Jorinoita jonninjoutavia kera kuvien

Kerrankin voisin edes yrittää antaa itseni sijaan kuvien puhua puolestaan, tai ainakin yrittää tehdä postauksesta kuvapainotteisen, ja kertilla viikon kulkua näiden kautta. Sotkuhan siitä tulee, tiedän sen jo nyt mutta antaa tulla. Sotkuna ja levällään nuo kaikki ajatukset ovat päässänikin, niin mitäpä sitä turhaan liikoja yrittämään ;D

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Kysyi minulta terapeuttini ottaessaan yläs tämän viikkoisen punnituksen tulosta. Painoni oli taas hieman tippunut, muutaman sata grammaa. Hittolainen. Mutta toisaalta, osasinhan minä tämän jo teille ennakkoon kertoa. Syöminen on ollut laiskanpuoleista, liian yksipuolista, suunnitelmaa oikoen ja omaa välinpitämättömyyttä läpisormien katsellen, Syitä etsittiin ja aiheesta juteltiin liki koko tunti, ja sain helpotusta omaan vaativuuteeni: tätä tämä on: askel taakse, kaksi eteen. Tämä viikko on lähtenytkin liikkeelle jo paljon paremmalla ruokahalulla, ja olen sekä pakottanut että lahjonut itseäni million milläkin. Ja makeaa on tehnyt mieli ihan mielettömästi! Ja näitä mielitekoja olenkin pyrkinyt kuluneen viikon ajan toteuttamaan :)

Ruokahalua on herätelty muun muassa jäätelöillä (cittari ja sen viheliäiset EURON jäätelötarjoukset! muutaman ehkä hamstrasin, mitään en myönnä...), uudella profeel juomalla (vielä juomatta, suklaanmakuinen upposi tänään jälkkärinä), geisgatuutilla (jonka yrittämisestä sain tontulta sellaista kyytiä, että tuutti polo odottaa aloitettuna ja elmukelmuun käärittynä hieman otollisempaa hetkeä tulla syödyksi. Toisekseen totesin, etten taida edes oikein tykätä tästä tuutista...), uusilla jogurteilla ja rahkoilla, joista viimeisimpänä uusin Skyr vihreä omena (menettelee, odotin enemmän), niillä kunnon ruoilla (hernekeittoa, lohta, kinkkukiusausta, pinaattikeittoa, jauhelihaa... leipää ja kananmunia kaverina) ja sekä irttareilla, muutamalla palalla suklaata ,sekä random rainbow suklaalla, jonka ostin aivan extempore jo parisen viikkoa sitten! Tuhosin tuon eilen, pienin ahdistuksin mutta alas meni. Tänään on sitten herkuteltu muutamalla palalla suklaata sekä Classicilla. Jätinköhän nyt jotain pois... Mutta jep, sokeri maistuu! Ja nyt on vasta keskiviikk, hupsis....

Today is a special day, my friends! I was actin like a freaking lady, ja suuntasin kaupoille vaateliikkeisiin terapian jälkeen! Oli oikeastaan enemmän terapeuttista pyöriä reilu tunti kaupoilla, ja tällä kertaa todella uppotua rättien maailmaan, ajattelematta mitään muuta kuin tulevaa kesää, ja hankintoja, joita kesää ajatellen raskisi hamtrata. Ja ostinkin jotain! Minä, piheyden ruummiillistuma, sain 40 euroa uppoamaan ilman suurempia omantunnon tuskia: mukaan lähti mustat farkkushortisit (niitä ilmoja odotellessa....) koska möin kaikki entiset shortsini keväällä kirppiksellä (eli siis tottakai minulla oli lupa ostaa uudet, ihanat tilalle!) sekä pitkän neuletakin, joita olen tyytynyt tähän asti ihastelemaan vain muiden päällä, mutta nyt sitten löysin viimein tuollaisen itsellenikin. Tämäkin oli puhdas vahinko, sillä ohini käveli tyttö, joka oli palauttamassa tuota neuletta takasin rekkiin, eli aivan kaikkea kunniaa en voi itselleni tämän hankinnan löytämisestä itselleni ottaa, vaan bongasinpa sen "toisen päältä" tälläkin kertaa. Mutta sain sen itselleni, ja olen eeerittäin tyytyväinen, ja odottelen jo kovasti kelejä että sillä tarkenisi ulkosalla. Onpahan vielä aikaa kasvatella takalistoa aivan rauhassa noihin housuihinkin, joihin aion istua täydellisesti viimeistään loppu kesään mennessä.

