Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokapäiväkirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokapäiväkirja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. toukokuuta 2015

Sinkkunaisen arkea Vol.425.

Sillä välin jossain päin oulun lääniä...

"Äiti, olin eilen reipas ja ostin Saarioisten äitien tekemää ruokaa, lasagnettea!"

"Aaa, no tosi kiva. Miltäpä maistui, oliko hyvää?"

"Joo, oli tosi hyvää, oon ilonen että uskalsin ostaa ja kokeileen, tänään söin loput"



"...."

"No mitä?"

"Maidonkin vedit sitten vissiin suoraan tölkistä?"

"No mitä vikaa siinä nyt on?"

"Ei,ei kai siinä mitään vikaa ole... Oisit nyt kuitenkin edes lautaselle laittanut, mukavampi syödä......"

" O_____o"


"No siinä on.  Ei vaikuttanut makuun."


#vaimoainesta#livingalone#

~ Laura 

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ruokapäiväkirja: muutaman päivän mutustelut

Tässäpä taas kuluneiden parin päivän evästykset kuvien muodossa. Kyseessä taitaa olla viime viikon torstai, sekä tämän viikon maanantai. Viikonlopun syönnit menevät aina vähän "sekaisin", kun syön muun perheen rytmissä, eli vain yhden lämpimän, ja välipalat täydentävät päivää. Lisäksi tänäviikonloppuna olin omin päin muun kansan suunnatessa mökkeilemään, joten ruokailut senkin suhteen olivat lähiinä leipää, jogurttia ja kasvismössöjä, en paljoa jaksanut panostaa tai välittää, vaan söin mitä eteen sattui. Mutta viikolla aina vähän reippaamalla asenteella ;)

Torstai

Muroja aamupalaksi! Ihanaa vaihtelua! Ja vielä mielenkiintoisempaa kokemuksesta teki sen, että söin muroni hasselpähkinämaidon kanssa! Vaikka lopputulos näyttikin aivan samealta kuravedeltä jossa lillui vaahtomuovin palasia, maidon toffeemainen maku yhditetttynä näihin murotyynyihin.... menee uusintaan ehdottomasti! Proteiininlähteeksi raetta suoraan purkista (mitä en tee juuri koskaan enää). Hedelmä/piltti-compo taisi jäädä tuolta aamulta syömättä.


Pikalounas ennen terapiaan lähtöä! Tämä oli taas yksi niistä mielieteoista, joita en ole koskaan aiemmin testannut (mantelikalaa viimeksi lukiossa ehkäpä?), mutta oli pakko saada nyt kokeilla! milloinkohan näille ihme vinksahduksille tulee loppu? ;D No mutta toisekseen, hyvä kun tällaisia pika vaihtoehtoja kaapista löytyy, sillä sainkin yllättäen peruutusajan, joten aikaa ruokailuun oli se 10 minuuttia, joten paketti mikroon ja syömään! Miinuksena kitalakeen tullut rakko, kiitos polttavan kuuman juustokastikkeen. Mutta oli hyvää, parempaa kuin edellinen valmisruokakokeiluni (saarioisten jauhelihakeitto, ei oikein sitten kuitenkaan napannut....näläkäänsä söi).


Väipalaksi valikoitui pienen valinnan vaikeuden jälkeen yksi ehdottomasti lemppari patukoisstani: Lion! Niin kivaa oli pötkötellä sängyllä ja katsoa kun toinen etsii kaapista kirpparitavaraa, ja hyvällä omalla tunnolla nautiskella jotain mistä todella pitää <3 


Päivälliseksi kana-papusalaattia uunikasviksilla ja maissilla. Jostain syystä ei oikein maistunut, ja leipääkään ei taunnut tuolloin syödä...


...mikä tuntui sitten illalla, koska nälkää riitti taas. Jälkiuunileipää raejuustolla, kinkuilla ja kurkuilla, sekä jogurtti/rahka-mix päärynällä. Maitoa kyytipojaksi. 


Maanantai

Huonosti nukutun yön jälkeen amaupalaa jo seiskan aikaan: nälkää karkoitti päärynärahka, rae, pirkan juotava mango-persikka juotavajogurtti-mix yhditettynä päärynän, omenan, näkkärin ja siemenien kanssa. Normi satsi siis, ja huomasinkin että leivän sijaan tykkään aamusta syödä enemmän näitä mössöjä, ja illasta enemmän leipää.



