Suupielet hymyssä, sokerisessa!

Hauskaa työväenjuhlaa kaikille! Varatkaahan pilkkihaalarit ja karvalakit matkaan jos kylillä liikutte, ei anneta takatalven yllättää!Vappu, niinkuin muutkin juhlapyhät  yleensä tähän asti ovat vierähtäneet osaltani lähes aina juhlakansaa juottamalla töiden merkeissä, mutta nyt sitten vapaiden merkeissä. Itsehän aion pukea ehkä ylioppilaslakin päähäni, ja suunnata kaupungille vappupäivänä karkeloita katselemaan ja syömään perinteikkäästi kesän ensimmäisen (toisen) pallojäätelön <3 Siinä minun juhlintani. Tänään pääsin sitten viimein myös munkkikiusauksestani herkutellessani mamman tekemillä, vastapasitetuilla vappumunkeilla. Sussiunaa, kannatti odottaa näihin omatekemiin, suussa sulaviin yksilöihin mitä ostaa kaupasta, sen verta eriherkkua sain syödäkseni <3 Upposi yksi, upposi toinenkin, ja mitään en kadu ;)

Siman, serpenttiinin ja sokerimunkkien täyteistä vappua kaikille!

~ Laura 

Ruokapäiväkirja: muutaman päivän mutustelut

Tässäpä taas kuluneiden parin päivän evästykset kuvien muodossa. Kyseessä taitaa olla viime viikon torstai, sekä tämän viikon maanantai. Viikonlopun syönnit menevät aina vähän "sekaisin", kun syön muun perheen rytmissä, eli vain yhden lämpimän, ja välipalat täydentävät päivää. Lisäksi tänäviikonloppuna olin omin päin muun kansan suunnatessa mökkeilemään, joten ruokailut senkin suhteen olivat lähiinä leipää, jogurttia ja kasvismössöjä, en paljoa jaksanut panostaa tai välittää, vaan söin mitä eteen sattui. Mutta viikolla aina vähän reippaamalla asenteella ;)

Torstai

Muroja aamupalaksi! Ihanaa vaihtelua! Ja vielä mielenkiintoisempaa kokemuksesta teki sen, että söin muroni hasselpähkinämaidon kanssa! Vaikka lopputulos näyttikin aivan samealta kuravedeltä jossa lillui vaahtomuovin palasia, maidon toffeemainen maku yhditetttynä näihin murotyynyihin.... menee uusintaan ehdottomasti! Proteiininlähteeksi raetta suoraan purkista (mitä en tee juuri koskaan enää). Hedelmä/piltti-compo taisi jäädä tuolta aamulta syömättä.

Pikalounas ennen terapiaan lähtöä! Tämä oli taas yksi niistä mielieteoista, joita en ole koskaan aiemmin testannut (mantelikalaa viimeksi lukiossa ehkäpä?), mutta oli pakko saada nyt kokeilla! milloinkohan näille ihme vinksahduksille tulee loppu? ;D No mutta toisekseen, hyvä kun tällaisia pika vaihtoehtoja kaapista löytyy, sillä sainkin yllättäen peruutusajan, joten aikaa ruokailuun oli se 10 minuuttia, joten paketti mikroon ja syömään! Miinuksena kitalakeen tullut rakko, kiitos polttavan kuuman juustokastikkeen. Mutta oli hyvää, parempaa kuin edellinen valmisruokakokeiluni (saarioisten jauhelihakeitto, ei oikein sitten kuitenkaan napannut....näläkäänsä söi).

Väipalaksi valikoitui pienen valinnan vaikeuden jälkeen yksi ehdottomasti lemppari patukoisstani: Lion! Niin kivaa oli pötkötellä sängyllä ja katsoa kun toinen etsii kaapista kirpparitavaraa, ja hyvällä omalla tunnolla nautiskella jotain mistä todella pitää <3 

Päivälliseksi kana-papusalaattia uunikasviksilla ja maissilla. Jostain syystä ei oikein maistunut, ja leipääkään ei taunnut tuolloin syödä...

...mikä tuntui sitten illalla, koska nälkää riitti taas. Jälkiuunileipää raejuustolla, kinkuilla ja kurkuilla, sekä jogurtti/rahka-mix päärynällä. Maitoa kyytipojaksi. 

Maanantai

Huonosti nukutun yön jälkeen amaupalaa jo seiskan aikaan: nälkää karkoitti päärynärahka, rae, pirkan juotava mango-persikka juotavajogurtti-mix yhditettynä päärynän, omenan, näkkärin ja siemenien kanssa. Normi satsi siis, ja huomasinkin että leivän sijaan tykkään aamusta syödä enemmän näitä mössöjä, ja illasta enemmän leipää.

Nälkä ei kuitenkaan hirvean kauaa loitolla pysnyt, ja vaikka istuin koko aamun paikoillaan piirrellen(!!!!), jo ennen 11 tunsin että nälkä kolkuttelee. Pika käynti kauppaan tuoretta leipää ja maitoa hamstraamaan, ja sitten jo kiireellä sosekeittoa lämmittämään! Tuoretta kauraleipää ja kuumaa keittoa, ai nami! Päälle vitalinean mustikka rahka omenalla ja marjoilla.

Tien päällä. Jotain makeaa teki mieli aamusta asti, ja vaikka aikeissa oli haastaa itseä pullan syönnillä tänään, aikataulut ja käynnit pistivät suunnitelmat uusiin puihin, ja kolmen aikaan olin jo liian nälkäinen pullan metsästykseen. Pitkästä aikaa kaakao profeel maistuikin aika hyvälle :)

 Tänä päivänä ruoka maistui, kiitos uni velan, jolloin hiilari/sokerivaje ei yleensä ota loppuakseen sitten millään! Ei siis tälläkään kertaa, ja lounaasta asti oikein haaveilin toisesta palasesta tuosta tuoreesta kauraleivästä, kun yleensä en leivästä lämpimän kanssa välitä. Vieraita odotellessa väänsin viikonlopulta jääneestä pastakastikkeesta ratoullea (munakoisoa, kesäkurpitsaa, papuja ja sieniä), ja kaveriksi tuota ihanaa leipää <3 Ja koska pullaa en päivällä saanut, olin päättänyt että jotain sokeria tänään on saatava!! En saa ikinä m itään aikaisksi kun ylianalysoin mieliteot, ja teen valinnasta niin vaikeaa ja monimutkaista, monesti jääden sitten ilman, joten nyt sitten sitä mitä tänään oli tarjolla: pakkasen kätköistä löyty jälleen yksi kesän uutuus jäätelö, magnumin creme brulee, joka on odottanut sitä oikeaa hetkeä. Niin hyvältä maistui, ja niin hyvä mieli minulle tuli kun viimein sain jäätelön syötyä, tai ylipäätään päätettyä että nyt syön jotain mielitekoja kuunnellen!

