Olen kohdannut seinän. Tullut siihen pisteeseen, ku nsaikulla olo oli vielä kivaa, ja nyt siitä on tullut hyvin paljon vähemmän kivaa. Kun tekeminen ei riitä, aika matelee, ketään ei näe, tai mikään enää edes kiinnosta. Toissa päivä oli kaikista pelottavin päivä: huomasin nimittäin itsessäni samoja piirteitä, kun ollessani lievästi masentuntunut, vaikeimpina sairasaikoina: mieli harmaa ja itkuinen, yksin omien ajatusten kanssa, eikä keksi mitään, mitääm tekemistä. Eikä se vähäinenkään mitä keksii, kiinnosta, koska ei ole pakko sitä tehdä. Lannistun. Turhaudun, tuskastun ja uuvun tähän tilanteeseen.
Jotain tekemistä. Jotain! Olen siinä pisteessä, että mieleni tekee sanoa kaupan hedelmä hyllyllä appelsiineja latovalle kauppiaalle, että saanko auttaa, voin olla päivän tettiläisenä ilman tettiä! Kunhan saisin viettää edes osan aikaa päivästä tehden jotain yleishyödyllistä tai tuottavaa, jotain mikä veisi ajatuksia muualle, antaisi edes vähäksi aikaa jotain mielekästä hommaa, enkä viettäisi päiviäni kaupungilla kolmatta kertaa samoissa liikkeissä pyörien, turhia heräteostoksia tehden (tiistaina ostin maidonvaahdottimen........), tai kotona siivoillen, vaikka edellisenä päivänä olin siivonnut jo vähän lisää. Jottain, mikä saisi myös mieleni pyörimästä ruoan ympärillä, sillä kun on liikaa aikaa, sitä lähtee pyörittämään sitä ainoaa asiaa mikä tällä hetkellä on keskeisintä elämässäni: ruoka ja sen syöminen. Ja tätähän ei normaali elämä ole! Tarkoituksenani ei ole keksiä mitään mikä haittaisi syömisiäni, tai uuvuttaisi minua, olenhan sentään tarkoituksella saikulla, mutta jotain tervettä puuhaa, etten tule aivan seinähulluksi. Nyt ei olle nimittäin enää kaukana. Olen kysellyt punasien ristin vapaaehtoistoiminnasta, ehdottanut itseäni muuttoavuksi, lupautunut pesemään ikkunoita, mitähän vielä. Toistaiseksi mikään näistä ei ole vielä tärpännyt, ja minulta loppuu ideat.
Muut sanoo, että ei minun kuulukkaan tehdä nyt mitään, vaan olla, nauttia ja levätä. Mutta minä sanon että ihmiset ovat erillasia, ja siinä missä joku toinen nauttii päivät pitkät piirtämisestä, lueskelemisesta, hölläilystä, leffojen katselusta, ja siitä "omasta ajasta", niin minä en. Tai rajansa kullakin, ja tehtyäni näitä ompelu/piirtely/siivoilu hommia nyt jo aivan riittämiin, nyt alkoi tuntua että kiitos, piisaa. Pysähtymisen opettelu on minulle tärkeää, mutta siinä vaiheessa kun huomaa todella olevan jo hieman masenutnut siitä, että päivissä ei ole mitään sisältöä. ei mitään tarkoitusta, määränpäätä tai merkitystä, pelkkää olemista, tyhjänpäivästä lorvimista ilman mitään todellista hommaa, alan voida pahoin. Ja minä voin pahoin nyt. Syönnit sujuu, mutta mikään muu ei. En jaksa vain olla. Pelkään olla. Tunnen jo nyt hieman lamaantuneeni, ja vetäytyneeni ihmisistä, ja oma seura alkaa samanaikaisesti tuntumaan yksinäiseltä. Teen ruokaa, syön, ja mietin heti mitä syön seuraavaksi. Ei sellaine ole normaalia elämää. Minä tarvitsen elämääni muutakin.
