Voiko ihanammin päivä enää alkaaaaa, kuin jäädä ulos, polttaa ruoka ja kuolla nälkääään.... uusi sanoitukseni vanhaan tuttuun tanhuun, joka hyvin kiteyttää myös eilisen päivän kulun. Eli kyllä, lämäytin ulko-oven kiinni, jääden ulos kahden petityynyn sekä jaloissa olleiden aamutöppösten kanssa, vain kuullakseni kuinka munakello ilmoittaa tonnikalavuokani olevan valmis,mahan huutaessa ruokaa, luonnollisesti. Aaaah, juuri niinkuin suunnittelin! <3 Ei muuta kuin tyynyt kainaloon, naapuri ovikelloa soittelemaan, ja juomaan kuppi kuumaa kahvia odotelessa pelastusyksikön saapuvan vara-avaimen kanssa aina mökiltä asti. No, onni onnittomuudesta, ja vaikka tonnikalapasta otti "vähän" väriä ja rapeaa kuorta, pääsin viimein omaan kotiin kuultuani vajaan tunnin ajan kaiken mahdollisen naapurini lapsenlapsista ja taloyhtiön putkiremontista. Mutta en minä valita, ovat kyllä kultaisia vanhuksia, heti oli puhelin kourassa ja kahvit sekä mustikkapiirakat nenän alla kun olin apua vailla. Naurettiin vain yhdessä, että voisin jäädä pidemmäksikkin aikaa kerta olin ottanut tyynytkin matkaani, ja peittoki kiikkui pyykkinarulla kartanolla ;D No, tekevälle sattuu, ja vaikka päiväsuunnitelmani ja aikataulini meni tämän selkkauksen takia ihan uusiin puihin, toipa se pientä vaihtelua ja piristystä viikkoon.
No mutta. Hmm, tämä viikko... miten meillä on sitten mennyt? Ihan kivasti, kait. Töihin paluu on sujunut ihan mukavissa merkeissä, ja nuo viiden tunnin päivät ovat olleet ihan soppelin mittaisia. Olen saanut syötyä (paitsi perjantaina, jolloin tauko pidettiin seisaaltaan, kylmää ruokaa kitaan ahmien), ja olen syönyt sitä mitä töissä on tarjoiltu. Jos välipalaa ei oteta lukuun, en ole kantanut töihin mitään omia sapuskoja, paitsi nyt perjantaina. Ja tänään yövuoroon pakkaan sen verta evästä, ettei nälkä heittele yöllä, muutenkin tulee olemaan täysi työ pysytellä hereillä. Väsy tässä vai painaa... ilmeisesti en sitten kuitenkaan kerennyt aivan palautua tuossa kahdessa viikossa koko kesän uupelosta, ja hieman olisin salaisesti toivonut että olisin saanut olla vielä kolmannen viikon poissa. Krätä voimia, nukuttua univelkaa (jonka sain takaisin jo kahdessa yössä työt aloitettuani), ja hieman muutoinkin pakettia enemmän kasaan, ennenkuin heitetään kaveri järven syvinpään päähän ja katsotaan miten käy. Perjantaina siinä jo vähän kävi huonostikkin, ja eilen minulla olisikin ensimmäinen tonttuilu päivä sitten kolmen viikon (edit: tonttuilu on valitettavasti jatkunut hieman tähän päivään asti, mutta tästä varmasti piakkoin tuoreempia uutisia uuden postauksen muodossa, jahka tästä edellisestä pääsen eroon). Minulta jäi välipala syömättä, päivälliseni oli liian pieni, ja iltapala oli tontun valitsemaan, ja leipäkin jäi syömättä.... auts. aivan heti kun siihen on vain tilaisuus, niin Tonttu tunkee väliin apinan raivolla, ja tässä on todella saanut musitutella itseään että mistä tässä kaikessa on oikein kyse. Aamu palkoi myös hiemna höpö höpö aamiaisella, mutta nythän tuota on onneksi massu täysi naminami tonnikala pastaa, ja välipalankin söin jo ennakkoon, jotta saan tungettua kunnon päivällisen ennen iltahukiin lähtöä.