Kaupoilla kiertelemisessä kylmässä, märkänä ja väsyneenä kuitenkin parasta on se, että saa tulla kotiin, ja vetää päälle mukavimmat vermeet ikinä: legginssit, villasukat (eriparia tottakai) sekä suurimman hupparin mitä vaatekaapista löytyy (ehkä koko new york-reissun paras ja käytetyin hankinta ikinä ;)) Ja ennenkaikkea, sallia tämä löhöily itselleen!Valitettavasti kuume ei hellittänyt, vaan shoppailu on tässä päivän mittaa jatkunut myös kotishovalta käsin, ja tietokoneen palkissa roikkuu muutama (aivan liian monta) välilehteä eri ebayn sivustoja. Baaad idea, let me tell you!

No ja sitten.Voisin miltei ajatella olevani raskaana! Nimittäin viime aikaiset mieliteot ovat kyllä olleet sen luonteisia, eriskummallisia ja voimakkaita, että jos ei paremmin tietäisi niin voisin jo huolestua :D Nimittäin minua on riivannut aivan eriskummallet mieltymykset, ja varsinkin yhtä niistä en voi käsittää sitten millään!

Nimittäin säilötyt coctailhedelmät! Mmmitä ihmettä!! enhän minä edes pidä sekadelmistä! Juurikin niistä ällöttävistä, joita tarjoiltiin aina koulussa "jälkiruokina", tai hotellien aamupalabuffeteissa, säilöttyine kirsikkoine kaikkineen... hyi helvata! Mutta nyt... kaikkialle, kaiken kanssa, joka aterialla! what?!

Mukaan on tarttunut myös kesän ensimmäinen alemeloni, joita takavuosina olen syönyt oikein urakalla, liiaksikkin, muun ruuan olemassa olon unohtaen. Nyt mietin pitkään, tohdinko melonia kotiin raahata, ettei vain kävisi niin kuin niin monena muuna kertana: täytän mahani melonilla ja jätän kaiken muun syömättä. Mutta näin ei ole päässyt käymään, ja olenkin rouskutellut melonia välipalalla sekä päälyruokana, ja itseasissa, en tiedä johtuuko sitten kylmästä kelistä vaiko mistä, ei tuo meloni aivan niin hyvältä ole maistunutkaan, mitä joskus aikaisemmin. Seuraavan ostan sitten kun helteen painavat kunnolla päälle! 

 Hieman ymmärretävämpi pakkomielle minulla on ollut myös raejuustoon ja näkkäriin, josta on tullut uusi BFF. Siis leipänä, ei rahkaan mössättynä. Ajattelin että en pidä näkkäristä näkkärinä, mutta ohhoh, nyt minulla ei mitään muuta haluttaisikaan. Raejuusto nyt sinänsä ei ole mikään ihmeellinen asia. Olen toki korviani myöten rakastunut valion uuteen juures/siemenraejuustoon, mutta jotenkin olen saanut näistäkin kahdesta mieliteosta aikaiseksi jotain kieroa.... nimittäin yhdistämällä ne. Kulhoon. Murskattuna. Eli käytännössä, syön näkkärini lusikalla kulhosta. Raejuustoon sekoitettuna...kuivatulla punajuurella ja siemenillä maustettuna. Tänään yletyin jo aivan uusiin ulottuvuuksiin lisäämällä coctailiin jo pilkottua kinkkua. Että joo... Alkuun saattoi kuulostaa aivan normaalilta touhulta, näkkärit ja rakeet mutta mutta....missä menee hulluuden raja? :D ON VAAN NIIN HYVÄÄ ETTÄ JÖSSES!! 