Iltapalla näälkä ei ollut kummoinen ison päivällisen vuoksi, joten ruoaksi valikoitui vain. Leipäkiintiön olin tuolta päivältä saanut hyvin täyteen, mahan turvotuskin sen kertoi ;D Tai näin alkuun luulin, mutta kympin aikaan huomasin, ettei tuo nälkä lähdekkään ihan "pienellä' määrää rahkaa ja yhdellä näkkärillä", niinkuin alkuun luulin. Ja koska vielä valvoin myöhään, nälkä seuraili minua liki koko illan. Rahkamössön lisäksi tein siis vielä minikokoisen kasviswokin(vähän ehkä tontuuilua?!) sekä 12 pintaan söin vielä vähän lisää rahkaa ja jogurttia purkista. Välillä minun on todella vaikea antaa itselleni ottaa "ylimääräistä". Tai koskaan en jää nälkäiseksi, mutta tässäkin tapauksessa ruisleipä olisi ollut paras mahdollinen vaihtoehto, mutta en saa päähäni, että jos nälkä jää, ei sen ylimääräisen tavitsitsi olla turvaruokaa tai hedelmää... leipä tai herkku, jota sokerihampaani edelleen huusi, mutta keskiyön aikaan en kuitenkaan tohtinut käydä herkkulaatikkoa penkomaan, vaikka mieli kovasti tekikin mieli. Onko teillä koskaan iltamyöhään/yöaikaan mielitekoja,jokta eivät tunnu millään lähtevän mielestä vaikka olisittekin syöneet kunnolla päivällä/iltapaa? Ja ennekaikkea, onnistutteko seuraamaan noita mielitekoja? 

Tänään olisikin sitten itse tarkoitus piastella niitä munkkeja, joita olen jo liian pitkään odotellut ja kärvsitellyt! Eilisen jäätelön sijaan meinasin ostaa prismasta viimein löytämäni hillomunkin, niin minulla sitä teki mieli, mutta en suostun! Ajatelin, koska vappu on näin lähellä, teen itse omat munkkini, niin saavatpahan muutkin osansa. Ja ovathan omateko munkit aina niin paljon parempia <3 tänänvuonna ajattelin kokeilla pursottaa niihin hillonkin sisään, niin saan sen hillonikin sitten nautittua ;) Kyytipojaksi" huijaussimaa", eli kaupasta valmista Vip-simaa, ai nam ;) 

Aurinkoista, ja ilmeisesi rännäntäyteistä viikkoa kaikille! Haastan kaikki syömään vähintäänkin yhden vappumunkin tänävuonna! ;) 

~ Laura

Kiitos!

Kiitos! Kiitos kaunis kaikille, jotka ahkerasti kommentoivat edeltävään postaukseeni: pitkiä, ajatuksella kirjoitettua kommentteja, joista todellä välittyi se, etten minä aivan tyhjälle kirjoittele <3 Sain luettavasksi paljon ehdotuksia, sympatiaa, samaistumista, kokemuksia, ja omakohtaisia kertomuksia siitä, kuinka olette itse selvinneet juurikin tästä tuskastumisesta! Olen ollut äimänä kuinka paljonkaan olen saanut kommenttia, huolta, tukea ja ideoita. Kiitos, kiitos, kiitos. Jo pelkästään näiden kommenttien lukemine sai oloni ja ahdistuksen hieman hellittämään; en ole asian kanssa yksin, sielät löytyy muita jotka ovat kanssani juurikin samassa tilanteessa ja kamppailevat samojen ongelmien ja olojen äärellä. Saitte hymyn huulilleni :)

Ehdotuksia tuli jos jonkin moisia... piirtämistä, maalailua, kättentöitä, askartelua, leiketöitä, aarrekarttaa, uuden taidon opettellua, opiskelua, lukemista, sarjojen katselua, vaikka ja mitä. Saitte minut ajattelemaan; niin... tarvitseeko sen tekemisen loppupeleissä ollakkaan nin kummoista ja ihmeempää? Eikö tärkeämpää olisi oppia pysähtymään? Tehdä asioita, joita eityön ja kiireen keskellä kerkeä? Juurikin piirtää, maalata, kierrellä kauppoja, kokeilla uusia reseptejä, ja ehkäpä opetella uusi meikki tai nuttura? Ongelmana tosin kohdallani on myös se, että kun näitä tekee tarpeeksi, alkaa sekin puuduttamaan. Itseasissa, en ole tehnyt näistä vielä juuri mitään, muuta kuin kuljaillut kyllästymseen asti kaupoilla. Miksi? Koska minun on vaikea, liki mahodoton pysähtyä, keskittyä, saada mieleni psyähtymään ja päättämään mitä tekisi, milloin, kuinka, miksi.... en osaa aloittaa mitään, saatika lopettaa. Yritystä on enemmän kun malttia tai kärsivällisyyttä. Saitte kuulostamaan saikusta selviytymisen itseassiassa melko helpolta ja mielekkäältä. Minun on vain ensin kyettävä pysähtymään, sallimaan itselleni luvan vain olla, eikä kokea paikoillaan oloa huonona asiana, rikollisena toimintana, jota on vältettävä viimeiseen asti. Ja ennenkaikkea, ymmärrettävä, ettei siitä tarvitse kokea huonoa omaatuntoa. Että vain on, ottaa rauhallisemmin, ja tekee asioita, jotka oikeasti ovat mielekkäitä, mutta jotka tällä hetkellä tuntuvat lähinnä rangaistukselta. Ja vain siksi koska en osaa pysähtyä, ja nauttia tästä hetkestö ja mahdollisuudesta toteuttaa omia projekteja ja haaveita. Ensi työkseni, minun onkin siis opittava katsomaan tät äsaikkua uudesta vinkkelistä, ja jatkuvan stressaamisen sijaan yritettävä innostua asioista, joihin minulla on nyt aikaa. Ensin olisi vain osattava päättää mistä aloittaa. Ideoita saattaisi olla, mutta ajatus repeää niin sataan paikkaan, että loppu peleissä en osaa tarttua mihinkään, ja kaikki jää loppupeleissä tekemättä tai ihan puolitiehen. Todella rasittavaa, todella uuvuttavaa.

Tein siis listan. Tai sain sen ainakin alulle. Päätin, että niinä hetkinä ja päivinä, kun tuskastuminen hiipii pintaan, ajatus jumittaa ja aika ei kulje ja turhaudun, kaivan tuon listan, ja kylmänrauhallisesti vain päätän toteuttaa listalta jotain. Aikaa ei tarvitse kuluttaa kaupoilla ilman rahaa ravaamalla, peiliin tuijjottamalla, tai pakkolenkkeilen. Sen voisi käyttää juurikin kaikkia ehdottamianne asioita tehden. Ei ehkä nin tuottavaa, mutta ehkä sillä saa ajan kulumaan ja mielen mukavampiin asiohin.

Ehkä kyse onkin sitten vain asenteesta. Pakko myöntää, että kyllä minua edelleen hieman puhalluttaa ajatus pelkästä tukan palmikoinnista ja piirustelusta päivät pitkät, mutta ehkä merkittävintä nyt olisikin oppia nauttimaan omasta ajasta, ja opetella pysähtymään. Tekemään asioita jotka innostaa ja kiinnostaa, jäädä sisälle eikä lähteä ulkoilemaan vain jotta kokee tekevänsä jotain. Sisälläkin voi tehdä asioita, eikä tekemisen tarvitse aina olla menemistä. 

