Voiha halavatun hillomunkki!

Jos joskus ottaa pattiin, niin nyt sitten on juurikin tuollainen hetki! pakko päästellä höyryjä, vaikka aihe onkin ihan naurettava.

Päätin nimittäin eilen, ja tunne varmistui vielä tänä aamuna, että this is the day, tänään haastan itseni jollain. Erään ihanan lukijan motivoimana, yllyttämänä ja jalanjäljissä päätin, että aikomisen sijaan on todella ryhdyttävä sanoista tekoihin, ja uskallettava enemmän, ja isompia asioita, ilman suurempaa ressiä ja ajatusta. Senkun vain toimii. Niin oivallisena esimerkkinä hän itse toimi taannoin, että aivan mykistyin, ja havahduin itsekin haluavani juuri tuonlaisia suorituksia ja urotekoja. Kiitos siis tästä Kaisa. Juurikin tästä on mielestäni vertaistuesse kysymys: tuetaan, kannustetaan, tsempataan, mutta tungetaan myös sen verta iholle, ja ollaan valmiita potkimaan hieman vauhtia persuuksiin, ja saamalla tästä kaikesta myös itselle virtaa ja puhtia kohdata haasteita. Autetaan ja tsempataan toisia puolin ja toisin, kiitos siis kaikille ihanille!

Mutta siis. Herkku joka on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Varmaan jo viime kesästä asti, mutta aina jäänyt ostamatta...ei nyt tee mieli. No kun kohta on oikia ruoka aika, sitten joskus vielä ostan tuollaisen, oi kato kun on ihanan näköisiä! muttakun, sitten seuraavalla kerralla, noku just söin, ei nyt tee oikeestaan ees mieli.... tekosyiden ja tilanteiden välttely on aivan loputon, ja tuo mieliteko on jäänyt hankkimatta kerta toisensa jälkeen. Lisäksi kun haaste on minulle henkilökohtaisesti punaisten ruokien listalla (tällä tarkoitan ruokien liikennevaloja, joiden avulla lajittelen ruoat punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin... tästäpä tulisikin itseasiassa mielenkiintoinen aihe kirjoitella!), enkä siis siksi olekaan aivan helposti saanut tätä haastetta selätettyä. Ainakaan vielä, kunnes tänään päätin että tänään se tapahtuu, ja hankin itselleni pulleimman, mehukkaimman, sokerisimman, tuoreimman, vadelmahillolla varustetun...

Mutta eipä mennyt tälläkään kertaa aivan kuten Strömsössä, ja sokeristen näppieni sijaan jäinkin nuolemaan paljaita sormiani! Ja eikä ollut minusta itsestäni johtuvaa, tällä kertaa. Nimittäin kolme eri kauppaa ja tuoretiskiä, sekä aivan liian montaa turhaa ajettua kilometria ja suuren suurta hiilijalanjälkeä myöhemmin totesin, että koko maailma tuntuu olevan minun ja hillomunkkini välissä! Ei vaan ei, si sitten millään! Oli dallaspullaa, omenakampaa, vanilijaviineria, mustikkapullaa, korvapuustia, karjalanpiirakkaa, croissanttia, kanelikierrettä, rähmäpullaa, kinuskidonitsia, pikkupizzaa, SOKERIMUNKKIA, vaan ei sitä saamarin hillolla olevaa ihanutta, johon olin koko ajatuskeni, voimani ja tahtoni viimein saanut ajettua!! Tulin kotiin pettymyksen ja helpotuksen sekaisin tunnelmin, mutta lähinnä minua ärsytti se, kuinka niinkin yksinkertaisesta hankkeesta saattoikin tulla niin vaikea ja iso juttu. Ja iso ja vaikea siitä kehkeytyi päässänikin, sen sijaan että se olisi ollut enää extempore, kiva juttu. Siitä tuli pakkomielle ja melkoinen urheilusuoritus. Kotiin päädyttyäni ja syötyäni tuo munkki ei vaan ottanut ja lähtenyt mielestäni, vaan jäi hyvin paljon kummittelemaan ja ärsyttämään mieltäni, ja siksi päätin vielä viimeisen kerran nousta vastarintamaan, ja suunnata lähimarkettiin: olin päättänyt tuon munkin saada, ja sen myös tänään söisin, Tuossa vaiheessa minulla ei enää koko munkkia lie enää mieli tehnykkään, sen verta pakko siitä oli päivän aikaa kehkeytynyt. 

Ja yritykseksi jäi tuokin kerta, sillä ei ollut k kauppiallakaan tarjota minulle halamani laista herkkua. Voihan hevon... kakkara. 

Mutta ehkä ihan hyvä näin. Enemmän kuin hienoa että olin päättänyt kohdata suuren haasteen tänään, pisteet siitä, mutta vaikka olisinkin viimiesellä reissulla munkkini saanut, ei se niin hyvältä varmana olisi enää maistunutkaan. Ehkä siis ihan kiva, että tämä haaste jää kertaan, kun minua kävelee kadulla vastaan juuri sellainen munkki, jota olen tänään päivän metsästänyt. Silloin yksinkertaisesti vain tartun tilaisuuteen, enkä jää kahtakertaa miettimään, ei nimittäin olekkaan aivan yksinkertaisin homma, sittenkään. Ja tuolloin harteilta on pois myös turhat paineet ja odotukset, joita tänään tunti tunnilta tuntui kertyvän enemmän ja enemmän. Parempi niis näin. Kyllä.

Parempi metsästysonni seuraavalla kerralla, hittovie!

~ Laura