Aamupala 7.30. Reissumies, kalkkunaleikkele, Kalinka, sekä yhden kokonaisen hedelmän verran hedelmää, päärynää ja appelsiinia. Kyytipoikana tuo 1,5 dl maitoa. Erittäin mallikelpoinen suoritus!
Sitten alkoi vähän kärry puoltamaan. Klo 12, louns? ehkä sittenkin välipala. Lähdin makuutuomariksi kaverin kevättakin metsästykseen, ja lounasajan koittaessa, "lounaaksi" päätyi kuppi jogurttijäätelöä. Aina niin hyvää, mutta ei ehkä lounaas veroinen, mutta ajattelin tämän olevan välipala nälkää siirtämään siihen asti, että saan jotain oikeaa alle.
Kotiin palatessa olin lähes jo myöhässä terspiasessiostani, ja tarkoituksenani oli vain heittää 15 kg kissan hiekkaa nurkkaan ja sännätä istuntoon. Seis. Järkikäteen. jäätelö ei ole lounas! Ja tiedossa olisi useamman tunnin reissu, ja minu pitäisi yrittää soveltaa syönnit sitten akupungissa..mitä, misää, milloin, kenenkanssa... jaakailu pyörähti käyntiin. Ja tunnsitin nälän jo hieman kutkuttelevan vatsaa. Eli ruokaa! Järkeilty lounas klo 14, kattilassa lämmitettyä saarioisten mammojen tekemää lasagnea (taas yksi eines pakkomielteistäni jota halusin testata. Hyvää oli!). Miinuksena, ei leivän puolikasta, miatoa eikä jälkiruokaa, tuli vähän hoppu, ja nieleskelin ruokaa vielä porttikäytävässäkin! Mutta hyvä että söin, oli nimittäin nälkäin, huomasi vasta syödessä :)
Maitokahvi tapaamisen aikana, josta suoraan taas toisen kaverin shoppailumakuutuomasriksi keskustaan. Ja kellon tarkkuudella, nälkä tuli heti viiden jälkeen. apua apua mitä ostaisim vai odottaisiko että kotona söisi, siellä on leipöö ja ruokaa, öööö.... ei, stop. Tämän takia et lähde aikaisemmin kotiin, saatika jätä väliin mitään. Nyt edes jotain! Eli erittäi kehno "päivällinen" stockamannilla klo 17.40: kahta eri kanasaalaattia, kaverin syödessä jäätelöä kaverina. Hyvää oli, mutta eihän tätä voi lämpimään ruokaan edes verrata. Olo koheni kuietnkin sen verta, että jaskoin kotiin, mutta jo kahdenksan aikaan nälkä oli aivan hillitön, ja iltaplaa odotin jo kielipitkällä
...enkä jaksanutkaan odottaa! muna kattilaan, ja Lauran perus rekkamiehen erikoinen: muna"voita" (valion pehmeää raejuustoa ja kananmuna mössättynä, ei ole parempaa!!) reissumiehellä, avocadolla ja suolakurkulla <3 söin leivän sekunnissa, ja nälkä oli jäätävä edelleen. Huono sylnti kostautuu.... No mutta vielä oli jäljellä 2dl jogurtti/rahka mix puolikkaalla omenajja ja päärynällä sekä maidolla. Iltapala 21.00. Eikä mennyt kauaa kun jäi sellainen kolo-olo. Tiedättekö? että ei kamala nälkä, mutta tietää että jos tähän jättää niin nälkä piotkii yöllä. Siispä kolusin kaapista vielä kympin aikaan kaalisalaatin lopun, ja kumosin loput kermaviilikastikkeesta niskaan. Done!
Tai näin luulin, kunnes vielä 12 pintaan sänkyyn kolutessani tunsin käsivarsissani että ei hitto.... nälkä! Tai en ainakaan nuku aamuun asti, ja ruoka pyöri jo illalal kovasti mielessä. Pitkän taistelun kävin että otanko jotain vai enkö ota, meneekö aamu syönti pilalle, jaksanko aamulla jne jne, tuttu rumba. Kunnes tajusin: päivä meni kehnoilla syönneillä, haluan nukkua pitkään ja rauhassa, ja kroppani viestittää minulle että nyt tarttee rakennusainetta. Järkipäätös: greippi Skyr sängyssä jo pötkötellessä ja valot kiinni. Nukuin kuin enkeli ;) Laura 1, tonttu 0, kjeheh!