Nyt siis ideoita. Mitäs taitoja ja talentteja tässä voisi alkaa keksimään? Olen ajatellut ranskan alkeita. Pidän todella myös askaretelusta, käsillä näpertelystä sekä piirtämisestä ja maalaamisesta. Minulla on kasa tyhjiä kehyksiä, mitähän niihin keksisi? On tämäkin, kun kehittää stressin ja ahdistuksen asiosita, jotka voisivat olla mielekkeitä, ja monella työssäkäyvällä ei ole aikaa toteuttaa! Mutta niinkuin moni teistä totesi; ehkä tämä kaikki on vain väliaikaista, ja tässä hetkessä on vain opeteltava olemaan. 

Kiitos vielä kaikille, kommenttinne olivat kultaakin kalliimpia, jokainen <3 

~ Laura 

Keksikää mulle joku jotain

....tekemistä!! voi kuurankurakakkara! Viime päivät, tai oikeastaan jo viime viikko, ja nyt eritoteen tämä viikko on ollut melko tahmeaa. Ei melko, vaan erittäin. Tahmeaa, tervaista, tylsää, tympeää, kuivaa, puuduttavaa, lannistavaa, jopa masentavaa. Mitä näitä sanoja nyt olisi päivieni sisältöä kuvaamaan.

Olen kohdannut seinän. Tullut siihen pisteeseen, ku nsaikulla olo oli vielä kivaa, ja nyt siitä on tullut hyvin paljon vähemmän kivaa. Kun tekeminen ei riitä, aika matelee, ketään ei näe, tai mikään enää edes kiinnosta. Toissa päivä oli kaikista pelottavin päivä: huomasin nimittäin itsessäni samoja piirteitä, kun ollessani lievästi masentuntunut, vaikeimpina sairasaikoina: mieli harmaa ja itkuinen, yksin omien ajatusten kanssa, eikä keksi mitään, mitääm tekemistä. Eikä se vähäinenkään mitä keksii, kiinnosta, koska ei ole pakko sitä tehdä. Lannistun. Turhaudun, tuskastun ja uuvun tähän tilanteeseen.

Jotain tekemistä. Jotain! Olen siinä pisteessä, että mieleni tekee sanoa kaupan hedelmä hyllyllä appelsiineja latovalle kauppiaalle, että saanko auttaa, voin olla päivän tettiläisenä ilman tettiä! Kunhan saisin viettää edes osan aikaa päivästä tehden jotain yleishyödyllistä tai tuottavaa, jotain mikä veisi ajatuksia muualle, antaisi edes vähäksi aikaa jotain mielekästä hommaa, enkä viettäisi päiviäni kaupungilla kolmatta kertaa samoissa liikkeissä pyörien, turhia heräteostoksia tehden (tiistaina ostin maidonvaahdottimen........), tai kotona siivoillen, vaikka edellisenä päivänä olin siivonnut jo vähän lisää. Jottain, mikä saisi myös mieleni pyörimästä ruoan ympärillä, sillä kun on liikaa aikaa, sitä lähtee pyörittämään sitä ainoaa asiaa mikä tällä hetkellä on keskeisintä elämässäni: ruoka ja sen syöminen. Ja tätähän ei normaali elämä ole! Tarkoituksenani ei ole keksiä mitään mikä haittaisi syömisiäni, tai uuvuttaisi minua, olenhan sentään tarkoituksella saikulla, mutta jotain tervettä puuhaa, etten tule aivan seinähulluksi. Nyt ei olle nimittäin enää kaukana. Olen kysellyt punasien ristin vapaaehtoistoiminnasta, ehdottanut itseäni muuttoavuksi, lupautunut pesemään ikkunoita, mitähän vielä. Toistaiseksi mikään näistä ei ole vielä tärpännyt, ja minulta loppuu ideat.

Muut sanoo, että ei minun kuulukkaan tehdä nyt mitään, vaan olla, nauttia ja levätä. Mutta minä sanon että ihmiset ovat erillasia, ja siinä missä joku toinen nauttii päivät pitkät piirtämisestä, lueskelemisesta, hölläilystä, leffojen katselusta, ja siitä "omasta ajasta", niin minä en. Tai rajansa kullakin, ja tehtyäni näitä ompelu/piirtely/siivoilu hommia nyt jo aivan riittämiin, nyt alkoi tuntua että kiitos, piisaa. Pysähtymisen opettelu on minulle tärkeää, mutta siinä vaiheessa kun huomaa todella olevan jo hieman masenutnut siitä, että päivissä ei ole mitään sisältöä. ei mitään tarkoitusta, määränpäätä tai merkitystä, pelkkää olemista, tyhjänpäivästä lorvimista ilman mitään todellista hommaa, alan voida pahoin. Ja minä voin pahoin nyt. Syönnit sujuu, mutta mikään muu ei. En jaksa vain olla. Pelkään olla. Tunnen jo nyt hieman lamaantuneeni, ja vetäytyneeni ihmisistä, ja oma seura alkaa samanaikaisesti tuntumaan yksinäiseltä. Teen ruokaa, syön, ja mietin heti mitä syön seuraavaksi. Ei sellaine ole normaalia elämää. Minä tarvitsen elämääni muutakin. 

En ole kadottanut sairaslomani punaista lankaa, niinkuin äidilleni jouduin jo joku päivä sitten takomaan. Tiedän miksi olen saikulla, ja miksi saikku on nyt paikoillaan, mutta että tässä vaiheessa kun voimavaroja alkaa kertymään ja energiaa on enemmnän, tarvitsen myös keinoja käyttää tuota virtaa. Mutta kun en vain keksi miten. Pääni puhki mietin kaikkea mielekästä, tai ihmistä, keneltä kysyä tarvitsisiko tämä apua jossain. Teen mitä vain, mitä vain. Haluaisin leipoa. Kakkuja, muffineita, petit foureja, suolasia, makeita.... mutta kenelle? Leivonta on intohimoni, mutta en pääse sitäkään toteuttamaan, kun ei ole tilaisuuksia tai ihmsiä kenelle leipoa. Aargh.

Auttakaa. Keksikää joku minulle jotain puuhaa! Idetoita, ehdotuksia, kokemuksia, mitä vain otetaan nyt vastaan. Sain sentään kirpputoripäydän hoidettavakseni seuraavaksi viikoksi, eli jotain valoa tunnelin päässä, ja sielä tuleekin varmana sitten ravattua joka päivä pöytää kyttäämässä :D Huhhuh. On se tämäkin... ei saisi valittaa, mutta kyllä minua nyt ahdistaa, toisena päivänä vähemmän, toisena enemmän, ja viime päivinä juurikin vähän enemmän. Kun vain jotain sisältä päiviinsä saisi, jotain. 

Any ideas, anyone?

~ Laura

-Ruokapäiväkirja- Viikonlopun evästys

Tässäpä hieman takautuvasti viikonlopun ruokailuja. Sinänsä ei mitään kummempaa, mutta koska pääsin itseäni myös sunnuntaina hieman haastamaan, niin pitää siitäkin vähästä saada hieman iloita ;) Kyseessä siis lauantai ja sunnuntai, kun päivät kuluivat porukoiden luona pihatöitä tehden, sekä kaupoilla kierrellen.