En ole kadottanut sairaslomani punaista lankaa, niinkuin äidilleni jouduin jo joku päivä sitten takomaan. Tiedän miksi olen saikulla, ja miksi saikku on nyt paikoillaan, mutta että tässä vaiheessa kun voimavaroja alkaa kertymään ja energiaa on enemmnän, tarvitsen myös keinoja käyttää tuota virtaa. Mutta kun en vain keksi miten. Pääni puhki mietin kaikkea mielekästä, tai ihmistä, keneltä kysyä tarvitsisiko tämä apua jossain. Teen mitä vain, mitä vain. Haluaisin leipoa. Kakkuja, muffineita, petit foureja, suolasia, makeita.... mutta kenelle? Leivonta on intohimoni, mutta en pääse sitäkään toteuttamaan, kun ei ole tilaisuuksia tai ihmsiä kenelle leipoa. Aargh.
Auttakaa. Keksikää joku minulle jotain puuhaa! Idetoita, ehdotuksia, kokemuksia, mitä vain otetaan nyt vastaan. Sain sentään kirpputoripäydän hoidettavakseni seuraavaksi viikoksi, eli jotain valoa tunnelin päässä, ja sielä tuleekin varmana sitten ravattua joka päivä pöytää kyttäämässä :D Huhhuh. On se tämäkin... ei saisi valittaa, mutta kyllä minua nyt ahdistaa, toisena päivänä vähemmän, toisena enemmän, ja viime päivinä juurikin vähän enemmän. Kun vain jotain sisältä päiviinsä saisi, jotain.
Any ideas, anyone?
~ Laura
Kovin tuttuja fiiliksiä.. Liian monesti olenkin sitten kyllästyneenä paukannut arkeen, ja tässä sitä ollaan -taas tai edelleen, miten sen nyt haluaakaan ilmaista.
VastaaPoistaEn tietysti tunne sua niin hyvin, että tietäisin, mikä just sulla toimisi "ajan tappajana". Itse "innostuin" pääsykoeluvuista ja niiden avulla rytmitän päivää ja tunnen jotain tärkeyttä tässä kotipainotteisessa, ateriasuunnitelman aikatauluttamassa elämässäni. Voisitko opiskella jotain vaikka avoimen kautta tai jossain muussa kontekstissa? Toki opiskelussakin pitää muistaa, että se on vain harrastus, eli et ole sen paremmin täysipainoisesti opiskelu- kuin työkuntoinen, eli rauhallisesti, punainen lanka mielessä ja käytännössä. Suorittajana itse joudun käymään kovia keskusteluja itseni kanssa, onko ruoka perustelu pitää taukoa, tai voiko levätä, kun lukeakin pitäisi. Mutta kyllä ne prioriteetit päässä saa järjestykseen, kun vain järjestää. Sitähän tämä muutenkin on, valintoja!
Sitten on tietysti kaikkea mahdollista muuta, nopeasti tulee mieleen joku iso palapeli, valokuvien järjestäminen, lukeminen, ristikot, käsityöt, askartelu jne jne. Itsestäni olen oppinut, että tarvitsen jotain "älyllistä", joka todella siirtää ajatukset välillä muualle ja saa oloni tuntumaan edes jotenkin merkitykselliseksi. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, kaikessa pitää muistaa, mitä varten sitä kotona ollaan ja että ylipäätään ollaan.
Noi sun lenkit on kuullostanut kanssa valitettavan tutulta, mutta haluan tsempata myös niiden suhteen keksimään jotain muuta. Tunnistan tosiaan tuon sähköjänisilmiön, mutta sen kanssa ei oikein ole oikotietä, siis senkään. Lääkäri sanoi viimeksi hyvin, että syömishäiriöllä on taipumus tehdä sääntöjä asoista. Samalla korosti, ettei saa olla liian sinisilmäinen sairauden kanssa, sen verran kierosta roikaleesta on kyse. Mutta noista säännöistä siis. Jotenkin omalla kohdalla olen pyrkinyt ehkä ylitietoisuuteenkin tekemieni valintojen suhteen, en sitten tiedä, mihin se johtaa, ainakin kokeilen nyt jotain "uutta".
