Alkuviikon aurinkoiset

Tämä viikko on käynnistynyt kyllä jotenkin tosi mukavissa fiiliksissä, että ajattelin siitä pitää vähän meteliäkin. Suurin kiitos mielen virkistäjänä kuuluu ilmanmuuta auringolle, joka viikonlopun helottamisen jälkeen jatkoi samaa rataa myös näin viikollakin! Monen muun suomalaisen tapaan myös minä taidan käydä aurinkoenergialla, ja lisääntynyt valo on kyllä piristänyt mieltä ja kehoa kummasti. Vaikka syöntini ovatkin hieman mieltäni askarruttaneet (aiheesta lisää myöhemmin toisessapostauksessa), on olon muutoin ollut tosi avoin ja terhakka. Aina ei tarvita niin isoja tai ihmeellisiä asioita jotta arki tuntuu jo heti paljon yleellisemmältä :)

 

• Pitkänaikaa haaveenani ja mielessäni pyörinyt kuntosalikäynti viimein toteutui, kun maanantai aamuna pakkasin reppuun salikamppeet ja suuntasin kuntsarille. And I loved every minute of it! Viime kerrasta aikaa on vierähtänyt jo yli vuosi (ihan jo pelkästään huonon fyysisen voinnin vuoksi), eikä tuolloin salilla käynti ollut kuin vähällä energialla veren maku suussa väkisin punnertamista ja kuluttamista. Tämän viikkoinen tunnustelureissu sai minut kyllä hyvässä mielessä innostumaan salitreenauksesta jälleen (vaikka mielessäni olen asiaa jo useamman viikon pyörittänyt), ja pääsiäisen pyhien ollessa ohi, hankin itselleni Liikkuun jäsenyyden! Lisäksi tein viimeisen virheen käydessäni Stadiumissa kuolailemassa alemyynnissä kaikkia ihania urheilu- ja vapaa-ajan vaatteita! Tahtoo tahtoo ne kaikki <3 Ihanaa kun uskaltaa taas varovaisesti aloitella eri lajeja, kohtuuden nimissä tietenkin. Treenin jälkeen olikin sitten jo kova kiire kotia tankkaamaan kunnon ruokaa proteiinimätöllä ;) Ihanan raukea ja aikaansaanut olo jatkui koko päivän!
  
  

• Ihanilla tuorepuuroilla itsensä hemmottelua <3 Aamupalojen aatelia on rahkasta, raejuustosta, marjoista/hedelmistä ja/tai hedelmäsoseesta/kaurajogurtista, sekä tietysti kaurahiutaleista ja siemenistä sekoitettu, kardemummalla,kanelilla tai aidolla vanilijalla maustettu voimapommi, nam! Näihin ei kyllästy ikinä, makuja on yhtä paljon kuin tekijällä päässä mielikuvitusta ;) 

 

•  Saanko esitellä: Petrus, kasvi nro. 3. Kolme edeltävää kukkasta olen, kovasta yrityksestä ja ylitsepursuavasta rakkaudesta ja huolenpidosta huolimatta onnistunut tappamaan, joten toivotaan, että tämänkertaisella lemmikilläni olisi edeltäjiään hieman enemmän tuuria ja onnea matkassaan. Ihanasti mieltä piristää moinen vihreä pensas. joka keittiön tasolla nyt kolmen viikon metsästyksen jälkeen viimein komeilee.  

•  Kahvihetki ystävän kanssa, jota olen nähnyt viimeksi yli vuosi sitten <3 Aika juoksee, mutta silti joidenkin ihmiten kohdalla tuntuu kuin oltaisiin nähnyt vasta eilen :) Kyseinen enkeli oli tukenani ja apunani Rovaniemellä opiskellessani, ja olen hänelle auttavasta kädestään, ymmärtävästä sydämestään sekä kuuntelevista korvistaan ikuisesti kiitollinen. Oli suunnattoman ihanaa päästä vaihtamaan viimeisen vuoden kuulumiset, ja ennenkaikkea huomata oma edistykseni: tuolloin, yli vuosi sitten kun viimeksi näimme, olin useamman kilon verran laihempi, mutta ennenkaikkea mieleltäni vielä paljon putkinäköisempi ja sairauteni vietävissä. Tuolla tapaamisella huomasin, kuinka oikeasti olen tullut eteenpäin, vaikka välillä turhauttaakin. Ja suurin ylpeyden aiheeni: "normaali" kahvitteluhetkestä poiketen, halusin näyttää niin itselleni kuin ystävällenikin omaa edistystäni, ja otin teen kaveriksi ihanan makuisen kanelikierrepullan. Taivaallista! Ja erittäin ylpeä moisesta repäisystä, aivan kohta uudestaan ;)  

• Pienten asioiden oivaltaminen, ja itselleen myöntäminen. Olen jo aikasemmin kirjoitellut hieman siitä, kuinka painoni on nyt viime viikot pysytellyt melko sitkeästi samoissa lukemissa; noussut toki, mutta liika verkkaista tahtia. Pitkään olen asian antanut vain olla, ja työntänyt asiaa koskevat ajatusket jonnekin syvälle pääni uumeniin, mutta kuluneen viikon aikana olen viimein alkanut herätellä jälleen itseäni: syön liian vähän. Minun on tehtävä muutoksia ateriasuunnitelmiini, ja muutoinkin petrattava hieman ajoittain retuperällä olevia syöntejäni. Olen ollut laiska välittääkseni pienistä "lipsahduksista" (kuten leivän jättämisestä läpimältä aterialta, yhden perunan ottamisesta kahden sijaan, tai ylipäätän keittämään peurnoita pelkkien kasvisten kaveriksi). Tämä lipsuminen on alkanuyt näkymään puntarissa hitaana painon nousuna, ja ajoittaisina energianpuutoksina, joten nyt olisi korkea aika herätellä itseä, ja tehdä muutoksia. Tästä aiheesta kirjoittelen lisää myöhemmin, mutta tämä herääminen on kyllä tosiaan paikallaan! Minulta kysyttiin, että onko ateriasuunnitelmani täällä näkyvissä, ja huomasin itsekkin että eipä taida olla. Hmm, pitäisikö? Riittäisikö kiinnostusta näkemään mitä minun kuuluisi päivän mittaa syödä? 

• Onnistunut ostosreissu Punnitse&Säästään. Mieleni haikaili teen perään, joten pian löysin itseni hyllyn äärestä, jossa eri tee merkkejä oli 18 kappaletta (ehkä, menin laskuissa sekasin), joista jo pelkästään Clipperistä löytyi 49 eri makusorttia. Saattoi mennä tovi jos toinenkin kun yritin valintaa tehdä. Mutta mukaan tarttui lahjaksi viimein Clippersin Appelsiini-kookos, sekä itselle Forsmanin Mate teetä. Jep, Mate teetäpä hyvinkin. "Mate lehdet sisältävät runsaasti kofeiinia, C-vitamiinia ja terveydelle hyödyllisä antioksidantteja" ja pieksää kuulemma mennen tullen ja palatessa kahvin kofeiini määrän. En tule nukkumaan ehkä viikkoon juotuani kupillisen tätä tehojuomaa, sen verran amatööri olen tuon kofeiinin kanssa :D Mutta tuoksu on mitä taivaallisin! Mukaan tarttui, totta kai, myös yksi Nakd-patukka, makuna appelsiini-kaakao. Napsin patukan välipalaksi välittömästi, ja täytyy sanoa että hyväähän se oli. Minttu-kaakao pitelee siitähuolimatta yhä edelleen ranking listan jakamatonta  ykkös-sijaa <3 

• Omateko jäätelöstä nauttiminen. Reseptinä rakkaus! No jos ei nyt sentään. Mutta vähintäänkin yhtä maistuvaa oli tämänkin kertainen kokeilu, vaikka edustikin täysin eri makumaailmaa. Rakennekin onnistui tällä kertaa jo paremmin, eikä kulhonkaan reinoihin tarttunut niin paljoa jädeä mitä viime kerralla. Voi vitsit olen hankintaani tyytyväinen, sen verran olen kaikkien makeiden jogurtti/rahka/jäätelökyhäelmien perään ;) Palautus jäätelö salitreenin jälkeen piti sisällään...

Marjaisa jogurttijäätelö 

200 g maustamatonta jogurttia

pala banaania

n. 1,5 dl mansikoita, mustikoita, mustaherukoita

1 luumu (kaltattu ja jäädytetty)

hunajaa, sokeria, ruokosokeria,steviaa (oman mielen mukaan)

Niin simppeliä, ja niin hyvää :)  

Tässäpä muutama iloa ja riemua aiheuttanut asia kuluneelta viikolta. Toivottavasti viikko jatkuu yhtä mukavissa ja aurinkoisissa merkeissä kuin tähänkin asti. Näin ainakin uskoisin, sillä luvassa olisi kaiken muun mukavan ohella ennenkaikkea reissu etelä-Suomeen sukulointihommiin pääsiäisen kunniaksi. Sitä odotellessa. 

Mukavaa viikon jatkoa kaikille tasapuolisesti!

