Maistellen kohti kevättä!

Täällä ne on! Nimittäin kevään, tai oikeastaan tulevan kesän uutuus jäätelöt! Varma kevään merkki!! Niitä innoissani jo marketin pakastealtaasta sukeltelin parisen viikkoa takaperin, ja nyt viimein sain kuluneella viikolla ensimmäisen koemaisteluun ostettua! Ja vieläpä yllättävän extempore, mieliteon viemänä, extra pojot siitä! Ensimmäiseksi koekaniiniksi valikoitui, suklaan nälässä kun olin, uutuus tuutti, nimittäin...

...Pandan Hurmaava tumma, tummasuklainen!

Suklaa jäätelöä, nugaa "ryyhkää" (varsin viehättävä nimitys, mutta sellasta se oli, jäätelön seassa, ihan geishalle maistui!), suklaakastiketta, ja taisi olla vielä iso klöntti suklaata silmänä, nami! Vohveli oli pehmoista, eikä onneksi kuorrutettu paksulla kerroksella pahaa suklaata, niinkuin valitettavan monessa tuutissa yleensä. Plussat siitä! Miinus: liiiiiian pieni!! Tai siis... normaalin kokoinenhan tämä oli, mutta liian hyvää suhteutettuna kokoon, ja olin syönyt koko tötterön ennenkuin kerkesin edes asiaa huomata. Tämmöisen ostan toistekkin! Neljä pojoa viidestä!

Ei muuta tällä erää! Kevättä ja seuraavaa maistelua odotellessa....

Mikä oli sinun uusin löytösi jäätelöaltaasta?

~ Laura

Syöminen on kivaa piste

Ello ello my hairy friends! Ajattelin tulla jakamaan kanssanne sen, mitä tulin tänään itse pitkissä punaisissa, kevätauringon kuumottamassa autossa istuskellessa ajatelleeksi, eli ajatuksia siitä, mitä minulle oikeastaan tällä hetkellä oikein kuuluu. Silleen oikiasti. Tai siis noh, oikiastihhan elämääni ei tällähetkellä kuulu yhtään mitään muuta kuin työ, mutta silleen spirituaalisesti, menttaalisesti ja psykofyysisesti, you know. Blogi on ollut pitkään taas pelkkä pölyttyneiden ajatusten romukoppa, joten jos yrittäisi välillä vähän taas ryhdistäytyä. Ja toisekseen, nyt tuntuu että minulla voisi olla itseasiassa jotain kerrottavanani, joten eikös tämä ole vain hyvä asia? Katsotaan mitä nyt enää muistan tuosta päivällisestä hartaushetkestä, voi jäädä lyhyeksikkin tämä tarina...

No hmm, ensinnäkin: 

Eli viimein, noin reilu vuoden mittaisen yrittämisen jälkeen, olen taas päässyt välietappipainotavoitteeseeni! High five everyone! Tänä aamuna puntari näytti tosiaan piiiitkästä pitkästä aikaa lukeman, jota se oli viimeksi viime keväänä, ja tähän lukemaan olen tavoitellut jo melko monta kuukautta, tuloksetta. Laiskuutta, välinpitämöttömyyttä, liian kevyttä syömistä.... milloin mitäkin, ei ole vain paino kivunnut ylös. Puhun välietapista, sillä tästä minulla on matkaa omaan biologiseen painooni vielä noin viitisen kiloa,about. Mutta enää minua ei voi tulkita sairaalloisen alipainoiseksi, mikä on kyllä ihan jees! Rimpulahan tuota olen vielä rungoltani, mutta kyllä nuo pari kiloa mitä olen tämän kevään aikana saanut, tuntuu kyllä jokaikisellä mahdollisella tavalla kuin ne vaan voivat tuntua: energiaa on hintsun verran enemmän, työpäivät eivät uuvuta minua täysin loppuun, ruoka maistuu paremmin nälän kasvettua, ja kroppa tuntuu kaikinpuolin muutoinkin vahvemmalta, alipainosta huolimatta. Vaikka matkaa tavoitteeseeni on siis vielä usemapi kilo, niin nämä kertyneet kilot ja grammat tuntuvat käsissä ja jaloissa sen verta hyviltä, että niistä en tahdo enää luopua! Vaikka jaksaminen on välillä kortilla, ja pitkän työputken jälkeen väsy on välillä melkoinen, niin noita alun (tammikuun) täysuupeloita, univäsypöllyssä vietettyjä vapaa päiviä on nykyään harvemmin, ja energiaa riittää jo muuhunkin touhuiluun. Keho tuntuu (ja näyttää ;D) hyvältä, ja hyvillä mielin olen matkalla kohti painotavoitettani. 

Painosta päästään melko luontevasti ruokaan. Ja sehän maistuu. Ainakin suurimmaksi osasta aikaa. Tänään erityisen hyvältä tuntui kun kerroin äidilleni tästä aamullisesta punnitusepisodista, ja kun äiti sanoi, että on minusta ylpeä ja tapahtuneesta mielistään, eritoten siitä että olen kuin olenkin saanut painoni pysymään, sekä nousemaan uudesta haastavasta ja hektisestä työstä huolimatta. Tajusin itsekkin, että näin ei ole aiemmin käynyt. Aina, joka kerta, kun olen töihin palannut tai uudessa paikkaa aloittanut, paino on aina alkanut tippumaan, ja milloin edessä on ollut totaali uupelo, tai sairasloma. Ei tällä kertaa. Tajusin tämän itsekkin, ja en ollut ajatuksesta pelkästään hyvillään, vaan tunsin myös tyytyväisyyttä itseeni, mutta myös onnellisuutta siitä, että äidistä näki ja huokui pienen pieni helpotuksen ja onnellisuuden tunne. Kovasti ovat vanhempani olleet huolissaan jaksamiseni ja painoni suhteen juurikin työni vuoksi, ja nyt kun olen oikeasti osoittanut, että olen saanut painoa ylös näinkin haasteellisissa olosuhteissa, en voi muuta kuin olla tyytyväinen ja iloinen. Jotain kai siellä pääkopassa on siis täytynyt tapahtua johonkin suuntaan. Osa kunniasta täytyy antaa tietysti myös saliharrastukselleni. Enpä nimittäin usko, että ilman kuntosalilla ravaamista olisin saanut heräteltyä halua kehittää kroppaani ja saada lihasta, ja tätä kautta lisätä ruokahaluani, ja näinollen painoa. Alkuun sain kuulla siitä monestikkin, kuinka vain väsytän itseni salilla (kävin ehkä kahdesti viikossa........), mutta tänään terotin äidilleni taas aiheesta, että tässä nähdään nyt se "väsyttäminen" ;) Reisiin, käsiin ja (YES!!!) peppuun on tullut yhteensä useita senttejä, ja en voisi olla tulokseen enempää tyytyväinen,, erityisesti tähän jälkimmäiseen. Työ on toki suurella kulutuksellaan hidastanut prosessia (jos vertaa esim viime kevään kehitysvauhtiin), mutta niinkuin jo todettu, ottaen huomioon 6-9 tuntiset täysmaratonipäivät töissä, on tämäkin tahti jo ssuuri ihme itsessään. Eihän taas mennyt kuin vuoden päivät saada vähän motivaatiota ja tahdonvoimaa peliin.

