Jorinoita jonninjoutavia kera kuvien

Kerrankin voisin edes yrittää antaa itseni sijaan kuvien puhua puolestaan, tai ainakin yrittää tehdä postauksesta kuvapainotteisen, ja kertilla viikon kulkua näiden kautta. Sotkuhan siitä tulee, tiedän sen jo nyt mutta antaa tulla. Sotkuna ja levällään nuo kaikki ajatukset ovat päässänikin, niin mitäpä sitä turhaan liikoja yrittämään ;D

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Kysyi minulta terapeuttini ottaessaan yläs tämän viikkoisen punnituksen tulosta. Painoni oli taas hieman tippunut, muutaman sata grammaa. Hittolainen. Mutta toisaalta, osasinhan minä tämän jo teille ennakkoon kertoa. Syöminen on ollut laiskanpuoleista, liian yksipuolista, suunnitelmaa oikoen ja omaa välinpitämättömyyttä läpisormien katsellen, Syitä etsittiin ja aiheesta juteltiin liki koko tunti, ja sain helpotusta omaan vaativuuteeni: tätä tämä on: askel taakse, kaksi eteen. Tämä viikko on lähtenytkin liikkeelle jo paljon paremmalla ruokahalulla, ja olen sekä pakottanut että lahjonut itseäni million milläkin. Ja makeaa on tehnyt mieli ihan mielettömästi! Ja näitä mielitekoja olenkin pyrkinyt kuluneen viikon ajan toteuttamaan :)

Ruokahalua on herätelty muun muassa jäätelöillä (cittari ja sen viheliäiset EURON jäätelötarjoukset! muutaman ehkä hamstrasin, mitään en myönnä...), uudella profeel juomalla (vielä juomatta, suklaanmakuinen upposi tänään jälkkärinä), geisgatuutilla (jonka yrittämisestä sain tontulta sellaista kyytiä, että tuutti polo odottaa aloitettuna ja elmukelmuun käärittynä hieman otollisempaa hetkeä tulla syödyksi. Toisekseen totesin, etten taida edes oikein tykätä tästä tuutista...), uusilla jogurteilla ja rahkoilla, joista viimeisimpänä uusin Skyr vihreä omena (menettelee, odotin enemmän), niillä kunnon ruoilla (hernekeittoa, lohta, kinkkukiusausta, pinaattikeittoa, jauhelihaa... leipää ja kananmunia kaverina) ja sekä irttareilla, muutamalla palalla suklaata ,sekä random rainbow suklaalla, jonka ostin aivan extempore jo parisen viikkoa sitten! Tuhosin tuon eilen, pienin ahdistuksin mutta alas meni. Tänään on sitten herkuteltu muutamalla palalla suklaata sekä Classicilla. Jätinköhän nyt jotain pois... Mutta jep, sokeri maistuu! Ja nyt on vasta keskiviikk, hupsis....

Today is a special day, my friends! I was actin like a freaking lady, ja suuntasin kaupoille vaateliikkeisiin terapian jälkeen! Oli oikeastaan enemmän terapeuttista pyöriä reilu tunti kaupoilla, ja tällä kertaa todella uppotua rättien maailmaan, ajattelematta mitään muuta kuin tulevaa kesää, ja hankintoja, joita kesää ajatellen raskisi hamtrata. Ja ostinkin jotain! Minä, piheyden ruummiillistuma, sain 40 euroa uppoamaan ilman suurempia omantunnon tuskia: mukaan lähti mustat farkkushortisit (niitä ilmoja odotellessa....) koska möin kaikki entiset shortsini keväällä kirppiksellä (eli siis tottakai minulla oli lupa ostaa uudet, ihanat tilalle!) sekä pitkän neuletakin, joita olen tyytynyt tähän asti ihastelemaan vain muiden päällä, mutta nyt sitten löysin viimein tuollaisen itsellenikin. Tämäkin oli puhdas vahinko, sillä ohini käveli tyttö, joka oli palauttamassa tuota neuletta takasin rekkiin, eli aivan kaikkea kunniaa en voi itselleni tämän hankinnan löytämisestä itselleni ottaa, vaan bongasinpa sen "toisen päältä" tälläkin kertaa. Mutta sain sen itselleni, ja olen eeerittäin tyytyväinen, ja odottelen jo kovasti kelejä että sillä tarkenisi ulkosalla. Onpahan vielä aikaa kasvatella takalistoa aivan rauhassa noihin housuihinkin, joihin aion istua täydellisesti viimeistään loppu kesään mennessä.

Kaupoilla kiertelemisessä kylmässä, märkänä ja väsyneenä kuitenkin parasta on se, että saa tulla kotiin, ja vetää päälle mukavimmat vermeet ikinä: legginssit, villasukat (eriparia tottakai) sekä suurimman hupparin mitä vaatekaapista löytyy (ehkä koko new york-reissun paras ja käytetyin hankinta ikinä ;)) Ja ennenkaikkea, sallia tämä löhöily itselleen!Valitettavasti kuume ei hellittänyt, vaan shoppailu on tässä päivän mittaa jatkunut myös kotishovalta käsin, ja tietokoneen palkissa roikkuu muutama (aivan liian monta) välilehteä eri ebayn sivustoja. Baaad idea, let me tell you!

No ja sitten.Voisin miltei ajatella olevani raskaana! Nimittäin viime aikaiset mieliteot ovat kyllä olleet sen luonteisia, eriskummallisia ja voimakkaita, että jos ei paremmin tietäisi niin voisin jo huolestua :D Nimittäin minua on riivannut aivan eriskummallet mieltymykset, ja varsinkin yhtä niistä en voi käsittää sitten millään!

Nimittäin säilötyt coctailhedelmät! Mmmitä ihmettä!! enhän minä edes pidä sekadelmistä! Juurikin niistä ällöttävistä, joita tarjoiltiin aina koulussa "jälkiruokina", tai hotellien aamupalabuffeteissa, säilöttyine kirsikkoine kaikkineen... hyi helvata! Mutta nyt... kaikkialle, kaiken kanssa, joka aterialla! what?!

Mukaan on tarttunut myös kesän ensimmäinen alemeloni, joita takavuosina olen syönyt oikein urakalla, liiaksikkin, muun ruuan olemassa olon unohtaen. Nyt mietin pitkään, tohdinko melonia kotiin raahata, ettei vain kävisi niin kuin niin monena muuna kertana: täytän mahani melonilla ja jätän kaiken muun syömättä. Mutta näin ei ole päässyt käymään, ja olenkin rouskutellut melonia välipalalla sekä päälyruokana, ja itseasissa, en tiedä johtuuko sitten kylmästä kelistä vaiko mistä, ei tuo meloni aivan niin hyvältä ole maistunutkaan, mitä joskus aikaisemmin. Seuraavan ostan sitten kun helteen painavat kunnolla päälle! 