Nälkä ei kuitenkaan hirvean kauaa loitolla pysnyt, ja vaikka istuin koko aamun paikoillaan piirrellen(!!!!), jo ennen 11 tunsin että nälkä kolkuttelee. Pika käynti kauppaan tuoretta leipää ja maitoa hamstraamaan, ja sitten jo kiireellä sosekeittoa lämmittämään! Tuoretta kauraleipää ja kuumaa keittoa, ai nami! Päälle vitalinean mustikka rahka omenalla ja marjoilla.




Tien päällä. Jotain makeaa teki mieli aamusta asti, ja vaikka aikeissa oli haastaa itseä pullan syönnillä tänään, aikataulut ja käynnit pistivät suunnitelmat uusiin puihin, ja kolmen aikaan olin jo liian nälkäinen pullan metsästykseen. Pitkästä aikaa kaakao profeel maistuikin aika hyvälle :)


 Tänä päivänä ruoka maistui, kiitos uni velan, jolloin hiilari/sokerivaje ei yleensä ota loppuakseen sitten millään! Ei siis tälläkään kertaa, ja lounaasta asti oikein haaveilin toisesta palasesta tuosta tuoreesta kauraleivästä, kun yleensä en leivästä lämpimän kanssa välitä. Vieraita odotellessa väänsin viikonlopulta jääneestä pastakastikkeesta ratoullea (munakoisoa, kesäkurpitsaa, papuja ja sieniä), ja kaveriksi tuota ihanaa leipää <3 Ja koska pullaa en päivällä saanut, olin päättänyt että jotain sokeria tänään on saatava!! En saa ikinä m itään aikaisksi kun ylianalysoin mieliteot, ja teen valinnasta niin vaikeaa ja monimutkaista, monesti jääden sitten ilman, joten nyt sitten sitä mitä tänään oli tarjolla: pakkasen kätköistä löyty jälleen yksi kesän uutuus jäätelö, magnumin creme brulee, joka on odottanut sitä oikeaa hetkeä. Niin hyvältä maistui, ja niin hyvä mieli minulle tuli kun viimein sain jäätelön syötyä, tai ylipäätään päätettyä että nyt syön jotain mielitekoja kuunnellen!




Iltapalla näälkä ei ollut kummoinen ison päivällisen vuoksi, joten ruoaksi valikoitui vain. Leipäkiintiön olin tuolta päivältä saanut hyvin täyteen, mahan turvotuskin sen kertoi ;D Tai näin alkuun luulin, mutta kympin aikaan huomasin, ettei tuo nälkä lähdekkään ihan "pienellä' määrää rahkaa ja yhdellä näkkärillä", niinkuin alkuun luulin. Ja koska vielä valvoin myöhään, nälkä seuraili minua liki koko illan. Rahkamössön lisäksi tein siis vielä minikokoisen kasviswokin(vähän ehkä tontuuilua?!) sekä 12 pintaan söin vielä vähän lisää rahkaa ja jogurttia purkista. Välillä minun on todella vaikea antaa itselleni ottaa "ylimääräistä". Tai koskaan en jää nälkäiseksi, mutta tässäkin tapauksessa ruisleipä olisi ollut paras mahdollinen vaihtoehto, mutta en saa päähäni, että jos nälkä jää, ei sen ylimääräisen tavitsitsi olla turvaruokaa tai hedelmää... leipä tai herkku, jota sokerihampaani edelleen huusi, mutta keskiyön aikaan en kuitenkaan tohtinut käydä herkkulaatikkoa penkomaan, vaikka mieli kovasti tekikin mieli. Onko teillä koskaan iltamyöhään/yöaikaan mielitekoja,jokta eivät tunnu millään lähtevän mielestä vaikka olisittekin syöneet kunnolla päivällä/iltapaa? Ja ennekaikkea, onnistutteko seuraamaan noita mielitekoja? 