Mutta tsemppiä ja kärsivällisyyttä <3
Itse oon tällä hetkellä ihan samassa tilanteessa...:/ mut oon pikkuhiljaa alkanu keksimään kaikenlaista puuhaa, mm leipominen ja erilaisten uusien ruokien valmistaminen on kivaa hommaa mistä ite nautin, sit kans yks päivä lähin ihan huvikseen onnibussilla toiseen kaupunkiin missä en oo ennen käyny ja pyörin siellä päivän, sit kans perus leffojen/sarjojen kattelu, öööm uuden musiikin ettiminen netistä (itellä kuluu päivät hyvin jos löytää uutta kuunneltavaa ja sitä sit jaksaa popitella lopun päivää haha xd) , lukeminen jaja vaikkapa kahvittelu kaverin kanssa:) tässä vähän juttuja mitä mä oon tykänny näin saikulla tehä :P
VastaaPoistaHih, mun "käy vaikka kaupassa" vinkki ei taida paljoa auttaa :D Voi kurja. Tuli mieleen juurikin joku SPR:n ystäväpalvelu, missä voisi mennä seuraksi vanhuksille. Joku mummo olisi onnessaan kun saisi juttuseuraa, ja pitäisi varmaan leipomuksistakin :) Toivottavasti voisit nyt viikonloppuna nähdä ystäviä tai tuttavia, eiköhän seura ainakin helpottaisi oloa. Kovasti tsemppiä ja kärsivällisyyttä!
VastaaPoistaKirjastoon! Lainaat pinon kirjoja (vaikka ihan eri aihealueista) tai kasan lehtiä. :)
VastaaPoistaTai tee aarrekartta (tiedäthän; mihin leikataan kuvia ja tekstinpätkiä? Tai ''elämäni aakkoset''-listaus.
Lue mietelauseita/aforismeja.
Opettele jotain uutta ja hauskaa ihan omaksi iloksi (ihan mitä vaan... käsityö... uusi kampaus...)
Tuossapa noita.
Ihanaa viikonloppua! Älä tylsisty kuoliaaksi... ;)
Moi! Mulla vähän samanlaiset fiilikset. Ylioppilaskirjoitukset takana ja koulu loppu, sekä pääsykokeet edessä, mutta vielä niin kauakana etten viitsi lukea XD. Päivät kuluu aikaa tappaen, kun ei kiinnosta nähdä kavereita tai heillä ei ole aikaa silloin kun kiinnostaisi. En kuitenkaan anna itseni istua sohvalla ja katsoa tv- tä tuntia kauempaa. On pakko puuhata ja tuuntata jotain, muuten mieli järkkyy. Siivoan, vaikka talo kiiltää, kiertelen kaupoissa ilman rahaa, käyn lenkeillä jotta aika kuluisi (tietysti muitakin hyötyjä tästä puuhasta) ja muuten vain kävelen taloa ympäri ja mietin tekemistä.
VastaaPoistaMinun pitäisi nyt keskittyä vain lepoon (liikunta on kiellossa, mutta en tottele mielenterveyteni tähden) ja syömään. Tuntuu kuitenkin että pää räjähtää jos koko päivän pyörin kotona ja mietin mitä syön, onnistunko, miten ja milloin? Tilanne on todella rasittava, sillä tiedän että ruoan ajattelun ja ahdistuksen tulisi helpottaa, kun painoa tulee lisää ja pääkoppa saa energiaa... Se on vain niin vaikeaa ja vie kauan aikaa D;
Olen kuitenkin kehittänyt itselleni mielekästä tekemistä! Sinäkin voisit kokeilla. Olen aika taiteellinen tyyppi ja pidän kuvataiteesta. Kulutan siis aikaani piirtämällä, maalaamalla, käsitöillä ja joskus saatan hiukan tanssiakin (nyt vähemmän kunnon vuoksi) Eli jos olet yhtään taiteellinen tai sua kiinnostaa piirtäminen niin kokeile!
Alkuun voisit ottaa vaikka 30 päviän piirustushaasteen, jossa joka päivä kuukauden ajan piirretään yksi kuva jostain. itse toteutan tällä hetkellä Disney -teemaista haastetta :) Joka päivälle on jotain tekemistä ja jokin tavoite!
Asutko muuten Oulussa? ja onko sulla insta -tiliä? :)) Olis kiva ehkä tutustua!
Ai kamala, tiedän niin nuo fiilikset! Kun jotain pitäisi päästä tekemään ja ääh.. Mutta ideoita minulla ei ole, kun koskaan en mitään fiksua ajatusta ole saanut :< Hurjasti tsemppiä!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaAh, toipumisen paradoksi. Pitää levätä laakereillaan ettei sairaus olisi enää koko elämä, mutta lepolomalla kaikki huomio kääntyykin sairauteen ja se on koko arjen sisältö.
