivat määrät. Ja hyvä niin. Huomenna tapaan ensimmäistä kertaa yksityisen liikuntaohjaaja/ravitsemusneuvvojan joka meillä on ollut vakioasiakkaana jo niin kauan kuin muistan, ja nyt hän on luvannut antaa minulle laskelmat ja lukemat, miten tästä tulisi jatkaa, millä määrillä ja millä lisäyksillä, Tai siis tämä on vasta tarjous, menen kuulemaan mitä hänellä on ehdotettavanaan, ja mitä mittauksia (kehon koostumus, aineenvaihdunta, energiankulutus jne jne.) hän haluaa tehdä, ja miten niiden pohjalta lähdettäisiin hommaa rakentamaan. Sekä tietysti hinta. So far mitä ymmärsin, kolmen kuukauden mittainen hoitojakso hänen valvovan silmän alla mittauksineen suunnitelmineen maksaisi melkein yhtä paljon mitä YKSI käynti yksityisellä ravitsemusterapeutilla!! Eli joo... ihan jännityksellä ja todella suurella mielenkiinnolla huomenna häntä kuulemaan, sillä mukavaa on saada jotain henkilökohtaista makua tähän hommaan, sen sijaan että minulle vain printataan sellainen jokamiehen ateriasuunnitelma jostain pittiavaruudesta, eikä omia henkilökohtaisia toiveita oteta huomioon tai vastaan, koska ne ovat vain "sairauden vaatimuksia". Excuse me?! Eli koska minulla on anoreksia, minulla ei saa olla omia mieltymyksiä tai mielipiteitä, jotka millään tavalla liittyisivät ruokaan? Seeeelvä,olkoon sitte niin. Mutta huomenna nähdään hihiih!

Mutta siis, päiväni kulku kuvina, olkaa hyvät.

After opening my eyes, and feeling like fresh breath of summer and flowers...

...it's time to do my morning routines..

...and head for work (and usually be late)....

After enjoying a cup of boiling hot, fresh and tasty...

...and still feeling nothing...

...it's time to get some more

...and finally, I start to feel more alive again.

At work, I need to be very very very

                                          

...so that the customers are very very very

(or sometimes, what ever you say, what ever you do, it is just NOT enough, and they look like)

And when they start to whine and complain about eeeverything, OR start thinking too highly of themselves after getting abit buzzed, I go...

During the day, and also after my work, i need to to get some proper

 ...or otherwise i WILL feel very much like

Afterwards, if I'm lucky, I meet my loved ones, and enjoy the best company on the planet.

When night comes, it's time to do the magic...

...and enjoy my beauty sleep

...just to wake up to the next morning and start it all over again...

Rattoisaa maanantaipäivää kaikille laavbördeille <3 

~ Laura

Yksi viikko takana, toinen edessä

Jeps. Tänään rapsahti sitten viikko täyteen päivästä, kun alotin oman pienen elämäntapaprojektin. Jos töistä johtuvaa ahdistuspelkoitkuunetomuuslevottomuus-pätkää ei oteta mukaan laskuihin, niin voin todeta että tämä kulunut viikko on sujunut oikein mallikkaasti! Olen siis elävä esimerkki siitä ettei ruoan lisääminen ja sen syönti oikeasti tapata ketään! Ehkä tästä motivaatiopuuskasta johtuen yllättävän vähällä hermoilullla ja ahdituksella ollaan selvitty, ja olen takonut alas niin juustovioleipiä kuin julmettuja kulhoja jäätelöä...vieläpä samalle aterialle. Enemmänkin yllättänyt olen ollut siitä, kuinka nopeasti keho tähän muutokseen ihan yhdessä kahdessa päivää tottui! Siinä missä odotin olevani enemmän tai vähemmän jatkuvassa ähkyssä, ja kärsiväni hitaasta vatsantoiminnasta, odotukseni menivät pahasti metsään. Kyllähän minä määrällisesti söin aikaisemminki melko annoksia, mutta eniten pelkäsin kun ruokavalioon yhdeltä istumalta tulisi niin paljon viljoja, kuitua, pottua, pastaa, riisiä...hiilareita. Ajattelin että en voisi tuntea nälkää sitten ollenkaan, eihän minulle ehtisi tulla nälkä sitten millään.

