Niinkuin jo perjantaina kirjoittelin, niin hermo kärysi tuossa heinäkuun aikana, ja siitä hyvästä päätin että nyt taas joku roti tähän elämään! Saikkua sainkin sitten pari viikkoa. Ja jos rehellisiä ollaan, niin hieman sain vihiä possiltani siitä, että jatkoni kyseisessä työpaikassa on tästäjohtuen hieman vaakalaudalla, ei nimittäin riemastunut...... how lovely <3 vaikuttaa siis siltä, että se suurin pelko saattaisi käydä sittenkin toteen, mutta koska olen eilen itkenyt itseni jo sen verta kuiviin, ei minusta heru enää ainuttakaan kyyneltä tänään vaikka pelkkä ajatus työn menettämisestä tuntuu tikarin pistona suoraan rintaan. Ei siis mennyt ihan suunnitelman mukaan; jäisin pois töistä jotta jaksain työssäni paremmin, ja vaikuttaa siltä että nyt olisin tuon työn menettämässä. Monet ajatukset olen eilen läpi käynyt, ja ehtinyt jo katuakkin sairaslomalappua, mutta en piruvie anna nyt periksi! Ensi viikolla saan kuulla tuomion työpaikastani, ja siihen asti elän päivä kerrallaan, ateriasuunnitelmaani noudattaen!Vaikka sairas ajatus luovuttamisesta on käynyt moneen kertaan eilisestä mielessä, en haluaisi jäädä noihin mietteisiin kiinni, sillä sittenhän tämä koko soppa olisi aivan turhaan keitetty! Pelotaa, ahdistaa, vihastuttaa, itkettää, uuvuttaa ja turhauttaa..... olenko taas tässä? Kerrankin kun jokin todella motivoi minua omasta tahdosta yrittämään kovemmin, jäämään jopa hetkeksi pois työstäni, tuo motivaattori halutaankin viedä nyt minulta kokonaan... tämähän kaikki yrittäminen on sitten aivan turhaa? Kyllä, olen pelleillyt oman työni ja terveyteni kustannuksella, mutta eivätkö he usko että olen todella oivaltanut sen, että haluan jaksaa jatkaa.... antaisisivat minulle vain aikaa osoittaa kuinka tosissani tällä kertaa olen.
Mieli ja fiilis eilisestä asti on siis todella ollut melko hullun myllyä. Olen pelännyt ja itkenyt taas niin paljon, ettei siinä ole mitään tolkkua. Se energia ja puhti jonka toivoin käyttäväni Tontun rökittämiseen kuluu nyt jännittämiseen ja pelkoon.... miten tässä taas käy!? Erittäin huonosti nukutun yön jälkeen, kun olen jo aivan tunneturra, olen päättänyt pysyä päätöksessäni: what is done is done. Minulla oli suunnitelma, tarkoitus kaikkea tätä varten, omat syyni jäädä pois, enkä todella aio nyt vain jäädä odottelemaan ja itkemään asiaa. Haluan keskittyä parhaani mukaan siihen, mihin minin alunperinkin piti keskittyä.... syömiseen.