Lauantai

Aamupala 8.30. Perinteinen jogurtti/rahka coctail, mutta tällä kertaa en osannut päättää ottaisinko näkkärillä vai uusilla, ostamillani muroilla, joita ei vielä ihan kamalana ole tullut syötyä, joten molempia sitten. 1 siivu näkkäriä ja vajaa desi muroja. Hyvää oli!

Aaamupalalta sitten kaupoille kiertelemään, ja hieman ahdistusta ja vaikeuksia sain tuolla reissulla kohdata: lounasajan lähestyessä minulla ei ollut yhtäääään nälkä, ei sitten ollenkaan, ja vatsaani ja kurkkuani kiristi ja puristi ihan mielettömästi. uskon että tuolla katupölyllä on minuun jonkin sortin vaikutus, ja kurkkuni tuntui eritääin ahtaalta, itseasiassa koko kroppa tuntui aivan tukkoiselta ja ahtaalta. Siksipä yritin lähteä herättelemään ruokahalua kesän uutuus pehmismaulla, päärynällä, ja vaikka tuo pehmis hyvää olikin, ei se maistunut ollenkaan, ja tuo "nautintohetki" oli kaikkea muuta kun nautinnollinen, kun jouduin syömään aivan väkisin, kun nälkää ei ollut pätkääkään! 

Välipala klo 12. 

...Lisää kaupoilla kiertelyä. Ja sama kiristävä puristava olo jatkui koko päivän, niin kurkussa kuin mahassakin. Vasta noin viiden aikaan, kun ruoka-aikanani oli jo mennyt ohi, olo alkoi helpottamaan kun tajusin kokeilla allergialääkettä. Lääkeen vaikutus, sekä kesän ensimmäiset tuoksut pallogrillistä onnistuivat viimein herättelemään ruokahaluani! ruokailuni viivästyi parilla tunnilla, mutta sitten nälkä olikin melkoinen, ja nuo kanan grillileikkeleet ensimmäistä kertaa tälle keväälle miastuivat aivan taivallisille <3 Päivällinen klo 17(ish).

Iltapalalla ei myöhästyneestä ruokailusta johtuen aivan kamala nälkä ollut, joten jotain makeaa sitten... Ostin kaupasta uusia Alpro-jogurtteja, joissa aivan ihant maut: punainen omena-herukka, sekä vanha suosikkini, mansikka-raparperi. Yksi tällainen, rahkaa ja päärynä sekä näkkäri, tällä pärjäsi aamuun asti aivan loistavasti! Iltapala 22.15.

Sunnuntai

Aamupala 8.20. Hieman vaikeuksia päättää mitä ottaisi, ja melkoinen soppa siitä sitten syntyikin :D Kuvassa tuon sopan ainekset: loput skyrin vanilijasta, arki raetta, täyteläistä rahkaa, ja loput, noin puolikas piltti sekoitettuna kaneliin, päärynään ja pariin siivua wasan näkkäriä (juurikin tuo paketti on lempparini, ja ekaa kertaa varmaan vuosiin sain jonkun paketin todella syötyä loppuun asti, sen sijaan että olisi vanhentunut kaappiin, mahtava fiilis ;D). "Vellistä" tuli niin jämäkkää, että siihen jäi lusikka pystyyn, ja sen nieleminen kävi kyllä työstä, sen verta kuivaa pöperöä noista elementeistä tuli, että muistin jälleen miksi on ratkaisevaa pistää joukkoon jotain hieman juoksevampaa, kuten vaikka jogurttia, mitä pelkkiä rahkoja ja rakeita :D no, tuli nieleskeltyä, ja hyvää oli, kaikesta huolimatta. Siperia opettaa ;) 

Sitten itse haasteeseen. Nimittäin ulkona ruokailu. Olenhan minä ulkona syönyt, ja se onnistuu melko hyvästi, jos paikka on oikea,tai tuttu. Mutta varsinaiset ravintolat kuuluvat vielä haasteellisimpiin kuvioihin. Aikoinani kävin todella paljon syömässä ystäväni kanssa ulkona, tuolloin sairaudessani oli joku ihme vaihe, että minulla oli aivan yyper salliva olo, joka meni välillä ylikin; saatoin syödä monta jäätelö putkeen, syödä ulkona joka päivä, ja nyt jälkikäteen ajateltuna, kaikki oli kyllä melko kaaottista. Paino nousi, ja ahdistus sen mukana. Varsinaista taipumista ahmismiseen ei ollut, mutta jotain noina aikoina oli kyllä meneillään, ja loppu peleissä se ei ollut yhtään mukavaa, eikä sallivaakaan, sillä aina noiden hetkien jälkeen koitti myös katumus ja kompensointi. Noh, ravintolat ovat jäänet siis moneksi vuodeksi, ellei reissuja oteta huomioon, mutta täällä kotosuomessa. Ja niin moensti listalta valikoituu salaatti. Sunnuntaina kuitenkin, minun omasta ehdotuksestani, kävimme perheineni syömässä Rossossa, koska moinen haaste mielessäni on pyrönyt jo viikkoja. Siskoni ollessa yön työssä, ruokailu sijoittui melko myöhään, mikä eka meinasi aiheuttaa hermoilua, mutta juuri kun olin tonkimassa jääkaapista puolenpäivän aikaan välipalaa (enhän millään jaksanut odottaa aamu kasista klo kahteen ruokaa! tai olisin, mutta se ei ole luvallista..), kävikin ilmi että pääsemme lähtemään hieman aikaisemmin. Huh. Ammupala ei pitänyt nälkää loitolla kovin pitkään, ja Rossoon päästessä minulla olikin jo melko nälkä. Hyvä näin, sillä väkisin syönti ei olisi ollut niin kamalan kiva vaihtoehto, ja lauantain aamupäivän pakkosyönti kummitteli vielä mielessäni. Nyt ei tarvinnut mihinkään pakottaa ;) Olin päättänyt, että otan listalta mitä vaan. Mitä vaan muuta kuin salaattia! Siispä itselleni valikoitui bruchetta leipä-annos, jonka välissä broilerin rintafileetä, fetaa, minttujogurttikastiketta, salsaa ja tomaattista majoneesia. Majoneesia?! Eka kauhishtuin, olihan annoksessa jo fetaakin, mutta paskat. halusin kyetä syömään annoksen juuri sellaisena kun se listalla oli, joten mitään epäröimättä kerroin tarjoilijalle tilauskeni. Minua huvitti äitini, joka oli nopeaan vailintaani hyvinkin yllättynyt: normaalisti minulta menee sata vuotta päättää ja jaakailla, ja siinä vaiheessa kun isäni kysyi että ollaanko valmiita, huikkasin jo tietäväni mitä haluan. Äitini aivan tyrmistyi, ja rupesi itse kiireellä katselemaan listaa mitä itse haluaisi :D kerrankin minä olin muita nopeampi! ;) Helppoa, kun seurasi vapaasti mielitekoja, eikä jäänyt kuuntelemaan Tontun puheita, vaan sulki ne yksinkertaisesti poissa mielestä. Ja niin hyvää tuo annos kyllä oli, että lautanen oli kaikkine majoneeseineen ja fetoineen lopetettu viimeistä murua myöten! Ihana kokemus, ja tunsin itseni voittajaksi! :) Lounas 13.30.

