Itsestä oppimisen päivä

Tänään en ole tehnyt mitään. En niin yhtäään mitään. Ja mulla on ollut ihan suunnattoman kiva päivä! En voi muistaa, milloin viimeksi olisin pysytellyt neljän seinän sisällä koko päivän, terveenä, ja ihan omasta vapaasta tahdosta! Normaalisti jo parin tunnin kotona toimeettomana oleminen saa mut yleensä turhautumaan, hyppimään seinille, tai vähinkäänkin tarttumaan imuriin saadakseni tunteen, että teen edes jotain. Eilen vielä ajattelin lähteväni kuluttamaan aikaani kaupungille shoppailun merkeissä, ja illalla meneväni vanhempieni luokse Kotikotiin. Mutta kuinkas kävikään. Aamulla kasin jälkeen herättyäni puin päälleni mukavimmat college-housut ja löysimmän hupparin mitä kaappini perukoilta saatoin löytää, ja yhä edelleen olen kyseisessä varustuksessa. En ole poistunut edes lähikauppaan, talonyhtiömme kierrätyspisteelle tai pyöräkellariin. Toinen jalkani astui asunnosta porraskäytävän puolelle naapurini lainatessa minulle vasaraa, sen kauemmaksi en ole tänä päivänä luolastani poistunut. Ja täytyy kyllä sanoa, että on ollut kerrassaan antoisa kokemus!

En ikunakikuna koskaan normaalisti harrasta moista aktiviteettiä! Yleensä saan aivan kamalat ahdistukset ja syyllisyyden tunteet niskaani jos en "tee mitään" tai "käy missään", olla völlään vain. Mutta ei, ei tänään, tai ei ainakaan vielä! Lisäksi todistin lauseen "anything that can be attached, can be detached" todeksi: normaalisti ranteeseeni kupan lailla tarttunut rannekelloni sai jäädä peilikaappiin koko päiväksi. Puhelimen tai tietokoneen kelloa olen katsonut aina satunnaisesti vain pysyäkseni ruokarytmissä. Olen lukenut kirjaa, johon normaalisti en ikinä löydä aikaa ja kärsivällisyyttä, laisinkaan päiväsaikaan. Olen maannut laiskanlinnani pyhätössä, olohuoneen pehmeän pörröisellä matolla, ja seikkaillut Internetin ihmeellisessä maailmassa, kirjoitellut postauksia, googlettanut mitä ihmeellisimpiä asioita sekä imenyt itseeni sienen lailla erilaisia askartelu ideoita ja virikkeitä tulevia tylsiä päiviä varten. Kaikessa yksinkertaisuudesaan olen vain olla röllöttänyt. Meikkaamattomana, tukka kampaamattomana, täysin eristäytyneenä ulkopuolisesta maailmasta. Ikkuinoista tulviva kevät aurinko on vain kohottanut mieltäni entisestään.

 

Linnani on kotini, vai miten se meni. Tietokone, kännykkä, kaukosäädin, juomalasi...kaikki käden ulottuvissa. Pakollinen kampeaminen pystyyn tapahtui ainoastaan kropan vaatiessa joko tyhjennystä tai täydennystä.

Yleensä en löydä aikaa pysähtyä näin. Tai onhan minulla ollut aikaa, en anna sen vain tapahtua. Tottuneeseen tapaan painelen pitkin kyliä, ja mennä viiletän milloin missäkin hoitamssa mukamas tärkeitä asioita. Tänään ei vain huvittanut. Aamu ei ollut huono, ehkä pieni väsy eilisen jäljiltä, mutta oli vain sellainen kotoilu-fiilis. On ollut jättekivaa vietellä aikaa omassa kodissa ihan itsekseen, täydessä hiljaisuudessa. Koitin kuunnella musiikkia, mutta totesin etten tälläkertaa edes kaipaa yleensä pakollista taustahälinää. En ole kaivannut mikäänmaailman seuraa, ainuttakaan tekstivietiä en ole maailmalle lähettänyt, enkä kenelekkään soittanut. Tänään on ollut vain hurjan kivaa vietellä aikaa ihan itsekseen, porista kaiken näköistä ja tehdä aina mitä mieleen juolahtaa. Olen tehnyt hyvää salaattia tonnikalasta ja itse idätetyistä sarviapilan iduista, lueskellut blogeja, askarrellut magneetteja, valokuvannut, katsonut kaunareita... siinäpä se. En muuta.