Tänään olisikin sitten itse tarkoitus piastella niitä munkkeja, joita olen jo liian pitkään odotellut ja kärvsitellyt! Eilisen jäätelön sijaan meinasin ostaa prismasta viimein löytämäni hillomunkin, niin minulla sitä teki mieli, mutta en suostun! Ajatelin, koska vappu on näin lähellä, teen itse omat munkkini, niin saavatpahan muutkin osansa. Ja ovathan omateko munkit aina niin paljon parempia <3 tänänvuonna ajattelin kokeilla pursottaa niihin hillonkin sisään, niin saan sen hillonikin sitten nautittua ;) Kyytipojaksi" huijaussimaa", eli kaupasta valmista Vip-simaa, ai nam ;) 


Aurinkoista, ja ilmeisesi rännäntäyteistä viikkoa kaikille! Haastan kaikki syömään vähintäänkin yhden vappumunkin tänävuonna! ;) 

~ Laura

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

-Ruokapäiväkirja- Viikonlopun evästys

Tässäpä hieman takautuvasti viikonlopun ruokailuja. Sinänsä ei mitään kummempaa, mutta koska pääsin itseäni myös sunnuntaina hieman haastamaan, niin pitää siitäkin vähästä saada hieman iloita ;) Kyseessä siis lauantai ja sunnuntai, kun päivät kuluivat porukoiden luona pihatöitä tehden, sekä kaupoilla kierrellen.

Lauantai

Aamupala 8.30. Perinteinen jogurtti/rahka coctail, mutta tällä kertaa en osannut päättää ottaisinko näkkärillä vai uusilla, ostamillani muroilla, joita ei vielä ihan kamalana ole tullut syötyä, joten molempia sitten. 1 siivu näkkäriä ja vajaa desi muroja. Hyvää oli!


Aaamupalalta sitten kaupoille kiertelemään, ja hieman ahdistusta ja vaikeuksia sain tuolla reissulla kohdata: lounasajan lähestyessä minulla ei ollut yhtäääään nälkä, ei sitten ollenkaan, ja vatsaani ja kurkkuani kiristi ja puristi ihan mielettömästi. uskon että tuolla katupölyllä on minuun jonkin sortin vaikutus, ja kurkkuni tuntui eritääin ahtaalta, itseasiassa koko kroppa tuntui aivan tukkoiselta ja ahtaalta. Siksipä yritin lähteä herättelemään ruokahalua kesän uutuus pehmismaulla, päärynällä, ja vaikka tuo pehmis hyvää olikin, ei se maistunut ollenkaan, ja tuo "nautintohetki" oli kaikkea muuta kun nautinnollinen, kun jouduin syömään aivan väkisin, kun nälkää ei ollut pätkääkään! 
Välipala klo 12. 


...Lisää kaupoilla kiertelyä. Ja sama kiristävä puristava olo jatkui koko päivän, niin kurkussa kuin mahassakin. Vasta noin viiden aikaan, kun ruoka-aikanani oli jo mennyt ohi, olo alkoi helpottamaan kun tajusin kokeilla allergialääkettä. Lääkeen vaikutus, sekä kesän ensimmäiset tuoksut pallogrillistä onnistuivat viimein herättelemään ruokahaluani! ruokailuni viivästyi parilla tunnilla, mutta sitten nälkä olikin melkoinen, ja nuo kanan grillileikkeleet ensimmäistä kertaa tälle keväälle miastuivat aivan taivallisille <3 Päivällinen klo 17(ish).



Iltapalalla ei myöhästyneestä ruokailusta johtuen aivan kamala nälkä ollut, joten jotain makeaa sitten... Ostin kaupasta uusia Alpro-jogurtteja, joissa aivan ihant maut: punainen omena-herukka, sekä vanha suosikkini, mansikka-raparperi. Yksi tällainen, rahkaa ja päärynä sekä näkkäri, tällä pärjäsi aamuun asti aivan loistavasti! Iltapala 22.15.



Sunnuntai


Aamupala 8.20. Hieman vaikeuksia päättää mitä ottaisi, ja melkoinen soppa siitä sitten syntyikin :D Kuvassa tuon sopan ainekset: loput skyrin vanilijasta, arki raetta, täyteläistä rahkaa, ja loput, noin puolikas piltti sekoitettuna kaneliin, päärynään ja pariin siivua wasan näkkäriä (juurikin tuo paketti on lempparini, ja ekaa kertaa varmaan vuosiin sain jonkun paketin todella syötyä loppuun asti, sen sijaan että olisi vanhentunut kaappiin, mahtava fiilis ;D). "Vellistä" tuli niin jämäkkää, että siihen jäi lusikka pystyyn, ja sen nieleminen kävi kyllä työstä, sen verta kuivaa pöperöä noista elementeistä tuli, että muistin jälleen miksi on ratkaisevaa pistää joukkoon jotain hieman juoksevampaa, kuten vaikka jogurttia, mitä pelkkiä rahkoja ja rakeita :D no, tuli nieleskeltyä, ja hyvää oli, kaikesta huolimatta. Siperia opettaa ;) 