Mutta niin se ruoka. Mitä minä syön, ja mikä maistuu? Tänään huvituin todella eräästä ajatuksesta. Nimittäin tämänhetkinen tilanteeni voisi olla aika lailla tietyllätapaa verrattavissa raskausaikaan (vastaus on ei, en ole....). Heräilevä hormonitoiminta saa mielen välillä vähän ailahtelemaan suuntaan jos toiseen, painoni kehitys on enemmän tai vähemmän syynissä, unenlaatu vaihtelee surkeista täydelliseen tietämättömyyteen sekä se olennaisin, nimittäin food cravings! Kyllä, ihan selkeästi sellaisia on havaittavissa! Siis mulla on ollut muun ruan lisäksi melko mielenkiintoisia pakkomielteitä tiettyihin ruoka-aineisiin, joita syön sitten melko paljon....... koko ajan. Pakko. Himottaa vaan niin järkyttävästi!! Jos en saa jotain näistä sinä päivänä, niin ruoka pyörii mielessä nonstoppina siihen hetkeen että pääsen kauppaan tätä kyseistä einestä hamstraamaan! :D Tää on oikiasti melko mielenkiintosta, enkä tiiä yhtään mistä tää kielii, ja miten tähän on päädytty. Yks ehdoton, jo viikkoja kestänyt pakkomielteen kohde, auttamatta tämänhetkinen Number one must have-ruoka on kikherneet. Kyllä. Ne Pirkan. Jösses, en tiiä kuinka monta kiloa oon vetäny hattuun niitä viime kuun sisällä! Ihan järkyttävää! Mulla vaan tekee niitä mieli koko ajan! Kaikessa niiden mahdollisessa muodossa, kaikkeen sekotettuna, siltään tai uunissa kärvennettynä. Se on max kaks päivää, ja sit on jo sellaset tärinät päällä, että on taas käytävä kaupasta pari purkkia hamstraamassa jotta päästään vieroitusoireista eroon! En tiiä..... ennen en ees välittäny niistä, niin nyt sitten. Ihan pakko saada. En oo tänäänkään onneksi syöny ku aamupalalla (muun lisäksi siis), lounaalla, ja pari siltään välipalalla. Huh-huh. Muttaku ne on vaan niin hyviä! Olisitte nähneet sen päivän kun olinkin tyhjentänyt  edeltävänä päivänä sen purkin, jonka luulin odottavan mua töistä paluuta.......... ei ollu lasten silmille se, ei. Sitten, toinen, appelsiinit. Kaiken muun lisäksi siis, jälleen kerran. Tänääkään en oo syöny ku.... neljä? Plus pari lisää, mutta niitä ei lasketa, eihän? Siis ihan järkyttävää! Oon itte kohta naamasta ja käsistä yhtä oranssi ku appelsiini itse,  mun....urea.... pitää sisällään enemmän c-vitamiinia kun joku monivitamiini-hivenainevalmiste, ja odotan päivää, kun mun iho ratkiaa halki liika kuivuudesta, ja että muutun appelsiiniksi itse kokonaan. Syön niitä aivan liikaa, aivan varmasti. Kaupassa oikein valikoin (Pirkka on parasta tälläki kertaa!) sellasia tumman oransseja, vähän jo nuhjusia ja pehmeitä yksilöitä, jotka sitten kuitenkin on niitä kaikkein mehukkaimpia ja makeimpia. Ihan hirveetä tämmönen! Mango. Muttä tämä on jo vähän lievempi ilmiö mitä nuo kaksi edeltäjää. Näitä mulla vaan tekee mieli koko ajan, ja voisi elää pelkästään mangoilla. Voi aikoja, kun Balilla ollessa sain kassillisen parilla eurolla, ja sain niitä lepolassissa sisuksiini kiskoa, huoh. Nyt saan tyytyä pirkan syönti kypsiin yksilöihin, jotka maksaa sen pari euroa kipale.... mutta hyviä ovat, ja kohta olen varmana kiskonut taas näitäkin liikaa. 