Mikä sinua on piristänyt tällä viikolla? :)

~ Laura

Un po' gelato per favore!

Ensimmäinen kokeiluni uututtaan kiiltävällä jäätelökoneella on nyt takana. Ja olihan se jännittävää! Olin ratketa onnesta tajutessani, että vain taivas on rajana keksiessäni mieleisiä makuyhdistelmiä! Sitten iskikin pieni paniikki: mitä tehdä ensimmäisenä?! Apuaa! Mutta jostain olisi aloitettava, joten kokeilukeittiön ensimmäiseksi testijäätelöksi muotoutui:

Mango-passionjogurttijäätelö

Pari passionia makua tuomaan, kaveriksi appelsiinin raastettua kuorta sekä puristettua mehua. Mangon maun jäätelöön toi Valion kausimaku mango. 

Työn touhussa! Äidin uusi silmäterä <3 Suoritus meinasi kaatua pieniin teknisiin vaikeuksiin, mutta eiköhän virheistä opita. Note to myself: elä pidä jäätelömassaa pakkasessa ennen varsinaista jäätelön valmistusta. Kohmeinen mössö ottaa ja jämähtää vispilän lisäksi kupin reinoihin, ja pysyy niissä ainakin seuraavan puolituntia. Siperia opeettaa!

Kiireellä napattu kuva ei anna oikeutta valmistamalleni herkulle! Tällä kertaa yllätin jopa itseni: appelsiinin, mangojogurtin ja passiohedelmän maut aidolla vanilijalla höystettynä loivat lähestulkoon täydellisen makuelämyksen. Pientä hieontaa vielä rakenteessa ja makeuttamisessa, mutta ei kukaan ole seppä syntyessään! Tarkkanäköisimmät saattavat huomata kupin reinoihin jämähtäneet jäätelön rippeet...hupsista. Mutta saipahan santsikupin jäden viimein irrotessa reunoista. Ihan tosi onnistun kokeilu, eikä huono suoritus ollenkaan ensikertalaiselta! Hyvin maistui kaikille testiryhmän koemaistajille ;)

Mango-passion jogujäätelö

200 g mangojogurttia

1 dl Valio täyteläinen maitorahka

2 kpl passionhedelmää

applesiinin raastettua kuorta

sekä

yhden lonkon verran mehua

n. 1 tl vanilija pulveria (Life)

n. 1 tl palmusokeria (+ steviaa)

Ohje oli hatusta temmattu, mutta silti varsin onnistunut: ihanan raikas ja kirpsakka, sellainen tosi kesäinen. Appelsiininkuori sekä -mehu olivat kyllä ihan parasta tässä kokeilussa! Unohtamatta aitoa vanilijaa. Makeutukseen näyttää käyttävän kuka mitäkin, hunajaa, sokeria, steviaa....,mutta itse halusin ehdottomasti kokeilla viikonloppuna ostamaani palmusokeria. Hyvin toimi, vaikken suurta eroa voimakkaiden makujen vuoksi huomannutkaan. 

Paremman ja yksityiskohtaisemman kuvakollaasin ja ohjeistuksen koko prosessista naputtelen vaikkka sitten seuraavasta kokeilusta. Sen verta jännittävää annoksen valmistus tällä kertaa oli, ettei siinä mitään kameraa joutanut kädessään pitelemään, saatika valmista annosta kuvailemaan. Eiköhän näitä kokeiluja nyt muutaman kerran ole luvassa!

Maistuvaa alkavaa viikkoa kaikille! 

~ Laura 

Vuoden turhake?

Sitä en tiedä, mutta siinä se pöydällä jöpöttää: Jäätelökone! 

Kuva täältä. 

Oijoijoijoih!! Moista laitetta olen kuolannut ja himoinnut jo vuosia, mutta vietettyäni viime yön googletellen ja kuolaillen kaikenmaailman kotijäätelöreseptejä, tuli viimein mitta täyteen: tahtoo tahtoo! Ja niin menin ja sellaisen hankin. Voi olla että tässä taloudessa tullaan nyt nauttimaan kerran jos toisenkin kotitekoista jäätelöä, sorbettia sekä jogurttijäätelöä. Tämä jälkimmäinen onkin suurinta herkkuani, ja koska sitä ei ole täällä pohjolassa missään tarjoilla, on sitä itse alettava valmistamaan! Suklaata, lakritsaa, mustaherukkaa, mangoa, minttua, kanelia, passionhedelmäää, vanilijaa, marjannea, mustikkaa, ananasta, kinuskia, kardemummaa, turkinpippureita, kiiviä, melonia.... voivoivoivovioivoi, oma mielikuvitukseni on vain rajana lähtiessäni leikkimään tällä uudella kauanodotetulla perheenjäsenellä!

En malta odottaa!!

~ Laura 

Buon Appetito!

Taas on aika heittää ennakkoluulot ja ahdistukset romukoppaan, altistaa aistit uusille tuttavuuksille, matkata kohti ennalta-arvaamattomia makumatkoja, ja laittaa makunystyrät koetukselle. Nyt on tosi kyseessä, sillä tämänkin viikkoiseen kokeiljunttaan on mahtunut niin aminoetaanin lailla leimahtavia rakkaussuhteita, kuin myös pelkoa ja inhoa herättäviä makukokeiluja! It may not be Hell's Kitchen but  surely it's Laura's Kitchen once again!

Yosa Kauravälipalat

Ensimmäinen kohtaamiseni kyseisten tuotteiden kanssa ulottaa juurensa vuosien takaiseen kokemukseen, jolloin työskentelin vielä ympärivuorokautisessa päiväkodissa sijaisena. Väliapalana tarjoiltiin jogurttia ja leipää, mutta niinkuin jokaisesta ryhmästä yleensä, myös tästäkin porukasta löytyi yksi vastavrannan kiiski, nuori kapinallinen, erilainen nuori... tässä tapauksessa maitoallergikko. Poimin siis pojalle jääkaapista minulle täysin uuden tuttavuuden, marjan makuisen kauravälipalan. Ja avattuani putilon kannen, en voinut muuta kuin tuntea syvää myötätuntoa pientä lapsrukkaa kohtaan: hänen jogurttinsa näytti ihan hyytyneeltä, verensekaiselta rä'ältä. Velliin asettamani lusikka pystyyn jäädessään tuntui vain moninkertaistavan sympatiani tuota poikaa kohtaan. No, hyvällä ruokahalulla muksu sen suuhunsa lusikoi, kun ei paremmasta tiedä, tuolloin ajattelin.

Mutta en antanut tämän kauniin muiston pidätellä itseäni jogu-hyllyllä viikolla uusia haasteita metsästäessäni koriini. HAH! Yosa! Tämä! Jo pitkään olen mietiskellyt, että jos tuo poika vuosien takaa saattoi tätä kyseistä jogurttia syödä, täytyi sitä minunkin rohjeta kokeilemaan. Ja ollakseni rehellinen ,vaikka olen aikaisemmin ihastellut kyseisten jogurttilajikkeiden mahtavaa makukirjoa aina luumusta passio-persikan kautta ananakseen, ovat pakkausten kaloritaulukot pitäneet huolen siitä, että olen jogurtteja päässyt maistelemaan vain haaveissani. Mutta nyt viimein olen saanut vaiennettua olkapäälläni kauppalistaa pitelevät Tontun, ja ostamaan kyseisiä kauravälipaloja peräti jo kaksi kertaa, mielenkiintoisin lopputulemin! Ja kuinkas minun kävikään?

Noh, miten tämän nyt parhaiten muotoilisi. Aivan kuten muistoni tuolta päiväkotiajoilta kantavat, yhtä "räkäisiä" kokemuksia olivat nämäkin elämykset. Erityisesti ensimmäisenä kokeilussa ollut Sitruuna Yosa ei synnyttänyt ihan hirmuisen räiskyvän suuria rakkauden kipinöitä purkin kannen avatessani, sillä nyt tiedän miltä purkitettu räkä näyttää. Kuvittele pistäväsi sitä sitten suuhusi. Jogurtti hyllyi ja löllyi, ja upottaessani purkkiin lusikan, jogurtti ei näyttänyt enää rä'ältä, vaan paakkuiselta rä'ältä. Nami nami, suuhun vain!

Jos laitetaan hetkeksi sivuun kaikki estetiikka, ja sen tuomat ennakkoluulot, ja keskistytään pelkästään makuun (jos tämä suinkin vain on mahdollista), on lopputulema vieläkin yllättävämpi. Sillä tämä joguhan on hy-vää! Ihan oikeasti, kerrassaan! En normaalisti pidä kamalana sitruunana mausta, mutta  ennen sairauttani rakastin kaikkia mahdollsia sitruunan, mandariinin ja appelsiinin makusia rahkoja ja jogurtteja. Ja tämä kyllä nousee tuohon mestarien liigaan että heilahtaa! Todella pehmeää, sopivan makeaa ja ihanan kirpsakkaa. Kaikkein kamalin skenaario, mikä olisi ryssinyt koko kokeilun, olisi ollut, jos tämä mitään sanomattoman värinen velli olisi ollut maultaan yhtä voimakasta kuin kerran pureskeltu hedelmäpurukumi. Entistä suuremmin odotuksin lähdin siis uudemmankerran kauppaan valikoimaan uutta kauraherkkua.