Ja itseasissa minulle jäi jopa hiemna nälkä tuon käynnin jälkeen :DD oli nimittäin pitkä aika odottaa seuraavaa ruokaa :D välipala jäi väliin, ja klo 17 siirryin jo päivälliseen, ja tuo pinaattikeitto muna-raetahnalla päällystetyn ruisleivän kera upposi sellaista kyytiä että ;D En olisi uskonut nälän riittävän, ja olin varautunut että olisin ähkyssä koko päivän mutta ei.  Jälkkäriksi vielä Play-kaakao. 

Iltapala n.22. Nälkää riitti vielä illallakin, siistä ruisleipä ja iso annos rahkaa/jogurttuia marjoilla. En osannut valita kumpaa haluaisin, juustoa vain kinkkua (syön aina jomman kumman, mielestäni jusuto ei maistu jos siinä on kinkku alla :D) joten leipä on fifty-fifty mallia! ;) Kunnon kermajuustoa, ai nami! 

Siinäpäs ne. Rosso käynti rohkaisi kyllä harrastamaan ulkoruokintaa enemmänkin, sekä tartumaan enemmänkin vaikeimpiin haasteisiin. Tosin, vielä on tuoreessa muistissa tuo munkki-episodi ;D Onneksi sain eilen kuitenkin helpotettua makeannälkää syömällä taas yhden kesän uutuusjäätelöistä; Ingmannin Mud Caken, aaaai herttileijjaa <3

Maistuvaa viikon jatkoa kaikille! Annetaan mielitekojen viedä mukanaan :) 

~ Laura 

Voiha halavatun hillomunkki!

Jos joskus ottaa pattiin, niin nyt sitten on juurikin tuollainen hetki! pakko päästellä höyryjä, vaikka aihe onkin ihan naurettava.

Päätin nimittäin eilen, ja tunne varmistui vielä tänä aamuna, että this is the day, tänään haastan itseni jollain. Erään ihanan lukijan motivoimana, yllyttämänä ja jalanjäljissä päätin, että aikomisen sijaan on todella ryhdyttävä sanoista tekoihin, ja uskallettava enemmän, ja isompia asioita, ilman suurempaa ressiä ja ajatusta. Senkun vain toimii. Niin oivallisena esimerkkinä hän itse toimi taannoin, että aivan mykistyin, ja havahduin itsekin haluavani juuri tuonlaisia suorituksia ja urotekoja. Kiitos siis tästä Kaisa. Juurikin tästä on mielestäni vertaistuesse kysymys: tuetaan, kannustetaan, tsempataan, mutta tungetaan myös sen verta iholle, ja ollaan valmiita potkimaan hieman vauhtia persuuksiin, ja saamalla tästä kaikesta myös itselle virtaa ja puhtia kohdata haasteita. Autetaan ja tsempataan toisia puolin ja toisin, kiitos siis kaikille ihanille!

Mutta siis. Herkku joka on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Varmaan jo viime kesästä asti, mutta aina jäänyt ostamatta...ei nyt tee mieli. No kun kohta on oikia ruoka aika, sitten joskus vielä ostan tuollaisen, oi kato kun on ihanan näköisiä! muttakun, sitten seuraavalla kerralla, noku just söin, ei nyt tee oikeestaan ees mieli.... tekosyiden ja tilanteiden välttely on aivan loputon, ja tuo mieliteko on jäänyt hankkimatta kerta toisensa jälkeen. Lisäksi kun haaste on minulle henkilökohtaisesti punaisten ruokien listalla (tällä tarkoitan ruokien liikennevaloja, joiden avulla lajittelen ruoat punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin... tästäpä tulisikin itseasiassa mielenkiintoinen aihe kirjoitella!), enkä siis siksi olekaan aivan helposti saanut tätä haastetta selätettyä. Ainakaan vielä, kunnes tänään päätin että tänään se tapahtuu, ja hankin itselleni pulleimman, mehukkaimman, sokerisimman, tuoreimman, vadelmahillolla varustetun...

Mutta eipä mennyt tälläkään kertaa aivan kuten Strömsössä, ja sokeristen näppieni sijaan jäinkin nuolemaan paljaita sormiani! Ja eikä ollut minusta itsestäni johtuvaa, tällä kertaa. Nimittäin kolme eri kauppaa ja tuoretiskiä, sekä aivan liian montaa turhaa ajettua kilometria ja suuren suurta hiilijalanjälkeä myöhemmin totesin, että koko maailma tuntuu olevan minun ja hillomunkkini välissä! Ei vaan ei, si sitten millään! Oli dallaspullaa, omenakampaa, vanilijaviineria, mustikkapullaa, korvapuustia, karjalanpiirakkaa, croissanttia, kanelikierrettä, rähmäpullaa, kinuskidonitsia, pikkupizzaa, SOKERIMUNKKIA, vaan ei sitä saamarin hillolla olevaa ihanutta, johon olin koko ajatuskeni, voimani ja tahtoni viimein saanut ajettua!! Tulin kotiin pettymyksen ja helpotuksen sekaisin tunnelmin, mutta lähinnä minua ärsytti se, kuinka niinkin yksinkertaisesta hankkeesta saattoikin tulla niin vaikea ja iso juttu. Ja iso ja vaikea siitä kehkeytyi päässänikin, sen sijaan että se olisi ollut enää extempore, kiva juttu. Siitä tuli pakkomielle ja melkoinen urheilusuoritus. Kotiin päädyttyäni ja syötyäni tuo munkki ei vaan ottanut ja lähtenyt mielestäni, vaan jäi hyvin paljon kummittelemaan ja ärsyttämään mieltäni, ja siksi päätin vielä viimeisen kerran nousta vastarintamaan, ja suunnata lähimarkettiin: olin päättänyt tuon munkin saada, ja sen myös tänään söisin, Tuossa vaiheessa minulla ei enää koko munkkia lie enää mieli tehnykkään, sen verta pakko siitä oli päivän aikaa kehkeytynyt. 

Ja yritykseksi jäi tuokin kerta, sillä ei ollut k kauppiallakaan tarjota minulle halamani laista herkkua. Voihan hevon... kakkara. 

Mutta ehkä ihan hyvä näin. Enemmän kuin hienoa että olin päättänyt kohdata suuren haasteen tänään, pisteet siitä, mutta vaikka olisinkin viimiesellä reissulla munkkini saanut, ei se niin hyvältä varmana olisi enää maistunutkaan. Ehkä siis ihan kiva, että tämä haaste jää kertaan, kun minua kävelee kadulla vastaan juuri sellainen munkki, jota olen tänään päivän metsästänyt. Silloin yksinkertaisesti vain tartun tilaisuuteen, enkä jää kahtakertaa miettimään, ei nimittäin olekkaan aivan yksinkertaisin homma, sittenkään. Ja tuolloin harteilta on pois myös turhat paineet ja odotukset, joita tänään tunti tunnilta tuntui kertyvän enemmän ja enemmän. Parempi niis näin. Kyllä.