Tulin juuri äitini kanssa kaupasta. Mukaan tarttui ruokaa, oikeaa ruokaa. Ei Tontun ruokaa. Leipää parii eri sorttia, muroja, juustoa, normijogurtteja, puuroa, pilttejä, suklaata, hedelmiä (välipalaoiksi...).... ostokseni näyttivät varsin normaalin ihmisen ostamilta. Hmm. Elämme jännittäviä aikoja! To be honest, olen viimeksi syönyt leipää varmasti.... toukouussa? Eli joo, syöntini kuluneen kesän suhteen ovat menneet enemmän kuin plörinäksi, ja olen "nauttinut" sairauden tuomasta "vapaudesta" täysin rinnoin....eli tyhjin vatsoin ja hyvin energianiukoin aterioin, ellei jokapäiväisiä jätskiannoksia tai herkkupullia lasketa. Ruokarytmi..... mikä ruokarytmi kysyn minä. There was none! Ateriasuunitelma hukkui jonnekkin laatikon pohjalle, ja nyt se on kaivettu esiin, ja on valmiina käytettäväksi jälleen. Ja mielenkiintoisinta tässä on se, että sen lisäksi, että olen lopen kyllästynyt tähän pelleilyyn, pienestä ahdistuksesta huolimatta, olen melkoisen innoissani tulevista päivistä ja viikoista, kun minulle suodaan (tai itse itselleni suon...)jälleen luvan normaalin syöntiin. En tule välttymään sydämmen tykytyksiltä ja 10 extra kalorin aiheuttamilta ahdistuskohtauksilta,sen tiedän jo ennakkoon, mutta olen kyllä kaikin puolin melko innoissani. Peloissani ja innoissani. Se on kumma juttu.... tuo lupa syödä meinaan. Onhan minulla ollut harvasen päivä mahdollisuus syödä normi ruokaa, mutta ei sitä ole vain saaanut aikaiseksi... ei ole antanut itselleen lupaa. Ajatellut vain että sitten kun.... mutta milloin? Pikku hiljaa sitä on taas lipsunut pelleilyn puolelle, ja lopulta herää siihen hetkeen, että on aika todella ravistella itseään. Kaipaan suorastaan pottumuusia, lihapullia, makaronilaatikkoa, rössypottuja, nakkikeittoa, mutta mikähän siinä on ollut niin helvetin vaikeaa saada aikaiseksi syödä moisia......?! Oikeasti, tässä sairaudessa ei ole mitään tolkkua, ei vain ole....
No mutta niin. Huomenna saan makaronilaatikkoa! Ai nami, itken onnesta jo melkein etukäteen! Tarkoituksenani on laatia vielä tälle iltaa oman ateriasuunnitelmani pohjalta viikko/päiväkohtainen suunnitelma jokaiselle aterialle, ja tällä tapaa karsia kaikki jossittelu ja jaakailu pois.... haluan tehdä syömiseni täällä kotona mahdollisimman yksinkertaiseksi niin, ettei minulta kulu aikaa ja energiaa vaihtoehtojen pyörittämiseen. Jos en itse kykene aamupalajogurttiani valitsemaan, niin sitten valinnan tehköön vaikkapa luurin toisessa päässä ahdistuskohtaustani kuunteleva ystävä. Heitä olenkin jo etukäteen varoitellut.... näitä hetkiä varmasti tulee, mutta ovatpahan varautuneet. Haluan vastuuta pois omilta harteiltani, ja aijjon ripotella ja sirotella sitä ympärillä olevien rakkaiden kontolle. Eipä siellä osastollakaan kamalan kysellä että ottaako neiti millaista jogurttia tälle iltaa, saatika annettaisi alkaa pyöriitelemään ja vatvomaan vaihtoehtojen välillä loputtomiin....
Muun muassa tätä ateriasuunnitelmaa noudatan tulevat viikot. Kaverina toimii viime ravitsemusterapeutinkäynniltäni saama suunnitelma, joka on lähestulkoon sama, puolidesiä sinne, leipä tänne, energiamääriltään ne ovat samat. Vaihtoehtoja eri aterioille on minulle oltava monta, sillä en todellakaan kuulu siihen porukkaan, joka saattaisi aamusta toiseen vetää puuroa piltillä. Puuro ja piltti eivät mielstäni edes sovi yhteen :D Voita siihen olla pitää... Mutta niin. Näitä vaihtoehtoja pyörittämällä pyrin saamaan vaihtelua viikkokohtaiseen suunnitelmaan, jonka kirjaan ja värjään tussilla isolle paperille aina hyvissä ajoin.Nyt sain rustattua suunnitelmaa keskiviikolle asti. Koitan joskus muistaa napata kuvan myös näistä yksityiskohtaisista suunnitelmista :) Aterioista/ateriat kuvina/päivä kuvina postauksia voisin harrastella myös, mikäsikäli se vain jotakuta kiinnostaa?