Sitten. Löysin jotain tuossa pari päivää takaperin. Flippasin. Ei siitä sen enempää. Tilaukseen menee!

Mieli on vähän vaihdellut, ja välillä on tullut otettua "vähän" takkiin Tontulta (erityisesti haastaessani itseäni herkuilla). Eilisen terapiakäynnin tiimoilta, jossa juurikin puhuimme syömisestä melkoisesti, oivalsin jotain. Ravitsemustilan korjaantumisessa tärkein marssijärkestys on seuraava: rytmi, monipuolisuus, riittävyys sekä sallivuus. Niin. sallivuus on monesti se viimeinen saareke, jota kohti pikku hiljaa kuljetaan. Toki, kaikista parasta olisi lähteä haastamaan ja altistamaan itseään herkuille ja haasteille jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jottei kynnys sitten myöhemmin, syöntien jo sujuessa ja ollen muutoin kohdillaan, olisikaan niin haasteellista. Tajusin, että yritän välillä liikaa. Niin kovasti haluaisin jo usklataa kaikkea, ja luulen ja vaadin että minun tulisi kyetä jo kaikkeen, onnistua jokaisessa haasteessa ja herkussa, vetää kaikkea mielitekojen mukaan. Terapeuttini naurahti, että sen sijaan, että tavoittelisin kakkupalaa, vaadin ja tavoittelen koko kakkua. En tarkoita, että yritän täällä hikikarpalot otsaltani valuen koko kakkuja syödä, vaan että en osaa ajatella että mienestä voi lähteä liikkelle. Ja ennenkaikkea, itseensä ei tarvitse pettyä, tai itselleen suuttua tai hermostua (niinkuin maanantaina tein, jumaleisson en muista milloin olisin saanut sellaisen raivoitkupotkusoimaus-kilarit kuin autossa marketista tullessani, huutaen itselleni sellaisia solvauksia ja vaipuessani totaallisen epätoivoon. Aivan itsekkin hämmästyin jälkikäteen kuinka saatoinkaan olla niin vihainen itselleni. tai ehkä sittenkin sairaudelleni?)  Mutta kuitenkin. Nyt aion keskittyä siihen, että syön vaikka herkun päivässä, ja yritän ymmärtää sen, ettei minun tarvitse kyetä kaikkeen heti. Ajallaan, kun nuo syönnin kolme muuta etappia on saaavutettu, myös sallivuus ja herkuttelukin sujuu ilman sen suurempaa suunnittelua ja soimausta, vaikka jos välillä takkiinkin tulee. 

Hmm. Mitähän vielä... ai joo! Koin juuri jotain lenkillä, ensimmäistä kertaa tälle...kesää? <3 

Ei kai mulla muuta :)

~ Laura 

Kun jääkin jalkoihin

Heimoivaankaikille. Vaikka viime postaus olikin tuollain höpötys, niin silti viime päivät ollaan vedetty hieman syvemmissä vesissä. Tai ei nyt aivan umpi uppeluksissa, mutta sanotaanko että kahluusaappaat on olleet tarpeen. Päässä on ryöpynnyt jos jonkinmoista ajatusta, olen saanut motivoida itseäni liikkeelle kun tuntuu että mikään ei innosta, kaikki jää kesken (kuten, huvittavaa kyllä, tämänkin lause jonka palasin korjaamaan  vasta oikolukiessani pahimpia kirjoitusvihreitä...) enkä saa mitään tehdyksi loppuun, tai edes aloitettua. Olen ollut lamaantunut ja levoton samaan aikaan, ja tämä kehä taas aiheuttaa ärtymystä ja ahdistusta. Väsykin meinaa painaa, ja päätöksentekokykyni on aivan hanuristä, puhumattakaan valinnanvaikeudesta, joka sanana ei anna oikeuitta sille todelliselle vaikeuden asteelle mistä nyt puhutaan. Aivan naurettavaa pyörittämistä hetkittäin, ja 110% uuvuttavaa ja turhauttavavaa.