Parempi metsästysonni seuraavalla kerralla, hittovie!

~ Laura 

Tuloksia!

Onnellinen. Tyytyväinen. Hämmentynyt mutta samanaikaisesti suopea. Ei moksiskaan. Peloton. Varma. Luottavainen. Ihmeissään. Tohkeissaan. Kummastunut. Hieman yllättynyt. Mutta sitten taas: hyvin, hyvin tyytyväinen.

Näitä kaikkia olin eilen, kun minulla oli takanani pidemmän kahden viikon tauon jälkeen vierailu klininkalla terapeuttini luona. Päiviä viime tapaamisesta oli ehtinyt vierähtämään sen verta, että olin jo kerennyt unohtamaan, millä rituaalilla käynti aina polkaistaan käyntiin. Punnitus. Ainiin! Olin aivan kerrassaan unohtanut, enkäpä siksi ollut osannut jännittää tai ennakoida tuloksia mitenkään. Tutun puntarin nähedssäni pikemminkin riemastuin, ja kasvoilleni lankesi pahankurinen virne, päänisisäinen minäni myhäillen... noniiiiin, katsotaas nyt Tonttu mites ollaan pärjäilty, kumpi vie tämän erän voiton...!

Pääsiäisen haasteista huolimatta, ja sitä seuranneesta takkuisesta viikosta ja lisääntyneestä liikunnasta huolimatta, vaa'an luku osoitti kaikkea muuta kuin tappiota, päinvastoin! Tässä ajassa olinkin saanut oikein mukavati tuloksia, ja siksipä tunsin sekä hämmennystä että huojennusta: ehkä pelkäsin huonompaa tulosta, tai paikoillaan junnaamista, mikä muuttuikin ihmettelyn jälkeen helpotuksesi, ja hyväksi mieleksi. Näin sen kuuluukin olla, ja tapahtua. Tämä tarkoittaan ,että olen onnistunut tekemään jotain oikein, antanut keholleni riittävästi polttoainetta, ja projektia ollaan saatu oikein hyvälle alulle, ja suunta on juurikin oikea. Muuttunt luku ei myöskään ahditanut tai aiheuttanut vääränlaisia ajatuksia, päinvastoin olen ollut tiedosta onnellinen, ja lähes välinpitämätön, Hyvä niin. Terapeuttini oli aidosti iloinen ja tyytyväinen, ja minua aivan hämmästytti hänen riemunsa, ja kuinka hän minua halasi; ehkä hän oli sittenkin ollut minusta huolissaan kuinka olen kotona pärjännyt, osasto  vaihtoehto kun on kuitenkin koko ajan ollut kaikkien huulilla, ja taustalla minua ottamssa "vastaan" jos en urakkaan kykenekkään kotona, sen kun vain sanon niin. Ehkä eilinen osoitti siis myös itseni lisäksi myös hoitotahoilleni, kuinka tosissani olen laittanut itseäni likoon, motivoitunt ja valmis muutoksiin, Ja ennenkaikkea, halukas niihin. Muutos tuntui hyvältä, mutta samalla ei miltään: hyväksyntä ja ymmärrys ovat ilmeisesti sitten melkoisen kohdillaan :)

Neljä viikkoa saikkua takana, ja 600g + 800g saavutettuja tuloksia sen myötä. Olen tyytyväinen, hyvin :) Että olen kyennyt tähän kotona, perheen ja ystävien tuella, vertaistuella sekä hoidon nojalla, mutta ennenkaikkea omalla tahdonvoimalla, motivaatiolla, rohkeudella ja sinnikkyydellä. Vaikka välillä kompastuu omaan yrittämiseen, kaatuu rähmälleen vaatiessaan liikoja, sortuu ahdistukseen ja lipsumisiin, kokee huonoa mieltä syönnistä, joka ei aivan onnistukkaan kuin pitäisi, tai kun se leipä jää pois aterialta navan ratketessa liitoksistaan, on minun täytynyt kokonaisuudessaan pärjätä melkiosen hyvin! Alan enemmän ja enemmän uskomaan siihen, että ei se yksi ruokailu, vaan se kokonaisuus; yhteen epäonnistumiseen ei pidä juuttua, vaan jokainen päivä, jokainen ruokailu on uusi tilaisuus näyttää ja onnistua paremmin. Unohtaa ja antaa anteeksi, aivan kuin myös uskaltaa ja sallia haastaa itsensä ja sairautensa joka kerta uudelleen ja uudelleen, eikä tyytyä vain yhteen voittoon. Turhia murehtimatta, turhia stressaamatta, yrittäen nauttia tästä hetkestä. Itse haluan uskaltaa vieläkin enemmän, kyetä vieläkin suurempiin haasteisiin, kohdata vieläkin vaikeampia maistuvampia ruokailuja, ja lähteä tavoittelemaan entistä murskaavampia erävoittoja. Minulla on pitkä loputon listä pääni sisällä kaikista niistä ihanista haasteherkuista joita lähteä maistelemaan ja itseäni niillä haastamaan, mutta joihin rahkeeni eivät ole vielä riittäneet. Jos ne muutkin, niin kyllä nyt piru vie minäkin! Nyt vain täytyy jostain tuo suurempi vaihde löytää silmään, ja siirtyä sanoista tekoihin!! 

Näin niitä tuloksia nähtävästi saadaan aikaiseksi :):) 

~ Laura 

-Ruokapäiväkirja- Keskiviikon muonitus;ei aivan nappiin.

Tässäpä olisi ensimmäinen sneak peek päiväni ruokailuista, joita uhkasin tänne päiväkirjamuodossa myöskin laittaa. Kyseessä tämän viikon keskiviikko, ja niinkuin lupasin, laitan todenmukaisesti miten päivän syönti siltä päivältä oikein sujui, oli se sitten pilkulleen oppikirjanmukainen, tai jotain...sinne päin. No, eilen meni sitten vähän "sinne päin", kun olin koko päivän lietsussa tien päällä milloin missäskin tapaamisessa ja shoppailumakuutuomarina, joten ruokailutkin olivat sen mukasia: tien päällä ja sovellettuja. Elämää se vain on, eikä aina ole mahdollisuus toteuttaa suunnitelmaa aivan pilkulleen kun on kodin seinien ulkopuolella.

Aamupala 7.30. Reissumies, kalkkunaleikkele, Kalinka, sekä yhden kokonaisen hedelmän verran hedelmää, päärynää ja appelsiinia. Kyytipoikana tuo 1,5 dl maitoa. Erittäin mallikelpoinen suoritus!

Sitten alkoi vähän kärry puoltamaan. Klo 12, louns? ehkä sittenkin välipala. Lähdin makuutuomariksi kaverin kevättakin metsästykseen, ja lounasajan koittaessa, "lounaaksi" päätyi kuppi jogurttijäätelöä. Aina niin hyvää, mutta ei ehkä lounaas veroinen, mutta ajattelin tämän olevan välipala nälkää siirtämään siihen asti, että saan jotain oikeaa alle. 