Mutta siis vaikka tämä viikko on syöntien puolesta mennyt aivan oppikirjojen mukaan, ja olen reippaudestani todella ylpeä. Mutta hieman tässä myös joku takkuaa. Tämä väsy, ja ahdistus ja tieto siitä, etten voi enää jäädä pois tösitä, ilman että minut lempattaisiin ulos, tämä on varmaa. Tämä kieltämättä vaikuttaa myös työmotivaatiooni. Toisaalta koitan toppuutella ajatuksiani, sillä enhän tiedä johtuvatko nämä tämmöiset ajatukset juurikin vain siitä, kun väsy ja uupelo vielä painaa harteita samaan tapaan kun saiikulle jäätyäni. Olen varma, että pidän työstäni edelleen, työtoverini ovat niin mahtavia ja asiakkaat ihania, ja olen todella iloinen että saimme tehtyä sopimuksen jolla aan jatkaa marraskuun (minut on nyt kuitenkin laskettu jatkavan normaaliin tahtiin jo joulukuussa, varmasti kiireiden vuoksi, mutta kietlämättä tämä ahdistaa minua myös). Mutta jotta pääsiisn käsiksi taas noihin tunteisiin, tuohon työstäpitämisen fiilikseen ja tekemisen meininkiin, olisi ihana kyetä hengähtämään vielä hetki, ja palata oikeasti sitten kun koen että niin jaksan, Nyt tunnen olevani puun ja kuoren välissä, ja minun on jaksettava ja onnistuttuva koska minun on pakko jaksaa jatkaa, ei mulle anneta vaihtoehtoja. Jos katkoisin jalkani, niin enhän minä sitä kuntoon saisi kahdessa viikossa. Miksi työnantajani olettaa, että saan painoni nousemaan kahdeksalla kilolla kahdessa viikolla, ja "pieni preikki" pyyhkisi minusta kuukausian (vuosien) tohottamisesta ja aliravitsemuksesta johtuvat uupumuksen pois. Voin suoraa sanoa, ettei pomollani ole aavistustakaan mistä tässä kaikessa on oikein kyse! Sen paljasti jo sekin, kun hän potkuilla uhatessaan kysyi minulta että kauan kestää että paranen.... hitostako sitä kukaan tietää!! Mutta nyt olen tuon kaksi viikkoa "levännyt" and it's all new me, ja nyt minun tulisi jaksaa olla tehokas minä.
Vaan kun en ole. Minua väsyttää. Ahdistaa. Pelottaa ja tympäisee. Ja myönnän tämän kaiken, ihan surutta. Jos joskus olen hymyssä suin hammasta purren vain sanonut "kaikki on hyvin, kyllä minä jaksan", niin nytpä en jaksa. Minulla on motiavaatio johonkin aivan muuhun, ja se ei ole työ. Tai voisi olla, hetken kuluttua, mutta kun en saa mahdollisuutta hengähtää jotta tuo motivaatio löytäisi jälleen kotiin. Älkää käsittäkö minua väärin. Ei töissä voi olla aina kivaa, ja kaikilla meillä on hetkemme kun työ/koulu on aivan hanurista, been there done that, mutta nyt olo on jotenkin aivan toisenlainen... No, annan pölyn hieman laskeutua, katson päivän kerrallaan, ja katellaan mihin suuntaan tämä kelkka tästä kääntyy. Jospa se tästä. En halua tehdä mitään hätiköityä, minua vaan ihan todella harmittaa ja ahdistaa paine, mitä koen töistä tällä hetkellä. Nytkun viiimein minä nostan käteni ilmaan ja myönnän väsymykseni ja tahtoni lähteä aukomaan tätä kuminauhaumpparipalloa, niin enpä siihen oikein mahdollisuutta saakkaan, Tai sain, ja se juna meni jo, ja se matka oli liika lyhyt, enkä saanut edes univelkojani (kiitos flunssan <3) nukutuksi tuona aikana. Mutta näillä on nyt mentävä, ja niinkuin sanoin, nyt päivä kerrallaan, ja katsellaan josko mieli ja ajatus tästä vielä muuttuisi ja laantuisi. Selviää vain vielä viimeisestä yöhukista kunnialla.
