"Nyt lähdetään potkimaan hunneja persuuksiin"

Ei mennyt taaskaan ihan käsikirjoituksen mukaan. Olin ajatellut että en kirjoittelisi postausta nyt ainakaan pariin päivään, niin paljon on tullut kirjoiteltua kaikkea (turhaakin) kuluneen viikon aikana. Mutta miten kävikään? Taas täällä. Mutta pitihän minun tulla ylpeilemään tämänpäiväisestä saavutuksestani: Vaeltelin paikallisessa Prismassa aikeissani ostaa ainostaan tonnikalapurkki illan rieskapizzaa/salaattia varten. Kyllä, jaksoin nähdä vaivaa pyöräillä koko kunnan kaukausimpaan markettiin ainostaan hakeakseni peltipurkkiin sullottua, ylihinnoiteltua, lähes sukupuuton partaalle kalastetusta fisusta valmistettua säilykettä. Ja kaikki tämä vain keksiäkseni itelleni jotain päiväohjelmaa. Kuitenkin. Vaeltaessani maitohyllyn ohi, minuun iski aivan ihmeellinen kapinahenki ja valaistuminen. Tuo kaikki tuossa hyllyssä ovat minua varten. IHAN kaikki. Tarkoituksenani ei edes ollut ostaa jogurttia, korkeintaan rahkaa ja ehkä juotavaa jogurttua sen kyytipojaksi, mutta kesken marssin kohti kassoja teinkin äkkipysähdyksen ja löin pakin silmään. Ja minähän otan jogurttia. Kaikkea mitä mieti halajaa. Ihan sama, tupeksi niiden kanssa sitten kotona, mutta nyt ostetaan kunnon jogurtteja. Olen ollut tietoinen viimeaikojen tuudittautumisestani minulle tuttuihin ja turvallisiin tuotteisiin, enkä ole muistanut tai jaksanut haastaa itseäni uusilla tuotteilla (puhun nyt lähinnä maitotuotteista). Olen syönyt todella paljon rahkaa ja reajuustoa mehukeittojen, pilttien sekä juotavien jogurttien kanssa, ja, ollakseni itselleni rehellinen, näistä annoksista on tullut minulle jo eräänlaista turvaruokaa. Hyvää ja ravitsevaa ruokaa, mutta jo liiankin turvallista. Kaipaan haasteita. Tarvitsen niitä. Tonttu ei ota lähteäkseen jos tuudittaudun ainoastaan ruokiin, jotka ovat nyttemmin muuttuneen eräänlaisiksi uusiksi turvaruoiksi: It's time for some rebellion!

Ja tämä kapinahenki tippui taivaalta niskaani keskellä marketin maito-osastoa. No kapinoinko? Hell yeah! Vaelsin ees-taas pitkin jogurttihyllyn laitaa, ja pyörittelin kaikenmaailman putiloita kädessäni kuin lapsi tikkunekkuja konsanaan. Rinnassa aluksi pistona tuntunut ahdistus väistyi äkkiä riemun tieltä, ja latasin korini täyteen josminkälaista purkkia ja purnukkaa. Sitä riemua! Kaikki vähäinenkin järki katosi päästäni, ja ladoin tuotteita koriin sellaista tahtia kuin olisin aikeissa ruokkia suurempaakin joukkoa nälkäisiä katulapsia. Ja aivan täysin omien mielitekojen viemänä! Hetki oli mielettömän vapauttava, ja nautin siitä aina siihen asti kunnes tajusin, ettei pyöränkorini vetävyys riitä kuljettamaan kaikkia purkkeja kotiin. Lisäksi mukanani oli vain käteistä, joten välttääkseni epämiellyttävän kohtauksen, jossa kassaneiti takavarikoisi minulta minun riemulla valitsemani herkkujogurtit, jouduin lopettamaan ilakointini. Mutta olihan se... kauppareissu. Ja melkoinen arsenaali minulle entuudestaan tunteemattomia jogurtteja mukaani lähtikin. Olen saamastani kohtausksesta erittäin ylpeä, ja vielä ylpeämpi voin olla itseeni jahka saan jok'ikisen purkin lusikoitua kitaani tulevan viikon aikana. Lupaan tehdä parhaani!

Silmiä hivelevä näky! Näillä lähdetään Tonttua hätyyttelemään!

Viimeksi olen ostanut näin paljon normijogurtteja yhdellä kertaa... no, enpä taida edes muistaa milloin. Vain yksi höpöhöpö-tuote lähti matkaani, vanilijan makuinen Danvia, mutta se on vain niiiiiin käsittämättömän hyvää, että sallikaamme tämä pieni pahe tällä erää. Olen maistanut aikaisemmin vain Valion Kreikkalaista jogurttia (järisyttävän hy-vää !!), joten on hauskaa lähteä löytämään uusia ja jännittäviä makunautintoja! Pienestä voi olla ihmislapsi joskus innoissaan.

Palkintona näinkin reippaasta suorituksesta päätin hemmottella itseäni lempparikeitollani, hieman tuunattuna tosin... (kyseinen ruoka on No No-listallani, sillä tätä keittoa on tullut vedettyä turvaruokana melkoiset määrät, ja olen tietoisesti vähentänyt sen kulutusta opetellessani syömään muuta sapuskaa). 

Pitkään kasaan keittetty, maidolla jatkettu ja pikantin pohjaan palaneen maun omaava Soupe d épinards kera hukkuvien nakkien. Luulenpas, että jopa Gordon Ramsay olisi luomuksestani mykistynyt. Mikä makujen harmonia! Mielikuvitus (sekä aikaisempien keitosten rippeiden kierrättäminen) kunniaan, ennen kaikkea! Onhan hernekeitossakin palvikinkkua (itse syön kyllä ainoastaan kasvisversiota), niin miksei minun pinaattikeitossani voisi olla mukamas nakkeja?  

Että näinkin tärkeää tällä erää... Lupaava alku uudelle alkavalle viikolle, hyvä minä! Mukavaa maanantaita kaikille! 

~Laura