Tällä erää maun valitsemisessa menikin tovi pidempään. Aikaisempi onnistunut kokeilu nosti riskiä entisestään: en halunnut pilata kasvavaa innostustani näitä uusia löytöjä kohtaan heti toisella kokeilukerralla. Mutta rohkeasti ja ennakkoluulottomasti makuhermojen vietäväksi, ja mukaan tällä erää lähti Yosa banaani-mustikka. Hmm. Rainbowlla on rahkaa, joka on maultaan samaa kuin mitä tämä ostamani kauralillinki, mutta maistettuani tätä yksilöä, voinpa todeta ettei nuilla kahdella kilpailijalla violetin värinsä lisäksi muuta yhteistä olekkaan. Vaikka kuinka paljon tuosta rahkasta pidänkin, sen verta keinoteikoiselta se maistuu, että taisin löytää tästä putilosta uuden korvaavan ystävän: tätä syödessä maistaa nimittäin muutakin kuin banaanin ja mustikan makua tavoittelevat keinotekoiset aromit. Siispä, erittäin suuri positiivinen yllätys, tälläkin kertaa! Vaikka ulkonäkö (ja juoksettunut, geelimäinen rakenne!!) eivät tälläkään kertaa kovin silmiäni hivelleet, nyt pelissä oli sentään mukana jo hieman yritystä. Itseasiassa jogu oli ihan sievän väristä, erittäin kauniin syvän lilan sävy herätteli edeltäjäänsä enemmän rohkeutta ja mielenkiintoa ryhtyä maistelemaan. Ja voi kyllä, vähintäänkin yhtä hyvää kuin ruma sisarpuolensakkin! Tosi mustikkaista ja samettista, lopussa häivähdys banaania. Jos en olisi tiennyt, että kyseisessä jogurtissa on mustikan lisäksi banaania, en olisi sitä sieltä välttämättä arvannut edes nostaa esiin. Mutta hyvää tämä(kin) oli. Kumpi kokeiluista oli menestyksekkäämpi, sitä on vaikea sanoa, mutta sen tiedän, että tulen maistamaan joka ikisen Yosa maun läpi tulevien viikojen aikana!  Älkää antako ennakkoluulojen pidätellä itseänne, vaan rohkeasti maistelemaan!!

Protein Deligh - mint chocolate

Alkoipa minua yksi rauhallinen ja ihan tavallinen maanantai-iltapäivä haluttamaan sokeria. Ja pian huomasin, ettei tuo riivattu makeankaipuu katoa minnekkään, ellen tee asian hyväksi jotain! Ja niinkuin minun kohdallani yleensä käy, niin tälläkään kertaa kaapistani ei löytynyt mitään, mikä olisi voinut tyydyttää himoni. Sittenpä muistinkin! Noin kaksi kuukautta sitten hairahduin ostamaan kokeeksi proteiinipatukan, jota en vielä tuohon maanantaihin mennessä ollut saanutkaan tuhottua. Nytpä siis tongin tuon piskuisen suklaan ja mintun makuisen suklaan korvike-patukan esille suurin odotuksin. Samanaikaisesti myös ennakkoluuloni tuota pientä patukkaa kohtaan olivat melkoiset, sillä en ole aijemmin proteiinipatukoita sortunut ostelemaan. Eikun siis jälleen hyppy tuntemattomaan!

Tiukan väännön jälkeen muovi viimein avautui, ja nenääni leimahti tuttu tuoksu: After Eight!! Voi autuutta, voiko tämä muka maistua yhtä hyvällä kuin ne piskuiset, ihanan tahmaiset lätykät, joita aina joulun pyhinä syödään kyllästymiseen saakka?!

Lyhyestä virsi kaunis: ei. Hyi hävyttömyys mitä kuraa! Odotukset ihanasta suklaan mausta hävisivät kuin mummo sumuun haukattuani ensimmäisen palan: ei maistunut sitten niin yhtään miltään! Rutisi, paukkui, natisi ja nitisi hampaissa....mutta ei, ei se vaan maistunut millekään. Tai mitäpä sitä asiaa kauniselemaan: pahalle se maistui. Jotain mystisiä tummia paakkuja patukan seassa oli, mutta en ruvennut selvittelemään näiden mystisten kokkareiden arvoitusta, vaan silpaisin patukan samalla valon-nopeudella kiinni kuin mitä olin sen kaapin perukoilta käsiini haalinut. Ei, tämä höttö ei ollut minua varten ei. Ei ainakaan siihen makean nälkään mitä podin. En ole aikaisemmin koskaan ikinä syönyt proteiinipatukkaa, joten en oikein tiedä oliko tämä oikeasti hyvää vai pahaa, mutta ei se minua tuolla hetkellä ainakaan miellyttänyt. Jos aika ja paikka olisi ollut eri, niin olisimpa saattanut tuon jauhopatukan iloisesti kiduksiini kiskoa, mutta ei tällä kertaa. Se patukka palasi Ikean pussinsulkija seuranaan takaisin sinne mistä tulikin... ja sinne hyllylle se varmaan unohtuukin, kunnes kasvaa karvaa, ja joudun sen roskiin heittämään. What a shame. Or not.

Kikherneet

Kokemukseni kikherneiden kanssa on verrattavissa edellisessä kokeilussa mukana olleisiin linsseihin: joskus olen niitä saattanut aikaisemmin maistella, mutta koskaan en ole niitä itse ruoanlaitossa käyttänyt. Tuollainen purkki on kuitenkin pitänyt leiriä kaappini pohjalla jo muinaisista ajoista lähtien, ja sunnuntaina pohtiessani tulevan viikon menuta, ajattelin viimein ottaa härkää sarvista. Lukeutuvathan kikherneet kaiken muun hyvän lisäksi myös superruokiin, joten eivät ne varmasti niin kamalia voineet olla. Sisältävät vielä paljon protskuakin. Ensin tarkoituksenani oli valmistaa palleroista hummusta tai jotain wokkityyppistä (taas!), mutta päädyinkin sitten monen mutkan kautta kokeilemaan niitä munakoisojen täytteenä. Sekaan nakkelin pari kirsikkatomaattia, itse munakoisoa, oliiveja, paprikaa,sipulia ja valkosipulia, sekä noin kilon verran mausteita, jonka jälkeen lastasin koverretun munakoison täyteen tuota mielenkiintoisen näköistä kokkaremössöä, ja telkesin koko komeuden uuniin noin 20 minuutiksi. Kyytipojaksi vielä raejuustoa, totta kai! 

Jep. Taas yksi onnistunut kokeilu! Linssien lailla erittäin mukava yllätys, ja ehdottomasti tulen kokeilemaan näitä mukavia pikku palleroita uudemmankin kerran. En tosin munakoisojen täytteenä, sillä syötyäni näitä nyt kolme päivää, alkaa jo hieman tämä kasvisruokailu tälle A-luokan lihansyöjälle riittää.Sainpa siis taas yhden purkin pyörimästä kaapeistani, ja bonuksena löysin vielä hienon kasvisruokavaihtoehdon! Grande successo!

Valio ProFeel Proteiinijuoma, Vanilja

Tämän viikkoisen kulinaristisen makumatkailun testiyksilöitä tarkastellessaan joku voisi virheellisesti erehtyä ajattelemaan, että harrastan jonkin sortin fitness bodybuilgingiä. Sen verta proteiini voittoisia ovat tämän kertaiset kokeiluni olleet. No mutta enpähän kuitenkaan harrasta. Tai noh, ehkä jollain tapaa, onhan tässä tarkoituksena kuitenkin massaa saada. Taidan kuitenkin kuulua ihan sinne amatööriliigaan, jonka ainoa päivätreeni tulee kantaessa painonnoston nimissä täyteen haalimat ruokakassit kaupasta kotiin. Huh, on rankkaa.

No mutta. Nämä juomat ovat uusi paras ystäväni. Pitkään niitä kammoksuin, ja tyydyin vain haaveilemaan niistä, mutta kun viimein rohkenin kaakaoversiota maistelemaan, olin myytyä tyttöä! Tänä keväänä kauppojen hyllylle ilmestyi uutuusmaku vanilja. Tjaah. Vanilija on vähän sellainen juttu, että joissakin asioissa se toimii, mutta yleensä (tai lähestulkoon aina, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) se ei vain toimi. Flora vanilla ja Danvia vanilija, joo, toimii, loput aina hajusteista jäätelöihin, ei, ei toimi. Joten hieman teki mieleni itseäni manata, kun kiireessä luulin kaapin perukoilta käsiini saavani "kaakaojuoman". Vanilijaa? Missä ihmeen mielentilassa olen moisen ostopäätöksen mennyt tekemään. No, ei auttanut kuin purra kieltä, repiä pilli muovistaan tärisevin käsin ja ottaa kunnon hörpyt. Juomahan voisi olla vaikka sarjansa musta hevonen.