 Hieman ymmärretävämpi pakkomielle minulla on ollut myös raejuustoon ja näkkäriin, josta on tullut uusi BFF. Siis leipänä, ei rahkaan mössättynä. Ajattelin että en pidä näkkäristä näkkärinä, mutta ohhoh, nyt minulla ei mitään muuta haluttaisikaan. Raejuusto nyt sinänsä ei ole mikään ihmeellinen asia. Olen toki korviani myöten rakastunut valion uuteen juures/siemenraejuustoon, mutta jotenkin olen saanut näistäkin kahdesta mieliteosta aikaiseksi jotain kieroa.... nimittäin yhdistämällä ne. Kulhoon. Murskattuna. Eli käytännössä, syön näkkärini lusikalla kulhosta. Raejuustoon sekoitettuna...kuivatulla punajuurella ja siemenillä maustettuna. Tänään yletyin jo aivan uusiin ulottuvuuksiin lisäämällä coctailiin jo pilkottua kinkkua. Että joo... Alkuun saattoi kuulostaa aivan normaalilta touhulta, näkkärit ja rakeet mutta mutta....missä menee hulluuden raja? :D ON VAAN NIIN HYVÄÄ ETTÄ JÖSSES!! 

Sitten. Löysin jotain tuossa pari päivää takaperin. Flippasin. Ei siitä sen enempää. Tilaukseen menee!

Mieli on vähän vaihdellut, ja välillä on tullut otettua "vähän" takkiin Tontulta (erityisesti haastaessani itseäni herkuilla). Eilisen terapiakäynnin tiimoilta, jossa juurikin puhuimme syömisestä melkoisesti, oivalsin jotain. Ravitsemustilan korjaantumisessa tärkein marssijärkestys on seuraava: rytmi, monipuolisuus, riittävyys sekä sallivuus. Niin. sallivuus on monesti se viimeinen saareke, jota kohti pikku hiljaa kuljetaan. Toki, kaikista parasta olisi lähteä haastamaan ja altistamaan itseään herkuille ja haasteille jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jottei kynnys sitten myöhemmin, syöntien jo sujuessa ja ollen muutoin kohdillaan, olisikaan niin haasteellista. Tajusin, että yritän välillä liikaa. Niin kovasti haluaisin jo usklataa kaikkea, ja luulen ja vaadin että minun tulisi kyetä jo kaikkeen, onnistua jokaisessa haasteessa ja herkussa, vetää kaikkea mielitekojen mukaan. Terapeuttini naurahti, että sen sijaan, että tavoittelisin kakkupalaa, vaadin ja tavoittelen koko kakkua. En tarkoita, että yritän täällä hikikarpalot otsaltani valuen koko kakkuja syödä, vaan että en osaa ajatella että mienestä voi lähteä liikkelle. Ja ennenkaikkea, itseensä ei tarvitse pettyä, tai itselleen suuttua tai hermostua (niinkuin maanantaina tein, jumaleisson en muista milloin olisin saanut sellaisen raivoitkupotkusoimaus-kilarit kuin autossa marketista tullessani, huutaen itselleni sellaisia solvauksia ja vaipuessani totaallisen epätoivoon. Aivan itsekkin hämmästyin jälkikäteen kuinka saatoinkaan olla niin vihainen itselleni. tai ehkä sittenkin sairaudelleni?)  Mutta kuitenkin. Nyt aion keskittyä siihen, että syön vaikka herkun päivässä, ja yritän ymmärtää sen, ettei minun tarvitse kyetä kaikkeen heti. Ajallaan, kun nuo syönnin kolme muuta etappia on saaavutettu, myös sallivuus ja herkuttelukin sujuu ilman sen suurempaa suunnittelua ja soimausta, vaikka jos välillä takkiinkin tulee. 

Hmm. Mitähän vielä... ai joo! Koin juuri jotain lenkillä, ensimmäistä kertaa tälle...kesää? <3 

Ei kai mulla muuta :)

~ Laura 

Viikon valiot

Klara veckosslutet får alla! Tulihan se sunnuntaikin viimein, huh. Tai siis, nythan on jo maanantai.... muttakun aina aika ei riitä aivan kaikkeen vaikka kuinka olisi suunnitellut,ja hommat kusee. Hyvää alkavaa viikkoa siis myös! Kuluneeseen viikkoon on kyllä mahtunut monenlaista, niin olotilaltaan kuin mielentilataankin.Sellainen vastakohtien viikko! Väsymystä, mutta sitten toisaalta taas voimaa rientää sekä töissä, ystävien kesken, ja rikkoa omia rajojaan;haastaa sairautta, ja sitten taas jäädä sen jalkoihin. Mieli, ajatus ja into vetävät menemään etukenossa jossain tuolla, ja kroppa yrittää pysyä menossa matkassa, välillä huudellen hei odotatko vähäsen! Työviiikko on tuntunut loputtoman pitkältä, ja torstaina paiskaisinkin essun riuemusta kiljuen pukkarin nurkkaan; viisi päivää vapaata!!<3 Tarkoitus oli lähteä tampereelle, mutta niinkuin todettu, aina ei mene niinkuin suunnittelee. Jäin siis kotiin, ja ehkä hyvä niin. Vaikka en voi sanoa että väsy ja univelka olisivat mitenkään helpottaneet, olen kuitenkin nauttinut suunnattomasti näistä vapaista vain puuhastellen kotona, nähden ystäviä, tehden hyvää ruokaa, shoppailen ja hoitaen asioita. Nukkunut muutamat päikkärit ja yrittänyt tasata yörytmiä (hieman siinä onnistumatta...).  Sitten toisaalta huonot uutiset oman kunnon puolesta ärsyttäneet. Perjantaina kävin parin viikon tauon jälkeen tarkistamassa aamupainoni porukoilla yövyttyäni, ja harmistus oli melkoinen: tullut yhden tipuaskeleen verran taaksepäin, ja bmi tällä kaavalla laskettuna oli jo melkoisen paljon alle tuon 14. Klinikan terapetti lohdutti minua, ja kehoitti olla liikaa stressaamatta tuota numeroa, sillä nyt puhutaan vain luvuista ja edsimaaleista, eikä se pitkällä juoksulla merkitse mitään, kun kroppa on jo muutoinkin ollut pitkään aliravittu, ja pienet heittelyt tässä isossa konkurssissa eivät ole merkittäviä. Mutta kyllä se silti otti pattiin, harmitti ja hermostutti. Puntari näytti lukemaa, jota en muistakkaan sen ties milloin näyttäneen. Varmasti silloin kuin minut pari vuotta sitten TKssa punnittiin, ja sain pakkolähetteen ambulanssisetien kyydillä osastolle. Tai ala-asteella, Säikähdin hieman. Lauantaina söin meeelkoisen paljon, ja sunnuntai aamuna tilanne oli jo hieman parempi,ja sain hieman huokaista helpotuksesta, vaikkei juhlimista siinäkään luvussa oikein ollut. Tavaran kiertokulku suolistossa määrää varsinkin nämä "tyhjän mahan punnitukset", mutta siltikin ei se paino ihan noin ali rimojen ole kyllä hetkeen käynyt. En kertonut äidille vaikka kysyi, en halunnut aiheuttaa lisää turhaa huolta, mutta toki olen puhunut asiasta molempien terapeuttieni kanssa. Mutta nyt kuitenkin taas hieman "paremmilla" vesillä toverit :) Niikuin sanoin, pitkä viikko takana.