Ei muuta jorinoita. Aivot ei kykene tuottamaan enää ainuttakaan "järkevää" (??) lausetta, joten annetaan kuvien puhua puolestaan. Eli tässä ruokasatoa kuluneelta viikolta, sekä töistä että kotoa, eri pääivilä nakeltuina.
Kerrankin onnistuin taltioimaan yhden kokonaisen päivän syönnit, joten tässä ensimmäisen työpäivänipäiväni sapuskat aamusta lähtien...
Aamupakasi kauraleipä voilla, juustolla ja lohalla, kyytipojaksi maitoa sekä jogurtti muroilla; varmistin että nälkä pysyy poissa ja pitkään!
Tarjolla lounaalla oli kermaista ahvenkeittoa, joten sitä sitten. Kera omatekemän saaristolaisleivän! Vaikka nälkä ei puol 12 ollut kummoinen, minulla oli tuolloin loistava rilaisuus syödä, joten ääntä kohti vain, ja kaikkihan se upposi.
Pukkariin vaihtamaan vaatetta ja välipalaksi suklainen versio raakapatukasta. Nämä raw bitet ovat kyllä todella hyviä, ja olen syönyt nyt näitä todella paljon. Erityisen positiivisesti yllättynyt olen tämän kookosversiosta, ei niin suurena kookoksen ystävänä.
Vaikka yritin vetää tiukkaa "en osta mitään"-linjaa punnitse&säästään töistä päästessäni käydessä, mukaan tartuui silti nätti korillinen tavaraa: couscousta, bulguria, tummaa riisiä, evöspatukka, sekä alenurkasta kaksi tölkillistä erilaisia kikherne/papu mixejä eri kastikkeissa. Kotona päivälliseksi sitten keittelinkin bulguria, ja tuota tuilisempaa versiota kikhernehässäkästä. Vaikka normaalisti en oikein tykkää mistään missä on tomaattimurskaa/pyrettä/salsaa, mutta tämä oli enemmän kuin syötävää!
Iltapalaksi tuorepuuro kuivatuilla hedelmillä (viikunaa, rusinaa, taatelia, ananasta, jotka tarttuivat muuten myös päivällisellä kauppareissulla...) sekä piltillä. Nälkä ei hellittänyt, joten päälle vielä omaa saaristolaisleipää raejuustolla ja lihalla, nam :)
Mikään missä on viikunaa ei VOI olla pahaa! Tai näin olen ainakin tähän päivään asti ajatellut, mutta oh boy,i was wrong! Riemusta kiljuen ostin Yosan uutukaisen, viikuna-uuniomenakauravälipalahässäkän viime prisman reissullani, ja nälkäisenä purkkia ryhdyin yhden työpäivän päätteeksi rääpimään. Mutta jösses, mitä..... mitä...räkää!!! Siis kirjaimellisesti, niin väriltään kuin koostumukseltaankin, mutta räkä vain maistuu paremmalle (hei jokainen meistä on vetänyt pentuna räkäetanoita ulkona ohjanpohjia rymytessään!!). Tämä ei kyllä maistunut niin yhtään millekkään, ja hetken aikaa hyllyvää liejua, jossa lusikka seisoi pystyssä katsellessani heitin purkin surutta roskiin. EPIC FAIL! Ja marssin...
...minnekkäs muualle kuin P&S:ään, ja ostin ensimmäisen eväspatukan mitä käsiini sain! Tässä vaiheessa nälkä oli jo niin valtava, että valinnan vaikeus meinasi iskeä, mutta päädyin lopulta uusimpaan lemppariini, maapähkinävoieväspatukkaan :)
Perjantai taas oli niin kiire päivä töissä, että taukoa ei paljoa pidelty.... takahuoneessa kitaan siis kylmää kana-kikhernekastiketta edelliseltä päivältä, kera raa'aksi jääneen riisin, avot!
Kaunis välipala: raparperijogurttia, muromylsiä (menneiden vuosien herkku jota olen taas halunnut alkaa opettelemaan syömään <3) kera kuivattujen ananasten.
Toisena päivänä töissä oli tarjolla kaalilaatikkoa, eli sitä siis....
Ja kotona, eeppinen, palanut tonnikalavuoka, jonka ahmin sellasita kyytiä viimein sisälle päästessäni että en paljoa kerennyt maistelemaan... kyllä se taisi ihan hyvää olla ;) Ja toinen puolikas meni pakkaseen ensi viikon ruokailuja ajatellen.