Mutta katin kontit. Nälkä on ollut, ja sitä on saanut tuntea välistä hermotumiseen asti. Tai oikeastaan minua on naurattanut! Mieluummin näin päin. Iltapalani ovat välistä olleet melkoisia miehenannoksia, kun taas aamuyöstä nälkä on repinyt minut ylös kaapille. Myös ruokailujen välissä nälkä on kerennyt tulla, ja on ihan hullua, miten kroppa oppi alle viikossa miltei kellon tarkkuudella, milloin tarjolla olisi oltava seuraava ateria. Oletin, että saisin taistella tieini tuohon rytmiin, mutta sen sijaan tuohon "tauotta syömiseen" paluu kävikin varsin helposti. Ja se on suorastaan kivaa!

Kivaa siinä on nimen omaan se, ettei tarvitse ajatella! Ei tarvitse ajatella ja käyttää energiaa siihen, ottaisiko vaiko eikö ottaisi, milloin otan ja mitä. Nyt on vain otettava! Toki välillä on tullut nälkäisenä pieni valinnanavaikeus iltapapuuron ja paahtoleivän välillä, mutta muutoin tämä ongelma on varsin mitätön verrattuna entiseen. Ja jolloin tapaa, kun tietää että seuraava ateria on luvassa, kroppakin osaa tähän jollain tapaa varautua, ja viimeisen tunnin ajan jo miltei odottelee että no joko kohta..... Siinä missä aikaisemmin nälän piti olla valtava ennenkuin pystyi mitään lämmintä ruokaa ajattelemaankaan, niin nyt sitä syödään vain koska on sen aika, ja tarvitsen sitä. Ja kumma juttu, monesti tuo nälkä on ehtinyt ihan kunnolliseksi kehittyäkin, vaikka ensin toisin ajattelin, ja aamullinen paahtoleipä vielä keittiössä tuoksuukin. En sanoisi että helppoa kuin heinän teko, mutta nähtävästi luotto ja käsitys oman kropan toiminnasta on hieman hämärtynyt kuluneina vuosina.

Tänään kävin myös puntarilla. Ajattelin, että voisi olla ihan mielenkiintoista seurata projektin etenistä ja kehitystä, minulla kun ei nyt ole noita omalääkäriaikoja ollenkaan luvassa. Kävin siis puntarilla tasan viikko takaperin, aamulla, tyhjin vatosin, ja saman tempun toistin tänä aamuna. Minulta pääsi nauru! 300g vähemmän kuin viikko sitten! Näin minut palkitaan viikon orjallisen ateriasuunnitelman noudattamisen jälkeen, kun ruokaa on oikeasti uponnut enemmän kuluneen viikon aikana (ainakin laadullisesti) mitä koko (loppu)kesästä yhteensä, ja vaa'an kieli värähtää ihan päinvastaiseen suuntaan. Nooh, ei tämä minua hetkauta enkä ole moisesta ollenkaan mokiskaan tai huolissaan, sillä tämä taitaa osoittaa vain sen, kuin suuri vaje ja rakennustyömaa kropassani taitaa tällä hetkellä olla meneillään. Niinkuin nälästäni jo voisi päätellä, saa energiaa tulla tasaiseen tahtiin pidemmän aikaa, jotta tuloksiakin saavutetaan. Varmasti jo ensiviikon puunnituksissa uurastukseni palkitaan, ja saan aivan uudet lukemat vaakaan. Silti olen hieman ihmeissäni, sillä odotin sentään jotain muutosta, vähintäänkin puolta kiloa, mutta like I said, myös vatsani on toiminut sen verta hyvin, ettei mitään suurempia kertymiä ole päässyt patoutumaan.... TMI maybe? ;D 