Valintojen lisäksi myös ruokailujenkin suhteen on tullut otettua takkiin viikonlopusta tähänpäivään mennessä kerran jos toisenkin, turhankin useaan ehkäpä. Viimeisimpänä esimerkkinä eilinen yritykseni ostaa karkkia: jo monta päivää olen haaveillut irtokarkeista, mutta joka kerta tämän velvollisuuden jollain verukkeella siirtänyt tulevaan: milloin ei ole ollut "niitä oikanlaisia" karkkeja tarjolla, en ole viitsinyt ajaa makuunin asti niitä ostamaan, tai sitten ei ole tehnytkään juuri sillä hetkellä mieli, vaikka tietää että ne karkit ovat pyörineet mielessä jo päivä kausia. Eilen hermostuin, ja vähää vaille yhdeksän säntäsin kauppaan ostamaan pussia, jonka olin jo ennakkoon päättänyt. No, arvata saattaa. Mukaan lähti herkkuja kisastudioon, mutta ei sitä karkkipussia!! *itto,st'ana, p*erkule ei *umakauta mikä siinä voi olla niin ******** vaikeaa häh?! Jos mieli tekee ja kauan on aikonut, niin kerro mulle! Ees taas hyllyjen väliä, ja vielä kassaltakin takaisin, ja lopputuloksena autoon itkemään. Niitä hetkiä jolloin sairaus lyö päin kasvoja, ja lujaa... Eli muutamat kerrat olen saattanut pikku katkerat tirauttaa niinä epätoivon hetkinä, kun olen varma, etten minä koskaan tästä pääsemään, enkä löydä kyllin rohkeutta tai voimaa parantua, vaan jään ikuisiksi ajoiksi jumiin. Itku puhdistaa, ja olo on kohta jo parempi. Sitten kohta taas mennään.

Mutta hei. Tämä on vissiin sitten sitä askelta taaksepäin? Yhtenä hetkenä tullaan kaksi askelta eteen, toisena askel taakse. Kuuluu ilmeisesti asiaan? Tämän on juurikin sitä sahausta mistä puhuvat? Mieli viime viikon megaoivallusten johdosta on edelleen sallivampi ja kevyempi, vaikkakin vakava ja apaattinen (voisiko niin kuvailla?), mutta levottomuus ja viisi vuotiaan keskittymiskyky poislukien, olo ja ajatukset muutoin ihan ok. Tunteet ja ajatukset tulee sellasiena kun tulevat, ja niiden kanssa opetellaan elämään ja niitä vastaavottamaan ja käsittelemään. Sekin kuuluu asiaan, vai? Tärkeitä juttuja nämäkin, yhtälailla kuin ruokailutkin.

Sanonota "Siipi maassa" sai aivan uuden ulottuvuuden tällä viikkoa...literally. 