Nyt siis suunnitelman laadintaan. Hiiiih. Jännää! Ja hirvittää! Ehkäpä hirvittää eniten se, että kroppa ei todellakaan ole tottunut tällä hetkellä tasaiseen syöntiin ja järkyttäviin suuriin annoksiin, saatika hiilareihin (lähinnä pastaan, pottuun, leipiin...sokeriin kyllä joo:D). Huomisesta lähtien tulen olemaan varmana tasaisessa ähkyssä sekä ummetuksen kourissa seuraavan viikon ajan, mutta ei auta kuin ajatella että ompahan siitä ennenkin selvitty... yllättävän nopeaa se elimistö on muutokseen tottunut, ja alkanut jopa vaatia energiaa hetken harjoittelun jälkeen. Tuo olo tuntuu tällä hetkellä vain niin kaukaiselta, että ihan mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tästä touhusta tulee :D Mutta tuli mitä tuli, nyt on aika takoa kun rauta on kuuma!
Kohti ähkyä, ja sen yli!
~ Laura
Moi. Oon jonkin aikaa seurannut sun blogia mutta en koskaan kommentoinut, haluan nyt kuitenkin sanoa sulle, että on aidosti oikeasti ja ennenkaikkea terveellä tavalla aivan oikea päätös tuo sairasloma. Niinkuin olet nyt itse huomannut niin toi "tuplaelämä" ei onnistu. Tämä sairaus ei vain katoa, se tarvitsee työtä. Itse Ellin tota tuplaelämää enemmän ja vähemmän 10 vuotta kunnes sitten viimein "luovutin" .. Eli otin sairasloman, lanasin KAIKEN pois ja keskitys VAIN JA AINOASTAAN siihen että syön tarpeeksi, ateriasuunnitelman mukaan, ja jopa suostuin päiväosastolle. Totta helvetissä mulla on siitä hirveä olo mutta on myös hetkiä kun ajattelen, että LUOJAN KIITOS mun ei tarvi tehdä nyt muuta. Koska en yksinkertaisesti jaksa. Olen päättänyt nyt, että tämä vuosi on nyt pyhitetty tälle. Ja se on OIKEASTI tosi ok. Älä huoli töistä tms. Nyt hoidat itsesi kondikseen, opit varmasti paljon itsestäsi ja ennenkaikkea kun vaan sinnikkäästi noudatat ateriasuunnitelmaa niin vaikka ahdistus kasvaa niin sitä kestää sitä paremmin mitä enemmän energiaa on. Lupaan. Tulet varmasti selviämään. Seuraa sitä ateriasuunnitelmaa - toisaalta kun ajattelet niin otit lomaa juuri sen takia että ehdit syömään joten tee se nyt. Koska jos palaat töihin ihan samassa jamassa niin löydät itsesi tuosta tilanteesta aina uudestaan ja uudestaan. Usko mua, et halua tehdä sitä vuosi kausia. Ja kun hetken aikaa on mennyt oikea määrä ruokaa niin huomaat että ei se nyt niiiiiiin paljoa ole. Sinnikkäästi vain. Älä mieti mitä sitten kun en oo enää sairas, pieni, heikko ja muutenkin ihan rikki. Koska ainut millä on väliä on se että jokaikinen päivä syöt kaikki jogurtti, leivät, makaronit jne. Olo voi olla todella epämukava, mutta sen läpi on mentävä. Se on sen arvoista. Itse ainakin mietin että en enää koskaan ikinä halua aloittaa alusta, se olisi sadasmiljoonas kerta, ja se on joka kerta kamalaa. Tsemppiä todella todella paljon!!!! <3
VastaaPoistaMoikka :) Ihan MAHTAVAA että päätit tällä kertaa jättää minulle kommentin! ihoni meni ihan kylmilleväreille, ja jokainen sanasi pysäytti minut todella keskittymään juuri tähän hetkeen ja noihin ajatuksiin, niin kauniisti, kokemuksella ja oikealla tsempillä kirjoitit. Kiitos kaunis siis kun päätitkin jättää ajatuksesi tänne minulle eluettavasksi, etä arvaa kuinka sitä arvostan ^^