Mutta on tässä saanut tehdä hieman myös töitäkin. Vain pari kertaa on sattunut että on tehnyt tiukkaa syödä jotain. Toinen kerta oli tiistaipäivän lounaan jälkeinen välipala, kun olin oikeasti todella ähkyssä vielä edellisestä ruokailusta kun olisi pitänyt alkaa tahkoamaan jo uutta alas. Olin tuolloin kaupunkikierroksella, ja olin jo ehtinyt kaupanhyllylle valitsemaan Light limonaadin, kunnes ehdin väliin: selvä, jos jano on, niin se on ok. Mutta jos meinaas välipalan skipata, ehtona on, että otat jotain kaloripitoista juotavaa. End of discussion. Kerrottanee tähän väliin että juotavat kalorit ovat top 5 haastavimpien aineiden listan kärki päässä. Mutta niin tein, laskin limupullon alas, ja tyydyin kohtaloon: mukaan tarttui joku vitamiinipitoinen wellness-juoma, kaloreilla. vaikka olin sis hieman pettynyt siihen etten saanut syötyä mitään oikeaa niinkuin olisi kuulunut, niin olin myös hyvin tyytyväinen ja ylpeä tekemääni kompromissiratkaisuun, sillä se ei päästänyt Tonttua pälkähästä, päinvastoin!

No se toinen kerta sitten.... Jotku ehkäpä jo arvaavatkin. No se hiivatin banaanijogurtti!! Banaanijogurttiin itseensä ei sinänsä liittynyt mitään suurta draamaa, mutta omasta toiminnasta johtuen tein perjantaina melkoisen hyvän pohjustustyön orastavalle ahdisstukselle, johon heräsin myös lauantai aamuna, kohdatakseni vain tuon banaaanijogurtin muroilla, aivan niinkuin olin suunnitelmaani kirjannut. Kirjoitinkin perjantaina vetäisseeni melko annoksen herkkuja iltapalan päälle, joka sitten kovasta ajatustyöstä huolimatta alkoi potkimaan, ja olo vielä koko lauantaipäivän oli melko ailahteleva, ja jouduin todella tekemään töitä pitääkseni mieleni ja ajatukseni kurissa, ja pysyäkseni ateriasuunnitelmissa! Mutta tuo aamuapala! Miksi juuri nyt!! Eikö olisi mitään muuta, mitään vähän vähemmän sokeripitoista ja vähemmän haastavaa, kerta tuo eilinen meni miten meni... Siinä meni hetki jos toinenkin kun pään sisällä käytiin melko taistelut hyvän ja pahan välillä, mutta en peeveli antanut periksi!! Olin jo nostanut rahka purkin pöydälle, kunnes tajusin, että vaikkei minulla oikeasi tuota jogurtti/muro compoa tuolloin suuremmin mieli tehnytkään, ei tuo päätös vaihtaa äkillisesti suunnitelmia olisi ollut lähtöisin minusta, vaan olisi ollut sairauden aiheittama toimintaa. En siis vaihtanut, vaan pysyin alkuperäisessä suunnitelmassani, ja hikikarpalot valuen kokosin annokseni, istuin alan, ja lusikoin koko komeuden alas naama keskittymisestä vakavana. Oliko hyvää? No *askat kun en eded muista, kun syömiseen kuuluva nautinto hukkui keskitytmisen ja Tontun kiljunnan alle. Eli vaikka uskoisin selviytyneeni taistosta voittajana, vaadin uusintaottelua, sillä en todella osannut nauttia tuosta hetkestä tippaakaan, vaikka  tiedän annokseni olleen varmasti kaiken tuon kuuden vuoden jälkeisen odottelun arvoinen herkkuhetki. Kuluneen lauantaipäivän tunsin olevani siis suuri onnistuja, mutta samanaikaisesti myös suuri epäonnistuja, kaikessa ahdistuksen ja motivointiyritysten myllerryksessä.