No mutta se siitä sitten. Mitäpä muuta. Joo. Eilen oli klinikkakäynti, ja punnitus. Paino oli nyt sama, jopa hieman pakkasenpuolella, miinua 100g, mikä siis nyt lähinnä tarkoittaa että paino on pysynyt viikon samoissa lukemissa. Tämäkin kuulemma kuuluu pakettiin; harvinaista on että paino nousee verkkaisesti tasaisesti, vaan se tapahtuu yleensä pyrähdyksinä. Piirsimme painostani diagrammin. Se alkoi tammikuulta ensimmäisistä punnituksistani klinikalla aina eiliseen käyntiin. Oli kivaa nähdä aivan paperilla sitä mitä kevään aikana on tapahtunut: ensin paino laski tasaiseen, jopa reilulla kahdella kilolla siihen maaliskuun puoliväliin, kun yhtäkkiä käyrä lähti tasaiseen nousuun. Sairaslomalle jäämiseni ja ateriasuunnitelman käyttäänottoni näkyi siis aivan selvästi tuossa kaaviossa, ja olin siihen hyvinkin tyytyväinen. Osastolla ollessani ravitsemustilani korjaantuisi kuulemma vieläkin nopeampaa, sen verran ahkerammin ruokaa siellä syötetään, ja kulutus on aivan minimissään, mutta hyvin oli terapeuttini tyytyväinen tämän sairasloman saavutuksiin, ja siihen kuinka  olen saanut yksin kotona ollessani, avohoidon tukemana tuloksia itsenäiusesti aikaiseksi. Kieltämättä, tunnen tästä ykpeyttä, sillä hänen puheissaan kuulen aina aitoa tyytyväisyyttä, onnellisuutta ja huojennusta saavutetuista kiloistani, puhumattaakaan siitä mielen ja ajatusten työstämisestä, mitä olen tämän kevään aikana tehnyt. Nyt olemme painollisesti siis siinä samassa lukemassa kuin mitä olin tammikuussa klinikalle ensimmäistä kertaa saapuessani, siistä naureskelimmekin että nyt olemme siinä aloitusruudussa, missä oltiin kun ekaa kertaa tavattiin. Ehkäpä hoitajillani oli omat epäilyksensä ja pelkonsa siitä miten kotona suoriudun, monta kohtaloa ovat varmana nähneet ja hoitoon joutuneet pakottamaan, mutta olen ilmeisesti sitten kuitenkin onnistunut osoittamaan, että (ainakin toistaiseksi) olen pärjännyt melko hyvästi omalla tahdonvoimalla ja avohoidon tuella myös kotioloissa. Ovat olleet ehkä positiivisella tapaa myös yllättyneitä ja huojentuneita, ehkäpä? Lähtötilanteeni kuitenkin oli melko haasteellinen, ja useamman kasvoilta paistoi ehkä pienoinen huoli ja epäusko, sillä olihan BMI:ni tuolloin  vain reilu, 12 ja useamman vuoden jatkunut "vakava ja vaikea aliravitsemustila" toivat omat mausteensa siihen soppaan, jota itse halusin kotona alkaa keittelemään. Mutta hei! Vaikeista hetkistä huolimatta, saankai siis olla itsestäni edes hieman ylpeä, aivan niinkuin klinikallakin ollaan oltu? :) Ei jäisi yhteen lukemaan, tai yhteen päivään kiinni, vaan muistasi katsoa asiaa laajemmasta perspektiivistä, kuten vaikka tuollaisen painokäyrän muodossa, niin huomaa, että suunta on kuitenkin ollut aivan oikea ja pidemmän aikaa. Eli ottaisi nyt siten tämän askeleen taaksepäin vain ponnistaakseen taas uuteen kiriin eteenpäin! :) Tiedän mitä se kohdallani juurikin tarkoittaa: desimitta takasin käyttöön maitoa mittaillessa, jämäkkyyttää leivän syöntiin lämpimillä,sekä lämpimien ruokien laatuun, eli enemmän pottua, pastaa sekä riisiä, a.k.a normi ruokaa, eikä tonttuiluja tai perunan/pastan korvaamista leivällä. Olen katsonut näitä lepsuiluja läpi sormien nyt vähän liiaksikkin, oikeastaan sen jälkeen kun kuulin painon nousseen sen vajaan kilon. Se ei ole ahdistusta, vaan pikemminkin ajatusta siitä, että jos paino nousee näinkin helposti pelkällä startti-suunnitelmalla, niin mikän hätä ja hoppu tässä on lisäyksiä tekemään, saatiak vaaraksi jos sieltä silloin tällöin leipä uupuu, tai salaatteja menee kaksi päivässä. No nähtävästi ei parane katsella läpi sormien, vaan oikeasti ravisteltava taas itseään niskavilloista, ja tehtävä kurinpalautus. Ilmeisestikkään lepsuiluun ei vielä ole varaa tai saumaa.

Ruokaa rakkaudella raivolla? Uskollinen, vuosia palvellut soppakauhani tuli tällä viikolla tiensä päähän tonnikalawokkia hämmennellessä ;( :D 

Jäätelö(t) (ja purkka tukassa) piristää harmaatakin päivää sadan prosentin varmuudella <3

Keep on swimming ja silleesti... 

~ Laura 

Sinkkunaisen arkea Vol.425.

Sillä välin jossain päin oulun lääniä...