No oliko? No ei ollut! Kuravesikin maistuu paremmalle (testattu on, ei tosin ihan tällä eikä vielä edelliselläkään viikolla...)! Jollekin tutulle se maistui (kastike,konvehti,jogurtti ehkä...?), mutta en jäänyt makuelämystä syväanalysoimaan, sillä minun tuli kiire nielaista tuo litku alas jotta saisin purskutella suuni vedellä! Juu, vanilijaa kait, mutta juuri sellainen laimea ällöhyihyiyäk-vanilija! Tämä kokeilu jäi tasan tuohon yhteen imaisuun. Tosin, tuolla se tetra nyt kummittelee jääkaapissa, ja pihi kun olen, kuumeisesti koitan miettiä sille uutta elämää jossain maistuvammassa muodossa. Ehkä sekoitan sitä desin verran rahkan joukkoon, niin saisin näin vaniljarahkajuotavajogurttimössöä... todennäköisesti tulen kiroamaan tätä mahti-ideaa vieläkin voimaperäisemmin sanoin, joten ehkä vain tyydyn kaatamaan moisen myrkyn viemäristä alas. Hyi ei.

Nakd raakapatukka cocoa mint 

Let's get Nakd again! Edellinen Nakuilu kokemukseni oli sen verta onnistunut, että suuntasin askeleeni kuluneella viikolla jälleen kerran Punnitse&Säästän valtavan tarjonnan äärelle. Mielessäni oli pyörinyt pari päivää ehkäpä pieni suklaan kaipuu, joten halusin kääntää tuon mielihalun hyväkseni. Tällä kertaa valinta ei siis ollut ihan suunnattoman vaikea: mukaan tarttui (myyjän ylistämä) minttu-suklaa raakapötkylä. Sitä kävin siis nyt pelon ja riemun sekavissa tunnelmissa maistelemaan.

Ja kapuum!! Voimakas mintun aromi tunkee sisään joka tuutista kuin olisi korkannut uusimman superhyperultraraikkaan Pepsodentin! Yllättävää, miten näinkin pienoisesta patukasta lähtee näinkin voimakas haju!Ei, ei haju, vaan tuoksu. No entäpä maku sitten. Hooh, jännää! Tai siis tämä ehkä pitää vain kokea, sillä tämän patukan maun tulkitseminen ei anna sille oikeutta. Tai sitten en vain löydä oikeita adjektiiveja sitä kuvailemaan. Koostumukseltaan se on edellistä Nakd-testiyksilöäni hieman miellyttävämpi: pehmeämpi ja kosteampi, ei niin kumimainen. Voimakas mintun tuoksu sekä tumma suklaan väritys asettavat suuret odotukset, ja totta puhuakseni, ensi haukun otettuani minut valtasi pettymys. Höh, eihän tämä maistu miltään... mutta sitten räjähtää! Aivan mahtava mintun maku yhdistettynä voimakkaaseen tumman kaakaon makuun häivähdyksellä suloisen kitkerää taatelia (tai rusinaa, otappa nyt selvää)! Seassa pehmeyttä (ja tekstuuria) tuovia cashewpähkinän paloja. Aaaah! Täydellistä siedätyshoitoa pähkinäkammoiselle. Makunystyräni heittivät sellaista volttia joka suupalan jälkeen ettei ole moista aiemmin koettu ja nähty! Ihan tositositositositosi hyvää aina viimeiseen haukkuun asti: odotetusti ei liian makeaa (rusinat ja taatelit tuovat niille ominaisen pienen imelyyden), mutta mintun, pähkinän ja kaakaon voimakkaat ja harmooniset maut sulautuvat virheettömästi yhteen aivan kuin Mekong-jokeen laskevat miljoonat virrat; kuin yksittäiset tähdet jotka suureksi tähtikuvioksi muotoutuvat; kuin vesipisara, joka yhdessä muiden pisaroiden kanssa valtameriksi sulautuu; kuin yksin tuulessa huojuva leinikki, joka muiden sisariensa kanssa suuren keltaisen aallokon synnyttää..... This is LOOVE!! Aamor on ampunut nuolensa! Miksen ole kohdannut tätä ainutlaatuista pientä ihanaa jo vuosikymmeniä aikaisemmin!? Eihän tämä suklaata ole, mutta hei, (älkää ampuko) onhan tämä nyt moninkerroin aistikkaampi ja moniulotteisempi makuelämys kuin pelkän maitosuklaan mutustaminen suoraan foliokäärestä! Plussana tietty kaikki ne vitamiinit ja hyvät rasvat mitä patukka sisällään pitää. Ahh, kokeilkaa tätä ihmiset, kokeilkaa! Itse olen rakkaudesta mykistynyt!

Raw Bite Raakapatukka, Raw Cacao

Patukkaa patukan perään! Olen nähtävästi nyt innostunut kokeilemaan näitä ihania piskuisia patukoita, joita testaamatta minulla on ehkä vielä vain noin joku miljoona. Eli pieni varoituksen sananen: näitä kokeiluja nähdään lisää vielä lähitulevaisuudessakin. No mutta. Tällä erää kotiin kantautui kuitenkin aivan uusi lajike, nimittäin saksalainen luomuversio jo kaikille tutuksi tulleesta brittiystävästämme, Nakd-patukasta. Saanko esitellä, RawBite Cacao! Muita makuja löytyi ainakin cashew sekä kookos, mutta myyjän (jälleen kerran! Taidan olla kunnon mainospuheiden uhri), onnistui pitämään niin hienon puheen tämän 50 gramman painoisen hedelmä/pähkinä/kaakao pötykän puolesta, että pakkohan se oli kotiin kantaa. Eroa Nakd mint choco patukkaan ei suuresti ole, tämäkin herkku koostuu vain ja ainostaan taatelista, sekä erilaisista pähkinöistä. Kaakaota siinä tosin on miltei kaksinverroin enemmän, 10 % Nakd-patukan 5-6%(riippuu patukasta) verrattuna.

Koska aikaisempi kohtaaminen kaakaopatukan kanssa oli vähintäänkin rakkautta ensi silmäyksellä, odotukseni tätä pikku bambinoa kohtaan olivat jopa astetta hieman korkeammalla; olihan tässä patukassa sentään tuplaten enemmän kaakaota, ja kokoa myös. Kuitenkin sain kokea karvaan pienen pettymyksen käydessäni herkun kimppuun.

Ei läheskään yhtä pehmeää, makeaa, maistuvaa tai miellyttävää kuin mitä tämän hetkinen elämäni rakkaus. Siis hyväähän tämäkin oli, ja kaakaon maku oli todella miellyttävä (ei se kyllä tosin mielestäni kaksinverroin maistunut, niinkuin jo hieman ehdin toiveissani haaveilla...). Mutta suorastaan kovaa ja kuivaa, vaikka huomattavasti isommat pähkinän palaset toivatkin kivasti tekstuuria patukkaan. Mutta eih, tämä romanssi ei ota syttyäkseen. Suklainen kyllä joo, ei imelää, ei, mutta höh. Maistui aivan joltain tosi tutulta joulukonvehdilta: juurikin niiltä marmeladi/marjatäytteisiltä, jotka jäävät aina viimeisenä rasiaan lojumaan kun kukaan ei tahdo niitä omakseen. Ja vieläpä sellainen, joka on viettänyt hyvän tovin vaatehyllyn sukkalaatikossa. Tiedätte miltä sellainen suklaa maistuu?  Eka meinasin, että jätän koko patukan syömättä, niin korkealta putosin kaikkine odotukseneni, mutta what the hell, ääntä kohti vain! Kyllähän sitä söi, mutta oli siinä kyllä pureskeltavaa, ja kurkkuun meinasi takertua pariin otteeseen. Täyttävä välpala tämä kyllä oli, ja hakkaa mennen tullen ja palatessa kokeilemani proteiinipatukan, ei siitä epäilystäkään. Ehkäpä jos en olisi kerennyt maistamaan vain muutamaa päiväää aikaisemmin tuota THE Kaakaopatukkaa, en olisi osannut asettaa odotuksiani niin korkealle, ja olisin saattanut pitää tästäkin hieman enemmän. Hieman epäreilu kaksintaistelu siis, mutta minkäs mahtaa: minun ja Nakd-patukan liittoa ei muut patukat ravistele!


Ettäs tällaisia tällä erää! Onkos Teillä mitään tyhjentävää sanottavaa aiheesta tai aiheen vierestä? Ajatuksia, kokemuksia tai kommentteja joita haluatte jakaa? Arvostaisin näkemyksiänne kovasti! Ensi viikolla maistellaan varmaan aivan toisenlaisia makuja (plus uskoakseni muutamaa Nakd-patukkaa, pahoittelen). Katsotaan mihin mieleni ja kieleni minut vie, ja roihuaako rakkaus myös ensi viikolla!

~ Laura

Let's talk about foooood, Vol.2

Maestro, rummut olkaa hyvä...