Mutta niin, kuluneesta viikosta. Jotenkin niin paljon kivoja pieniä juttuja, joista olen saanut repiä riemua pitkin pitkää viikkoa. Merkittävin niistä on ollut ehkäpä juurikin se, että (torstain romahduksesta huolimatta) mieli on ollut jotenkin tosi korkealla, ja olo on ollut super sosiaalinen, ja olen kaivannut ympärilleni ihmisiä normaalia enemmän, Liekkö tätä kevättä sitten? Töisssä on ollut mukavaa, ja juttu kollegojen kanssa luistanut, ja olen huomannut eläväni jonkinmoista Grey's Anatomy reality showta, ilman pukuhuone/siivouskomero-kohtauksia tosin ;D Meillä porukka on pieni ja tiivis, sekä iältään nuorta, joten juttujen taso, työtahti sekä huumori eivät ole aivan herkimmille. Töihin tullaan tuntia etukäteen (tai siis minä tulin, puhuttiinko jo siitä huonosta unesta?;)) ja  sieltä lähdetään... eikun eipäs lähdetäkkään, vaan vallataan alakerran pubin vakio nurkkaus, johon ei muut asiakkaat uskalla edes kajota: se on henkilökunnan oma pienni viihde keskus, jossa istutaan tuopit kädessä, nollat taulussa ja toivutaan työpäivästä. Ohoh, olinko työmaalla tosiaan 13 tuntia, hupsista? Näin kävi minullekkin keskiviikkona, ja mm. tämä tuntui äärimmäisen ihanalta: kerrankin minäkin jaksoin liittyä muiden seuraan, ja väsymyksestä huolimatta olla, höpöttää ja seurustella muiden matkassa edessäni kylmä juoma ja burgeri! Ei burgeri, vaan talon oma falafelannos, jota olen jo varmaan puolivuotta ajatellut ja kuolannut, mutta koskaan aikaisemmin en ole sitä, tai siis mitään listaruokiamme itselleni kokonaisena tilannut, en työaikana, enkä sen ulkopuolella, Mutta nyt sen tein, koska vaikka nälkä murjoi sisuksissa, en suostunut jäämään illanvietosta vain siksi, että lähtisin kotiin tekemään sapuskaa, kun olen kerta kahvilassa töissä. Eiihän siinä olisi mitään järkeä! Joten tein niinkuin muutkin aina, ja tilasin työpäivän loputtua oman annokseni keittiöltä, ja istuuduin sitä omenasiideri kaverina nautiskelemaan (ahmimaan),aivan kuten muutkin meistä. Olo oli niin normaali että olin pakhtua onnesta, ja illalla puolilta öin minun piti aivan kotiin soittaa, ja riemuita tästä pienestä, erittäin suuresta saavutuksesta äidilleni. Ja se annos..... niin hyvää, että ihan heti kohta tilaan kyllä uudestaan, ei toista puhetta. Rohkeus ja onnistuminen ruokkii onnistumista, sain taas todeta tämän :) Ja oli muuten miehen syötävä annos, ja minä meistä kolmesta sain tuhottua annokseni yhtä falafelpalloa lukuunottamatta kokonaan kun muilla tuli stoppi ehkä puolessa välissä! Ei se pieni koko vaan suuri maha ;D

Suuren suurta riemua aiheutti myös se, että Questini saapuivat!! Ja jälleen viikossa <3 Sitä riumunkiljahdusta kun luukuusta tippui jo vähän odottamani saapumisilmoitus, ja lähdin pakettia pääpostista enemmän kuin innoissani hakemaan, ensin kämpillä raivopäänlailla siivoten liki 5 tuntia putkeen, kerrankin paremmin nukutun yön jälkeen. Oivoivoivovioivoivoi! Eilen sitten mummolassa välipalaa kaivatessani tongin laukustani kauan odottamni uutuus maun S'mores, ja räävin kääreen innoissani auki! Puraisu... juu.. mmm.. aivan.. joo-o, rakenne, kyllä... maku... tosi kivasti suklaata... oih digestive pala.... juu.. hmmm..... Mutta höh. Pettymys! Tai ehkä petyin siihen että petyin, sillä ei patukka ollut pahaa, ei todellakaan! Sama ihana rakenne, hurjasti suklaa sattumia, ja nuo keksinmurut olivat jotain taivaallista. Mutta siltikin, not my favourite, niinkuin olisin patukan luullut olevan. Jokin siinä oli, ja hetken patukkaa mutustellessa ja syväanalyysia tehdessä totesin ja muistin jotain melko oleellista: mää en tykkää vaahtokarkeista! Ja tämä kyseinen patukkahan on amerikkalainen klassikko compo yhdistettynä suklaata, rapeaa keksiä ja vaahtokarkkeja!! Eli onko välttämättä ihme? :D Minun kielelleni patukka maistui liian sokeriselta, makealta ja äkläkältä, ja olin lötyäväni patukan mausta muka jotain kookosmaisuutta. No voihan höh. Hyvällä ruokahalulla minä patukan tuhosin, muttakun minä niin olin odottanut että tämä on jotain suurta ja mullistavaa, ja menisi top 3 listani kärkeen että heilahtaa, nutta vaan eipäs mennyt, ja liekkö edes mahtuu tuohon kyseiselle ranking-listalle. Ehdin jopa ajatella että onneksi en tilannut koko tusinaa, vaan irtopatukkoina, mitä, kuusi? Viisi? En edes muista. Kaikki tulee varmasti syötyä mutta se tunne kun suuret odotukset murskaantuvat ;D Onnekseni tilasin myös makuja, joita täältä oulun tienoilta ei ainakaan vielä kaupoista saa, joten voin fiilistellä niillä sitten näiden sijaan.