"Äiti, olin eilen reipas ja ostin Saarioisten äitien tekemää ruokaa, lasagnettea!"

"Aaa, no tosi kiva. Miltäpä maistui, oliko hyvää?"

"Joo, oli tosi hyvää, oon ilonen että uskalsin ostaa ja kokeileen, tänään söin loput"

"...."

"No mitä?"

"Maidonkin vedit sitten vissiin suoraan tölkistä?"

"No mitä vikaa siinä nyt on?"

"Ei,ei kai siinä mitään vikaa ole... Oisit nyt kuitenkin edes lautaselle laittanut, mukavampi syödä......"

" O_____o"

"No siinä on.  Ei vaikuttanut makuun."

#vaimoainesta#livingalone#

~ Laura 

Suupielet hymyssä, sokerisessa!

Hauskaa työväenjuhlaa kaikille! Varatkaahan pilkkihaalarit ja karvalakit matkaan jos kylillä liikutte, ei anneta takatalven yllättää!Vappu, niinkuin muutkin juhlapyhät  yleensä tähän asti ovat vierähtäneet osaltani lähes aina juhlakansaa juottamalla töiden merkeissä, mutta nyt sitten vapaiden merkeissä. Itsehän aion pukea ehkä ylioppilaslakin päähäni, ja suunnata kaupungille vappupäivänä karkeloita katselemaan ja syömään perinteikkäästi kesän ensimmäisen (toisen) pallojäätelön <3 Siinä minun juhlintani. Tänään pääsin sitten viimein myös munkkikiusauksestani herkutellessani mamman tekemillä, vastapasitetuilla vappumunkeilla. Sussiunaa, kannatti odottaa näihin omatekemiin, suussa sulaviin yksilöihin mitä ostaa kaupasta, sen verta eriherkkua sain syödäkseni <3 Upposi yksi, upposi toinenkin, ja mitään en kadu ;)

Siman, serpenttiinin ja sokerimunkkien täyteistä vappua kaikille!

~ Laura 

Keveimmin mielin (ja muutama ruokakuvakin)

Halloo halloo kummajaiset! Viimein tuntuu että on aikaa, intressiä, voimaa ja mielenrauhaa kirjoitella hieman kuulumisia. Viimeisestä on vierähtänytkin jo päivä kaksi, ja tuolloin paha olo, levottomuus, ahdistus ja hyvin tietoinen syöminen velloivat aivoissani melkoisen voimakkaana. En voi sanoa että kirjoittamiselle ei olisi aikaa löytynyt, vaan kyse on ollut ehkä pikemminkin juuri kärsivällisyydestä, ja sittemmin väsystä. Viime viikko kului tuota levottomuutta työstäen: kävin luvattamon paljon ulkoilemassa, yrittäen saada levottoman kropan hieman väsähtämään ja pääkoppani tuulettumaan, ja sitkeästi suunnitelmassani pysytellessä, yrittäen jankata että kaikki on sallittua, kaikkea kuuluu, saa ja pitää syödä. Syönnit sujuivat, onneksi, ja pikku hiljaa, loppu viikkoa kohden myös olo muutoinkin alkoi päivä kerrallaan jo hellittämään, ja levoton olo tasaantui, hitaasti, mutta päivä kerrallaan. Paluu "omaan unirytmiini" (minähän olen siis reissusta paluustani asti, pääsiäistä lukuunottamatta heräillyt 4.30-7 väliin joka aamu, väsystä huolimatta, uni vain karkaa ja mieli hyrskyttää...) sekä koheltaminen ja itsensä kiireellisenä pitäminen tekivät oman osuutensa, eli palauttivat sen "tutun ja turvallisen" väsyneen olon, jolloin myös pysähtyminen ja lepo ovat sallittua. Tämä viikko on alkanut siis jo aivan melko normaaleissa tunnelmissa, lenkille ei ole ollut kaipuuta ja syönnit ovat sujuneet, ja mieli herkkujen/haasteellisten ruokien suhteen taas sallivampi. Aika parantaa, niin ne näyttävät, ja tässäkin tapauksessa aika ainakin näytti lieventävän tuskaa. Huh, helpotusta.