Eilen illalla puntarille viikottaista punnitusta varten astuessani olisi näky varmasti ollut näkemisen arvoinen. Ohhoh! Hihihi... hupsista, saako tästä iloita? Jukrat. Hmm. Tuota noin. Hyvä tyttö! Eikäkun... otetaanpas uusiksi. Joo-o, kyllä vain. Hehehe. No voihan helevetti. Kohtaus oli kuin mistäkin mykkäelokuvasta, jossa tunnetilojen kirjo oli vähintäänkin kattava, ja itse toiminta kuin suoraan 70-luvun kotirouville suunnatussa, steppauksen alkeita läpikäyvässä aerobicvideossa: puntarille, pois, puntarille, pois... Näin "paljon" olen painanut viimeksi sitten syksyllä 2011. Ja kaikki tämä herättää minussa melkoisen joukon erilaisia tunnetiloja ja ajatuksia.

Nyt kukkaron nyörit kiinni, suuta pienemmälle, kunto-ohjelma kasaan ja pakastekasviksia paistelemaan! Ei ei ei tämmöinen Ei vetele! Juu kyllä, onhan meillä ollut mukavaa, mutta nyt on aika painaa sukka syyläriin ja kääntää kelkka kohti vanhoja tuttuja maneereita. Kuuleppas tyttö hyvä, ethän halua että sinusta tulee löysä ja tahditon. Missä on selkärankasi, missä kuri ja kontrolli? Nyt jos milloin on aika alkaa kiristämään otetta, tämä ei toimi! Painiikki paniikki, ahdistus ja kauhistus! Et halua tätä, et halua parantua, etä halua voida paremmin. Ethän sinä yksinkertaisest ole mitään muuta kuin tämä sairaus, kuka sinut silloin näkisi? Mitä sinä silloin olisit? Terve ja onnellinen vai? Et pysty siihen. Et osaa. Annan minun ottaa valta. Viisi vuotta olemme tehneet loistavaa yhteistyötä, ei anneta sen kaiken mennä hukkaan nyt. Et ole vielä valmis. Normaali elämä pelottaa sinua, ahdistaa. Et enää tiedä miten elää ilman minua, ilman jokapäiväistä kontrollia ja pakonomaista puuttumista kaikkeen, erityisesti syömisiisi. Ei todellakaan ole ihan sama mitä syöt, milloin syöt. Ruoka on ystävämme, sen avulla pysymme liikkeessä, mutta se on myös keino hallita. Ethän halua menettää sitä vallan tunnetta, ethän? Et halua olla normaali painoinen, koska silloinhan sinua pidetään heti normaalina ja terveenä. Ihan tavallisena. Ja kuka sinut muka silloin näkisi? Minä sanon sinulle, ei kukaan. Sinulla ei ole muita kuin minut, joten miksi muka hylkäisit minut nyt? Jos jatkat syömistä, sinusta tulee iso ja kömpelö, mutta samalla myös näkymötän, olematon ja vieläkin onnettomampi. 

Sitten taas toisaalta. 

Bujaah baby! That's what I'm talking about! Ei ole totta, ihan oikeasti?! Yli vuosi sitten vannoin, että kun saavutan tämän rajapyykin, lupaan/hankin itselleni jotain ihanaa palkinnoksi! Harmi, että sen saavuttamiseen meni näinkin kauan, mutta ei takerruta pieniin yksityiskohtiin. Hyvä minä. Tämä tarkoittaa että edistyn,  että olen menossa oikeaan suntaan. Pienistä vaikeuksista huolimatta olen kulkemassa kohti terveempää elämää. Vaikka mieli mitä sanoisi, ajattele kuinka kehosi kiittää kaikesta siitä, mitä sille annat! Olen sen itselleni vähintääkin velkaa. Tämä vain osoittaa, että kykenen onnistumaan jos vain päätän niin. Ja minähän päätän! Haluan parantua! Minulla on niin paljon unelmia, toiveita, haaveita, tavoitteita mitä haluan toteuttaa, että en halua hukata elämästäni enää yhtään hetkeä tämän typerän ja turhan sairauden pyörittämiselle. Minussa on potenttiaalia muuhunkin! Haluan matkustella, opiskella, urheilla (ja nauttia siitä), nähdä ystäviä, harrastaa, tehdä töitä... aikani kuluu nyt vain hukkaan! Salli itselesi tämä aika, kerää voimasi ja ala elämään elämääsi. Juuri sellaisena kuin itse haluat. 

Olen siis melkoisessa tunteiden ryöpytyksessä, enkä oikein osaa tarttua mihinkään niistä. Päässäni vilistää eri  ajatuksia sellaisella valonnopeudella, että en tunne niiden kuin lähestyvän, ja sitten... meni jo. Ja sieltä saapuukin jo seuraava. Minun pitäisi varmasti tuntea ylitsepursuavaa riemua ja suunnatonta ylpeyttä itseäni kohtaan, mutta mitäpä sitä itselleen valehtelemaan. Sisälläni käydään sellaisia kädenvääntöjä Tontun ja järjen äänen välillä, että olen pudonnut jo itsekin kelkasta hyvän aikaa sitten.

Siis no. Kyllä. Hyvä minä. Oikeasti. Laura kyllä tietää, että tämä on oikeasti ihan helvetin hyvä juttu. Ihan jo pelkästään kroppani takia, mutta siis ihan kaiken muunkin. Tästähän tässä kaikesta on kyse, ja painon nousu on erittäin olennainen osa tervehtymistä. Muistan aivan selvästi ajatelleeni tammikuussa noustessani kapinaan, että tämän painon tavoitettuani voin olla itsestäni ihan tositositosi ylpeä! Ja kyllähän minä olenkin, oikeasti. Mutta ihan yhtälailla muistan myös ajatelleeni, että aavistelen tämän painon olevan minulle ehkä myös jonkin asteen kipukynnys. Ja oikeassa taisin olla, fiiliksistä ja päänsisäisistä ajatuksista päätellen. Jo yli vuoden olen ollut itseeni sisäisesti tyytyväinen: olen ollut pieni,kevyt ja sirppana. Siitä minut tunnetaan. Mutta tämän painon saavuttaminen tarkoittaa, että olen matkalla kohti normaalimpaa ja terveempää minää.  Vaikka varsinaiseen "ihanne painooni" onkin matkaa vielä reilu viitisen kiloa, on olo siitä huolimatta hieman tukala. Koitan parhaani torpata kyseistä mielentilaa, sillä hey, let's face it, kuka 24-vuotias nainen haluaa elää elämäänsä 13-vuotiaan pojan kropassa? Olen ollut ihan suunnattoman tyytyväinen huomatessani kuluneiden viikkojen aikana, että olen saanut lihasta!! Reiteni ovat vahvistuneet, käsivarsiini on tullut hauis, ja jopa kauan kadoksissa olleet rintani ovat alkaneet jälleen muistutella olemassa olostaan! Tekemäni työ todella näkyy, ja olen nykyisistä saavutuksistani todella mielissäni: oloni on kuin olisin onnistunut rakentamaan itselleni taloa tiilista, en turpeesta. En tunne itseäni löysäksi ja kömpelöksi, vaan jänteväksi ja vahvemmaksi.

On kuitenkin myös hetkiä, että käteni hakeutuu puristelemaan mahan päälleni ilmestynyttä "makkaraa", ja poden ahdistusta ja syyllisyyttä syömästäni normaalirasvaisesta jogurtista tai kuiduttomasta leivästä. Olen laittanut merkille, ja myöntänyt itselleni (sekä äidilleni), että jo parin viime viikon aikana olen ruvennut taas hieman jarruttelemaan. Olen pysynyt rytmissä kiinni, ja vain harva ateria (yleensä välipala) jää minulta syömättä, ja aina olen pitänyt huolen siitä, että tyhjällä vatsalla ei mennä nukkumaan, tai aterioita korvata sokerittomilla juomilla. Mutta vilppiä olen harrastanut, sen myönnän. Jälleen kerran, itselleen valehteleminen on vain itsensä pettämistä. Kuluneiden viikkojen aikana Tonttu on pitänyt minulle seuraa kerran jos toisenkin, ja olen sortunut sairaisiin valintoihin. Kaupasta mukaan lähtee taas "tottuneesti" kevyempiä jogurtteja, ja välipalana herkuttelen paljon mieluummin päärynän tai mangon, mitä ateriasuunnitelmaan kuuluvan leivän ja vanukkaan. Leipä muutenkin on vähentynyt, sillä olen taas ruvennut kuuntelemaan liikaa kehoani, eli nälkää: kahden potun sijaan otan vain yhden, ja leipä on miltei kokonaan jäänyt pois lämpimiltä ruuilta. Tai siis korjaan, lämpimältä ruualta. Sen sijaan että tekisin päivässä lounaan ja päivällisen, nälkätilaani kuunnellen olen sortunut monet kerrat korvaamaan päivän toisen aterian vain rahkalla ja hedelmillä. Tiedostan kaikki virheeni, mutta tunnen taas suurta laiskuutta puuttua niihin. Olen (tai Tonttu on) keksinyt melkoisen listan koottuja selityksiä omia terveitä ajatuksiani vastaan, mutta yksi ehdoton on kuitenkin tämä paino-asia: miksi minun pitäisi mitään syöntejä muka lisätä, kun painoni näyttää nousevan näilläkin määrillä? Muut puhvat, kuinka heidän kehonsa oikein huutaa ruokaa pitkällisen aliravitsemustilan jälkeen, mutta itse en moista koe. Totta on, että jo kolmisen viikkoa painoni on "noussut" ainoastaan sen 100-200 g viikko, mikä hoitajien silmissä ei ole mitään. Ja tiedän sen itsekin olevan aivan liian verkkainen ja mitätön tahti. Myönsin äidilleni saunassa istuessamme, ja että sisälläni on jonkinlainen tarve osoittaa, että kyllä minäkin ruokaa tarvitsen painoa nostaakseni: olen jossain alitajuntani peräkammareissa "halunnut" painonkehitykseni pysähtyvän, ehkäpä joka laskevan hieman (I know, baaad baad thoughts!) jotta antaisin itselleni jälleen luvan ruveta syömään täysin vapautuneensti, aivan kuten tuolloin tammikuussa. Ihan vain osoittaakseni itselleni, että kyllä minäkin saan surutta nauttia kaikkia niitä ihania ruokia ja herkkuja, joista muutkin nauttivat.