''

Kotiin palatessa olin lähes jo myöhässä terspiasessiostani, ja tarkoituksenani oli vain heittää 15 kg kissan hiekkaa nurkkaan ja sännätä istuntoon. Seis. Järkikäteen. jäätelö ei ole lounas! Ja tiedossa olisi useamman tunnin reissu, ja minu pitäisi yrittää soveltaa syönnit sitten akupungissa..mitä, misää, milloin, kenenkanssa... jaakailu pyörähti käyntiin. Ja tunnsitin nälän jo hieman kutkuttelevan vatsaa. Eli ruokaa! Järkeilty lounas klo 14, kattilassa lämmitettyä saarioisten mammojen tekemää lasagnea (taas yksi eines pakkomielteistäni jota halusin testata. Hyvää oli!). Miinuksena, ei leivän puolikasta, miatoa eikä jälkiruokaa, tuli vähän hoppu, ja nieleskelin ruokaa vielä porttikäytävässäkin! Mutta hyvä että söin, oli nimittäin nälkäin, huomasi vasta syödessä :) 

Maitokahvi tapaamisen aikana, josta suoraan taas toisen kaverin shoppailumakuutuomasriksi keskustaan. Ja kellon tarkkuudella, nälkä tuli heti viiden jälkeen. apua apua mitä ostaisim vai odottaisiko että kotona söisi, siellä on leipöö ja ruokaa, öööö.... ei, stop. Tämän takia et lähde aikaisemmin kotiin, saatika jätä väliin mitään. Nyt edes jotain! Eli erittäi kehno "päivällinen" stockamannilla klo 17.40: kahta eri kanasaalaattia, kaverin syödessä jäätelöä kaverina. Hyvää oli, mutta eihän tätä voi lämpimään ruokaan edes verrata. Olo koheni kuietnkin sen verta, että jaskoin kotiin, mutta jo kahdenksan aikaan nälkä oli aivan hillitön, ja iltaplaa odotin jo kielipitkällä

...enkä jaksanutkaan odottaa! muna kattilaan, ja Lauran perus rekkamiehen erikoinen: muna"voita" (valion pehmeää raejuustoa ja kananmuna mössättynä, ei ole parempaa!!) reissumiehellä, avocadolla ja suolakurkulla <3 söin leivän sekunnissa, ja nälkä oli jäätävä edelleen. Huono sylnti kostautuu.... No mutta vielä oli jäljellä 2dl jogurtti/rahka mix puolikkaalla omenajja ja päärynällä sekä maidolla. Iltapala 21.00. Eikä mennyt kauaa kun jäi sellainen kolo-olo. Tiedättekö? että ei kamala nälkä, mutta tietää että jos tähän jättää niin nälkä piotkii yöllä. Siispä kolusin kaapista vielä kympin aikaan kaalisalaatin lopun, ja kumosin loput kermaviilikastikkeesta niskaan. Done!

Tai näin luulin, kunnes vielä 12 pintaan sänkyyn kolutessani tunsin käsivarsissani että ei hitto.... nälkä! Tai en ainakaan nuku aamuun asti, ja ruoka pyöri jo illalal kovasti mielessä. Pitkän taistelun kävin että otanko jotain vai enkö ota, meneekö aamu syönti pilalle, jaksanko aamulla jne jne, tuttu rumba. Kunnes tajusin: päivä meni kehnoilla syönneillä, haluan nukkua pitkään ja rauhassa, ja kroppani viestittää minulle että nyt tarttee rakennusainetta. Järkipäätös: greippi Skyr sängyssä jo pötkötellessä ja valot kiinni. Nukuin kuin enkeli ;) Laura 1, tonttu 0, kjeheh! 

Tämmöinen päivä sitten. Suunnilleen ajallaan ja oikealla rytmillä, mutta päivien sisällöstä riippuen myös ruokailujen sisältö nakkelee, ja eilen tuo kyllä tuntui ja näkyi illalla huimana nälkänä, joka jatkui vielä puolelle yöhön asti. Ilokseni voin kuitenkin huomata tällaisissakin päivissä edistystä: osaan ennakoida ja järkeillä, ja skippaamisen sijaan otan edes jotain, minkä klinikkalääkärini on todennut kaikista tärkeimmäksi. En siis jättänyt mitään väliin, ja illasta vielä kuuntelin nälkäsingaaleja, ja kaiken kukkuraksi söin yömyssyksi tuon Skyrin. Jotain hyvää siis huonossakin :)

Parempi menestys ensi kerralla!

~ Laura 

Keveimmin mielin (ja muutama ruokakuvakin)

Halloo halloo kummajaiset! Viimein tuntuu että on aikaa, intressiä, voimaa ja mielenrauhaa kirjoitella hieman kuulumisia. Viimeisestä on vierähtänytkin jo päivä kaksi, ja tuolloin paha olo, levottomuus, ahdistus ja hyvin tietoinen syöminen velloivat aivoissani melkoisen voimakkaana. En voi sanoa että kirjoittamiselle ei olisi aikaa löytynyt, vaan kyse on ollut ehkä pikemminkin juuri kärsivällisyydestä, ja sittemmin väsystä. Viime viikko kului tuota levottomuutta työstäen: kävin luvattamon paljon ulkoilemassa, yrittäen saada levottoman kropan hieman väsähtämään ja pääkoppani tuulettumaan, ja sitkeästi suunnitelmassani pysytellessä, yrittäen jankata että kaikki on sallittua, kaikkea kuuluu, saa ja pitää syödä. Syönnit sujuivat, onneksi, ja pikku hiljaa, loppu viikkoa kohden myös olo muutoinkin alkoi päivä kerrallaan jo hellittämään, ja levoton olo tasaantui, hitaasti, mutta päivä kerrallaan. Paluu "omaan unirytmiini" (minähän olen siis reissusta paluustani asti, pääsiäistä lukuunottamatta heräillyt 4.30-7 väliin joka aamu, väsystä huolimatta, uni vain karkaa ja mieli hyrskyttää...) sekä koheltaminen ja itsensä kiireellisenä pitäminen tekivät oman osuutensa, eli palauttivat sen "tutun ja turvallisen" väsyneen olon, jolloin myös pysähtyminen ja lepo ovat sallittua. Tämä viikko on alkanut siis jo aivan melko normaaleissa tunnelmissa, lenkille ei ole ollut kaipuuta ja syönnit ovat sujuneet, ja mieli herkkujen/haasteellisten ruokien suhteen taas sallivampi. Aika parantaa, niin ne näyttävät, ja tässäkin tapauksessa aika ainakin näytti lieventävän tuskaa. Huh, helpotusta.

Viime viikolla minulla ei ollut kuin pari käyntiä terapeuttini luona, jonka kanssa muuten sovinne että suunnitelmani ruokamääriä nostetaan jo menneen lauantain sijasta joko tulevana, tai sitä tulevana lauantaina. Hän moista ehdotti, vaikka itsekkin ajatutsa päässäni pyöritin; sen hyvin syönnit menivät sekaisin pääsiäisen aikaan, ja sitten  päälle vielä tuo The Most Worst Anxiety Ever-episodi, niin muutosten mukaan tuominen listaan joka jo itsessään tuolla viikolla tuotti vaivaa ja haastetta päätettiin jättää suosiolla siihen hetkeen, kun nykyisen listan sujuu pilkulleen taas oikein. Kuten nyt. Joten varmasti nuo raten luona sovitut lisäykset otetaan matkaan jo aivan kohta.