Viime viikolla minulla ei ollut kuin pari käyntiä terapeuttini luona, jonka kanssa muuten sovinne että suunnitelmani ruokamääriä nostetaan jo menneen lauantain sijasta joko tulevana, tai sitä tulevana lauantaina. Hän moista ehdotti, vaikka itsekkin ajatutsa päässäni pyöritin; sen hyvin syönnit menivät sekaisin pääsiäisen aikaan, ja sitten  päälle vielä tuo The Most Worst Anxiety Ever-episodi, niin muutosten mukaan tuominen listaan joka jo itsessään tuolla viikolla tuotti vaivaa ja haastetta päätettiin jättää suosiolla siihen hetkeen, kun nykyisen listan sujuu pilkulleen taas oikein. Kuten nyt. Joten varmasti nuo raten luona sovitut lisäykset otetaan matkaan jo aivan kohta.

Tällä viikolla minulla taas riittää käyntejä, maanantaina kävin ensimmäistä kertaa fysioterapeutin pakeilla. Aika meni jutustellessa ja tutustellessa, ja yksi narutehtävä kerettiin tekemään, muuten sain taas vain porista samat vanhat tarinat kuinkahan monennen kerran (huono puoli aina uuden ihmisen tullessa mukaan kuvioihin, alkaa jo oma ääni kyllästyttämään). Mutta varmasti ihan mielenkiintoista, täysin uutta minulle, ja jo ensi maanantaina olisi luvassa uusi käynti.

Tämän lisäksi viikkoon kuuluu pari terapiaa, klinikkakäynti sekä perjantaina parturi, aaa ihanaaa! En vain osaa päättää, pitääkkö tämä pitkä otsarevohka, jonka olen saanut kasvatettua jo melko mittoihin (yltänee jo miltei korvan taakse, ja pysyykin siellä jos katsoo ylöspäin, eikä liiku tai hengitä. Muutoin se on aina vain pinnillä päälaelle lintattuna, vaikka ajatuksena oli letittää, punoa ja palmikoida sitä kun vain on mittaa. No, nyt on mittaa, mutta eipä nuo palmikot tulleet mitan mukana itsestään, vaan niitä pitäisi viitsiä ja osata tehdä muka itse!?). Vaihtoehtona onkin siis leikata takaisin lyhyempi otsatukka, joka kyllä on osottaunut aiemminkin todella kivaksi ja sopivaksi kasvojani kehystämään, mutta sitten jää ne letit ja palmikot. Höh. jotenkin kuvittelen että no kesällä sitten, sitten kun pipokausi on ohi, sitten aloitan letityksen... mahtaakohan tapahtua??Mitä sitä itselleen valehtelemaan :D  Eli kyllä se saattaa olla niin, että tämä naamalla roikkuva ryijy lyhenee perjantaina! Tai sitten... en tiedä! aaargh!

Tällaista... 

...vaiko sitten tämmöistä...? Molemmissa omat puolensa, molemmat niin ihania, mutta kumpaakin ei voi saada, miksei, miksei, miksei?! Enkä osaa päättää!

Kuvat: Pinterest

Päättämisen vaikeus!! Aiheeseen päästiin näinkin sujuvasti!  Siitä pitääkin kirjoittaa ihan oma lukunsa... oma jaakaamiseni, päättäminen, tai oikeastaan sen vaikeus on välillä ihan sietämätöntä, ja kysyy hermoja ja kärsivällisyyttä niin minulta itseltäni kuin muiltakin. Välillä enemmän, välillä vähän vähemmän, mutta voi jee kyllä sitä välillä ihan raivostuu itselleen, kun seisoo hyllyn reunalla viisi minuttia, käsissään kaksi hammasharjaa, ja koittaa mietiiä kummalla ois kivempi pestä, kumpi ois mukavampi... Like, who cares! Se on vaan hammasharja, ota se ja lets go!! Sattuisko muilla olemaan vähän samantyypisiä vinkeitä? :D Sanoo Hep! hän joka kokee edes pientä samaistumisen tunnetta..