Sitten itse haasteeseen. Nimittäin ulkona ruokailu. Olenhan minä ulkona syönyt, ja se onnistuu melko hyvästi, jos paikka on oikea,tai tuttu. Mutta varsinaiset ravintolat kuuluvat vielä haasteellisimpiin kuvioihin. Aikoinani kävin todella paljon syömässä ystäväni kanssa ulkona, tuolloin sairaudessani oli joku ihme vaihe, että minulla oli aivan yyper salliva olo, joka meni välillä ylikin; saatoin syödä monta jäätelö putkeen, syödä ulkona joka päivä, ja nyt jälkikäteen ajateltuna, kaikki oli kyllä melko kaaottista. Paino nousi, ja ahdistus sen mukana. Varsinaista taipumista ahmismiseen ei ollut, mutta jotain noina aikoina oli kyllä meneillään, ja loppu peleissä se ei ollut yhtään mukavaa, eikä sallivaakaan, sillä aina noiden hetkien jälkeen koitti myös katumus ja kompensointi. Noh, ravintolat ovat jäänet siis moneksi vuodeksi, ellei reissuja oteta huomioon, mutta täällä kotosuomessa. Ja niin moensti listalta valikoituu salaatti. Sunnuntaina kuitenkin, minun omasta ehdotuksestani, kävimme perheineni syömässä Rossossa, koska moinen haaste mielessäni on pyrönyt jo viikkoja. Siskoni ollessa yön työssä, ruokailu sijoittui melko myöhään, mikä eka meinasi aiheuttaa hermoilua, mutta juuri kun olin tonkimassa jääkaapista puolenpäivän aikaan välipalaa (enhän millään jaksanut odottaa aamu kasista klo kahteen ruokaa! tai olisin, mutta se ei ole luvallista..), kävikin ilmi että pääsemme lähtemään hieman aikaisemmin. Huh. Ammupala ei pitänyt nälkää loitolla kovin pitkään, ja Rossoon päästessä minulla olikin jo melko nälkä. Hyvä näin, sillä väkisin syönti ei olisi ollut niin kamalan kiva vaihtoehto, ja lauantain aamupäivän pakkosyönti kummitteli vielä mielessäni. Nyt ei tarvinnut mihinkään pakottaa ;) Olin päättänyt, että otan listalta mitä vaan. Mitä vaan muuta kuin salaattia! Siispä itselleni valikoitui bruchetta leipä-annos, jonka välissä broilerin rintafileetä, fetaa, minttujogurttikastiketta, salsaa ja tomaattista majoneesia. Majoneesia?! Eka kauhishtuin, olihan annoksessa jo fetaakin, mutta paskat. halusin kyetä syömään annoksen juuri sellaisena kun se listalla oli, joten mitään epäröimättä kerroin tarjoilijalle tilauskeni. Minua huvitti äitini, joka oli nopeaan vailintaani hyvinkin yllättynyt: normaalisti minulta menee sata vuotta päättää ja jaakailla, ja siinä vaiheessa kun isäni kysyi että ollaanko valmiita, huikkasin jo tietäväni mitä haluan. Äitini aivan tyrmistyi, ja rupesi itse kiireellä katselemaan listaa mitä itse haluaisi :D kerrankin minä olin muita nopeampi! ;) Helppoa, kun seurasi vapaasti mielitekoja, eikä jäänyt kuuntelemaan Tontun puheita, vaan sulki ne yksinkertaisesti poissa mielestä. Ja niin hyvää tuo annos kyllä oli, että lautanen oli kaikkine majoneeseineen ja fetoineen lopetettu viimeistä murua myöten! Ihana kokemus, ja tunsin itseni voittajaksi! :) Lounas 13.30.


Ja itseasissa minulle jäi jopa hiemna nälkä tuon käynnin jälkeen :DD oli nimittäin pitkä aika odottaa seuraavaa ruokaa :D välipala jäi väliin, ja klo 17 siirryin jo päivälliseen, ja tuo pinaattikeitto muna-raetahnalla päällystetyn ruisleivän kera upposi sellaista kyytiä että ;D En olisi uskonut nälän riittävän, ja olin varautunut että olisin ähkyssä koko päivän mutta ei.  Jälkkäriksi vielä Play-kaakao. 