Tästä näin mainoksen uusimmassa Valion lehdessä töissä, ja jo tuolloin päätin että TÄTÄ on pakko saada!! Markettiin mars mars, ja yhden hutireissun jälkeen löysinkin tätä mannaa toisesta marketista. 24 tunnin sisään ensimmäinen purkki on jo lähes tyhjä, joten ihan "ok" soppaa tämä uutukainen siis on ;) Taaaivaaallliista!! sitä päivää odotellessa että vedän soppaöverit, enkä saata edes koko purkkia nähdä! Mutta aivan heti on kyllä toinen purkki saatava!!
Vielä tämän illan työhuki edessä, ja siiten saa huomisen hengähtää, ja ensimmäinen työviikko olisi takana päin. Nyt kauppaan evästä ostamaan, ettö saan pakata sellaiset eväät töihin matkaan, etten joudu nälkääni syömään julmettua korvapuustia, niinkuin kävi viime yönä :D
Leppoisaa sunnuntaita (eipäs kun maanantaita!) kaikille! Take it easy :)
~ Laura
Fiilikset työn aiheuttaman paineen takia ei siis oo helpottanu siitä kun viimeksi juteltiin. Yritä ottaa ihan rauhassa, tunnustelet maaperää ja kuulostelet omaa jaksamista. Se on tärkeintä <3
VastaaPoistaKiitos ihana, näin aijon tehdä <3 päivä kerrallaan, ja vapaat rennosti huilien, niin katsellaan mihin tästä päästään :) Nähään taas kohta!! ^^
PoistaPahoittelen täysin epäolennaista kommenttiani, mutta tuo mansikka-banaani -mehukeitto näyttää ja kuulostaa aivan liian ihanalta, ja jos sitä ei myydä enää kun tulen joululomalla Suomeen, olen erittäin syvästi pettynyt.
VastaaPoista"Kauanko paranemisessa kestää?" En tiedä, pitäisikö tuollaisille kommenteille itkeä vai nauraa... No, ei kai tuossa muu auta, kuin muistaa syödä ja nukkua hyvin ja katsoa, mihin suuntaan asiat alkavat mennä. Mielestäni unen tärkäydestä puhutaan ihan liian vähän. Itselläni väsyneenä asiat tuntuvat tuhat kertaa vaikeammilta, mikään ei onnistu, ahdistaa, masentaa ja keskittymyskyky on olematon. Tietysti välillä on vaikea erottaa fyysistä ja henkistä väsymystä (ja useinhan ne kulkevat käsi kädessä), mutta toiseen on ehkä helpompi vaikuttaa.
Hei neitokainen :) JA anteeksi viivästynyt vastaamiseni! Tämä viikko ja 9 päivän työrupeama on vienyt nin omat kuin varastetutkin energiat, enkä ole jaksanut edes konetta paljoa aukoa! väsy on siinä pisteessä ettei uni enää oikein enää edes tule, ja kroppa käy ihan ylikierroksilla :/ mutta nytpari huilupäivää, ja katsellaan mihin ne riittävät. toisekseen. hetken jo ajattelin että hermostuit edellisestä kommentistani, kun annoin melko suoraa palautetta huolestani vointiasi ja syömisiäsi kohtaan, ajattelin että tungin nokkani liian likelle omiin asioihisi :/ Olin/olen vain huolissani, sillä niinkuin jo aikaisemmin kirjoitin, olen kokenut sen mikä oli sinun suurin huolesi ^^ Yritin käydä blogiisi lukemaan kuulumisiasi, mutta pääsyni evättiin. Miten sinulla siis menee siellä veden takansa?!:):)