Mahtavinta kaikesta on kuitenkin ollut huomata, että osaan olla paikoillani, hiljaa, yksin, pysähdyksissä.Yksin oleminen ei ole minulle ongelma, osaan viihdyttää itseäni varsin hyvin, mutta tämä paikallaan oleminen on se vaikein haaste minulle. Itseni tuntien tiedän,että jo huomenna todennäköisesti olen taas menossa, mutta tänään minulla ei ole ollut kiire minnekään. En ole tuntenut syyllisyyttä enkä tarvetta tehdä mitään tähdellistä, tai olla jossain. Normaalisti nähdessäni jonkun lenkkeilevän tai tekevän lumitöitä kartanolla huono omatunto völläämisestä pukkaa päälle, ja pakotan myös itseni liikkeelle. Mutta eipä kiinnostanut tänään. Olen halunnut olla kotona, värkätä ja ähertää omia juttuja, ja se on riittänyt. Mulla on ollut tosi kivaa, ja se jos jokin on ilhdattanut minua itseäni tosi paljon! Yksinäisyys ja tylsistyminen kuuluvat tämänhetkiseen top 10-sanastovarastooni, mutta tämä päivä ei ole ollu sellanen; olisinhan tuota halutessani keksinyt itselleni jotain järkevää tai tuottavaa tekemsitä, vaan empä oo halunnu. Mun tekeminen on ollu tänään tämmöstä, ja se on tuntunut oikein mukavalta.

Toisenkin seikan pistin merkille tänään, liittyen ruokailuihini. Syyllisyyden tunteen lisäksi monet kerrat aikaisemmin minulla on ollut myös tarvetta nipistää ruokailuistani aina vietellessäni toimeetonta päivää. Kerta en mitään kuluta, niin ei passaa mitään hamstratakkaan. Ateriarytmini on heittänyt häränpyllyä, ja ruoka laadullisesti on ollut... no,heikkoa ja luonteeltaan melko laihaa. Mutta ilokseni huomasin tehneeni tässäkin hieman parannusta. Itseasiassa olen syönyt tänään tunnollisemmin ja paremmalla ruokarytmillä kuin monena "normaalina" päivänä. Ja olen tuntenut  nälkää, huolimatta siitä, että ainoat mittariin kertyneet kilometrit ovat tulleet maton, vessan ja jääkaapin väliä kulkiessani.  Ehkäpä olen antanut itselleni luvan jossain alitajuntani syvimmissä sopukoissa tuntea nälkää myös silloin, kun mitään fyysisesti haastavaa ei tapahdukkaan. Kyllähän se keho energiaa tarvitsee omiin juttuihinsa vaikka makaisi sängyssä sidottuna koko päivän.

Tonnikalasalaatti makealla maissilla, päärynällä ja itse idätetyillä sarviapilan iduilla. Kyllähän maistui!

Tällaisia päivä saisi tulla joskus toistekkin. Siis tällasia, että on oikeasti kiva ja hyvä fiilis rellottaa kotona matolla keskellä päivää, kun muut lenkittää koiriaan ja juoksee asioitaan. Huomenna mennään taas varmaan ihan normaalin tapaan, mutta on ollu ihana huomata, että on sitä tultu tälläkin sarkaa eteenpäin: osaan olla tekemättä yhtään mitään ilman tunnetta, että olisin laiskempi tai huonompi kuin muut. Tämä päivä oli minun päivä :)

P.s. Kaiken tämän kirjoitettuani äitini soitti minut mukaan Prismaan, joten sen verta täytyy korjata, että jouduin pukemaan ylleni jotain hieman säädyllisempää, ja ulostautumaan laiskanlinnastani kokonaiseksi puolikkaaksi tunniksi! Kaupasta kotiin kävellessäni mussutin äitini ostamia salmiakkeja ja fiilistelin mielessäni tätä päivää. Oli suorastaan tylsää joutua jättämään oma pesä edes hetkeksi, ja astua ulos omasta kuplastaan, johon muita ihmisiä ei tänään ole mahtunut. Kotiin palattuani vedin saman tien samaiset collarit jalkaani, ja pötkähdin matolle jatkamaan kunniallista röllötystäni.

~ Laura