Mutta kaiken kaikkiaan takana on aivan mukava viikonloppu omine nokkineni porukoiden lähtiessä marjastamaan mökille. Melkoisen tapahtumaköyhä ja varsin hidasverkkainen ehkä, eikä suunnitteillani ollut lauantaipäivän "päivinä kuvina" postaus oikein puhjennut kukkaan, kuvattavien aiheden puuttuessa. Osottautui, että olen moisten postausten toteuttamisessa melko surkea, enkä oikein osannut keksiä mistä aina kuvan nappaisin. Nooh, eihän se kukkokaan käskiessä laula, joten ehkä jo seuraavalla kerralla osaan ottaa puhelimeni joka vessareissulle ja askareeseen matkaan. Alkuiltaan asti jaksoin napata kuvan sieltä, kuvan täältä, joten laihaksi jäi tuo kuvienkin kirjo tähän postaukseen, valitan :D

Oli aamu mikä tahansa, niinse alkaa aina samalla tapaa: minä ylös sängystä, vessaan, ja katti syliin. Ainiin! Tosiaan... siis minulla on kissa. Se suuri yllätys, mistä enteilin keväällä, ennen horrokseen vaipumista, oli siis tämä koirankorvikekatti, jota olin espoosta juuri lähdössä hakemaan. Ehkäpä olisi aihetta kirjoittaa kisusta aivan oma lukunsa, mutta tässä esittelyt kaikessa lyhykäisyydessään: Ilva-pallero, nykyään jo reilu 6 kk:n ikäinen Somalikissoihin kuuluva rotukatti  on viihdyttänyt minua aina tuolta toukokuusta asti. Ja koska koiraa en antanut itseni vielä hankkia, halusin mahdollisismman sosiaalsien ja seurallisen kissan, viehättävän ulkonäön lisäksi.... And bingo! Tämä kaunis killisilmä riista-tyttö seuraa minua kuin varjo ikään, ja sana "yksityisyys" tai "oma tila" eivät kuulu enää sanavarastooni, niin hyvässä kuin pahassa. Joka aamuinen rituaali on siis tunkea väen vängällä, kiireettä tai tilannetta katsomatta, syliin vessassa käydessäni, ja jakaa tämä kahden keskeinen herkkä hetki. Mutta aiheesta lisää varmasti  lähitulevaisuudessa ;) 

Köyhällä ei ole varaa! Mutta ostinpa kuitenkin.... uusi kamera latinkiin, jotta pääsee hieman leikkimään uudella lelulla. lauatntai meni tosiaan kaupoilla ja asioille juosten, joten välipalaan aamaan, auto alle ja menoksi. 

Punnitse&Säästästä kävin ostamassa uusia raaka-ja välipalapatukoita. Tuttujen Nakd-patukoiden lisäksi mukaan tarttui itselle myös aivan uusia patukoita, joista varmaan kuullaan möys lisää... Questin proteiinipatukat olivat ilmestyneet nyt muuten myös hyllykuvaan, mutta hintaa niillä olikin sitten 4 eurua/patukka. Sinne jäi ne herkut... 

Manuaalin lukua ja jälkkärirahkaa hedelmillä... en viisastunu sitten yhtään, päinvastoin. 

Sunnuntaina aamunapalana naatiskelin tuorepuuroa piltillä, marjoilla ja hedelmillä... kanelia kyytipojaksi! 

Päivälliseksi vuorostaan tein myös mökkisakille possukookoskasvismitälie-kastiketta ohrariisin kaveriksi. Possua olen syönyt viimeisten kuuden vuoden ajan aina vain jouluisin kinkun muodossa, mutta nyt tuli suuri halu lähteä kokeilemaan sitä ihan arki ruoan muodossa. Sitkasta, mutta ihan hyvää. Omateko ruuaksi melko käypää tavaraa, näin hatusta vedettynä... 

Monena iltana iltapalan roolia on näytellyt valmiskaurapuuro, jota olen hieman tuunannut: sekaan kattilaan heitetään kananmuna, ja ai että! Proteiinipuuro on valmis! Hyvvää on! 

...kun taas lavuaarin pohjalla könöttää tuttu talja samalla kun hampaita yrittää pestä. Kuin varjo, niinkuin jo taisin mainitsin.......

Köyhäksi jäi siis tämä kuvien anti..... muttaparempi menestys seuraavalla kerralla ;) Sillisalaatti, olkaa hyvät! 

Makoisaa alkavaa viikkoa kaikille! Ei anneta banaanijogurttien hyppiä silmille! 

~ Laura