Iltapala n.22. Nälkää riitti vielä illallakin, siistä ruisleipä ja iso annos rahkaa/jogurttuia marjoilla. En osannut valita kumpaa haluaisin, juustoa vain kinkkua (syön aina jomman kumman, mielestäni jusuto ei maistu jos siinä on kinkku alla :D) joten leipä on fifty-fifty mallia! ;) Kunnon kermajuustoa, ai nami! 


Siinäpäs ne. Rosso käynti rohkaisi kyllä harrastamaan ulkoruokintaa enemmänkin, sekä tartumaan enemmänkin vaikeimpiin haasteisiin. Tosin, vielä on tuoreessa muistissa tuo munkki-episodi ;D Onneksi sain eilen kuitenkin helpotettua makeannälkää syömällä taas yhden kesän uutuusjäätelöistä; Ingmannin Mud Caken, aaaai herttileijjaa <3


Maistuvaa viikon jatkoa kaikille! Annetaan mielitekojen viedä mukanaan :) 

~ Laura 


torstai 16. huhtikuuta 2015

-Ruokapäiväkirja- Keskiviikon muonitus;ei aivan nappiin.

Tässäpä olisi ensimmäinen sneak peek päiväni ruokailuista, joita uhkasin tänne päiväkirjamuodossa myöskin laittaa. Kyseessä tämän viikon keskiviikko, ja niinkuin lupasin, laitan todenmukaisesti miten päivän syönti siltä päivältä oikein sujui, oli se sitten pilkulleen oppikirjanmukainen, tai jotain...sinne päin. No, eilen meni sitten vähän "sinne päin", kun olin koko päivän lietsussa tien päällä milloin missäskin tapaamisessa ja shoppailumakuutuomarina, joten ruokailutkin olivat sen mukasia: tien päällä ja sovellettuja. Elämää se vain on, eikä aina ole mahdollisuus toteuttaa suunnitelmaa aivan pilkulleen kun on kodin seinien ulkopuolella.

Aamupala 7.30. Reissumies, kalkkunaleikkele, Kalinka, sekä yhden kokonaisen hedelmän verran hedelmää, päärynää ja appelsiinia. Kyytipoikana tuo 1,5 dl maitoa. Erittäin mallikelpoinen suoritus!


Sitten alkoi vähän kärry puoltamaan. Klo 12, louns? ehkä sittenkin välipala. Lähdin makuutuomariksi kaverin kevättakin metsästykseen, ja lounasajan koittaessa, "lounaaksi" päätyi kuppi jogurttijäätelöä. Aina niin hyvää, mutta ei ehkä lounaas veroinen, mutta ajattelin tämän olevan välipala nälkää siirtämään siihen asti, että saan jotain oikeaa alle. 

''

Kotiin palatessa olin lähes jo myöhässä terspiasessiostani, ja tarkoituksenani oli vain heittää 15 kg kissan hiekkaa nurkkaan ja sännätä istuntoon. Seis. Järkikäteen. jäätelö ei ole lounas! Ja tiedossa olisi useamman tunnin reissu, ja minu pitäisi yrittää soveltaa syönnit sitten akupungissa..mitä, misää, milloin, kenenkanssa... jaakailu pyörähti käyntiin. Ja tunnsitin nälän jo hieman kutkuttelevan vatsaa. Eli ruokaa! Järkeilty lounas klo 14, kattilassa lämmitettyä saarioisten mammojen tekemää lasagnea (taas yksi eines pakkomielteistäni jota halusin testata. Hyvää oli!). Miinuksena, ei leivän puolikasta, miatoa eikä jälkiruokaa, tuli vähän hoppu, ja nieleskelin ruokaa vielä porttikäytävässäkin! Mutta hyvä että söin, oli nimittäin nälkäin, huomasi vasta syödessä :) 


Maitokahvi tapaamisen aikana, josta suoraan taas toisen kaverin shoppailumakuutuomasriksi keskustaan. Ja kellon tarkkuudella, nälkä tuli heti viiden jälkeen. apua apua mitä ostaisim vai odottaisiko että kotona söisi, siellä on leipöö ja ruokaa, öööö.... ei, stop. Tämän takia et lähde aikaisemmin kotiin, saatika jätä väliin mitään. Nyt edes jotain! Eli erittäi kehno "päivällinen" stockamannilla klo 17.40: kahta eri kanasaalaattia, kaverin syödessä jäätelöä kaverina. Hyvää oli, mutta eihän tätä voi lämpimään ruokaan edes verrata. Olo koheni kuietnkin sen verta, että jaskoin kotiin, mutta jo kahdenksan aikaan nälkä oli aivan hillitön, ja iltaplaa odotin jo kielipitkällä