Kasvaneesta ruokahalusta huolimatta, ei se syönti siltikään aina suju kuin tanssi. Erityisesti noottia itselleni annan siitä samasta kuin yleensäkkin, eli ruoan yksipuolisuudesta. Ehkä tarkalleen ottaen lämpimien ruokien laadusta. Leipää lämpimällä ei mene juuri koskaan (nykyään leipää onneksi taas menee! on jaksoja jolloin vierähtää viikko kaksi ilman minkäänmaailman leipäpalasta...), ja pasta/riisi/pottu tahtovat niin monesti lauatselta uupua. Töihin teen paljon evääksi wokkeja kasviksista ja lihasta/pavuista, mutta tämä hiilaripuoli jääkin monesti vähän retuperälle. Töihin teen siis eväät, vaikka syödä meillä saa töissäkin, mutta olen katsonut helpommaksi tuoda omaa sapuskaa jääkaappiin, jotta aikaa ja energiaa ei kulu sen pähkäilemiseen, mitä tohdin ottaa ja kuinka paljon, saatika käyttää aikaa jälkipuintiin. Yleensäkkin juuri näitä kasviswokkimössöjä raejuustolla, sekä välipalaksi rahkaa/reajusutoa/jogurttia miksattuna jonkinsortin etelän hetelmään. Tarvittaessa protuskupatukoita, kuivattuja hedelmiä, tai jotain juomia. Vähän olen jumahtanut samoihin kaavoihin, ja olen koittanut uudistaa hieman omaa lounaslistaani. Mutta missä siis vika? Noku ärrrrsyttäää. Hienoa on että olen saanut painoa ylös työstä huolimatta. Keho tuntuu vahvemmalta, ja siinä on hyvä elellä. Mutta millä kustannuksella? Huomaan nimittäin, että hieman meinaan taas pilkkua viilata ruoan terveellisyyden kanssa, ja ehkä taitaa vanha ortoreksiä nostella päätään. Nyt salilla käynnin myötä olen halunnut pitää huolen riittävästä ravinnosta, sekä luonnollisesti kiinnittää huomiota myös ruoan laatuun, erityisesti salipäivinä, mutta tästä helittäminen on ollut välillä vähän vaikeaa. Kun jotain hyvää tekisi mieli, niin tahtoo olla melko tahtojen taisto että mitä sitä itselleen sallisi ja kuinka paljon. Hullua miten asiat voivat muuttua niinkin lyessä ajassa. Vielä pari kuukautta sitten minulla oli vaihe, että söin kaikkea mitä mieli halusi, en tuntenut itseäni mitenkään sen kummemmin isommaksi, pikemminkin paino ei noussut yhtään. Mutta nyt välistä huomaan ajattelevan vähän liiankin tarkoin että tohtisiko sitä vai ei..... Totta on kyllä myös se, että kun herkkuja syö vähemmän, niin eipä niitä kamalana edes mieli tee. Esimerkiksi töissä suuhun ei uppoa muuta kuin maistipaloja ja lusikallisia piirakasta tai toisesta, sillä en näe noita leivonnaisia, joita pyöritän päivät pitkät enää edes herkkuina, ne ovat vain jotain mitä kauppaan päivät pitkät. Tämä myös hieman ärsyttää. Nyt olisi enemmän kuin mahtava tilaisuus hieman herkutella ja hemmotellla kaikilla ihanilla mauilla ja herkuilla, ja ottaa takaisin vuosien panttaus, muttakun se hernepyreen väriseen vihreään naamion ja hulmuviittaan naaamioitunut terveys-Tonttu tahtoo pistää vähän kapuloita rattaisiin. Tottahan minun on siis täytynyt jotain syödä koska piano on noussut, mutta että millä ruoalla, niin se hieman ärsyttää. Tavallista, monipuolista ruokaa, vaihtelevasti proteiinia, viljatuotteita ja paljon kasviksia ja hedelmiä, mutta tietynlainen rentous puuttuu. Uskotelen että syön hyvin (ja niinhän minä osaltaan teenkin), mutta silti en ole totaallisen tyytyväinen, koska tienytlainen rentous siitä puuttuu. Yhä helpommin se suklaakeksi tiensä suuhun löytää, ja santsaan ruokaa tarvittaessa, mutta hyvin tietoinen olen syömisistäni yleensä, ja melkoisen työnalla on kaikki poikkeava. Joku töissä tarjoaa palaa brownieta, niin tovin joudun päässä käymään depattia ennen maistipalan ottoa. Yhtään kokonaista piirakan palaa töissä en ole saanut vielä alas ja tämäkös hieman ehkä nyppii. Kamalan ristiriitainen olo! Toisaalta olen tyytyväinen saavutuksiini, mutta sitten toisaalta taas hieman keljuttaa että en siltikään tee asioita oikein, vaan kaikesta huolimatta kuuntelen liiaksi valepukuista Tonttu-ystävää. Minulla on vain voimakas olo siitä, että en halua "pilata" aikaansaannoksiani turhilla makeilla, sillä pelkään myös lopputulosta sekä omaa reaktiotani. Tähän asti kuin painonnousi ei ole ollut kuin hyvä asia, eikä ole ahdistanut yhtään. Pelkään että rennommalla otteella joku mielessä tai kehossa menee vikaan, ja alan oireilemaan huonoa oloa, sekä kikkailemalla taas ruoalla, jolloin kaikki työ menee viimeistään hukkaan. En halua menettää mun kovalla työllä ja hiellä hankkimiani pakaroita! En vain selvästi osaa löytää kultaista keskitietä, vaan vedän äärirajoilla, hyvässä ja huonossa. Tämä ressaa eniten, sillä haluaisin olla itseeni ja syömisiini enemmän tyytyväinen, ilman ihan kamalan pahaa henkistä ja fyysistä oloa. Kaiken lisäksi huomaan nyt olevani tilanteessa, jossa minun tulisi alkaa lisäämään hieman ruan määrää, jotta paino jatkaisi nousua ja lihakset kasvua, eikä paino jumisi taas yhdeksi puoleksi vuodeksi paikalleen. Ja pitäähän noita lihaksia nyt ylläpitääkkin, etteivät vaan pääse kuutistuun huomaamatta olemattomiin. Tähän asiaan olen koittanut kiinnittää viime viikkoina huomiota, ja kaikki mikä hieman mietityttää, olen ajatellut menevän vain hyvään tarkoitukseen.

Töistä voisin vielä mainita sen verran kerran kun nyt vauhtiin pääsin, että työkavereista tilanteestani tietää oikeastaan kunnolla vain kolme: yksi kollega salin puolelta, sekä molemmat työnantajani. Jälkimmäiset luonnollisesti siitä syystä, että olen joutunut säätämään terapieaikojani työaikojeni lomaan, sekä pyytämään välillä hieman lyhyempää työpäivää jaksamiseni kustannuksella. Salin puolella vuorostaan sattui yksi surullinen sunnuntai pikku insidentti heti toisella viikolla, että itse päätin työpäivän päätteeksi tälle kollegalleni tilanteeni lyhykäisesti selittää, jotta kummallekaan meistä ei jäisi outo mieli. Tämä helpotti sen hetkistä oloa huomattavasti, sekä on helpottanut oloa nykyäänkin. Minun ei tarvitse nykyään kuin enää katsoa kesken kiireen kyseistä kollegaani, niin hän jo tietää että minulla on tarve päästä tauolle, tai kohta kopsahtaa. Olen siis tyytyväinen että uskalsin antaa palan itsestäni vieraille ihmisille, sillä tämä on ollu ihan valtavan suuri ja helpottava tekijä erityisesti kiireisinä päivinä, kun tauoille pääsy on todella vaikeaa.