Uutuus boxi S'mores plus loput tilaamani ihanuudet: Peanut butter supreme, cinnamon roll sekä coconut cashew. Kissan sai kaupan päälle ;) 

Suklaan vähyydestä ei voimut valittaa, vaan sattumia oli ja heti kerralla kunnolla! Keksin palat olivat hillitympiä, ja todella hyviä.... mutta se vaahtokarkin(??) maku... no, jos lähtökohta on että en pidä vaahtokarkeista, mitä voidaan olettaa :D 

Kolmantena pitänee mainita ehdottomasti sosiaalinen elämä. Vaikkei uskoisi, niin olen työkavereiden lisäksi ehtinyt näkemään muitakin ihmisiä, ja eilen vein rakkaimpani (H:lle terkut vaan ;)) sunnuntai treffeille, koska emme oikein ole löytäneet yhteistä aikaa viettää kunnolla aikaa ainakaan pariin viikkoon, vaan vaihtaneet kuulumisia vain puhelimitse ja tekstaillen. Itseasiassa kävin moikkaamassa kyseistä ystävää jo lauantai-iltana myöhään, ja hyvin pikaisesti, mutta jo tuo puolituntinen oli kuin terapiaa minulle, ja muistin kuinka arvokkaita ja terapeuttisia ystävät ja heidän seura voikaan olla <3 Jo tuossa lyhyessä ajassa tuli puhuttua ja jaettua kuulumisia suut vaahdossa, mutta sunnuntaina tosiaan vaadin neidin kokonaan itselleni, ja vein likan jonnekkin, missä olen käynyt vain ja ainoastaan kyseisen toverin kanssa, en kenenkään muun, ja tästä harrastuksesta(??) on kehkeytynyt jo melkoinen insidejuttu ja vitsailun aihe. Nimittäin bingoon! Keksi-ikä siinä +75 kieppeillä, ja hyvin käänsimme katseita astellessa täyteen  bingo saliin.... tunnelma seisahtui, aivan kuin olisi astellut saluunaan! Näin käy joka kerta, mutta se on vain sen väärti ;) Mukavaa oli tälläkin kertaa, kun viime kerraasta taisikin olla jo reilu vuosi! Kannattaa kokeilla, ehdottomasti ;) Tämän jälkeen hieman kaupoilla kierttelyä ja kotia kohti, mutta oli kyllä puhdistavaa ja rentouttavaa sunnuntaipuuhaa. Kiitos muru <3

No sitten. Ohhoh, Oooohhoh. Tätä päivää en olisi ihan hevillä, ikinä kuunaan, en ainakaan tällä dynastialla uskonut tulevan sillä... voi itseäni aivan naurattaa ääneen, ja olen kaikesta edelleen hieman pöllöhtänyt! :D Enkä pelkästään sairauden takia, joka on rajoittanut sosiaalista elämääni, ihmissuhteita, uusien ihmiskontaktien sitomista, ja lietsonut yksinäisyyttä, jo valmiiksi heikkoa itsetuntoa ja uskoa omaan itseensä, ja siihen mitä minä, ja muut minussa näkevät. Nimittäin; olen käynyt treffeillä,enkä vain yhdillä, vaan peräti kaksilla saman viikonlopun sisään! Kyseessä on toki yksi ja sama herrasmies... Jeesumaariaristus, piirtäkää joku äkkiä rasti seinään! sillä vastaavaa tapahtuu todelle, todella, TODELLA, TODELLA, harvoin, jos siis koskaan ikinä! Siskot, siis jos minä, minä, MINÄ, MINÄ päädyn ulos, kahville, leffaan (!!!) jonkun ihan oikean, vastakkaista sukupuolta edustavan aidon ihmisin kanssa, niin jokaisella teistä on toivoa!! Siis ja nyt olen tosissani..... Viime treffeistä on kulunut aikaa jo...... en edes muista, ja sitä ennen itsetuntoni on ollut jossain kellarikerroksissa ja aivan liian heikolla hapella edes yrittämään, ja muutamat onnettomat kokeilun ovat kariutuneet ja kaatuneet ennenkuin ovat edes alkaneetkaan. Ehkä niillä toisilla osapuolen edustajilla olisi saattanut kiinnostusta riittääkin, mutta minä sulkeudun, pakenen, käännän selkäni ja ajatukseni kaikkia ja kaikkea vastaan, enkä ole kenenkään koskaan antanut edes kunnolla yrittää. Olen tottunut olemaan jo niin hyvin omillani, että satunnaisista kainalokaipuista huolimatta olen jo tyytynyt ja tottunut ajatukseen, että näin tulee myös olemaan. En varmasti edes osaisi olla tai tapailla ketään, yksin on niin helppo ja luonnollista olla. Mutta nyt päätin antaa ihmisille mahdollisuuden, ja panostaa sen verran tähän jo viime keväänä alkaneeseen "jotain sutinaa olis kiva saada"-ajatukseen, ja luopua vanhapiika ajatuksesta edes hetkeksi, ja edes yrittää. Pystyisi sitten taas olemaan seuraavat pari vuotta, vähintään, aivan tyytyväinen omaan panostukseen. Ja kiitos kuuluu myös yhdelle kokeistamme, jota kuuntelin koko viime viikon: tänne synnytään yksin, ja tänne myös kuollaan yksin! Ihan huumorilla heiteltyä sinkkumiehen läppää (taidamme olla koko työyhteisön ainoit sinkut, ja talon pessimistisin parivaljakko ;D), ja juurikin tuona omesiiderin huurteisena keskiviikko iltana armaan toverini avustamana latasimme puhelimeeni Tinderin, ja hän aivan kuin pelaten pasianssia valkkasi sieltä minulle tusinan miehiä... ja oho, kappas. Sunnuntaihin mennessä olen käynyt jo kaksi kertaa ulkona ;D  Vielä en osaa, halua, uskalla tai tohdi sanoa yhtään mitään, mutta olen vain niin tyytyväinen ja iloinen jo kaikkeen tähän astiseen, ja ennekaikkea siihen, että oikeasti olen saanut kammattua tukkani, hilattua ahterini ulos, ja uskaltanut kaikista menneen traumoista, huonosta itsetunnosta ja koekmuksen puutteesta huolimatta käydä ulkona. Siis treffeillä. Juma, paskon melkein housuihini edes kuistatessani moisen asian! En vain olisi ihan tätä päivää uskonut vähän aikaa näkeväni, mutta toisin kävi! Eli keep it up girls, jos minä tähän kykenen, kukaan mukaan Teistä ei siihen kuole myöskään. Vai olenko minä oikeasti vaan se ainua ihiminen tällä telluksella, jolla on ollut vähän ongelmia ja vaikeuksia oman itsensä, riittämättömyyden ja rehvailun suhteen? Olen saattanut elää ihan väärrässä uskossaki :D Mutta niin, rasti seinään, ja jäädään odottamaan kevättä kjehehehe.