Eli vaikka tiedän tämän viikkoisen painon nytkähdyksen olevan jälleen hyvä asia, sen näkeminen puntarissa lukuna, jota olen odottanut pitkään, sattui ehkä väärään paikkaan. Tosin, tiedän ettei tämmöisten asioiden ääressä ollessa kysellä aikaa tai paikkaa, vaan tuloksia on tultava ja saatava vaikka mieli olisi millä mallilla. Olen ylpeä saamistani kiloista, mutta koska olen yhä edelleen itse vastuussa syömisistäni, ja pääsen kopeloimaan ja suunnittelemaan listojani, tiedän Tontulla olevan sormensa pelissä yhä edelleen suunnittelussa. Nyttemmin jo hieman vähän liikaakin, myönnettäköön. Olen vain viettänyt viimeisen vajaan kuukauden tosi sekavissa ja ristiriitaisissa tunnelmissa, painoni noustessa mutta syömisieni vähentyessä, että tsempin löytäminen on jäänyt isompien ajatusten ja Tontun tahtipuikon viuhdonnan alle. Missään nimessä en ole motivaatiotani menettänyt, enkä haaveile todellakaan pääseväni samoihin painolukemiin mitä olin esimerkiksi vuoden vaihteessa. Perkule, turhaan en ole itkua vääntäen opetellut riisiä nielemään vain palatakseni entiseen! Olen vain ikäänkuin seisahduksissa. Jumissa. Peloissani. Pelkään tulevaa, sillä en tiedä mitä se tuo tullessaan. Pelkään, että menetän kontrollin kaikesta. Niin pitkään olen kulkenut sairaus harteillani, että en ole enää varma osaanko elää ilman sitä. Haluan, mutta osaanko? Kaikki sanovat minun löytävän elämääni niin paljon uutta sisältöä kunhan uskallan päästää irti, mutta tuo ote ei muuten hevillä kirpoa. Alan vihdoin tajuta olevani elämässäni melkoisessa käännekohdassa, jossa on aika tehdä hieman suurempia päätöksiä, eikä enää vain pelleillä ja leikitellä ajatuksilla terveestä ja sairaasta elämästä. Toivoisin itseni todella käsittävän, että nyt olisi oikeasti aika ottaa se suuri ja pelottava askel tuntemattomaan, ja osoittaa itselleni, että kyllä sillä elämällä on jokin tarkoitus minullekin. V-mäinen tuuri jos minut on vain ja ainostaan tarkoitettu elämään elämäni sairastaen, sekä nauttien siitä vain sen sallimin ehdoin.

Samalla kuin kirjotain, tunnen oloni jotenkin hieman puhdistuvan, Olen kantanut ajatuksia sisälläni nyt jo monta viikkoa, ehkä ole niitä kenelekkään purkanut tai tunnustanut. Tunnen melko voimakkaasti, etten halua kuormittaa ystäviäni ajatuksillani, he ovat saaneet jo kärsiä oman osuutensa tästä sairaudesta jo ilman, että kuormittaisin heitä yhtään enempää . Tiedän, että pystyn asioista heille puhumaan, en vain välttämättä tahdo. Tai löydä sanoja. Monesti ajattelen, että ehkäpä ystäväni vain ajattelevat, että siinäpähän pelleilköön terveytensä kustannuksilla, tulee ehkä järkiinsä joskus ja näkee mitä on menettänyt. Tiedän, että näin ei ole, mutta mihinkäs se koira karvoistaan pääsee: en voi tunteelle mitään. Toivon, että oloni nyt hieman helpottaa kun viimein päästelen hieman ajatuksia ulos pääkopastani. Toivon, että löydän taas hieman motivaatiota ja tsemppiä parantamaan käytöstäni. Maanantain kaltainen jogurtti-haaste oli todella tarpeen, ja vastaavia on tultava enemmän! Uusi viikko, ja uudet kujeet! Jospa tuota saisin painettua Tonttua suohon, ja löytämään taas sen riemun ja rohkeuden kokeilla ja testailla kaikkia uusia ja vanhoja tuttavuuksia! Breaking the boundaries you know! And enjoying it! Like not giving a fuck, and let it go!

Tätä päivää odotellessa...

Haluaisin vain taas pystyä hieman hellittämään otettani, ja nauttimaan tämänhetkisestä elämäntilanteestani niin paljon kuin mahdollista: sallia itselleni ihan kaikkea mitä mieleni halajaa, kohdata pelot ja ahdistuksen, ja voittaa ne, sekä yrittää olla ajattelematta KOKO AJAN NIIN HELVETIN PALJON KAIKKEA TURHAA!! Haluan oikeasti tuntea samanlaista ylpeyttä itsestäni mitä tunsin maanantaina lapatessani jogurtteja koriin, enkä ainoastaan moittia ja sättiä itseäni joko syömisistäni, tai syömättä jättämisestäni. Haluaisin klikata aivoni johonkin mode-tilaan, ja antaa paukkua vaan, ja nauttia siitä! On taas lakattava ajattelemasta ja kuuntelemasta kehoa sekä Tontun mielipiteitä, ja elää ihan omien ajatusten ja mielitekojen mukaisesti! Minun on kaivetta jälleen tussit ja kartongit laatikon pohjalta pölyttymästä, ja kyhättävä itselleni monen viikon tauon jälkeen taas sellaiset sotasuunnitelmat (ateriasuunnitelmat), että Tonttu natisee liitoksistaan! Lupaan yrittää petrata käytöstäni tulevan viikon aikana, en teidän vuoksenne, vaan ihan vain ajatellen omaa napaani.

Mutta hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Reippain mielin uuteen viikkoon :) 

~ Laura 

Itsestä oppimisen päivä

Tänään en ole tehnyt mitään. En niin yhtäään mitään. Ja mulla on ollut ihan suunnattoman kiva päivä! En voi muistaa, milloin viimeksi olisin pysytellyt neljän seinän sisällä koko päivän, terveenä, ja ihan omasta vapaasta tahdosta! Normaalisti jo parin tunnin kotona toimeettomana oleminen saa mut yleensä turhautumaan, hyppimään seinille, tai vähinkäänkin tarttumaan imuriin saadakseni tunteen, että teen edes jotain. Eilen vielä ajattelin lähteväni kuluttamaan aikaani kaupungille shoppailun merkeissä, ja illalla meneväni vanhempieni luokse Kotikotiin. Mutta kuinkas kävikään. Aamulla kasin jälkeen herättyäni puin päälleni mukavimmat college-housut ja löysimmän hupparin mitä kaappini perukoilta saatoin löytää, ja yhä edelleen olen kyseisessä varustuksessa. En ole poistunut edes lähikauppaan, talonyhtiömme kierrätyspisteelle tai pyöräkellariin. Toinen jalkani astui asunnosta porraskäytävän puolelle naapurini lainatessa minulle vasaraa, sen kauemmaksi en ole tänä päivänä luolastani poistunut. Ja täytyy kyllä sanoa, että on ollut kerrassaan antoisa kokemus!

En ikunakikuna koskaan normaalisti harrasta moista aktiviteettiä! Yleensä saan aivan kamalat ahdistukset ja syyllisyyden tunteet niskaani jos en "tee mitään" tai "käy missään", olla völlään vain. Mutta ei, ei tänään, tai ei ainakaan vielä! Lisäksi todistin lauseen "anything that can be attached, can be detached" todeksi: normaalisti ranteeseeni kupan lailla tarttunut rannekelloni sai jäädä peilikaappiin koko päiväksi. Puhelimen tai tietokoneen kelloa olen katsonut aina satunnaisesti vain pysyäkseni ruokarytmissä. Olen lukenut kirjaa, johon normaalisti en ikinä löydä aikaa ja kärsivällisyyttä, laisinkaan päiväsaikaan. Olen maannut laiskanlinnani pyhätössä, olohuoneen pehmeän pörröisellä matolla, ja seikkaillut Internetin ihmeellisessä maailmassa, kirjoitellut postauksia, googlettanut mitä ihmeellisimpiä asioita sekä imenyt itseeni sienen lailla erilaisia askartelu ideoita ja virikkeitä tulevia tylsiä päiviä varten. Kaikessa yksinkertaisuudesaan olen vain olla röllöttänyt. Meikkaamattomana, tukka kampaamattomana, täysin eristäytyneenä ulkopuolisesta maailmasta. Ikkuinoista tulviva kevät aurinko on vain kohottanut mieltäni entisestään.