...enkä jaksanutkaan odottaa! muna kattilaan, ja Lauran perus rekkamiehen erikoinen: muna"voita" (valion pehmeää raejuustoa ja kananmuna mössättynä, ei ole parempaa!!) reissumiehellä, avocadolla ja suolakurkulla <3 söin leivän sekunnissa, ja nälkä oli jäätävä edelleen. Huono sylnti kostautuu.... No mutta vielä oli jäljellä 2dl jogurtti/rahka mix puolikkaalla omenajja ja päärynällä sekä maidolla. Iltapala 21.00. Eikä mennyt kauaa kun jäi sellainen kolo-olo. Tiedättekö? että ei kamala nälkä, mutta tietää että jos tähän jättää niin nälkä piotkii yöllä. Siispä kolusin kaapista vielä kympin aikaan kaalisalaatin lopun, ja kumosin loput kermaviilikastikkeesta niskaan. Done!


Tai näin luulin, kunnes vielä 12 pintaan sänkyyn kolutessani tunsin käsivarsissani että ei hitto.... nälkä! Tai en ainakaan nuku aamuun asti, ja ruoka pyöri jo illalal kovasti mielessä. Pitkän taistelun kävin että otanko jotain vai enkö ota, meneekö aamu syönti pilalle, jaksanko aamulla jne jne, tuttu rumba. Kunnes tajusin: päivä meni kehnoilla syönneillä, haluan nukkua pitkään ja rauhassa, ja kroppani viestittää minulle että nyt tarttee rakennusainetta. Järkipäätös: greippi Skyr sängyssä jo pötkötellessä ja valot kiinni. Nukuin kuin enkeli ;) Laura 1, tonttu 0, kjeheh! 


Tämmöinen päivä sitten. Suunnilleen ajallaan ja oikealla rytmillä, mutta päivien sisällöstä riippuen myös ruokailujen sisältö nakkelee, ja eilen tuo kyllä tuntui ja näkyi illalla huimana nälkänä, joka jatkui vielä puolelle yöhön asti. Ilokseni voin kuitenkin huomata tällaisissakin päivissä edistystä: osaan ennakoida ja järkeillä, ja skippaamisen sijaan otan edes jotain, minkä klinikkalääkärini on todennut kaikista tärkeimmäksi. En siis jättänyt mitään väliin, ja illasta vielä kuuntelin nälkäsingaaleja, ja kaiken kukkuraksi söin yömyssyksi tuon Skyrin. Jotain hyvää siis huonossakin :)


Parempi menestys ensi kerralla!

~ Laura 

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Keveimmin mielin (ja muutama ruokakuvakin)

Halloo halloo kummajaiset! Viimein tuntuu että on aikaa, intressiä, voimaa ja mielenrauhaa kirjoitella hieman kuulumisia. Viimeisestä on vierähtänytkin jo päivä kaksi, ja tuolloin paha olo, levottomuus, ahdistus ja hyvin tietoinen syöminen velloivat aivoissani melkoisen voimakkaana. En voi sanoa että kirjoittamiselle ei olisi aikaa löytynyt, vaan kyse on ollut ehkä pikemminkin juuri kärsivällisyydestä, ja sittemmin väsystä. Viime viikko kului tuota levottomuutta työstäen: kävin luvattamon paljon ulkoilemassa, yrittäen saada levottoman kropan hieman väsähtämään ja pääkoppani tuulettumaan, ja sitkeästi suunnitelmassani pysytellessä, yrittäen jankata että kaikki on sallittua, kaikkea kuuluu, saa ja pitää syödä. Syönnit sujuivat, onneksi, ja pikku hiljaa, loppu viikkoa kohden myös olo muutoinkin alkoi päivä kerrallaan jo hellittämään, ja levoton olo tasaantui, hitaasti, mutta päivä kerrallaan. Paluu "omaan unirytmiini" (minähän olen siis reissusta paluustani asti, pääsiäistä lukuunottamatta heräillyt 4.30-7 väliin joka aamu, väsystä huolimatta, uni vain karkaa ja mieli hyrskyttää...) sekä koheltaminen ja itsensä kiireellisenä pitäminen tekivät oman osuutensa, eli palauttivat sen "tutun ja turvallisen" väsyneen olon, jolloin myös pysähtyminen ja lepo ovat sallittua. Tämä viikko on alkanut siis jo aivan melko normaaleissa tunnelmissa, lenkille ei ole ollut kaipuuta ja syönnit ovat sujuneet, ja mieli herkkujen/haasteellisten ruokien suhteen taas sallivampi. Aika parantaa, niin ne näyttävät, ja tässäkin tapauksessa aika ainakin näytti lieventävän tuskaa. Huh, helpotusta.