Ja ruokaa.... lihaa, leipää, juustoa(!!!), rahkoja, lohta, salaatteja, puuroja, herkkuja... mitä näitä on nyt mennyt. Voittoja ja häviöitä, mutta sapuskaa on mennyt, ja melkoisen tyytyävinen olen ollut viikottaiseen suorittamiseeni. Suurin lisä ja muutos tuo leipä, joka tahtoo tippua aina ekana pois kun mössöt valtaa tilan, mutta nyt ruiskeipää kanamunalla ja paahtista juustolla menee, ja maistuu! Nami <3 Muutoinkin on tullut kokeiltua uusia makuja ja tehtyä löytömatkoja ruokahyllyjen välissä. Viikolla tuli myös suuri halu käydä ulkona syömässä, ja tulevalle viikolle jo suunnittelen kysyväni eri ystäviä sushille, fitwokkiin, uuteen salaattikahvilaan, sekä pitkään haaveilemalleni savulohipizzalle!

Katsahdin tuossa tänään aamulla hampaita harjatessani muuten peiliin niin, että näin itseni täysin takaapäin. Harja pysähtyi,  Ain't a pretty sight! Mieleeni palasi välittömästi viime kesän Lissabonin reissumme äidin ja siskoni kanssa, joka kaikessa ihanuudessaan oli minulle henkilökohtasiesti melkoisen mieltä avartava kokemus. Tuolla reissulla pääsin näkemään ja ihastekemaan upeita, terveitä, muodokkaita, hoikkia, terveitä naisia, jotka kantoivat itseään ylväänä, näyttivät kesäisissä vaatteissaan upeilta, eläviltä ja onnellisislta. Olinhan minäkin onnellinen, tavallani, mutta tuolla reissulla ensimmäistä kertaa ikinä koin suurta vastenmielisyyttä omaa kroppaani kohtaan. Painoni oli tuolloinkin melko alhainen, ja olkapääni, solisluuni, käteni ja tikku jalkani olivat kaikkea muuta kuin imarreltavaa katseltavaa. Puolet matkastani meni siis ihmisten ihailuun, ja omien ajatusten sulatteluun ja oivaltamiseen; minäkin haluan. Haluan juuri tuollaisen elinvoimaisen, terveen, solakan mutta jäntevän, kestävän ruumiin, jossa on hyvä olla ja elää, josta pidän huolta, ja joka vastapalveluksena pavelee minua hyvin. Naisia oli nähtävillä maan joka kolkasta, ja mallia ja muotoa oli jos jonkinmoista, ja koin suurta ihastusta ja kateutta heidän kauneudelleen. Erityisesti yksi päivä kun päälläni oli punainen olkaimeton paita, ja mustat shortsit, en tuntunut pääsevän yli enkä ympäri tuosta häpeästä ja ahdistuksesta,sekä tietoisuudesta miltä mahdoin näyttää. Vaihdoin kesken päivää pukukopissa päälleni pitkähiasen, oli vain pakko.

Tuo reissu siis antoi sysäyksen syksyllä sitten kunnolla vauhtiin polkaistulle motivaatioaallolle, jolla tiellä ollaan edelleen. Tänä aamuna nuo samaiset ajatukset sekä vaikea mieli palasi mieleeni hyvinkin elävästi, ja ensimmäinen huoleni olikin: olenko ennättänyt eniintyä työpaikan pukkarissa ilman paitaa jo monenkin edessä..!?Hyi kauhistus! Mitähän ovat mahtaneet ajatella. Hävettää, nolottaa. Miksen ole itse painoni pudotusta kyennyt taaskaan näkemään, kun vasta nyt? Painon putoaminen on tuntunut yleisessä vireystilassani jo jonkun viikon (...kuukauden...), mutta enpä ole tajunnut kurkata peiliin aikaisemmin, Olisi ollut ehkä syytä, Mutta nyt sitten. Ja ehkä hyvä niin. Nimittäin enemmän kun nyt pidempään aikaan koin taas suuren suurta ärtymystä, ja tein päätöksen: ja minähän en tasan pue päälleni yhden yhtäkään hiatonta paitaa ensi kesänä jos näytän vähääkään tältä mitä nyt! En tahdo, en halua, en kehtaa! En aio istua rannalla bikineissä jos olkavarteni näyttävät tältä, jos shortseissani ei ole täytteenä muuta kuin ilmaa, enkä pukea ylleni ihania kesäisä mekkoja joita olen intoutunut ostamaan. En näytä niissä miltään! haluan tulla nähdyksi, mutta en sen takia, että laihuuteni on silmiinpistävää. Nuo viime kesäiset lupaukset ja päätökset palasivat mieleeni siis jälleen, ja onneksi tällä kertaa hyvissä ajoin. Treffeillä olen käynyt vasta kahdesti, mutta kävipä mielessäni sekin ajatus, että en kehtaisi tähän hätään ottaa pitkähiaistani pois uuden tuttavuuteni edessä, sillä eihän minussa ole mitään nähtävää. Vain kovaa ja kulmikasta. Kun häpeää tarpeeksi omaa kroppaansa, niin ehkä sitä viimein alkaa jotain muutosta tapahtumaan, I'm ready!

Missio: hankkia tissit, pylly, reidet, käsivarret ja posket ensi kesäksi, ennen kuin kalsarikelit loppuvat.... jotain mitä esitellä ja mihin tarttua ;) Näin olen päättänyt, Aamen! 

Sellaien ajatusoksennus, olkaa hyvät!

~ Laura 

lihaa luitten päälle!

....tai oikeastaan lihaa hermoille ja makunystyröille! Keskiviikkona katkesi kamelin selkä, ja kahlasin tieni läpi nuoskan ja lumen Fitwokkiin, ja tilasin kanawokin! ai että! kyllä maistui kana hyvälle viikon tauon jälkeen <3 Eikä sillä, kasvisviikko sujui mallikkaasti, ja santsasin syömiseen, sen laatuun ja rytmiin enemmän kuin moneen aikaisempana kuukautena yhteensä, ja löysin uusia ja vanhoja rakkauksia. Soijarouhe, Alprot, piltit, bataatti, murot, ruisleipä avocadolla, näkkileipä, tumma riisi, pähkinät.... kaikki mikä oli jäänyt pois ruokaympyrästäni joulukuun kiireen ja huolimattomuuden vuoksi, teki nyt paluunsa, ja hyvältä nuo kaikki ihanuudet taas pitkän tauon jälkeen maistuivatkin! tartkoituksella söin hieman maltillisesti rahkoja ja rakeita, jotta tilaa jäisi juuri muillekin ruoka-aineille. Ja nälkä tuon kasvisviikon aikana olikin hieman totuttua kovempi, sillä vaikka kuinka latasin lautaseni täyteen papuja ja pähkinöitä, ei tuo ruokka pitänyt nälkää loitolla aivan yhtä hyvin kuin kunnon köntti kanaa.