Tällä viikolla minulla taas riittää käyntejä, maanantaina kävin ensimmäistä kertaa fysioterapeutin pakeilla. Aika meni jutustellessa ja tutustellessa, ja yksi narutehtävä kerettiin tekemään, muuten sain taas vain porista samat vanhat tarinat kuinkahan monennen kerran (huono puoli aina uuden ihmisen tullessa mukaan kuvioihin, alkaa jo oma ääni kyllästyttämään). Mutta varmasti ihan mielenkiintoista, täysin uutta minulle, ja jo ensi maanantaina olisi luvassa uusi käynti.

Tämän lisäksi viikkoon kuuluu pari terapiaa, klinikkakäynti sekä perjantaina parturi, aaa ihanaaa! En vain osaa päättää, pitääkkö tämä pitkä otsarevohka, jonka olen saanut kasvatettua jo melko mittoihin (yltänee jo miltei korvan taakse, ja pysyykin siellä jos katsoo ylöspäin, eikä liiku tai hengitä. Muutoin se on aina vain pinnillä päälaelle lintattuna, vaikka ajatuksena oli letittää, punoa ja palmikoida sitä kun vain on mittaa. No, nyt on mittaa, mutta eipä nuo palmikot tulleet mitan mukana itsestään, vaan niitä pitäisi viitsiä ja osata tehdä muka itse!?). Vaihtoehtona onkin siis leikata takaisin lyhyempi otsatukka, joka kyllä on osottaunut aiemminkin todella kivaksi ja sopivaksi kasvojani kehystämään, mutta sitten jää ne letit ja palmikot. Höh. jotenkin kuvittelen että no kesällä sitten, sitten kun pipokausi on ohi, sitten aloitan letityksen... mahtaakohan tapahtua??Mitä sitä itselleen valehtelemaan :D  Eli kyllä se saattaa olla niin, että tämä naamalla roikkuva ryijy lyhenee perjantaina! Tai sitten... en tiedä! aaargh!

Tällaista... 

...vaiko sitten tämmöistä...? Molemmissa omat puolensa, molemmat niin ihania, mutta kumpaakin ei voi saada, miksei, miksei, miksei?! Enkä osaa päättää!

Kuvat: Pinterest

Päättämisen vaikeus!! Aiheeseen päästiin näinkin sujuvasti!  Siitä pitääkin kirjoittaa ihan oma lukunsa... oma jaakaamiseni, päättäminen, tai oikeastaan sen vaikeus on välillä ihan sietämätöntä, ja kysyy hermoja ja kärsivällisyyttä niin minulta itseltäni kuin muiltakin. Välillä enemmän, välillä vähän vähemmän, mutta voi jee kyllä sitä välillä ihan raivostuu itselleen, kun seisoo hyllyn reunalla viisi minuttia, käsissään kaksi hammasharjaa, ja koittaa mietiiä kummalla ois kivempi pestä, kumpi ois mukavampi... Like, who cares! Se on vaan hammasharja, ota se ja lets go!! Sattuisko muilla olemaan vähän samantyypisiä vinkeitä? :D Sanoo Hep! hän joka kokee edes pientä samaistumisen tunnetta..

Sitten vähän ruokaa. Pitäisi toteuttaa sellainen päiväni ateriat kuvina-tyyppinen postaus, päiväkirjatyyppiin, ei niinkään tällaisia sillisalaatteja, mutta koska näitä kuvia on nyt puhelimeen niin paljon kuluneelta viikolta kertynyt, oksennan ne nyt tännekkin, niin saan ne puhelimestani hävittää. Muut kuvailee kukkia, luontoa tai itseään, minä ruokaa, joka ei ole edes esteettisesti mitenkään kaunista, tai sievästi aseteltua. No, huvinsa kullakin :D Minun tehtäväni on taltioida todistusaineistoa ystävälleni ja äidilleni, että varmasti tulee myös yksinollessa syötyä. Ja onhan se hupi tämäkin ;) Mutta sellainen ruokapäiväkirjapostaus, olisko sellainen mitään? Vaikka muutamalta peräkkäiseltä päivältä, kaikkine onnistumisineen, tai mahdollisine epäonnistumisineen. Saisi osviittaa vähän siitä rytmistäkin sisällön lisäksi..

Tässä nyt kuitenkin liuta aamu-ja iltapaloja. Leipä maistuu, kuten nuo näkkärimössötkin. Normaalijogurttia enemmissä määrin! kyllä maistuvat ihanalle niiden kevytlirujen jälkeen, joita on vetänyt jo melko määrät. Haasteena tuoremehu, joka onkin todellinen haaste. Lisäksi vuosien tauon jälkeen iski myös mitä ihmeellisin mieliteko: sämpylää, jonka päällä jotain makkaraa! Ei kalkkunaa, tai kinkkua, vaan jotain rasvaisempaa, jauhoisempaa! Ennen suosikkini oli ranksanleipä voilla ja piparimakkaralla (mitä se nyt on, kertokaa?! :D), joten tuohon lapsuuden aikaiseen herkkuun halusin nyt tutstua uuedstaan! Gotleria ja porkkanasämpylää upposikin monena iltana/aamuna, ai namia! Tuo kaurakaakao taas ei ollut oikein jättimenestys...

Lämpinä nähdään sitten melko paljon keittoja, salaatteja (leipä uppoaa 89% varmuudella kans, nyttemin jo useammin!). Lisää uuniseitiä, lisää pinaattikeittoa, ikisuosikkiani... Mukana myös uunilohta kera hasselbakin perunan (suosittelen! Tosi kivaa vaihtelua, ja hauska syödä ;)), Santa Marian tortilla pizzapohjista tehty pizza tyttöjen iltamassa (ja kerrankin juustoa huoletta päälle), ja taas vähän lisää sushia, yllättävää. Pitkästä pitkästä aikaa omatekemää makaronilaatikkoa, härregud kun maistui hyvälle!! Listan viimeisenä sunnuntaina epic failure, eli sunnuntain päivälline. Maha oli koko päivän aivan omituinen, eikä ruokaa tehnyt mieli sitten lounaan, ja välipalaaikakin meni ohi ilman että keho mitään mistään nälästä olisi huhuillut. Väkisin söin tuonin, ja vasta puoli kasin aikaan huomasin että ohhoh, nyt on nälkä! Eli ilta, ja seuraava aamukin meni syödessä jätti annoksia, ja nälkää riitti vaikka muille jakaa! Pieni kompurointi, mutta onneksi se korjaantui äkkiä :) 

Eiköhän tässä ollu taas yhdelle kertaa. Hieman tiheämmin saisi tosiaan kirjoitella, kertyy tätä juttua aina varastoon niin sitten ne on tiivistettynä ja sullottuna kaikki yhteen pläjäykseen, Mutta jospoa tämä nyt tästä kun on saanut normaalista arjesta ja olosta taas kiinni. Toivottavasti teillä kaikillä on kaikki hyvin, ja arki rullaa toivotulla tavalla! Aurinkoisen harmaata viikkoa kaikille!

Ta det lungt alla!

~ Laura