Poistakommenttisi on minulle todella merkittävä, ja esimerkillinen ennenkaikkea. samaanaikaan koen myös voimakasta samaistumisen tunnella, sillä itsekkin olen kokenut jo useamman uupumisen, ja töistä jäännit pakon edessä siksi,etten ole ole yksinkertaisesti enää jaksanut. Sairaslomat ovat olleen yli puolenvuoen mittaisia, mutta vaikka alku on ehkä alkanut lupaavasti, olen aina lipsunut vanhoihin pahoihin tapoihin. Tässä kerrassa on siis minullekin jotain aivan uutta: omasta tahdostani päätin jäädä töistä pois, jotta saisin syöntejäni kuntoon. ja jotta jaksaisin todella töissä, koska pidän työstäni. Nyt mieltä tosin varjostaa suuri pelko tuon työn menettämisestä, mutta yritän todella olla asiaa ajattelematta, ja keskittyä nyt todella niihin makarooneidin ja jogurtteihin, mite niin osuvasti kuvasit. Sillä sitähän se on... syömistä. Syömistä syömistä ja syömistä, sillä muuta ratkaisua ei tähän ole. Tuo syöminen tuo todella mukanaan ahdistusta ja vääristyneitä ajatuksia, mutta jaksan uskoa, sinun tsemppisi sekä omien aikaisempien kokemusteni pohjalta, että olo, mieli ja tila kyllä helpottaa, kun sille vain antaa aikaa, ja uskoo tekemisiin. Suurin pelkoni on taas se, että menetän uskoni, ja unohdan tavoitteeni. jaksan pysyä tavoitteessani pari viikkoa, jonka jäljeen olon hieman kohentuessa luulen olevani kuin uudelleen syntynyt, ja jatkan samaaan vanhaan malliin. Asiat eivät todella tapahdu nopeasti, ja tuo parin vko saikku ei todellisuudessa riitä mihinkään, tiedän sen hyvin itsekkin. Mutta se on alku, ja olen ylpeä että se lähti minusta itsestäni. Työnmenettämisen uhalla en usakalla ajatella tuota paria viikkoa pidemm'lle. mutta niinkuin jo sanoin, päivä ja ateria kerrallaan.
Itse olet kyllä myös todella rohkea, ja saat sataprosenttisen tsemppini!! olet tehnt TODELLA suuren ja merkittävän päätöksen, ja kaikesta ahdistuksesta huolimatta, olet ollut valmis ottamaan tuon kaiken hasteen vastaan. Voi että, ihailtavaa tarmokkuutta! Tämmöisistä tulee niin hyvälle mielelle, ja silloin saa myös voimaa ja energiaa ja uskoa omaaan tekemiseen, ja paranemiseen! Sinullakin on takana jo pitkä historia, joten olen erittäin onnellinen puolestasi nyt ^^
Ihanaa että kirjoitit minulle, olen kommentistasi todella mielissään ja onnellinen, niin hyvää se jotenkin tähän sunnuntai aamuun, kun olen juuri ahtanut alas ateriasuunnitelmani ensimmäisen aterian, ja olen aloittanyt taisteluni :) Sain kirjoituksestasi stemppiä, voimaa ja uskoa, sillä todella koin että tarkoitit kaikkea mitä sanoit. Kiitos kaunis siis vielä kaikesta <3 Todella toivon sinulle kaikkea hyvää matkallesi, ja vielä enemmän toivon että ehkäpä kuulen sinusta vielä uudemman kerran ^^
Leppoisaa sunnuntaita :)
Laura :)
Oisit nähnyt mun ilmeen kun luin pomosi potku-mietteistä! :---O ei helkuttirallaa...
VastaaPoistaNo ei anneta sen lannistaa!
Nyt vaan laitat kaiken tuon tarmosi ruokailuihin. Ja voi vitsit tuo ''nyt eletään jännittäviä aikoja'' -tunne on niin koukuttava ja jännittävä! :)
Voisi vaikka tässä itsekin aloittaa jonkinmoisen ryhdistäytymisen.. Kesä meni miten meni.. Itse en ole vielä huolissani (olen enemminkin tyytyväinen), mutta lähimmäiset alkavat olla huolissaan.