Ehkä yksi juttu minkä huomasin tuon viikon aikana, oli väsymys, ja voimaton olo. En tiedä johtuiko se yksin siitä että en syönyt lihaa, vaan mistä, mutta koska olen nukkunut koko viikot sopivia unia, ja kohtuu hyvin, niin oloni, kehoni ja mieleni oli jo jostain viikonlopusta (eli puolesta välistä asit) todella vetämtäön, voimaton ja veltto. Minua väsytti ja kroppa tuntui painavalta ilman mitään syytä. En ole jaksanut hommailla mitään ylimääräisä, ja maanataina töissä tuntui jo todella pahanlta. Yöuneni ovat olleet mustaakin mustempia, todella raskaasti nukuttuja, ja olen herännyt äärimmäisen väsyyn ja raskaalta tuntuvaan kroppaan, Ruoka on maistunut, mutta joku ei ole tuntunut oikealta. Ei minulla mitään flunssaakaan ole ollut, joten en ole keksinyt mitään muuta selitystä kuin tuon pienen muutokseni ruokavaliossa. Voiko näin olla? Ja alle viikossa? Voiko olla että kaikesta huolimatta proteiinin, ja B-vitamiinien saanti ei ole ollut siltikään riittävää? Laisinkin kun kyseessä on tällainen suurlihan syöjä niinkuin minä? Maanantaina taisi tulla ensimmäinen todellinen mieliteko lihaan... tonnikalaa, kanaa, katkarapuja, mitä vain! ehkä tuossa vaiheessa kroppani yritti jo minulle morsettaa että nyt tarttis saada jotain tukevampaa rakennusainetta kehiin. Halusin selviytyä kuietnkin tuohon keskiviikkoon, koska tarkoituksena oli olla viikko lihattomana, ja ei tuo tuska vielä ylitsepääsetämätön ollut, lähinnä mieliteko. Aivan kuin olisi haikaillut jäätelön tain suklaan perään, mulla nyt vain tekikin mieli kanaa kasvispedillä;D

No joo. Siispä keskiviikkona sain viimein nenäni alle tuota haaveilemani kananpoikaa, ja niin hyvältä se kylä maistuikin. Taisinpa iltapalaksi tehdä vielä tonnikalasalaatin, sen verta mieli halasi vielä illastakin jotain hyvää! Muuten viikko on edennyt maltillisesti lihasta nautiskellen, ihan kamalana sitä ei ole tohtinut näin äkkiseltään ettei mene pötsi sekaisin äkillisestä muutoksesta. Hieman on tässä jo vähän heräillykkin, vaikka väsyhän tuo tahtoo edelleen painaa, laisinkin tämän lauantaipäivän työrumban jäljiltä. Huomenna vapaa, ja sen aion kyllä nautiskella ja levähdellä ja huilia, maanataina käynnistyy taas uusi työviikko. Missiona on panostaa ruokailuihin, sen verta paino jumittaa taas paikallaan, ja hyvin syödystä viikosta huolimatta painokehitykseni ei tällä viikolla ollut aivan sitä mitä olisin toivonut. Ketuttaa. Mutta ensi viikolla vähintäänkin samaa rataa syömisten suhteen, ja vielä vähän isommillakin panoksilla, niin saadaan nuo luvutkin sieltä nousuun. Nimittäin nousussa ovat nyt myös työtuntini uudessa työvuorolistassa, ja voin sanoa jo nyt itselleni, että en jaksa työtäni ellei fysiikkkaa saada joulun jäljiltä jo kohtapuoliin hieman korjatuksi! Eli sapuskaa poskeen, riittävästi lepoa ja oman kehon kuuntelua, niin pysyn työn tahdissa.

Keskiviikkona pröystäiltiin ja hemmoteltiin itseä oikein olan takaa! Ensin tuo taivaallinen kanawokki, ja palkintona reippaudesta syömishäiriöklinikan haastatteluissa, jälkkäriksi vielä alnoldsin jogurttijäätelö vattupyreellä, ai naminaminaminaminami!<3<3 

Iltapalaksi maistui enemmän kuin hyvin pastalautasellinen pinaattisalaattia kasviksilla ja öljytonnikalalla piiiiiiitkästä aikaa :)

Kävin myös hamstraaamassa verkkokaupasta pahimpaan Questin nälkääni muutaman patukan, joita on tullut vedettyä töissä kiljuvaan nälkään jo parikin kipaletta tälle viikonlopulle. Muutoinkin Questit tuntuvat maistuvan taas niin hyvälle, että niitä hyvällä ruokahalulla popsiikin taas naamaansa. Yhteen väliin niitä tuli syötyä liiaksikkin, mutta nyt mielenkiinto niitä kohtaan on taas herännyt, ja varsinkin niitä makuja kohtaan joita on tullut syötyä harvakseltaan...En millään malttaisi odottaa ensi viikkoon, kun postista pitiäisi  (siis ainakin pitäisi!!) tulla ilmoitus saapuvasta lähetyksestäni suoraan amerikan mailta, ja pääsen koeajamaan uusimman maun S'mores!! kovasti olen kuullut hyvää sanottavaa tuosta mausta, enkä millään malta odottaa omieni saapuvan. Tilasin myös muutaman irtopatukan makuja joita ei ainakaan täällä Oulun leveyksillä ole vielä myynnissä, paljas maapähkinävoi sekä pipari (edit: tänään verkkokaupassa asioidessani kaupan leidi minulle ylpeänä esitteli heidän uusimman makunsa, maapähkinän, ja kovasti lannistui kun sanoin että olen jo reilu vuosi sitten kyseistä makua ensimmäisen kerran syönyt :D mutta mukava saada uusia makuja myös täällä kauppoihin, ei tarvitsre aina välttämättä merien takaa tilailla... :)) cookie dough pitää edelleen ykkössijaa, ainakin toistaiseksi ;) 

Vielä pitää esitellä uusin aamupala villitykseni! koska kompastuskivenäni on kuidut/hiilarit/viljat ylipäätään, ja varsinkin aamupalalta ne tahtovat jäädä järkiään pois, olen löytänyt keinon saada piilotettua ne omiin rahkasotkuihini: näkkärit!! Toimivat ihan loistavasti, eivätkä ajatuksesta huolimatta maistu yhtään omituiselle jogurtin/rahkan/piltin kera nautittuna, päinvastoin! WinWin situation, vatsa saa kuituja ja minä rahkani ;) sekaan vielä hedelmää/marjaa, jonkin sortin kuivattuja marjoja(goji- ja mulperimarjat<3)  ja siemeniä... kyllä maistuu ;) 

Eipä tässä tällä erää muuta. Nyt petiä kohti että tokenee tästä työviikosta. Huomenna sunnuntai, nautitaan siitä rennoin ottein <3 

~ Laura

Uuuu mama!!

Joulu on täällä taas! Sillä palkan tultua ei tarvinnut kauaa tuumia mitä itselleni hamstraisin! Questilta on tulllut uusi maku!!

Tahtoo, tahtoo tahtoo....!!

 Tuleva viikko kuluu sitten posti-Patea vainoten... pitkä on odottavan aika!! :( 

Kokemuksia vielä kellään, tell me now!? 