No mutta siinä missä tällä hetkellä ruoka maistuu, niin elämä sitten itsessään ei ehkä niinkään. Tai siis hmm, miten tämän muotoilisi oikein... Vaikka elämä tällä hetkellä on ihan mallillaan, olen itseeni ja syömisiini kohtuu tyytyväinen, olen saanut tämänhetkisen elämän- ja terveydentilanteeni melko hyvin soviteltua haastavaan työtilanteeseeni, ja tuloksia näkyy ja tuntuu, niin kropassa kuin mielessäkin. Mutta siitä huolimatta välillä sylttää. Henkisesti. Tällä tarkoitan lähinnä oloa, mikä minua on jo pitkään vaivannut. Levottomuus. En tarkoita sellaista "pakko mennä ja singota joka paikkaan kuin sähkö jänis"- levottomuutta, vaan mielen levottomuutta. Voisikohan tästä syyttää lisääntynyttä auringon valoa ja orastavaa kevätttä?! Haha, no ei sentään ihan sellaistakaan levottomuutta (ainakaan pelkästään, köh.), vaan tietynlaista tyytymättömyyttä tämänhetkisen elämäntilanteeseeni, valintoihini, valintoihin joita taas en ole tehnyt, tulevaisuuteen, sekä tapaani elää ja olla. Viime postauksen alussa lyhykäisesti vain mainitsin että minua riivaa ääretön matkakuume, mutta tämä on vain kesy totuus siitä, että mielessä pyörii taas pakottava tarve ja halu pakata laukut ja lähteä. Vähän kauemmas, ja vähän pidemmäksi aikaa. Mielessä on pyörinyt ajatukset jopa mahdollisesta muutosta maan rajojen ulkopuolelle. Vahvitunut kroppa on osaltaan vain lisännyt löylyä kiukaaseen, sillä vaikka tiedän että olen projektissa vielä puolitiessä, niin väkisinkin tulee sellainen olo "mä jaksan, mä pystyn, mä kykenen"..... Vaikka uusi työ ja sitä kautta uudet tuttavuudet ovat tuoneet elämään sisältöä, tunnun kaipaavan elämääni kipeästi sitä jotain. Jotain sisältöä, jotain säpinää, jotain jännitystä!! Perhana, mun elämä tällä hetkellä on niin tylsää, että en enää edes näe kuinka totaallisen tylsää, harmaata ja mitään sanomatonta se on! :D Homman juju tässä on ehkä nyt se, että olen herännyt tämän huomaamaan, ja ois vähä tarve alkaa tekeen asialle jotain! Muut elää, kokeilee, nauttii, uskaltaa ja rohkenee, ja mää vaan.....oon. Kumman kaa ihania naisia lainaten "nyt äkkiä jotain sutinaa", kiitos! ;D Ei mutta ihan totta. Kyse ei siis tällä kertaa ole mistään ahdistuksesta, niinkuin alkuvuodesta oli tämä "mitä mä teen, mihin mä kuulun, mitä mä haluun"-kriisi (juu on mulla tämä vieläkin mutta olen väliaikaisesti haudannut ajatukset jonnekkin hyvin syvälle mieleni perukoille), vaan kyse on ihan uudenlaisesta levottomuudesta, ja tahdosta tehdä asoille jotain. Kaipaan jotain uutta, jotain jännää, joka saa mut ajattelemaan ja tuntemaan, oli se sitten vaikka pelkoa, jännitystä, rakkautta, huolta.... mitä vaan, kuhan tuntisin, ja saisin vähä elää tätä elämää. Ei! Sillähän on oma sanansa! Draamaa! Skip the drama! Hell no, drama is very much welcome, yes indeed!! Eli tällainen elämisen ja tuntemisen kaipuu, johon liittyy siis tämä päätään nosteleva kaukokaipuu, ja nyt jo melko (vähän liiaksikkin) voimistunut elukka kuume. Sekin vielä. Yksi rotukillin pentu on ollut tuossa tähtäimessä jo marraskuusta, ja nyt haviin on jäänyt yksi koiran kasvattajakin.Sussiunakkoon, mihinkähän tässä ittensä kanssa vielä joutuu... Ehkäpä tämä kaikki on seurausta juurikin siitä, että kun elämä ei enää niiiiiiiiin paljoa pyöri pelkän ruoan ja syömisen ympärillä, ja usko omaan kehoon ja mieleen on vahvistunut, niin halu ja tahto elää sitä oman näköistään elämää on viimein herännyt. Ja niinhän sitä sanotaan, nälkä kasvaa syödessä. Nyt vain pitäisi oppia elämään sitä elämää, jota on niin monet vuodet sairauden takia laiminlyönyt ja jättänyt näkemättä ja kokematta. Löytyisköhän tähän jotain valmennuskurssia? Huh, kuin ahdistaa. Mutta siltikin jollain oudolla tapaa hyvällä tavalla....weird. Aivan kuin tässä alkaisi pikku hiljaa valkenemaan itsellekin, että on sitä elämää sairauden ulkopuolellakin, ja että minullakin on siihen elämiseen lupa. Hassua. Ota ote elämästä, kehoitti eräs Disney hahmokin....

Huh. Nyt tuli ähky. Ja toisaalta pää lyökin jo täysin tyhjää. Eli my job here is done. Tämmöistä kuuluu kaiken kiireen keskelle, ja oli puhdistavaa saada kirjoittaa kaikki ulos koneistosta, selkeytti hieman omiakin ajatuksia. Nyt, toivotan teille mukavaa viikon jatkoa, ja aurinkoisia kevät kelejä!

Kevään muuttolintuja odotellessa...Moromoi!

~ Laura 

Kauan kaivattu, toivottu ja odotettu: Quest!