Sitten vähän ruokaa. Pitäisi toteuttaa sellainen päiväni ateriat kuvina-tyyppinen postaus, päiväkirjatyyppiin, ei niinkään tällaisia sillisalaatteja, mutta koska näitä kuvia on nyt puhelimeen niin paljon kuluneelta viikolta kertynyt, oksennan ne nyt tännekkin, niin saan ne puhelimestani hävittää. Muut kuvailee kukkia, luontoa tai itseään, minä ruokaa, joka ei ole edes esteettisesti mitenkään kaunista, tai sievästi aseteltua. No, huvinsa kullakin :D Minun tehtäväni on taltioida todistusaineistoa ystävälleni ja äidilleni, että varmasti tulee myös yksinollessa syötyä. Ja onhan se hupi tämäkin ;) Mutta sellainen ruokapäiväkirjapostaus, olisko sellainen mitään? Vaikka muutamalta peräkkäiseltä päivältä, kaikkine onnistumisineen, tai mahdollisine epäonnistumisineen. Saisi osviittaa vähän siitä rytmistäkin sisällön lisäksi..

Tässä nyt kuitenkin liuta aamu-ja iltapaloja. Leipä maistuu, kuten nuo näkkärimössötkin. Normaalijogurttia enemmissä määrin! kyllä maistuvat ihanalle niiden kevytlirujen jälkeen, joita on vetänyt jo melko määrät. Haasteena tuoremehu, joka onkin todellinen haaste. Lisäksi vuosien tauon jälkeen iski myös mitä ihmeellisin mieliteko: sämpylää, jonka päällä jotain makkaraa! Ei kalkkunaa, tai kinkkua, vaan jotain rasvaisempaa, jauhoisempaa! Ennen suosikkini oli ranksanleipä voilla ja piparimakkaralla (mitä se nyt on, kertokaa?! :D), joten tuohon lapsuuden aikaiseen herkkuun halusin nyt tutstua uuedstaan! Gotleria ja porkkanasämpylää upposikin monena iltana/aamuna, ai namia! Tuo kaurakaakao taas ei ollut oikein jättimenestys...

Lämpinä nähdään sitten melko paljon keittoja, salaatteja (leipä uppoaa 89% varmuudella kans, nyttemin jo useammin!). Lisää uuniseitiä, lisää pinaattikeittoa, ikisuosikkiani... Mukana myös uunilohta kera hasselbakin perunan (suosittelen! Tosi kivaa vaihtelua, ja hauska syödä ;)), Santa Marian tortilla pizzapohjista tehty pizza tyttöjen iltamassa (ja kerrankin juustoa huoletta päälle), ja taas vähän lisää sushia, yllättävää. Pitkästä pitkästä aikaa omatekemää makaronilaatikkoa, härregud kun maistui hyvälle!! Listan viimeisenä sunnuntaina epic failure, eli sunnuntain päivälline. Maha oli koko päivän aivan omituinen, eikä ruokaa tehnyt mieli sitten lounaan, ja välipalaaikakin meni ohi ilman että keho mitään mistään nälästä olisi huhuillut. Väkisin söin tuonin, ja vasta puoli kasin aikaan huomasin että ohhoh, nyt on nälkä! Eli ilta, ja seuraava aamukin meni syödessä jätti annoksia, ja nälkää riitti vaikka muille jakaa! Pieni kompurointi, mutta onneksi se korjaantui äkkiä :) 

Eiköhän tässä ollu taas yhdelle kertaa. Hieman tiheämmin saisi tosiaan kirjoitella, kertyy tätä juttua aina varastoon niin sitten ne on tiivistettynä ja sullottuna kaikki yhteen pläjäykseen, Mutta jospoa tämä nyt tästä kun on saanut normaalista arjesta ja olosta taas kiinni. Toivottavasti teillä kaikillä on kaikki hyvin, ja arki rullaa toivotulla tavalla! Aurinkoisen harmaata viikkoa kaikille!

Ta det lungt alla!

~ Laura