Viime viikolla minulla ei ollut kuin pari käyntiä terapeuttini luona, jonka kanssa muuten sovinne että suunnitelmani ruokamääriä nostetaan jo menneen lauantain sijasta joko tulevana, tai sitä tulevana lauantaina. Hän moista ehdotti, vaikka itsekkin ajatutsa päässäni pyöritin; sen hyvin syönnit menivät sekaisin pääsiäisen aikaan, ja sitten  päälle vielä tuo The Most Worst Anxiety Ever-episodi, niin muutosten mukaan tuominen listaan joka jo itsessään tuolla viikolla tuotti vaivaa ja haastetta päätettiin jättää suosiolla siihen hetkeen, kun nykyisen listan sujuu pilkulleen taas oikein. Kuten nyt. Joten varmasti nuo raten luona sovitut lisäykset otetaan matkaan jo aivan kohta.

Tällä viikolla minulla taas riittää käyntejä, maanantaina kävin ensimmäistä kertaa fysioterapeutin pakeilla. Aika meni jutustellessa ja tutustellessa, ja yksi narutehtävä kerettiin tekemään, muuten sain taas vain porista samat vanhat tarinat kuinkahan monennen kerran (huono puoli aina uuden ihmisen tullessa mukaan kuvioihin, alkaa jo oma ääni kyllästyttämään). Mutta varmasti ihan mielenkiintoista, täysin uutta minulle, ja jo ensi maanantaina olisi luvassa uusi käynti.

Tämän lisäksi viikkoon kuuluu pari terapiaa, klinikkakäynti sekä perjantaina parturi, aaa ihanaaa! En vain osaa päättää, pitääkkö tämä pitkä otsarevohka, jonka olen saanut kasvatettua jo melko mittoihin (yltänee jo miltei korvan taakse, ja pysyykin siellä jos katsoo ylöspäin, eikä liiku tai hengitä. Muutoin se on aina vain pinnillä päälaelle lintattuna, vaikka ajatuksena oli letittää, punoa ja palmikoida sitä kun vain on mittaa. No, nyt on mittaa, mutta eipä nuo palmikot tulleet mitan mukana itsestään, vaan niitä pitäisi viitsiä ja osata tehdä muka itse!?). Vaihtoehtona onkin siis leikata takaisin lyhyempi otsatukka, joka kyllä on osottaunut aiemminkin todella kivaksi ja sopivaksi kasvojani kehystämään, mutta sitten jää ne letit ja palmikot. Höh. jotenkin kuvittelen että no kesällä sitten, sitten kun pipokausi on ohi, sitten aloitan letityksen... mahtaakohan tapahtua??Mitä sitä itselleen valehtelemaan :D  Eli kyllä se saattaa olla niin, että tämä naamalla roikkuva ryijy lyhenee perjantaina! Tai sitten... en tiedä! aaargh!

Tällaista... 


...vaiko sitten tämmöistä...? Molemmissa omat puolensa, molemmat niin ihania, mutta kumpaakin ei voi saada, miksei, miksei, miksei?! Enkä osaa päättää!

Kuvat: Pinterest

Päättämisen vaikeus!! Aiheeseen päästiin näinkin sujuvasti!  Siitä pitääkin kirjoittaa ihan oma lukunsa... oma jaakaamiseni, päättäminen, tai oikeastaan sen vaikeus on välillä ihan sietämätöntä, ja kysyy hermoja ja kärsivällisyyttä niin minulta itseltäni kuin muiltakin. Välillä enemmän, välillä vähän vähemmän, mutta voi jee kyllä sitä välillä ihan raivostuu itselleen, kun seisoo hyllyn reunalla viisi minuttia, käsissään kaksi hammasharjaa, ja koittaa mietiiä kummalla ois kivempi pestä, kumpi ois mukavampi... Like, who cares! Se on vaan hammasharja, ota se ja lets go!! Sattuisko muilla olemaan vähän samantyypisiä vinkeitä? :D Sanoo Hep! hän joka kokee edes pientä samaistumisen tunnetta..