Tämmöinen päivä sitten. Suunnilleen ajallaan ja oikealla rytmillä, mutta päivien sisällöstä riippuen myös ruokailujen sisältö nakkelee, ja eilen tuo kyllä tuntui ja näkyi illalla huimana nälkänä, joka jatkui vielä puolelle yöhön asti. Ilokseni voin kuitenkin huomata tällaisissakin päivissä edistystä: osaan ennakoida ja järkeillä, ja skippaamisen sijaan otan edes jotain, minkä klinikkalääkärini on todennut kaikista tärkeimmäksi. En siis jättänyt mitään väliin, ja illasta vielä kuuntelin nälkäsingaaleja, ja kaiken kukkuraksi söin yömyssyksi tuon Skyrin. Jotain hyvää siis huonossakin :)
Parempi menestys ensi kerralla!
~ Laura
Hienosti tsemppasit päivän loppua kohden:) Ja hei, tuota "munavoita" täytyy ehdottomasti kokeilla karjalanpiirakan päälle. Tällaisia postauksia olisi kiva lukea lisääkin :)
VastaaPoistaKiitoksia Kaisa ^^ Ja joo, ehdottomasti kokeile tuota mössöä, maistuu aivan taivaalta paahdetun ruisleivän, tai jälkiuunileivän päällä, jösses @.@ ;D
PoistaTällainen postaus oli ihan lysti tehdä. joten varmasti näitä tullaan näkemään jatkossa lisää, jos vain näitä haluttaa lueskella :)
viikonloppuja likka, rentoudu, ulkoile ja nautiskele ^^
Välillä menee päivien syömiset vähän sekasin jos on reissun päällä mutta hienosti sait sitten korjailtua asiaa myöhemmillä syömisillä!
VastaaPoistaMullakin oli tänään vähän vaikeampi päivä kun meni ruokalut vähän erilailla kun yleensä ja meinas jo pieni paniikki iskeä kun en tiennyt mitä olisin syönyt. Mutta onneksi sain sitten syötyä ja huomenna uus päivä ja uus yritys!
Kiva tällänen ruokapäiväpostaus ja tee ihmeessä llisää jos jaksat! :P
Moi PInja :) mukava kuulla että sinäki sait korjattua ja järkeiltyä tilanteen kuntoon, toivottavasti sulla on menny nämä pari päivää tässä välissäkin hyvin :) jokainen päivä, ja jokainen syänti on tosiaan aivan uusi tilanne, joten edellisen virheeseen tai veikeuteen ei kannata jäädä kiinni, vaan antaa itselleen uuden mahdollisuuden joka kerta :) Ja tällaisia postauksia tulee varmana jatkossa lisää, muutama muukin tykännyt :)
Poistaihanaa viikonloppua! rentoudu ja nautiskele sekä herkuttele ;) ^^
Minäkin ihastuin tuohon munavoihin nyt ideana. Täytyy ottaa kyllä kokeiluun!
VastaaPoistaJa minusta sait hienosti syötyä, vaikka päivä meni tuollaisella kiireellä. Aina paikkailit, kun tajusit, että nyt ei näytä hyvälle.. Ja tällainen postaus todellakin oli aika jees :)
Mukava kuulla että tämäntyyppinen pistaus miellytti :) ehkäpä siis näitä jatksossakin lisää ;) ja kiitti rohkasusta; vaikka tietää ettei aivan mennyt nappiin kaikilla kerriollaan, niin ei ole mitään täystyrmäystä :D päivät ovat erilaisia ja niin syönnitkin, kunhan pitää huolen että ei jätä tietoisesti mitään väliin :)
Poistamukavia vkloppuja sinulle! :) :)
Ainiin, ja tuo munavoi....... oi voi! kokeile, ihmeessä, heti jo tänään! ;D
Poista