PoistaJa hei come on!! :DD seriously?! SINUA harmittaa ettet pääse maistelemaan valion mansikka soppaa?! :D Enköhän se ole minä joka tuntee syvää kateutta ja katkeruutta kun SINÄ pääset maistelmaan ja syömään kaikkea ihanaa ja erillaista, mitä meillä täällä kotosalla ei ole tarjolla ;D minä tulen itse sinulle henkilökohtaisesti banaani-mansikka sopat keittelemään kotiin jos tuota makua ei ole enää kaupoissa myytävänä palattuasi ;D Sillä et sinä nyt niin paljon menetä ;) Aivan ihanaa se on, ja pari litraahan tuota on tullut jo tuhottua(ehdottomasti paras soppa tähän mennessä!), mutta eiköhän tuota sinulla ole siellä huomattavasti laajempi valikoima masitella kaiken maailman soppia ja liemiä ;) Nauti siis niistä, eläkä haikaile näiden liemien perään ;) ^^
Voimia, tsemppiä ja jaksamisia sinulle sinne!! Ja kerro kuulumistasi ja kokemuksistasi ;) Ja kiitos kommentistasi ja tsempistäsi, ihanaa että tulin kommentoimaan pikkuruiseen blogiini ^^
En todellakaan pahastunut, päin vastoin! Hyvä vaan, että joku välillä sanoo kaunistelematta, miten asiat ovat. Kommenttisi sai minut ei pelkästään ajattelemaan asiaa, vaan oikeasti tekemään myös muutoksia. Tällä hetkellä menee jo huomattavasti paremmin, kuin silloin kuukausi sitten. Vaikka syömishäiriö on edelleen ajatuksissa lähes koko ajan, en ole antanut ahdistukselle periksi - ruokavalinnat ovat vielä melko laajalti syömishäiriön sanelemia, mutta olen syönyt nälän tunteen mukaan ja riittävästi, mikä on jo iso askel parempaan suuntaan :) Enkä ostanut vaakaa, mikä on osoittautunut aivan mahtavaksi päätökseksi!
PoistaKäyhän vilkaisemassa http://my-brown-life.blogspot.fi , sieltä löytyy yleisiä kuulumisia. Jos laitat säposi osoitteeseen lottovoitto.henna@gmail.com, niin voin lisätä sinut myös toisen blogin lukijalistalle, jos haluat. Sieltä löytyy tuttuun tapaan myös syömishäiriöön liittyviä postauksia (vaikka täytyy myöntää, että olen viime aikoina ollut melko laiska päivittelemään).
Voimia ja jaksamista myös sinulle, toivottavasti kaikki kääntyy pian parhain päin :) Ja kiitos pitkästä vastauksestasi - ihan mahtavaa, että jaksat paneutua näin tarkasti lukijoiden kommentteihin!
Mahtavaa Henna kuulla, että olet pystynyt tsemppaamaan!! Ihanaa luettavaa :) Nyt alkuun päästyttäsi elä anna periksi, vaan nyt suunta kohti parempaa pienin askelin. Mutta älä myöskään jää jumittamaan: ei se tavallinen jogurtti tai herkkuleivos sieltä kaupasta kotiin kävele, vaan tuo päätös on tehtävä itse. Ja siihen sinä ihan varmasti kykenet olethan osoittanut jo suurta rohkeutta olemalla sitkeä ja syömällä oman kehon viestien mukaan, vaikkakin valinnat ovat vielä olleet sairaan mielen tekemiä. Ateria kerrallaan, rohkene haastamaan itseäsi, ja ahdistuksen sijaan koita löytää nuista hetkistä nautintoa, sillä olethan tuon ansainnut. Ja miksi sinä vaakaa tarvitsist tyttö hyvä? ;) Eihän terve Henna sentään mitään vaakaa kaipaa, suoraan sanottuna et tee sillä yhtään mitään se ruokkii ainoastaan sairasta ajatteluasi, ja mikä onnillsuuden mittari se muka olisi? On mahtavaa että otit sanoistani jotain oppia, ja nyt vain jatkat samalla voimalla ja