Ps. huomenna syön kanaa piste. Loppu se lihaton. katkarapuja kävelee kadulla vastaan... viikon sitä kestikin.

~ Laura 

Yksi viikko takana, toinen edessä

Jeps. Tänään rapsahti sitten viikko täyteen päivästä, kun alotin oman pienen elämäntapaprojektin. Jos töistä johtuvaa ahdistuspelkoitkuunetomuuslevottomuus-pätkää ei oteta mukaan laskuihin, niin voin todeta että tämä kulunut viikko on sujunut oikein mallikkaasti! Olen siis elävä esimerkki siitä ettei ruoan lisääminen ja sen syönti oikeasti tapata ketään! Ehkä tästä motivaatiopuuskasta johtuen yllättävän vähällä hermoilullla ja ahdituksella ollaan selvitty, ja olen takonut alas niin juustovioleipiä kuin julmettuja kulhoja jäätelöä...vieläpä samalle aterialle. Enemmänkin yllättänyt olen ollut siitä, kuinka nopeasti keho tähän muutokseen ihan yhdessä kahdessa päivää tottui! Siinä missä odotin olevani enemmän tai vähemmän jatkuvassa ähkyssä, ja kärsiväni hitaasta vatsantoiminnasta, odotukseni menivät pahasti metsään. Kyllähän minä määrällisesti söin aikaisemminki melko annoksia, mutta eniten pelkäsin kun ruokavalioon yhdeltä istumalta tulisi niin paljon viljoja, kuitua, pottua, pastaa, riisiä...hiilareita. Ajattelin että en voisi tuntea nälkää sitten ollenkaan, eihän minulle ehtisi tulla nälkä sitten millään.

Mutta katin kontit. Nälkä on ollut, ja sitä on saanut tuntea välistä hermotumiseen asti. Tai oikeastaan minua on naurattanut! Mieluummin näin päin. Iltapalani ovat välistä olleet melkoisia miehenannoksia, kun taas aamuyöstä nälkä on repinyt minut ylös kaapille. Myös ruokailujen välissä nälkä on kerennyt tulla, ja on ihan hullua, miten kroppa oppi alle viikossa miltei kellon tarkkuudella, milloin tarjolla olisi oltava seuraava ateria. Oletin, että saisin taistella tieini tuohon rytmiin, mutta sen sijaan tuohon "tauotta syömiseen" paluu kävikin varsin helposti. Ja se on suorastaan kivaa!

Kivaa siinä on nimen omaan se, ettei tarvitse ajatella! Ei tarvitse ajatella ja käyttää energiaa siihen, ottaisiko vaiko eikö ottaisi, milloin otan ja mitä. Nyt on vain otettava! Toki välillä on tullut nälkäisenä pieni valinnanavaikeus iltapapuuron ja paahtoleivän välillä, mutta muutoin tämä ongelma on varsin mitätön verrattuna entiseen. Ja jolloin tapaa, kun tietää että seuraava ateria on luvassa, kroppakin osaa tähän jollain tapaa varautua, ja viimeisen tunnin ajan jo miltei odottelee että no joko kohta..... Siinä missä aikaisemmin nälän piti olla valtava ennenkuin pystyi mitään lämmintä ruokaa ajattelemaankaan, niin nyt sitä syödään vain koska on sen aika, ja tarvitsen sitä. Ja kumma juttu, monesti tuo nälkä on ehtinyt ihan kunnolliseksi kehittyäkin, vaikka ensin toisin ajattelin, ja aamullinen paahtoleipä vielä keittiössä tuoksuukin. En sanoisi että helppoa kuin heinän teko, mutta nähtävästi luotto ja käsitys oman kropan toiminnasta on hieman hämärtynyt kuluneina vuosina.

Tänään kävin myös puntarilla. Ajattelin, että voisi olla ihan mielenkiintoista seurata projektin etenistä ja kehitystä, minulla kun ei nyt ole noita omalääkäriaikoja ollenkaan luvassa. Kävin siis puntarilla tasan viikko takaperin, aamulla, tyhjin vatosin, ja saman tempun toistin tänä aamuna. Minulta pääsi nauru! 300g vähemmän kuin viikko sitten! Näin minut palkitaan viikon orjallisen ateriasuunnitelman noudattamisen jälkeen, kun ruokaa on oikeasti uponnut enemmän kuluneen viikon aikana (ainakin laadullisesti) mitä koko (loppu)kesästä yhteensä, ja vaa'an kieli värähtää ihan päinvastaiseen suuntaan. Nooh, ei tämä minua hetkauta enkä ole moisesta ollenkaan mokiskaan tai huolissaan, sillä tämä taitaa osoittaa vain sen, kuin suuri vaje ja rakennustyömaa kropassani taitaa tällä hetkellä olla meneillään. Niinkuin nälästäni jo voisi päätellä, saa energiaa tulla tasaiseen tahtiin pidemmän aikaa, jotta tuloksiakin saavutetaan. Varmasti jo ensiviikon puunnituksissa uurastukseni palkitaan, ja saan aivan uudet lukemat vaakaan. Silti olen hieman ihmeissäni, sillä odotin sentään jotain muutosta, vähintäänkin puolta kiloa, mutta like I said, myös vatsani on toiminut sen verta hyvin, ettei mitään suurempia kertymiä ole päässyt patoutumaan.... TMI maybe? ;D 

Mutta on tässä saanut tehdä hieman myös töitäkin. Vain pari kertaa on sattunut että on tehnyt tiukkaa syödä jotain. Toinen kerta oli tiistaipäivän lounaan jälkeinen välipala, kun olin oikeasti todella ähkyssä vielä edellisestä ruokailusta kun olisi pitänyt alkaa tahkoamaan jo uutta alas. Olin tuolloin kaupunkikierroksella, ja olin jo ehtinyt kaupanhyllylle valitsemaan Light limonaadin, kunnes ehdin väliin: selvä, jos jano on, niin se on ok. Mutta jos meinaas välipalan skipata, ehtona on, että otat jotain kaloripitoista juotavaa. End of discussion. Kerrottanee tähän väliin että juotavat kalorit ovat top 5 haastavimpien aineiden listan kärki päässä. Mutta niin tein, laskin limupullon alas, ja tyydyin kohtaloon: mukaan tarttui joku vitamiinipitoinen wellness-juoma, kaloreilla. vaikka olin sis hieman pettynyt siihen etten saanut syötyä mitään oikeaa niinkuin olisi kuulunut, niin olin myös hyvin tyytyväinen ja ylpeä tekemääni kompromissiratkaisuun, sillä se ei päästänyt Tonttua pälkähästä, päinvastoin!