Säästäkseni omaa aikaani sekä teitä turhilta sepityksiltäni, en edes yritä selitellä laiskuuttani ja aikaansaamattomuttani bligini suhteen, vaan ajattelin mennä suoraan asiaan, ja postata jotain mikä olisi pitänyt postata jo pari kk sitten. Eli juurikin tämä Quest-patukka arvostelu, joka on hieman....jäänyt. Senkin verran että olen saanut kaikki pötykät maisteltua aikapäiviä sitten, PLUS tilattua jo uuden satsin, PLUS tilattua vielä yhden lisää.....köh. Tämä postaus on siis turha, eikö tämä osoita jo sen että hyviä ovat!  Mutta parempi pyöhään kuin ei milloinkaan, köh. Sen verran voin yrittää tarinoida, että työt ovat olleen enemmän kuin haittona kaikelle mahdolliselle, kun taas niinä harvoina vapaapäivinä olen lähinnä nukkunut, syönyt, ja yrittänyt olla sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa, yleensä tässä onnistumatta. Ystävät, mitä ne semmoiset ovat? Väsy ja uupelot ovat pysyneet kohtuuden nimissä, lähinnä minua riivaa ääretön ja loputon nälkä, salihinku, karvavauvakuume sekä matkakuume...tähän puutteeseen jo reissu Haaparantaan tekisi minut erittäin onnelliskesi. Mutta näistä aiheista kerkeän (kerkeän? aaahahah.... just.) rutisemaan myöhemminkin, nyt itse asiaan. Elikkäs.

Mina damer och herror, Let me introduce you, The Quest bar! Love of my life! Päiväunieni kohde! Makeanhimoni selättäjä! Proteiiniipuutteen poistaja! Ja yksi hyvin valitettava seikka: Palkkapussin kauhu! On totta että näille patukoille tahtoo kertyä hintaa, riippuen tietysti mistä päin näitä lähtee metsästämään, mutta sanon samaa mitä niin moni muukin näitä patukoita maistanut: hyvästä kannattaa maksaa. Merkittävimmät (ja mielestäni merkittävin) ero tnäiden ja harvojen marketeista ostamieni patukoiden välillä on koostumus, maku sekä tietusti ainesosaluettelon sisältö. Siinä missä marketeissta ostetut kanelipullat ja tuplasuklaat ovat suussa kuivana ja jauhomaisena pyörivää höttöä, joissa vessapaperiakin ohuempi suklaakuorrute yrittää pelastaa tilanteen tuomalla patukkaan onnettoman määrän makeutta ja makua, tässä onnistumatta, Questit todella maistuvat joltain, ja maistuvat vielä hyvältä. Banaani on banaania, ei esanssia. Juu, en todellakaan ole mikään guru tällä saralla, ja rahani olen mielummin käyttänyt markettipatukoiden sijaan oikeisiin suklaisiin tai sitten vastaavasti esimerkiksi kuivattuihin hedelmiin, mutta tekemieni kokeilujen perusteella voin kiertelemättä sanoa, että eiväthän nuo patukat edes maistu miltään, anteeksi vain! Ymmärrätte yskän kun upotatte hampeenne ensimmäistä kertaa Questiin. Trust me.... Ravintoarvoista, ja aineosaluetteloista en jaksa edes höpöttää, kaikki lukutaitoiset tavatkoon itse ainesosaluettelot ja tehköön omat johtopäätöksensä. Patukoissa on tosin yksi, tai ehkä kaksikin huonoa puolta. Niihin jää koukkuun. Auttamattomasti ja ehdoitta. Valmistaudu nirsouteen. Sillä kun tämmöistä kerran maistat, niin etpä enää muita huoli. Lisäksi patukoiden saatavuus kysyy hermoja, sillä asuttaessa täällä napapiirillä ei näitä aarteita joka marketista niinvain löydäkkään. Valmistaudu siis nettishoppailuun, postikuluihin, ja raastavan pitkiltä tuntuviin odotteleuihin, sillä jos et viitsi maksaa 3-4 eura per patukka, niin maan rajojen ulkopuolelta on nämä patukat kannattavinta hankkia. Mutta hyvää kannattaa odottaa, niin myös tässäkin tapauksessa. Itse elän jännittäviä aikoja, sillä odotan saapuuko oma pakettini tällä vaiko seuraavalla viikolla, vai onko lasti kenties jämähtänyt suomen tulliin :D (Edit: paketti löysi tiensä onnellisen omistajansa luokse, ah! En ole syönut kuin kolme.........)

Shoppa Shoppa alla! The Quest!

Siinä ovat! Postiin pyöräilin sellaista kyytiä kun postilaatikosta kolahti saapumisilmoitus! Kotona räävin paketin auki kuin eläin, ja silittelin lapsukaisia silmät loistaen varmasti yhden vartin verran :D Näitä herkkuja pääsin maistamaan ensimmäisen kerran siis joulukuussa New Yorkin reissullani, ja tuolla olin seota onnesta kun paikallisessa bodari/hyvinvointiliikkeessä patukoita hyllytolkulla pääsin ihastelemaan, ja siispä maistelemaan. Mutta siis heti reissulta palattuani tilasin oman eräni briteistä, joka sorttia tottakai! Hieman tuli tämä lysti kalliimmaksi (ehkä noin kympin verran), mutta osaampahan nyt sanoa mitä makua tilata jatkossa ja mitä ei ;) Tämän hetkistä lähetystä odotan (edit: siis lähetystä jonka jo sain käsiini pari päivää sitten...)senkin vuoks innolla, että Questiltä (mistä patukat tällä kertaa siis tilasin) aikoivat laittaa minulle ilmaisen maistiaispatukan heidän uusinta makuaan, Cookie&Cream! 

Tässä vaiheessa pahoittelen myös kuvien laatua, sekä puutetta. Puhelimen syövereistä monen kuukauden takaisia kuvia tonkiessani harmikseni huomasin, ettei minulta löydykkään kuvia kaikista patukoista. Tajusin, että moni patukka on päätynyt laukun pohjalta mahaani tien päällä tai työpaikan pukkarissa, jolloin hetken taltioiminen kuviksi on jäänyt toissasijaiseksi. Sen sijaan olen kuitenkin muistanut ajatella mitä mieltä patukasta olen, ja olen säilyttänyt kaikkien niiden patukoiden kääreet joista olen pitänyt eritoteen, ja voisin kuvitella tilaavani toistamiseen. Jotain olen siis tajunnut ajatella nälissänikin ;) Nythän vain asia on niin, että olen viettelemässä vapaa päiviä porukoiden ja sessen luona naapuri kunnassa, ja nuo kääreet ovat luonnollisesti ihan väärän köökin lusikkalaatikossa. Eli hyvin meni tämäkin, mutta koitan verestää muistiani makuja läpikäydessäni. Voittepa alla olevasta ryhmäpotretista tarvittaessa kuvan puuttuessa kyseisen patukan sihtata jos tarve näin vaatii...