tsempillä myös eteenpäin, etkä vain pysähdy tähän hetkeen ja tilanteeseen! Maailma ei ympäriltäsi sorru jos valitsetkin välipalaksi jonkin herkun, tai koulussa syöt lounaan jota sinulla TODELLA mielessi tekee. sairaus ruokkii sairautta, ja onnistuminen onnistumista. Kun uskallat pelosta ja ahdistuksesta huolimatta altiustua haasteelle, huomaat kyllä että ei tuo valinta niin paha ollutkaan, ja joka kerta tuo kynnys haastaa itsensä sen kun vain pienenee. ja siihen jää myös koukkuun! Et matkustanut jenkkeihin asti syömään vain salaattia ja ligh tuotteita, vaan nyt jos milloin sinulla on mahdollisuus maistella ihanimmat herkut mitä maa päällään kantaa. Katso ympärillesi... mitä opiskelutoverisi syövät, ja miten he valintansa tekevät. Ota ja ime mallia ja rohkeutta muista, sillä jos hekin siihen kykenevät, mikset sitten sinäkin?:) tämä itsensä haastaminen onnistuisi varmasti paremmin turvallisessa kotiympäristössä mutta ompahan sinulla nyt näytön paikka osoittaa, kuinka vahva olet :) Asioita pitää haluta, MUUTOSTA pitää haluta, ja tuo muutos tapahtuu pienen pieni valinta kerrallaan, oli kyse sitten salaatinkastikkeesta tai kevytmaidosta.... alkuun se on vaaaltavan iso harppaus, kahden viikon päästä harjoittelun jatkuttua huomaat että asia ei sinua enää niin paljoa hetkautakkaan ;) ei asioiden tarvitse tapahtua yhdessä yössä, mutta mielellään jatkuvalla syötällä ja pienissä erissä sitten, jos kerta rysäys hirvittää. Itse halusin muutoksen kerralla, ja pistin suunnitelmaan kaikki haasteet mitä vain keksin :D vielä on burgeri ja pizza syömättä mutta melko hyvin olen kaikki saanut jo läpi koluttua ;) Ja mitä minulle tapahtui....... ei kuule yhtään mitään pahaa, ja tätä nykyä minua vain himottaa saada haasteita tielleni lisää ;D
PoistaHirmuisen paljon tsemppiä ja voimia sinulle sinne! Elä vain anna periksi, vaikka kuink tekisi mieli! se ON vaikeaa, varsinkin kun on kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta, mutta tekemällä väärät(sairaat) valinnat, pahennat vain tilaasi ja tilannetta :) Ruttuhali!! You go girl :)
Lare
Aika samanlaisia ajatuksia täälläkin.. Vaikka ollaan ihan eri tilanteissa: lukiossa ja työelämässä.
VastaaPoistaArki rullaa vaan kamalaa vauhtia. Ja sitten on siinä ihan pöllämystyneenä, että 'ai, tätäkö mun täytyisi jaksaa?'
Aina tuntuu, että ihmiset ovat päättämässä, mitä täytyisi jaksaa. Mutta ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa, mitä kukin jaksaa.
Eka koeviikon koe ensiviikolla. Stressi on aika hirvittävä jo. Mutta toisaalta musta tuntuu, että pystyisin tekemään ne kokeet tässä vaikka heti, ilman kummempia valmistautumisia. Oon pitänyt itseni niin hyvin kärryillä, että sellaiseen perinteiseen ''voi apua. viikko kokeisiin. pakko lukealukealukea''-oravanpyörään ei haluisi mennä mukaan.
Ekan jakson jutut ovat kuitenkin vaan yläasteen kertausta.. Mutta silti tuntuu, että nyt yliarvioin itseni täysin..
Mutta voimia sulle ja iiso hali!