No se toinen kerta sitten.... Jotku ehkäpä jo arvaavatkin. No se hiivatin banaanijogurtti!! Banaanijogurttiin itseensä ei sinänsä liittynyt mitään suurta draamaa, mutta omasta toiminnasta johtuen tein perjantaina melkoisen hyvän pohjustustyön orastavalle ahdisstukselle, johon heräsin myös lauantai aamuna, kohdatakseni vain tuon banaaanijogurtin muroilla, aivan niinkuin olin suunnitelmaani kirjannut. Kirjoitinkin perjantaina vetäisseeni melko annoksen herkkuja iltapalan päälle, joka sitten kovasta ajatustyöstä huolimatta alkoi potkimaan, ja olo vielä koko lauantaipäivän oli melko ailahteleva, ja jouduin todella tekemään töitä pitääkseni mieleni ja ajatukseni kurissa, ja pysyäkseni ateriasuunnitelmissa! Mutta tuo aamuapala! Miksi juuri nyt!! Eikö olisi mitään muuta, mitään vähän vähemmän sokeripitoista ja vähemmän haastavaa, kerta tuo eilinen meni miten meni... Siinä meni hetki jos toinenkin kun pään sisällä käytiin melko taistelut hyvän ja pahan välillä, mutta en peeveli antanut periksi!! Olin jo nostanut rahka purkin pöydälle, kunnes tajusin, että vaikkei minulla oikeasi tuota jogurtti/muro compoa tuolloin suuremmin mieli tehnytkään, ei tuo päätös vaihtaa äkillisesti suunnitelmia olisi ollut lähtöisin minusta, vaan olisi ollut sairauden aiheittama toimintaa. En siis vaihtanut, vaan pysyin alkuperäisessä suunnitelmassani, ja hikikarpalot valuen kokosin annokseni, istuin alan, ja lusikoin koko komeuden alas naama keskittymisestä vakavana. Oliko hyvää? No *askat kun en eded muista, kun syömiseen kuuluva nautinto hukkui keskitytmisen ja Tontun kiljunnan alle. Eli vaikka uskoisin selviytyneeni taistosta voittajana, vaadin uusintaottelua, sillä en todella osannut nauttia tuosta hetkestä tippaakaan, vaikka  tiedän annokseni olleen varmasti kaiken tuon kuuden vuoden jälkeisen odottelun arvoinen herkkuhetki. Kuluneen lauantaipäivän tunsin olevani siis suuri onnistuja, mutta samanaikaisesti myös suuri epäonnistuja, kaikessa ahdistuksen ja motivointiyritysten myllerryksessä.

Mutta kaiken kaikkiaan takana on aivan mukava viikonloppu omine nokkineni porukoiden lähtiessä marjastamaan mökille. Melkoisen tapahtumaköyhä ja varsin hidasverkkainen ehkä, eikä suunnitteillani ollut lauantaipäivän "päivinä kuvina" postaus oikein puhjennut kukkaan, kuvattavien aiheden puuttuessa. Osottautui, että olen moisten postausten toteuttamisessa melko surkea, enkä oikein osannut keksiä mistä aina kuvan nappaisin. Nooh, eihän se kukkokaan käskiessä laula, joten ehkä jo seuraavalla kerralla osaan ottaa puhelimeni joka vessareissulle ja askareeseen matkaan. Alkuiltaan asti jaksoin napata kuvan sieltä, kuvan täältä, joten laihaksi jäi tuo kuvienkin kirjo tähän postaukseen, valitan :D

Oli aamu mikä tahansa, niinse alkaa aina samalla tapaa: minä ylös sängystä, vessaan, ja katti syliin. Ainiin! Tosiaan... siis minulla on kissa. Se suuri yllätys, mistä enteilin keväällä, ennen horrokseen vaipumista, oli siis tämä koirankorvikekatti, jota olin espoosta juuri lähdössä hakemaan. Ehkäpä olisi aihetta kirjoittaa kisusta aivan oma lukunsa, mutta tässä esittelyt kaikessa lyhykäisyydessään: Ilva-pallero, nykyään jo reilu 6 kk:n ikäinen Somalikissoihin kuuluva rotukatti  on viihdyttänyt minua aina tuolta toukokuusta asti. Ja koska koiraa en antanut itseni vielä hankkia, halusin mahdollisismman sosiaalsien ja seurallisen kissan, viehättävän ulkonäön lisäksi.... And bingo! Tämä kaunis killisilmä riista-tyttö seuraa minua kuin varjo ikään, ja sana "yksityisyys" tai "oma tila" eivät kuulu enää sanavarastooni, niin hyvässä kuin pahassa. Joka aamuinen rituaali on siis tunkea väen vängällä, kiireettä tai tilannetta katsomatta, syliin vessassa käydessäni, ja jakaa tämä kahden keskeinen herkkä hetki. Mutta aiheesta lisää varmasti  lähitulevaisuudessa ;) 

Köyhällä ei ole varaa! Mutta ostinpa kuitenkin.... uusi kamera latinkiin, jotta pääsee hieman leikkimään uudella lelulla. lauatntai meni tosiaan kaupoilla ja asioille juosten, joten välipalaan aamaan, auto alle ja menoksi. 

Punnitse&Säästästä kävin ostamassa uusia raaka-ja välipalapatukoita. Tuttujen Nakd-patukoiden lisäksi mukaan tarttui itselle myös aivan uusia patukoita, joista varmaan kuullaan möys lisää... Questin proteiinipatukat olivat ilmestyneet nyt muuten myös hyllykuvaan, mutta hintaa niillä olikin sitten 4 eurua/patukka. Sinne jäi ne herkut... 

Manuaalin lukua ja jälkkärirahkaa hedelmillä... en viisastunu sitten yhtään, päinvastoin. 

Sunnuntaina aamunapalana naatiskelin tuorepuuroa piltillä, marjoilla ja hedelmillä... kanelia kyytipojaksi! 

Päivälliseksi vuorostaan tein myös mökkisakille possukookoskasvismitälie-kastiketta ohrariisin kaveriksi. Possua olen syönyt viimeisten kuuden vuoden ajan aina vain jouluisin kinkun muodossa, mutta nyt tuli suuri halu lähteä kokeilemaan sitä ihan arki ruoan muodossa. Sitkasta, mutta ihan hyvää. Omateko ruuaksi melko käypää tavaraa, näin hatusta vedettynä... 

Monena iltana iltapalan roolia on näytellyt valmiskaurapuuro, jota olen hieman tuunannut: sekaan kattilaan heitetään kananmuna, ja ai että! Proteiinipuuro on valmis! Hyvvää on! 

...kun taas lavuaarin pohjalla könöttää tuttu talja samalla kun hampaita yrittää pestä. Kuin varjo, niinkuin jo taisin mainitsin.......

Köyhäksi jäi siis tämä kuvien anti..... muttaparempi menestys seuraavalla kerralla ;) Sillisalaatti, olkaa hyvät! 

Makoisaa alkavaa viikkoa kaikille! Ei anneta banaanijogurttien hyppiä silmille! 

~ Laura