Sitten itse asiaan! Ei puheettakaan että muistasin minkä patukan söin ensimmäinenä! kaiken kaikkiaan noin kolme viikkoa siihen meni, jos ei oteta huomioon paria poikkeus patukkaa, jotka ovat jääneet roikkumaan. Taisi olla tuo jo New Yorkin ajoilta ylistämäni Choc Chip Cookie Dough. Pyhäjysäys tämä patukka on hyvää!! Jos muuta ette keksi tilata, niin tätä sitten! En tiedä mikä luonnonoikku saa olla etteikö tästä patuksta tykkäisi! Paitsi jos ei tykkää suklaasta, ja sehän ei ainakaan sitten ole enää yhtään normaalia se! Tämän patukan taikinamaisen koostumuksen seasta paljastuu valtavan kokoisia klönttejä makeuttamatonta suklaata, ja patukka tuntuu ja maistuu suussa syntisen hyvälle. Aivan kuin pehmeää, vanilijaista keksiä suklaa hipuilla,joo-o.  Ihan totta, tulee väkisin epäilys siitä, että onko tämä varmasti sallittua, minähän syön suklaata! Ja keksiä? Suklaakeksiä?! Sarjan kevein patukka tämä ei ole, mutta siltikin tässä 60g (!!) painavassa patukassa kaloreita on alle 200 (!!!!). Että silleesti.... 

Hirviän huono kuva, ja miksihän mulla on noin punaset sormetki? Ei anna oikeutta patukalle, todellisuudessa on vaaleampi, aivan ku kaurakeksi, jossa kunnolla suklaaklimppejä. Mutta patukka oli hyvää, ja onnen kyyneleet lähes virtasi kun sain taas kyseistä herkkua maistella joulusiivouksien lomassa ;) Pitkän taiston kävin tämän ja tupla suklaan välillä siitä kumpaa tilaisin (nyt jo siis kolmannen kerran), mutta vaihtelun vuoksi päätin nyt tilata paketin juurikin tätä makua, kun tuota tuplasuklaata on tullut syötyä jo yhden tusinan verran...

No entäpä sitten. Hmm, joo, vaikka Strawberry Cheese Cake ja Lemon Cream Pie. Erityisen paljon ylistystä tuntuu saavan tämä mansikkainen variaatio, ja vaikka patukka hyvää,makeaa ja karamellimaisen mansikkaista olikin, niin eipä se siltikään omaksi lemppariksi yltänyt. Söin kyllä hyvällä ruokahalulla, mutta enpä minä tätä jaksaisi ehkä paketillista kotiin tilata, ehkä sitten joskus kun sadan vuoden päästä suklaisiin kyllästyn. No entäpä tuo Sitruuna torttu sitten. Noh, lähtökohtahan on se, että en pidä oikein sitruunasta, missään sen muodossa, paitsi kylmässä juomassa ja makurahkassa. Eli hirveän korkealla ei odotukseni olleet, kun haukun patukasta otin. Sama tuttu kostumus, pojot siitä, mutta sitten potkaisi sitruuna kehiin, ja siihen loppu se nautinto. Omalla tavallaan hyvää, mansikan tavoin todella makeaa, ja uskon että tällekin patukalle monta liputtajaa löytyy, mutta omia makuhermoja ei tämä todellakaan hivellyt, ihan vain omista makutottumukista johtuen. Taitaa olla itseasiassa ainoa patukka, josta jäi vähän jäljelle kunnes sen roskiin nakkasin, sen verta monta viikkoa oli laukun pohjalla avonaisena pyörinyt, että pöly- ja hiekkakerros ei enää houkutellut patukkaa maistelemaan. Ei tätä. 

Ei, valehtelin. Ei sitruuna ollu ees "pahinta" (eikä ees ollu pahaa, ei vain mun makuun....), ja nyt muistin että taisinpa sen töissä yksi yövuoro kiduksiini vetäistä. Vähiten ihana maku olikin tämä Banana nut muffin! Ensikohtaaminen tuon patukan kanssa minulla oli jossain Atlantin yläpuolella, kun aamuyön pikkutunneilla koneessa aamupalaa venaillessa räävin patukan auki ja otin haukun. Tuoksu ja koostumus, ihan jees, mutta sitten maku....eeeiii. Banaani kyllä maistui, mutta jokin siinä patukassa ei vain oikein säväyttänyt. Sitten kotiin saatuani laatikollisen joka makua, ajattelin antaa muffinille uuden mahdollisuuden, mutta ei. Ei niin ei. En voi sanoa että pahaa, kyllä varmaan söisin ennemmin mitä selkääni ottaisin, mutta joku tässä vain tökkää aina parin haukun jälkeen, ja järsittyäni patukkaa kaksi viikkoa milloin missäkin pukukopissa tai kassajonosssa, päätin heittää patukan pois. Ainoa Quest patukka joka ei löytänyt tietään maaliin. Ei paha, kun maisteltavia oli sen 16 kipaletta....