VastaaPoistaNiin kai se on, että sairaslomalla voi eka olla vähän uutuudenhuumaa, mutta sitten se helposti kääntyy tuskaiseksi. Ei sairaudesta toipuminen mitään mukavaa tai nautinnollista ole. Varsinkin kun syömishäiriössä juuri se lepo tuntui myös itsellä vähän kinkkiseltä. Ja se, että olisi pitänyt joko syödä tai levätä koko ajan. Levossa sitä sitten ahdisteli syömisiään ja syödessä ahdisteli sitä, että kohta sitä taas levätään kupu täynnä... Yhtäkkiä sitä muuttuikin siivoushirmuksi (vaikka terve minä vihaa kaikenlaista siivoilua) ja piti tehdä tikusta asiaa kaupungille (ja lopulta jo hävetti samoissa liikkeissä ainainen notkuminen niin että joskus piti melkein naamioitua, ettei heti tunnistettais samaksi naamaksi :P)
Sairas"lomalla" pitää tehdä jatkuvasti jotain sellaista, mikä aiheuttaa ahdistusta. Ei ihme että elämä tuntuu välillä pitkältä harmaalta toivottomalta tunnelilta. On siis tavallaan luonnollista tuntea turhautumista ja apeutta! (vaikkei se kyllä kivaa ole... kaikkea muuta!!) Syömishäiriöstä toipuminen on sellainen tie, että kyllä siihen ahdistusta ja masennusta väistämättäkin tulee ja ne ikävät hetket on vain opittava kohtaamaan... ja lopulta selättämään.
Olet ilmeisesti sen verran vaikeassa tilanteessa myös ravitsemuksen kannalta, että sekin vaikuttaa tunteisiin, keskittymiskykyyn jne. Kestää aikansa, että elimistö voi laittaa energiaa muuhunkin kun tärkeimpien elintoimintojen ylläpitoon. Vaikka syönnin jälkeen tulisikin mieletön energiapiikki, niin se ei välttämättä ole aivan luotettava tunne todellisista voimavaroista. Vaikka luulen ymmärtäväni tunteen ja koko tilanteen vaikeuden hyvin... Toivottavasti annat silti keholle tilaisuuden korjata itseään :)
Vähän samoja vinkkejä tekemisestä tuli mieleen kuin muillakin :) Jonkun kurssin suoritus, palapelit/risitikot/käsityöt/askartelu voi joskus auttaa. Lehtiä on tullut luettua ja sitten leikeltyä niitä kollaaseihin ja aarrekarttoihin (erittäin terapeuttista puuhaa). Kirppariakin pidin kun sain siihen lopulta tilaisuuden :) Itse olen myös kirjoitellut, piirtänyt, katsonut leffoja, yrittänyt lukea kirjoja (huonolla menestyksellä).
Toisten ihmisten seura on kyllä ihan loistava arjen piristäjä usein! Yksinolo monesti vaan saa ajatukset kiertämään kehää ja olon kahta kauheammaksi. Toiminnallinen puuhailu on lievittänyt itsellä ahdistusta useinkin. Onko mitään harrasteryhmää, johon voisit mennä? Tai ala kasvattamaan omaa keittiöpuutarhaa... Perusta valokuvausblogi... Tee omin pikku kätösin jotain sisustusjuttuja... Totta tosiaan - on yllättävän vaikea keksiä motivoivaa puuhaa saikulle! Onneksi saikku on kuitenkin vain yksi suhteellisen lyhyt jakso elämän kannalta. Uskon, että toipumisesi on lähtenyt ihan uudella tavalla liikkeelle ja elämässäsi tapahtuu isoja asioita. Niinpä tulevaisuudessa voi olla vaikka mitä positiivista tuloillaan, kun jaksat vaan sinnitellä nyt!! Iso tsemppihali viikonloppuun! Vaikka nyt tuskastuttais, niin älä menetä näköalaa tulevaan!
Mäkään en oikeen osaa olla tekemättä mitään ja helposti kyllästyn.. :/
VastaaPoistaHelpompaa on kun on muita ihmisiä ympärillä tai jotain tekemistä niin ei tarvitse itsekseen omien ajatusten kanssa olla 24/7.
Askartelu on kivaa ja kirppiksiä on kiva kierrellä, silleen mä yleensä teen kun on jotain tehtävä :)