 

Linnani on kotini, vai miten se meni. Tietokone, kännykkä, kaukosäädin, juomalasi...kaikki käden ulottuvissa. Pakollinen kampeaminen pystyyn tapahtui ainoastaan kropan vaatiessa joko tyhjennystä tai täydennystä.

Yleensä en löydä aikaa pysähtyä näin. Tai onhan minulla ollut aikaa, en anna sen vain tapahtua. Tottuneeseen tapaan painelen pitkin kyliä, ja mennä viiletän milloin missäkin hoitamssa mukamas tärkeitä asioita. Tänään ei vain huvittanut. Aamu ei ollut huono, ehkä pieni väsy eilisen jäljiltä, mutta oli vain sellainen kotoilu-fiilis. On ollut jättekivaa vietellä aikaa omassa kodissa ihan itsekseen, täydessä hiljaisuudessa. Koitin kuunnella musiikkia, mutta totesin etten tälläkertaa edes kaipaa yleensä pakollista taustahälinää. En ole kaivannut mikäänmaailman seuraa, ainuttakaan tekstivietiä en ole maailmalle lähettänyt, enkä kenelekkään soittanut. Tänään on ollut vain hurjan kivaa vietellä aikaa ihan itsekseen, porista kaiken näköistä ja tehdä aina mitä mieleen juolahtaa. Olen tehnyt hyvää salaattia tonnikalasta ja itse idätetyistä sarviapilan iduista, lueskellut blogeja, askarrellut magneetteja, valokuvannut, katsonut kaunareita... siinäpä se. En muuta.

Mahtavinta kaikesta on kuitenkin ollut huomata, että osaan olla paikoillani, hiljaa, yksin, pysähdyksissä.Yksin oleminen ei ole minulle ongelma, osaan viihdyttää itseäni varsin hyvin, mutta tämä paikallaan oleminen on se vaikein haaste minulle. Itseni tuntien tiedän,että jo huomenna todennäköisesti olen taas menossa, mutta tänään minulla ei ole ollut kiire minnekään. En ole tuntenut syyllisyyttä enkä tarvetta tehdä mitään tähdellistä, tai olla jossain. Normaalisti nähdessäni jonkun lenkkeilevän tai tekevän lumitöitä kartanolla huono omatunto völläämisestä pukkaa päälle, ja pakotan myös itseni liikkeelle. Mutta eipä kiinnostanut tänään. Olen halunnut olla kotona, värkätä ja ähertää omia juttuja, ja se on riittänyt. Mulla on ollut tosi kivaa, ja se jos jokin on ilhdattanut minua itseäni tosi paljon! Yksinäisyys ja tylsistyminen kuuluvat tämänhetkiseen top 10-sanastovarastooni, mutta tämä päivä ei ole ollu sellanen; olisinhan tuota halutessani keksinyt itselleni jotain järkevää tai tuottavaa tekemsitä, vaan empä oo halunnu. Mun tekeminen on ollu tänään tämmöstä, ja se on tuntunut oikein mukavalta.

Toisenkin seikan pistin merkille tänään, liittyen ruokailuihini. Syyllisyyden tunteen lisäksi monet kerrat aikaisemmin minulla on ollut myös tarvetta nipistää ruokailuistani aina vietellessäni toimeetonta päivää. Kerta en mitään kuluta, niin ei passaa mitään hamstratakkaan. Ateriarytmini on heittänyt häränpyllyä, ja ruoka laadullisesti on ollut... no,heikkoa ja luonteeltaan melko laihaa. Mutta ilokseni huomasin tehneeni tässäkin hieman parannusta. Itseasiassa olen syönyt tänään tunnollisemmin ja paremmalla ruokarytmillä kuin monena "normaalina" päivänä. Ja olen tuntenut  nälkää, huolimatta siitä, että ainoat mittariin kertyneet kilometrit ovat tulleet maton, vessan ja jääkaapin väliä kulkiessani.  Ehkäpä olen antanut itselleni luvan jossain alitajuntani syvimmissä sopukoissa tuntea nälkää myös silloin, kun mitään fyysisesti haastavaa ei tapahdukkaan. Kyllähän se keho energiaa tarvitsee omiin juttuihinsa vaikka makaisi sängyssä sidottuna koko päivän.

Tonnikalasalaatti makealla maissilla, päärynällä ja itse idätetyillä sarviapilan iduilla. Kyllähän maistui!

Tällaisia päivä saisi tulla joskus toistekkin. Siis tällasia, että on oikeasti kiva ja hyvä fiilis rellottaa kotona matolla keskellä päivää, kun muut lenkittää koiriaan ja juoksee asioitaan. Huomenna mennään taas varmaan ihan normaalin tapaan, mutta on ollu ihana huomata, että on sitä tultu tälläkin sarkaa eteenpäin: osaan olla tekemättä yhtään mitään ilman tunnetta, että olisin laiskempi tai huonompi kuin muut. Tämä päivä oli minun päivä :)

P.s. Kaiken tämän kirjoitettuani äitini soitti minut mukaan Prismaan, joten sen verta täytyy korjata, että jouduin pukemaan ylleni jotain hieman säädyllisempää, ja ulostautumaan laiskanlinnastani kokonaiseksi puolikkaaksi tunniksi! Kaupasta kotiin kävellessäni mussutin äitini ostamia salmiakkeja ja fiilistelin mielessäni tätä päivää. Oli suorastaan tylsää joutua jättämään oma pesä edes hetkeksi, ja astua ulos omasta kuplastaan, johon muita ihmisiä ei tänään ole mahtunut. Kotiin palattuani vedin saman tien samaiset collarit jalkaani, ja pötkähdin matolle jatkamaan kunniallista röllötystäni.

~ Laura

"Nyt lähdetään potkimaan hunneja persuuksiin"

Ei mennyt taaskaan ihan käsikirjoituksen mukaan. Olin ajatellut että en kirjoittelisi postausta nyt ainakaan pariin päivään, niin paljon on tullut kirjoiteltua kaikkea (turhaakin) kuluneen viikon aikana. Mutta miten kävikään? Taas täällä. Mutta pitihän minun tulla ylpeilemään tämänpäiväisestä saavutuksestani: Vaeltelin paikallisessa Prismassa aikeissani ostaa ainostaan tonnikalapurkki illan rieskapizzaa/salaattia varten. Kyllä, jaksoin nähdä vaivaa pyöräillä koko kunnan kaukausimpaan markettiin ainostaan hakeakseni peltipurkkiin sullottua, ylihinnoiteltua, lähes sukupuuton partaalle kalastetusta fisusta valmistettua säilykettä. Ja kaikki tämä vain keksiäkseni itelleni jotain päiväohjelmaa. Kuitenkin. Vaeltaessani maitohyllyn ohi, minuun iski aivan ihmeellinen kapinahenki ja valaistuminen. Tuo kaikki tuossa hyllyssä ovat minua varten. IHAN kaikki. Tarkoituksenani ei edes ollut ostaa jogurttia, korkeintaan rahkaa ja ehkä juotavaa jogurttua sen kyytipojaksi, mutta kesken marssin kohti kassoja teinkin äkkipysähdyksen ja löin pakin silmään. Ja minähän otan jogurttia. Kaikkea mitä mieti halajaa. Ihan sama, tupeksi niiden kanssa sitten kotona, mutta nyt ostetaan kunnon jogurtteja. Olen ollut tietoinen viimeaikojen tuudittautumisestani minulle tuttuihin ja turvallisiin tuotteisiin, enkä ole muistanut tai jaksanut haastaa itseäni uusilla tuotteilla (puhun nyt lähinnä maitotuotteista). Olen syönyt todella paljon rahkaa ja reajuustoa mehukeittojen, pilttien sekä juotavien jogurttien kanssa, ja, ollakseni itselleni rehellinen, näistä annoksista on tullut minulle jo eräänlaista turvaruokaa. Hyvää ja ravitsevaa ruokaa, mutta jo liiankin turvallista. Kaipaan haasteita. Tarvitsen niitä. Tonttu ei ota lähteäkseen jos tuudittaudun ainoastaan ruokiin, jotka ovat nyttemmin muuttuneen eräänlaisiksi uusiksi turvaruoiksi: It's time for some rebellion!