Sitten yllättäjiin! Ylläolevassa kuvassa heti banana nut muffinin yläpuolella näkyy kaksi (oikeastaan kolme...) makua, jotka pääsivät yllättämään minut positiivisesti! Nimittäin Peanutbutter & Jelly sekä Coconut Cashew. Kummastakaan näistä patkoista en ennakkoon ollut erityisen innoissaan, koska maut eivät vain tuntuneet omiltani. Näitä en olisi siis kuuna päivänä varmaan itselleni tilannut, mutta koska ne kotiin asti maailmalta tulivat, niin täytyihän niille antaa mahdollisuus. Ja pelkkää positiivista yllätystä kumpainenkin! Maapähkinävoi-hillo patukka ei oikein sytyttänyt ajatuksena, mutta kuitenkin nappasin patukan evääksi töihin paremman puutteessa, ja täytyy sanoa että yllätys oli suuri patukkaa pukkarissa natustellessa! Itseasiassa pidin mausta niinkin paljon, että kääre pääsi lusikkalaatikkoon, mikä siis tarkoittaa, että näitä voisi joskus tilata ihan isommankin satsin! Jos totta puhutaan, niin yhden kipaleen kyseistä makua taisinkin jo tilata uusimmassa tilauserässäni. Se hyvä puoli on kun tilaa suoraan Questilta, on että patukoita saa tilata irrallisena, ei pelkkinä 12 kappaleen laatikoina. Tätä herkkua siis odotellessa! Ihanan maapähkinäistä, mutta ei liikaa, ja se oli se juju! Jos vertaa esimerkiki Peanutbutter Supremeen, joka oli koplan kolmas yllättäjä. Tämä Jelly on tästä Supremesta sellainen kevennetty versio, ei ihan niin tuhti ja pähkinäinen, ja makeutta ja kirpeyttä mukaan toi juurikin ne kuivatut marjan palaset. Mitään löllöhilloa ei patukat siis löytynyt, niinkuin ensin pelkäsin. No entäpä sitten tämä kookos... patukan nappasin matkaan kaupungille ajatellen, että nyt syön tämän pois alta niin tiedän mitä ajatella siitä, oikeastaan yhtään en ollut mausta kiinnostunut. Mutta kuinkas kävikään? Kääreen taittelin visusti laukun sivutaskuun, ja lusikkalaatikkoon talteen! Yhtä tällaista kipaletta odottelen paraikaa kotiinkannettavaksi, sen verta positiivinen yllätys patukka oli! Kookosta ja pähkinää, ei siis mitään suurta ihmeellistä, mutta toimi vain niin hyvin, että olin ihan hölmistynyt kuinka paljon saatoin patukasta tykätä! Makean maukasta taikinaa, jossa kookoksen pehmeä maku, nam! Ennakkoluulot jätetään tästälähin omaanarvoonsa.

On the road! Ehdoton yllättäjä! Tämän takia juuri halusin tilata kaikki maut, jotta pääsisin koluamaan kaikki mahdolliset makuelämykset läpi. Eipä olisi tullut tätäkään makua maisteltua muutoin...

Hmm, noh, sitten. Vanilla Almond Crunch. Hmm. Nyt kyllä tytyy myöntää, etten edes muista missä tai milloin olisin tämän patukan syönyt, saatika edes että miltähän se tahtoi maistua. Kertooko tämä jotain? Syötä sen olen kuitenkin saanut, eli ei pahaa vissiin kuitenkaan. Muistan ajatelleeni että tämä maku voisi olla näistä kaikista ehkä neutraalein, jopa ehkä hieman tylsä, mutta ei pahaa kuitenkaan! mantelia ja vanilijaa, kuinka jännittävää voi patukka tuolloin olla? Sama tuttu koostumus,, seassa isoja mantelin palasia, eli mikään tylsä tasainen mantelimassapatukka se ei ollut. Makeakin taisi olla, mutta ei liian. Olen tainnut kiljuvaan nälkään syödä töissä kun ei ole jäänyt mitään muistikuvia ;) Mutta jos vanilija tai mantelit ovat heikkoutesi, ei tämä voi pahasti metsään mennä. Sösin jos saisin ilmaiseksi, mutta en ehkä jaksaisi kolmea euroa maksaa, on jännempiäkin makuja tarjolla. Jännemmästä puheenollen, siirrytään makuun, jota kyllä odotin suurella mielenkiinnolla, nimittäin White Chocolate Raspberry. En kyllä ole mikään valkosuklaan ystävä, mutta suklaa kuin suklaa, ei se kovin pahaa voi olla. Ja voin sanoa, että jos makeanhammasta kolotti patukan aloittaessa, niin ei enää tuon jälkeen! Kunnon pommi ihanan isoja valkosuklaa klimppejä, sekä vadelman kirpsakkuus. Tätä pureskellessa tuli taas miettineeksi että syönkö oikeasti mukamas laadukasta proteiinipatukkaan vaiko oikeaa suklaapatukkaa. Hullua. Tämä makucompo ei ole ehkä ehdoton suosikkini, ja vaikka patukka ei yltänytkään top 3 listaani, niin kyllä tätä maistelee vielä uudemmankin kerran. Luulen että voisin hehkuttaa tätä patukkaa enemmänkin, sillä luulen että tämä on niin monen makuun, mutta enpä taida, sillä itseäni tämä ei nyt niiiiin hirmuisesti säväyttänyt, vaikka aivan maistuvaa olikin.

Hyi kamala kun ovat sumuisia kuvia! Mutta ei anneta sen häiritä, editointi tähän kellon lyömään ei jaksa oikein innostaa. Mutta, huomatkaa tuo valkosuklaakokkare! It's huge! Nuita oli patukka täynnä, ja väkisinkin tuli mietityksi että voiko tämä varmasti olla hyväksi, tämänhän pitäisi olla laitonta tämmöinen suklaa-ei siltikään suklaa-patukka! 

Huh, joko ollaan maisteltu kaikki? Ei vielä vissiin.... no sitten seuraavaksi lavalle astuu kaksi makua, jotka ovat kyllä minun mieleeni. Sanotaanko että sellaisia keskivertotasoa hieman maistuvampia, mutta ei vielä siltikään yllä sinne kultamitalli sijalle. Nimittäin Cinnamon Roll sekä Apple Pie. Nämä maut ostin jo jenkeissä ollessani, ja hyvltähän ne maistuivat. En ole usklatanut edes maistamaan marketistä löytyvää kanelipullaa, sillä tiedän että tämä maistamani versio nuijjii tuon patukan maan rakoon, uskokaa pois. Omenapiirakan kun taas lyö lautaselle ja mikrottaa muutaman kymmenen sekunnin ajan..... ai että! Niinkuin söisi palasta uunituoretta omenapiirakkaa, aivan tosi hyvää! Seassa olevat kuivatut omenan palaset, iso plussa! Kanelipulla taas maistuu (ja tuntuu) aivan mausteiselle (piparkakku)taikinalle,ah! Molempien kääreet kyllä löytyvät keittiän piirongista, kuvaa taaskaan ei, sillä olen naatiskellut molemmat taas tien päällä, ja unohtanut taltioida hetken, taas.