Heippa Mari :) Ja anteeksi viivästynyt vastaamiseni. Yhdeksän päivää töissä on vetänyt mehut koko kropasta, ja väsy on kyllä ollut jossain ihan omissa atmosfääreissään :/ nyt onneksi pari vapaata, ja katsellaan mihin suuntaan asiat tästä lähtee rullaamaan :) Ja hei, seuraavaa koskee myös sinua: vaikka arki ja elämä rullaa vauhdilla, väsy painaa ja stressi painaa päälle, ei näiden asioiden SAA antaa vaikuttaa syömisiin! Itse kokosin itseni, ja otin itseäni nsikasta kiinni ja olen pitänyt huolen syömisestä, ja tällä tavoin koittanut vaikuttaa jaksamiseen, kun muution tuntuu että työ vie miestä. Eli tilanteen on oltava päinvastainen kuin ennen: siinä missä ennen syömisillä haki kontrollia ja hallinnantunnetta kaaoksen keskelle (ja tämä taas johti huonompaan syömiseen ja tottakai vain pahempaan väsyyn ja uupeloon), nyt on kyettävä itse olemaan tilanteen herra pitämällä huoli että syö kunnolla! Muutoin ei vain jaksa, ja alamäki on taattu! Eli vaikka tuntuu, ttä koulu pukkaa päälle, ja elämä pyörittää sinua, älä hae lohtua syömisen kontrolloinnista, sillä se ei todellakaan vie sinua ainakaan oikeaan suuntaan. Pikemminkin, yritä hellittää ja olla vähän vähäemmän ajattelematta syömisiä (pidät niistä vain huolen!!), niin energiaa ja aikaa jää opiskelulle enemmän, eikä aivosi kuormitu turhalla niuhottamisella :)
PoistaEläkä ystävä kallis ressaa liikaa tuolla koeviikolla! muistan itsekkin vielä lukion aloittaessani että hiivatti miten tästä selviää, ja kamala noin monta koetta yhdellä kertaa apuapuaapua ressikuolema iskee.... mutta tiedätkös. en tiedä lohduttaako, mutta really, ei se ole niin iso ja vakava asia mitä annetaan olettaa, tai mitä itse olettaa ;D kuulostaa että sinulla on jo homma hyvin hallinnassa: kurssin aikana luet lukuläksyt ja pidät itsesi kärryillä, niin paine kurssin lopussa ei ole niin iso, ja nuo kokeet menevät kyllä läpi omalla painollaan. Eli ei huolta, relax, älä turhaan huoli liikoja, sillä niistä kyllä selviää, ja totut hyvin äkkkiä koevviikkoihin, ja niistä oppii jopa nauttimaan, niissä on omat puolensa ;)
Joten onnea kokeisiin, tahtoa syömisiin (joko ostit oikeaa raejuustoa?;)) eläkä huoli turhia selviät kokeista ja kursseista ihan varmana. lukiosta annetaan olettaa ettäsen on todella vaativaa ja vaikeaa, mutta ei se sitä todellisuudessa ole, kun järkeilee opsikelun juurikin niin kun oletkin jo tehnyt. Tulet pärjäämään hienosti, joten nou hätä, nou stress ^^ Ja muista syödä ja pitää itsestäsi huoli, se on avaimesi jaksamiseen!! <3
Opiskeluiloa! Ja muista myös rentoutua ^^
Laura
Kun itse olen toipunut, olen välillä kyllä tarvinnut PITKIÄ aikoja sairaslomaa että olen pystynyt keskittymään syömiseen, lepäämiseen, omien ajatusten selvittelyyn. Itse en ois kyennyt olemaan kyllä töissä 8 h päivässä saatikka sitten sitäkin enemmän :O Kun työ vie suurimman osan energiasta ja voimavaroista, voi olla vaikea kyetä palautumaan ja parantumaan. Sairaus ja myös toipuminen on kokopäivätyötä, ei sitä voi tehdä sitten vapaa-ajalla kun työpäivä on päättynyt... ja se tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää monelle työnanatajalle/opettajalle/sukulaisille/kavereille jne.
VastaaPoistaEi ole väärin, jos sanot, että mennäksesi eteenpäin tarvitset sairauslomaa. Joskus voi olla hyvä pysähtyä kokonaan, olla jakso osastolla tai vaikka lapsuudenkodissa niin että ei joudu ottamaan kaikkea vastuuta arjesta itse. Tai sit voi olla hyvä opetella elämää vaan ihan omassa kotona, kunhan vain ottaa aikaa omalle toipumiselle. Se voi nopeuttaa kuntoutumista pitkällä aikavälillä, vaikka tuntuisi hurjalta "pysäyttää" elämä hetkeksi täysin.
Pari viikkoa ei riitä vakavasta sairaudesta toipumiseen... vaikka ympäristö niin kuvitteliskin. Voi olla, että jos uskaltaa satsata 100% toipumiseen, pääsee enemmän eteenpäin kuin niin, että sinnittelee vuosikausia eläen puoliksi sairaana, puoliksi "terveen" vaatimuksia täyttäen. Keskustele lääkärin kanssa, keskustele terapeutin kanssa... en tiedä mikä sinun kohdalla toimii parhaiten. Itse on kyllä välillä tosin kaivannut jotain muutakin järkevää tekemistä toipumisen rinnalle niin, ettei tilanne olisi lipsahtanut siihen, että lopulta alkaakin vain oireilla ja sairastaa päätoimisesti. Tärkeää olisikin kai jonkinlaisen balanssin ja mielekkään tekemisen löytäminen?
