Yksi viikko takana, toinen edessä

Jeps. Tänään rapsahti sitten viikko täyteen päivästä, kun alotin oman pienen elämäntapaprojektin. Jos töistä johtuvaa ahdistuspelkoitkuunetomuuslevottomuus-pätkää ei oteta mukaan laskuihin, niin voin todeta että tämä kulunut viikko on sujunut oikein mallikkaasti! Olen siis elävä esimerkki siitä ettei ruoan lisääminen ja sen syönti oikeasti tapata ketään! Ehkä tästä motivaatiopuuskasta johtuen yllättävän vähällä hermoilullla ja ahdituksella ollaan selvitty, ja olen takonut alas niin juustovioleipiä kuin julmettuja kulhoja jäätelöä...vieläpä samalle aterialle. Enemmänkin yllättänyt olen ollut siitä, kuinka nopeasti keho tähän muutokseen ihan yhdessä kahdessa päivää tottui! Siinä missä odotin olevani enemmän tai vähemmän jatkuvassa ähkyssä, ja kärsiväni hitaasta vatsantoiminnasta, odotukseni menivät pahasti metsään. Kyllähän minä määrällisesti söin aikaisemminki melko annoksia, mutta eniten pelkäsin kun ruokavalioon yhdeltä istumalta tulisi niin paljon viljoja, kuitua, pottua, pastaa, riisiä...hiilareita. Ajattelin että en voisi tuntea nälkää sitten ollenkaan, eihän minulle ehtisi tulla nälkä sitten millään.

Mutta katin kontit. Nälkä on ollut, ja sitä on saanut tuntea välistä hermotumiseen asti. Tai oikeastaan minua on naurattanut! Mieluummin näin päin. Iltapalani ovat välistä olleet melkoisia miehenannoksia, kun taas aamuyöstä nälkä on repinyt minut ylös kaapille. Myös ruokailujen välissä nälkä on kerennyt tulla, ja on ihan hullua, miten kroppa oppi alle viikossa miltei kellon tarkkuudella, milloin tarjolla olisi oltava seuraava ateria. Oletin, että saisin taistella tieini tuohon rytmiin, mutta sen sijaan tuohon "tauotta syömiseen" paluu kävikin varsin helposti. Ja se on suorastaan kivaa!

Kivaa siinä on nimen omaan se, ettei tarvitse ajatella! Ei tarvitse ajatella ja käyttää energiaa siihen, ottaisiko vaiko eikö ottaisi, milloin otan ja mitä. Nyt on vain otettava! Toki välillä on tullut nälkäisenä pieni valinnanavaikeus iltapapuuron ja paahtoleivän välillä, mutta muutoin tämä ongelma on varsin mitätön verrattuna entiseen. Ja jolloin tapaa, kun tietää että seuraava ateria on luvassa, kroppakin osaa tähän jollain tapaa varautua, ja viimeisen tunnin ajan jo miltei odottelee että no joko kohta..... Siinä missä aikaisemmin nälän piti olla valtava ennenkuin pystyi mitään lämmintä ruokaa ajattelemaankaan, niin nyt sitä syödään vain koska on sen aika, ja tarvitsen sitä. Ja kumma juttu, monesti tuo nälkä on ehtinyt ihan kunnolliseksi kehittyäkin, vaikka ensin toisin ajattelin, ja aamullinen paahtoleipä vielä keittiössä tuoksuukin. En sanoisi että helppoa kuin heinän teko, mutta nähtävästi luotto ja käsitys oman kropan toiminnasta on hieman hämärtynyt kuluneina vuosina.

Tänään kävin myös puntarilla. Ajattelin, että voisi olla ihan mielenkiintoista seurata projektin etenistä ja kehitystä, minulla kun ei nyt ole noita omalääkäriaikoja ollenkaan luvassa. Kävin siis puntarilla tasan viikko takaperin, aamulla, tyhjin vatosin, ja saman tempun toistin tänä aamuna. Minulta pääsi nauru! 300g vähemmän kuin viikko sitten! Näin minut palkitaan viikon orjallisen ateriasuunnitelman noudattamisen jälkeen, kun ruokaa on oikeasti uponnut enemmän kuluneen viikon aikana (ainakin laadullisesti) mitä koko (loppu)kesästä yhteensä, ja vaa'an kieli värähtää ihan päinvastaiseen suuntaan. Nooh, ei tämä minua hetkauta enkä ole moisesta ollenkaan mokiskaan tai huolissaan, sillä tämä taitaa osoittaa vain sen, kuin suuri vaje ja rakennustyömaa kropassani taitaa tällä hetkellä olla meneillään. Niinkuin nälästäni jo voisi päätellä, saa energiaa tulla tasaiseen tahtiin pidemmän aikaa, jotta tuloksiakin saavutetaan. Varmasti jo ensiviikon puunnituksissa uurastukseni palkitaan, ja saan aivan uudet lukemat vaakaan. Silti olen hieman ihmeissäni, sillä odotin sentään jotain muutosta, vähintäänkin puolta kiloa, mutta like I said, myös vatsani on toiminut sen verta hyvin, ettei mitään suurempia kertymiä ole päässyt patoutumaan.... TMI maybe? ;D 