Nää ei lopu ikinä.... huh. Luulin olevani jo maaliviivalla nii eipäs sittenkään, kaksi makua ennen viimeisiä meinasi miltein unohtua! Nimittäin Mixed Berry Bliss sekä Chocolate Peanutbutter. Näistä toinen oli positiivinen yllätys, kun taas toinen pienoinen pettymys, Osaatteko arvata kumpi oli kumpi? No ehkä päivän selvää... en ole todellakaan mikään marjojen ystävä. Tai siis marjat marjana, ja mielellään vielä tuoreeltaan. Jopa pakastemustikat tökkivät välillä jos ovat liian sulia. Ja sitten vielä patukassa........ tämä patukka säästyi (lue:jäi) viimeiseksi, koska en millään olisi halunnut patukkaa maistella. No, eilen yöaikaan päätin tätä postausta kirjoitellessa puolestanne uhrautua, ja kolusin kassini pohjan löytääkseni kyseisen patukan. Todellisuudessa minulla eilen vain sattui olemaan sellainen nälkäpäivä että pois alta. Vietin koko päivän syöden, ja olin syönyt jo melkoisen iltapalabrunssinkin, mutta heti kun aloin patukoita mielessäni pyörittelemään ja kuvia kaikista ihanista suklaapötyköistä kännykästä etsiskelemään, alkoi nälkä mahassa kurnia. Tässäpä siis oiva tilaisuus! Rohkeasti vain patukka auki, ja ääntä kohti. Hittollainen... sehän oli hyvää! hölmistyneenä kiskoin patukkaa kiduksiini (kuva......?! köh, oli nälkä.....ei joutanut.....) ja tuumasin että suotta olin patukkaa kartellut. Kuivattuja mustikoita ja muita marjan paloja vaaleassa "taikinassa", nami! Ja isoja pähkinän palasia kans. Ei paha,ei ollenkaan. Vai johtuiko pelkästään nälästä, tiedä sitä sitten....  No entäpä sitten tuo suklaa-maapähkinätsydeepi? ehkä odotukseni olivat liika korkealla, koska pidän paljon maapähkinänmakuisesta versiosta (vihreä kääre), sekä tuosta hillolla tuunatusta versiosta. Mutta miksi en muista tykkäsinkö tästä?! Häiritsee! Ihan kamalana!! En edes muista säilytinkö kääreen! (Edit: tarkitstin tilanteen, ja kyllä, kääre on tallessa! Mutta miksi en muista tästä patukasta mitään?! Ihan kamalaa, miten en voi muistaa patukkaa jos kerta pidin siitä.....?! ei auta kuin tilata uusi seuraavalla kerralla, ja verestää muistia...). Olen syönyt patukan varmasti taas useammassa erässä tai kiireessä, jolloin mielikuva ei ole tallentunut kovalevylle.... voisin ajatella että pitäisin tästä, pidinhän minä muistakin, mutta ainoa mitä patukasta saatan muistaa, on ehkä pettymyksen tunne. Olisinko siis odottanut liikoja, ja patukka ei sitten ollutkaan aivan mitä odotin....? Vai eikö? Samperi.

No sitten. Kirsikkana kakun päällä! Hännän huippuna! Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä! Nimittäin kolme makua, jotka yltävät kyllä kirkkaasti kolmen parhaan joukkoon. Järjestys näiden patukoiden välillä vaihtelee mielitekojen, hormonien, tuulen suunnan ja milloin minkäkin takia, mutta tässä ne ovat: Chocolate Brownie, Cocolate Chips Cookie Dough (jonka nyt huomaan maininneeni jo ensimmäisenä... mutta niin hyvää tämä on, että tätä makua paraneekin hehkuttaa!) sekä Double Chocolate Chunk! Ai että, liian hyviä tämmöiset! Brownie on näistä ehkä kaikken "tuhdein", koostumus on todella brownien kaltaista, tasaista, paksua ja sitkasta taikinaa, jossa suklaa maistuu. Cookie taas on vaaleaa taikinaa suklaahipuilla, ja tämä Double on näiden kahden risteymä, sillä tässä maussa isoja maukkaita suklaaklönttejä on tummassa taikinassa. Jos rehellisiä ollaan, niin ehkä lemppari patukkani näistä kaikista. Näitä tilasin laatikollisen  n. 2 kk sitten, ja vähän liiankin innolla patukoita mussutin, sen verta hyviä olivat! Hyvällä omallatunnolla aina makean nälkään väsyneenä sohvanpohjalla käärettä rapistelen, ja vaikka ajattelen syöväni vain puoli patukkaa säästelläkseni kallisarvoisia pötkylöitä, niin melko harvoin olen tässä onnistunut, vaan kummasti tuo koko herkku häviää sisuksiini. Ai namia, ehdoton suosikkini!

Siinä missä brownie on tasaista ja täyteläistä sitkoa, niin Double Chocolate kätkee sisälleen blondien sisariensa (valkosuklaa&cookie) tapaan kunnon paakkuja ehtaa tavaraa! Tämä maistuu itseasiassa ihan tuplalle, joten kyllä, hyvää on! Nämä patukat ovat sen verta namia,että mm reenin jälkeen en ole niitä nautiskellut, sillä hei, kuka haluaa vetää suklaapatukan salihikoilun jälkeen. Eiku hei,kyseessähän oli sittenkin proteiinipatukka...? Siis mitä täh häh? Aaargh, ei voi olla! Liika herkullista ollakseen totta!

Siinä. Nyt on kahlattu kaikki lävitse! Vai onko? Muahahah!! Nimittäin vieressäni pöydällä istuu pahvilaatikko, ja arvata saattaa mitä tämä boxi pitää sisällään........ Voi kyllä! Keskiviikkona vierailin taas intopinkeänä postissa, ja siellähän minua odotti uusi erä tilaamiani herkkuja! Onhan siitä jo, mitä, viikko, kun viimeksi sain hampaani ja kynteni näihin aarteisiin upottaa. Eli jos sallitte, poistun repimään saapuneen pahvilaatikon enemmän tai vähemmän sivistyneesti, ja kenties jo maistamaan sarjan uusinta herkkua, Cookies & Creamiä ;) Till the next time folks!

~ Laura