Ole rohkea ja rehellin :) huikean sisukas ainakin oot!
Kiitokset erittäin viisaastaa kommentistasi :) Tuntuu hyvältä, että siellä jossain on ihmisiä jotka ovat kokeneet tnämä samat ajatukset ja olotilat, ja ennenkaikkea ymmärtävät tätmän tasapainottelun vaikeuden. Tällä hetkellä nimittäin tunnen olevani enemmän kuin jumissa ja hukassa. Päivät töissä tietty sujuvat ihan kivasti ,työtovereiden kanssa on kiva höpötellä eikä nuo viiden tunnin maiitaiset päivät olr mahdottomia (tämä viikko vain venähti melkoiseksi maratoniksi taas...joulukuuta kauhulla odotellessa iiks!)mutta tällä väsyllä ei ole ollut mitään rajaa vuorostaan. Ja kun tulee väsy, tulee kikkailu, valinnanvaikeus, motivaation puute, ja muutenkin huomaa syöntien olevan hankalampaa ja vaikeampaa. Parhaani pidän huolen siitä että ruokaa uppoaa, mutta juurikin tuo mitä sanoit on nin totta; kun ei voi 110% keskittyä tekemiseen (eli paranemiseen), niin se tulee tehtyä sitten vähän juosten kusten, ja huomaan antavani enemmän sairaudelle jälleen periksi, ja haastavempien ruokien syönti ahdistaa ja valinnanvaikeus on taas astunut taloon. Eli vaikka työ tuo sisältöä, huomaan olevani tähän tasapainotteluun tällä hetkellä lopen kyllästynyt ja uupunut, ja jos vain työantajani ymmärtäisi tilannettani paremmin, jäisin saikulle heti huomenn. piste. Olen väsynyt, myönnetään, ja kaipaan elämääni tähän hetkeen jotain muutaku kuin sinnillä jaksamista ja tasapainottelua. Pelkään vain työpaikkani menettämistä, mutta paljon olen kypysytellyt myös ajatusta siitä, että elämä kyllä jatkuu jos paikan menetän, ja olkoon sitten niin. Käytämpähän tuon ajan sitten itseeni. Ehkä tämä on tervettä pelkoa, mutta samaan aikaan en jaksaisi asiasta edes stressata. Ahistaa vain että ei saa mahdollisuutta hengähtää kun siä kaipaa. Kyllä minäkin pelkään että pitkästyn, niinkin on käynyt kun olen ollut pitkiä jaksaoja saikulla, mutta nyt vain tuntuu kuin seisosi elämän käänne kohdassa, ja motivaatio paranemisen polulle on niin kova, että työ tuntuu olevan tielläni, varsinkin kun tuntuu siltä, että työ vie minua, eikä toisin päin. huh, on tämä vaikeaa :D
PoistaMutta kiitos vielä rohkaisevista sanoista, et arvaa kuinka ne lohduttavat ja merkitsevät paljon :) paljon on ajatus työtä minulla vielä tekemättä, ja tarkoituksena on nimenomaan puida näitä mm terapeutin kanssa. Hän, ja myös omalääkärini ovat molemmat "terveys ensin" linjalla, eli melkeinpä minusta itsestäni tämä kaikki on kiinni. Mutta jo ihan pelkästään rahallisista syistä en haluaisi itseäni irtisanoa, sillä kolmen kk karenssi ei oikein sovi yhtälöön :/:/
Ihana sunnuntaita sulle!! :) kiva että jätit ajatuksesi tänne!:) kirjoitathan uudemman kerran! :)
Laura
Kiitos vastauksesta :) Oot kyllä vaikeaan paikkaan joutunut...toivottavasti sulla on hyvä lääkäri/psykiatri! :)
PoistaTuo asenne on ihan paras, että menee tilanteen mukaan. Vaikka hurjan stressaavalta tuo kaikki kuulostaa niin ei voi muutaku elää päivän kerrallaan. Voimia äärettömän paljon :)