Mutta on tässä saanut tehdä hieman myös töitäkin. Vain pari kertaa on sattunut että on tehnyt tiukkaa syödä jotain. Toinen kerta oli tiistaipäivän lounaan jälkeinen välipala, kun olin oikeasti todella ähkyssä vielä edellisestä ruokailusta kun olisi pitänyt alkaa tahkoamaan jo uutta alas. Olin tuolloin kaupunkikierroksella, ja olin jo ehtinyt kaupanhyllylle valitsemaan Light limonaadin, kunnes ehdin väliin: selvä, jos jano on, niin se on ok. Mutta jos meinaas välipalan skipata, ehtona on, että otat jotain kaloripitoista juotavaa. End of discussion. Kerrottanee tähän väliin että juotavat kalorit ovat top 5 haastavimpien aineiden listan kärki päässä. Mutta niin tein, laskin limupullon alas, ja tyydyin kohtaloon: mukaan tarttui joku vitamiinipitoinen wellness-juoma, kaloreilla. vaikka olin sis hieman pettynyt siihen etten saanut syötyä mitään oikeaa niinkuin olisi kuulunut, niin olin myös hyvin tyytyväinen ja ylpeä tekemääni kompromissiratkaisuun, sillä se ei päästänyt Tonttua pälkähästä, päinvastoin!

No se toinen kerta sitten.... Jotku ehkäpä jo arvaavatkin. No se hiivatin banaanijogurtti!! Banaanijogurttiin itseensä ei sinänsä liittynyt mitään suurta draamaa, mutta omasta toiminnasta johtuen tein perjantaina melkoisen hyvän pohjustustyön orastavalle ahdisstukselle, johon heräsin myös lauantai aamuna, kohdatakseni vain tuon banaaanijogurtin muroilla, aivan niinkuin olin suunnitelmaani kirjannut. Kirjoitinkin perjantaina vetäisseeni melko annoksen herkkuja iltapalan päälle, joka sitten kovasta ajatustyöstä huolimatta alkoi potkimaan, ja olo vielä koko lauantaipäivän oli melko ailahteleva, ja jouduin todella tekemään töitä pitääkseni mieleni ja ajatukseni kurissa, ja pysyäkseni ateriasuunnitelmissa! Mutta tuo aamuapala! Miksi juuri nyt!! Eikö olisi mitään muuta, mitään vähän vähemmän sokeripitoista ja vähemmän haastavaa, kerta tuo eilinen meni miten meni... Siinä meni hetki jos toinenkin kun pään sisällä käytiin melko taistelut hyvän ja pahan välillä, mutta en peeveli antanut periksi!! Olin jo nostanut rahka purkin pöydälle, kunnes tajusin, että vaikkei minulla oikeasi tuota jogurtti/muro compoa tuolloin suuremmin mieli tehnytkään, ei tuo päätös vaihtaa äkillisesti suunnitelmia olisi ollut lähtöisin minusta, vaan olisi ollut sairauden aiheittama toimintaa. En siis vaihtanut, vaan pysyin alkuperäisessä suunnitelmassani, ja hikikarpalot valuen kokosin annokseni, istuin alan, ja lusikoin koko komeuden alas naama keskittymisestä vakavana. Oliko hyvää? No *askat kun en eded muista, kun syömiseen kuuluva nautinto hukkui keskitytmisen ja Tontun kiljunnan alle. Eli vaikka uskoisin selviytyneeni taistosta voittajana, vaadin uusintaottelua, sillä en todella osannut nauttia tuosta hetkestä tippaakaan, vaikka  tiedän annokseni olleen varmasti kaiken tuon kuuden vuoden jälkeisen odottelun arvoinen herkkuhetki. Kuluneen lauantaipäivän tunsin olevani siis suuri onnistuja, mutta samanaikaisesti myös suuri epäonnistuja, kaikessa ahdistuksen ja motivointiyritysten myllerryksessä.