Sitten vähän ruokaa. Pitäisi toteuttaa sellainen päiväni ateriat kuvina-tyyppinen postaus, päiväkirjatyyppiin, ei niinkään tällaisia sillisalaatteja, mutta koska näitä kuvia on nyt puhelimeen niin paljon kuluneelta viikolta kertynyt, oksennan ne nyt tännekkin, niin saan ne puhelimestani hävittää. Muut kuvailee kukkia, luontoa tai itseään, minä ruokaa, joka ei ole edes esteettisesti mitenkään kaunista, tai sievästi aseteltua. No, huvinsa kullakin :D Minun tehtäväni on taltioida todistusaineistoa ystävälleni ja äidilleni, että varmasti tulee myös yksinollessa syötyä. Ja onhan se hupi tämäkin ;) Mutta sellainen ruokapäiväkirjapostaus, olisko sellainen mitään? Vaikka muutamalta peräkkäiseltä päivältä, kaikkine onnistumisineen, tai mahdollisine epäonnistumisineen. Saisi osviittaa vähän siitä rytmistäkin sisällön lisäksi..

Tässä nyt kuitenkin liuta aamu-ja iltapaloja. Leipä maistuu, kuten nuo näkkärimössötkin. Normaalijogurttia enemmissä määrin! kyllä maistuvat ihanalle niiden kevytlirujen jälkeen, joita on vetänyt jo melko määrät. Haasteena tuoremehu, joka onkin todellinen haaste. Lisäksi vuosien tauon jälkeen iski myös mitä ihmeellisin mieliteko: sämpylää, jonka päällä jotain makkaraa! Ei kalkkunaa, tai kinkkua, vaan jotain rasvaisempaa, jauhoisempaa! Ennen suosikkini oli ranksanleipä voilla ja piparimakkaralla (mitä se nyt on, kertokaa?! :D), joten tuohon lapsuuden aikaiseen herkkuun halusin nyt tutstua uuedstaan! Gotleria ja porkkanasämpylää upposikin monena iltana/aamuna, ai namia! Tuo kaurakaakao taas ei ollut oikein jättimenestys...








Lämpinä nähdään sitten melko paljon keittoja, salaatteja (leipä uppoaa 89% varmuudella kans, nyttemin jo useammin!). Lisää uuniseitiä, lisää pinaattikeittoa, ikisuosikkiani... Mukana myös uunilohta kera hasselbakin perunan (suosittelen! Tosi kivaa vaihtelua, ja hauska syödä ;)), Santa Marian tortilla pizzapohjista tehty pizza tyttöjen iltamassa (ja kerrankin juustoa huoletta päälle), ja taas vähän lisää sushia, yllättävää. Pitkästä pitkästä aikaa omatekemää makaronilaatikkoa, härregud kun maistui hyvälle!! Listan viimeisenä sunnuntaina epic failure, eli sunnuntain päivälline. Maha oli koko päivän aivan omituinen, eikä ruokaa tehnyt mieli sitten lounaan, ja välipalaaikakin meni ohi ilman että keho mitään mistään nälästä olisi huhuillut. Väkisin söin tuonin, ja vasta puoli kasin aikaan huomasin että ohhoh, nyt on nälkä! Eli ilta, ja seuraava aamukin meni syödessä jätti annoksia, ja nälkää riitti vaikka muille jakaa! Pieni kompurointi, mutta onneksi se korjaantui äkkiä :) 










Eiköhän tässä ollu taas yhdelle kertaa. Hieman tiheämmin saisi tosiaan kirjoitella, kertyy tätä juttua aina varastoon niin sitten ne on tiivistettynä ja sullottuna kaikki yhteen pläjäykseen, Mutta jospoa tämä nyt tästä kun on saanut normaalista arjesta ja olosta taas kiinni. Toivottavasti teillä kaikillä on kaikki hyvin, ja arki rullaa toivotulla tavalla! Aurinkoisen harmaata viikkoa kaikille!

Ta det lungt alla!

~ Laura