Ja tämä kapinahenki tippui taivaalta niskaani keskellä marketin maito-osastoa. No kapinoinko? Hell yeah! Vaelsin ees-taas pitkin jogurttihyllyn laitaa, ja pyörittelin kaikenmaailman putiloita kädessäni kuin lapsi tikkunekkuja konsanaan. Rinnassa aluksi pistona tuntunut ahdistus väistyi äkkiä riemun tieltä, ja latasin korini täyteen josminkälaista purkkia ja purnukkaa. Sitä riemua! Kaikki vähäinenkin järki katosi päästäni, ja ladoin tuotteita koriin sellaista tahtia kuin olisin aikeissa ruokkia suurempaakin joukkoa nälkäisiä katulapsia. Ja aivan täysin omien mielitekojen viemänä! Hetki oli mielettömän vapauttava, ja nautin siitä aina siihen asti kunnes tajusin, ettei pyöränkorini vetävyys riitä kuljettamaan kaikkia purkkeja kotiin. Lisäksi mukanani oli vain käteistä, joten välttääkseni epämiellyttävän kohtauksen, jossa kassaneiti takavarikoisi minulta minun riemulla valitsemani herkkujogurtit, jouduin lopettamaan ilakointini. Mutta olihan se... kauppareissu. Ja melkoinen arsenaali minulle entuudestaan tunteemattomia jogurtteja mukaani lähtikin. Olen saamastani kohtausksesta erittäin ylpeä, ja vielä ylpeämpi voin olla itseeni jahka saan jok'ikisen purkin lusikoitua kitaani tulevan viikon aikana. Lupaan tehdä parhaani!

Silmiä hivelevä näky! Näillä lähdetään Tonttua hätyyttelemään!

Viimeksi olen ostanut näin paljon normijogurtteja yhdellä kertaa... no, enpä taida edes muistaa milloin. Vain yksi höpöhöpö-tuote lähti matkaani, vanilijan makuinen Danvia, mutta se on vain niiiiiin käsittämättömän hyvää, että sallikaamme tämä pieni pahe tällä erää. Olen maistanut aikaisemmin vain Valion Kreikkalaista jogurttia (järisyttävän hy-vää !!), joten on hauskaa lähteä löytämään uusia ja jännittäviä makunautintoja! Pienestä voi olla ihmislapsi joskus innoissaan.

Palkintona näinkin reippaasta suorituksesta päätin hemmottella itseäni lempparikeitollani, hieman tuunattuna tosin... (kyseinen ruoka on No No-listallani, sillä tätä keittoa on tullut vedettyä turvaruokana melkoiset määrät, ja olen tietoisesti vähentänyt sen kulutusta opetellessani syömään muuta sapuskaa). 

Pitkään kasaan keittetty, maidolla jatkettu ja pikantin pohjaan palaneen maun omaava Soupe d épinards kera hukkuvien nakkien. Luulenpas, että jopa Gordon Ramsay olisi luomuksestani mykistynyt. Mikä makujen harmonia! Mielikuvitus (sekä aikaisempien keitosten rippeiden kierrättäminen) kunniaan, ennen kaikkea! Onhan hernekeitossakin palvikinkkua (itse syön kyllä ainoastaan kasvisversiota), niin miksei minun pinaattikeitossani voisi olla mukamas nakkeja?  

Että näinkin tärkeää tällä erää... Lupaava alku uudelle alkavalle viikolle, hyvä minä! Mukavaa maanantaita kaikille! 

~Laura 

Viikonlopun saldoa

Viikonloppu tuli ja meni ihan mukavissa merkeissä. Lisäksi sain petrattua syöntejänikin, mikä näkyi myös olossa: mieli tasottui alkuviikon vuoristoradan jälkeen, ja nytpa tuo olo jo melko sees. Ei näemmä parane lähteä kokeilemaan kepillä heikkoa jäätä, voi käydä heikosti. Tulevan viikon aikana minun täytynee muutenkin kiinnittää äpestykseen kuluneita viikkoja enemmän huomiota: painon nousu oli tuon kahden (kolmen?) viikon takaisen ponnahduksen jälkeen seisahtanut paikoilleen, iltapaino jopa näytti mukamas pienempää lukemaa kuin viikko sitten, pöh! Nyt siis vain kiltisti ruokaa enemmän ja monipuolisemmin nassuun, niin prsosessi ei jää polkemaan paikoilleen, niin hyvässä ja tasaisessa nousussa painoni on tähän menessä ollut. Olon kohentuessa sitä vain välilla tahtoo unohtaa, että vielä ei olla tavoitteessa, vaan sinne on vielä useamman kilon verran matkaa jäljellä. Ei parane siis alkaa leikkimään ruoalla, niin pysyy toivottavasti nuo notkahduksetkin loitommalla.

Tässäpä kuitenkin kuluneen viikonlopun saldoa kuvina. Ei mitään suurta tai ihmeellistä, tavallista kotona kolistelua vain.

Perjantai-ilta kului sohvan pohjalla dataillessa ja Voice of Finlandia katsellessa, sekä syödessä kaikennäköistä hyvää.

Raejuustoa, rahkaa, marjoja ja kauraleseitä, niistä on täydellinen aamupala tehty. Tuorepuurot <3 

Ulkoilua kevät auringossa.

Kirjastoreissulta mukaan tarttuivat Petos lautasella sekä Kamara; mitä kaikkea syömmekään? Luulenpa, että nämä luettuani ei eineksiä enää paljoa minun kaapistani löydy. Eipä sillä, lukiosta päästyäni en ole moista ruokaa kyllä paljoa nautiskellutkaan, ei ole minua varten ne. Mutta olihan se jännää kun jo ensimmäisen luvun luettuani Petos lautasella-teosta, osasin aamupalalla tulkata mystisiä E-koodeja leivänpäällyslihan ainesosaluetttelosta. "Tämä kirja on dynamiittia", sanotaan jo kirjan ensimmäillä aukealla. Uskon sen, aika hurjaa luettavaa ollut jo nuo ensimmäiset 12 sivua :D

...mukaan tarttua myös melkoinen nivaska Plan-toiminnan esitteitä, sekä lisäksi laitoin nimeni adressiin kehitysmaissa elävien tyttöjen koulunkäyntiä tukevan rahaston puolesta. Lisäksi sain kutsun eräältä sattumalta paikanpäälle tulleelta rouvashenkilöltä tiistaina pidettävään epäviralliseen kokoontumiseen, jossa minun on mahdollista tutustua Plan Kansalaisuuteen sekä vapaaehtoistyöhön. Olin imarreltu, sillä tämä kokoontuminen ei ole mikään yleisötapahtuma, vaan pääsin kerta heitolla sisäpiireihin :D Lähdin kirjastosta hymy korvissa!

Koska kotiporukat olivat mökkeilemässä, sain leikkiä master chefiä ihan ominpäin: kokeilussa siis spagettia ja jauhelihakastiketta vuoden mittaisen tauon jälkeen. Olipahan hyvää! 

Kaivoin esiin vanhan kunnon palvelijamme, Husqvarnan, ja ompelin äidilleni kauppakassin. Minä. Kassin. Ompelin. Mitä hittoa?! Tämä vapaa-aika saa minut venymään melkoisiin suorituksiin! :D Jännityksellä jään odottamaan millä muilla aktiviteeteillä yritän paikata tylsistymistäni...

Elämäni yksi ja ainoa Yhden Miehen Show... sunnuntai kuluu leppoisasti koiran kanssa ährätessä.

lipase ja kumarra... käytännöllisiä temppuja ennenkaikkea.

Sama koira?  

Kappale joka on soinut lähes non-stoppina niin koneelta kuin päässä korvamatonakin kuultuani sen radiosta matkalla kaupunkiin...

Mummolassa käyntiin liittyy aina herkuttelua. Tällä kertaa uin kainaloita myöten pakastearkussa ja tein megalöydön: Lakkoja!! <3 Kuva ei anna annokselle oikeutta: rahkan joukkoon on sekoitettu miltei rasiallinen hilloja, pinnalle ripottelin muutaman vain koristeeksi. Aprikoosin maku sopi hyvin marjojen kanssa yhteen... suosittelen kokeiltavaksi!

Sunnuntaina menulla oli kunnon lasten ruokaa: (kalkkuna)nakkeja ja pottumuusia kunnon vuorella kurkkusalaattia,sinappia ja ketsuppia. Yksinkertaiset ruoat ovat monesti niitä parhaimpia! Ruoka ehti kadota kiljuvan nälän ansiosta ennen kuin annos ennätettiin ikuistaa.

Ilta jatkunee täykkäreitä (joita katselen vasta NYT ensimmäistä kertaa ikinä... saa mollata!)katsellen sekä iltapalabrunssia vietellen.

Tällaista tällä erää. Huomenna uusi viikko, uudet kujeet. Tavoitteena saada aika kulumaan ties millä metodein (harkitsin vakavissani jopa uimahallissa käyntiä... ei siinä mitään, mutta en edes tykkää käydä uimassa halleissa; aina palelee ja on tylsää! Mutta hätä ei lue lakia), sekä syödä ja saada paino jälleen noususuhdanteeseen. Siinäpä sitä onkin tekemistä. 

Loistavaa viikon alkua kaikille!

~ Laura