Mutta kaiken kaikkiaan takana on aivan mukava viikonloppu omine nokkineni porukoiden lähtiessä marjastamaan mökille. Melkoisen tapahtumaköyhä ja varsin hidasverkkainen ehkä, eikä suunnitteillani ollut lauantaipäivän "päivinä kuvina" postaus oikein puhjennut kukkaan, kuvattavien aiheden puuttuessa. Osottautui, että olen moisten postausten toteuttamisessa melko surkea, enkä oikein osannut keksiä mistä aina kuvan nappaisin. Nooh, eihän se kukkokaan käskiessä laula, joten ehkä jo seuraavalla kerralla osaan ottaa puhelimeni joka vessareissulle ja askareeseen matkaan. Alkuiltaan asti jaksoin napata kuvan sieltä, kuvan täältä, joten laihaksi jäi tuo kuvienkin kirjo tähän postaukseen, valitan :D

Oli aamu mikä tahansa, niinse alkaa aina samalla tapaa: minä ylös sängystä, vessaan, ja katti syliin. Ainiin! Tosiaan... siis minulla on kissa. Se suuri yllätys, mistä enteilin keväällä, ennen horrokseen vaipumista, oli siis tämä koirankorvikekatti, jota olin espoosta juuri lähdössä hakemaan. Ehkäpä olisi aihetta kirjoittaa kisusta aivan oma lukunsa, mutta tässä esittelyt kaikessa lyhykäisyydessään: Ilva-pallero, nykyään jo reilu 6 kk:n ikäinen Somalikissoihin kuuluva rotukatti  on viihdyttänyt minua aina tuolta toukokuusta asti. Ja koska koiraa en antanut itseni vielä hankkia, halusin mahdollisismman sosiaalsien ja seurallisen kissan, viehättävän ulkonäön lisäksi.... And bingo! Tämä kaunis killisilmä riista-tyttö seuraa minua kuin varjo ikään, ja sana "yksityisyys" tai "oma tila" eivät kuulu enää sanavarastooni, niin hyvässä kuin pahassa. Joka aamuinen rituaali on siis tunkea väen vängällä, kiireettä tai tilannetta katsomatta, syliin vessassa käydessäni, ja jakaa tämä kahden keskeinen herkkä hetki. Mutta aiheesta lisää varmasti  lähitulevaisuudessa ;) 

Köyhällä ei ole varaa! Mutta ostinpa kuitenkin.... uusi kamera latinkiin, jotta pääsee hieman leikkimään uudella lelulla. lauatntai meni tosiaan kaupoilla ja asioille juosten, joten välipalaan aamaan, auto alle ja menoksi. 

Punnitse&Säästästä kävin ostamassa uusia raaka-ja välipalapatukoita. Tuttujen Nakd-patukoiden lisäksi mukaan tarttui itselle myös aivan uusia patukoita, joista varmaan kuullaan möys lisää... Questin proteiinipatukat olivat ilmestyneet nyt muuten myös hyllykuvaan, mutta hintaa niillä olikin sitten 4 eurua/patukka. Sinne jäi ne herkut... 

Manuaalin lukua ja jälkkärirahkaa hedelmillä... en viisastunu sitten yhtään, päinvastoin. 

Sunnuntaina aamunapalana naatiskelin tuorepuuroa piltillä, marjoilla ja hedelmillä... kanelia kyytipojaksi! 

Päivälliseksi vuorostaan tein myös mökkisakille possukookoskasvismitälie-kastiketta ohrariisin kaveriksi. Possua olen syönyt viimeisten kuuden vuoden ajan aina vain jouluisin kinkun muodossa, mutta nyt tuli suuri halu lähteä kokeilemaan sitä ihan arki ruoan muodossa. Sitkasta, mutta ihan hyvää. Omateko ruuaksi melko käypää tavaraa, näin hatusta vedettynä... 

Monena iltana iltapalan roolia on näytellyt valmiskaurapuuro, jota olen hieman tuunannut: sekaan kattilaan heitetään kananmuna, ja ai että! Proteiinipuuro on valmis! Hyvvää on! 

...kun taas lavuaarin pohjalla könöttää tuttu talja samalla kun hampaita yrittää pestä. Kuin varjo, niinkuin jo taisin mainitsin.......

Köyhäksi jäi siis tämä kuvien anti..... muttaparempi menestys seuraavalla kerralla ;) Sillisalaatti, olkaa hyvät! 

Makoisaa alkavaa viikkoa kaikille! Ei anneta banaanijogurttien hyppiä silmille! 

~ Laura