Lukiokin on alkanut, ja haluaisin kyllä viedä sen kunnolla läpi. Ja aivothan tarvitsevat energiaa...
Katsellaan, katsellaan ;)
Heippa taas:) Ja kiitti, päivä kerrallaan, keskityn nyt syönteihin, ja sysään huolet tuonne tiistaihin, jolloin olen viisaampi. Pelko japahamieli tulee aina puuskissa, ja koitan vain pysyä myönteisenä... kaikin puolin sekavat fiilikset, ja hyvin epätodellinen olo... suurin pleko on että historia alkaa toistamaan jälleen itseään, työn uupuessä elämästä puuttuu rytmi ja sisältö, ja menetän motivaationi ja kiinnostuksen yrittämistä kohtaan.... mutta nyt ei ole aika edes ajatella moisia ajatuksia :)
PoistaMutt hei Mari! come on, oikeasti! nyt ei katsella MITÄÄN, vaan oikeasti katsahdat peiliin ja pysähdyt hetkeksi: haluatko jäädä joulun jälkeen uupumisen vuoksi sairaslomalle, ja jäädä jälkeen opinnoista ja kavereiden riennoista, vaiko jaksaa suorittaa opinnot kunnialla, jonka lisäksi myös ehkä harrastaa jotain, nähdä ystäviä, viettää illanistujaisia..... elä käytä aikaasi ja energiaasi turhan pyörittämiseen, vai yritä löytää nyt tolkkua tähän hetkeen, jotta et kokisi kamalana takaakkia. Usko mua, olen itse jäänyt pois sairasloman vuoksi jo KHADESTA työstä, nyt kolmas mahdollisesti vuorossa. Viimeinen uosi opintoja jäljellä rovaniemellä, ja mitä tekee hän? ajaa itsensä piippuun syksyn aikana niin, että tammikuussa lääkäri pakottaa minut jälleen saikulle. Ja kyllä olin katkera. Itkin kohtaloani ja tyhmyyttäni, sillä valmistumiseni tulisi viivästymään. Kyllä kyllä,m on jännää kikkailla syönneille, pitää oma pikku salaisuus ja kaksoiselämän identiteettiä yllä, ja jatella että elämä on jännempää kun saa hieman valtaa ja kontrollia säätlemällä syöntejään. Mutta tuo kaikki on vain ajan ja energian turhaa kuluttamista, sillä tuollainen ajattelu on täysin sairasta ,tiedämme sen molemmat kokemuksesta. "pata kattilaa soimaa", saatat ajatella, mutta itselläni tällä hetkellä on hyvin vahva tunne siitä, että haluan itse jo jatkaa elämässäni eteenpäin, ja lopettaa tämän vuosien mittaisen pelleilyn, joka loppujen lopuksi ei ole tuottanut minullek uin sairasta mielihyvää, ei mitään todellista. On osattava rajata aidot ja oikeat ajatukset niistä sairaista ihanteista, mitä vain syömättömyys pitää yllä. Ei voi olla sairas ja terve yhtä aikaa, elää jalka toisella puolella ja toinen toisella, vaan on yksinkertaissti valittava kummalle puolelle sitä polkusa haluaa rakentaa. Ehkä sun kannattaisi tosiaan hetki miettiä mitä tältä kouluvuodelta haluat, ja sen sijaan että ajattelet "pärjääväsi" ihan hyvin tällä tavoin, nykyisillä elintavoilla ja sairauden sanemilla tottumuksilla, voisit hetken edes leikitellä ajatuksella siitä, mitä muutoksia ja tavotteita haluaisit tälle sykylle asettaa. Puhuit tuosta kutkuttelevasta tunteesta... pyörittele sitä ajatuksissasi, niin sinulle voi käydä kuin minulle: alat suorastaan kaivata normaalia ruokaa, kontrollista luopumista ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle heittäytymistä. olen tänään syönyt makaronilaatikkoa, juustoleivän, normirasvaisia ja sokeroituja maitotuotteita.... ja arvaa, minua ei nuo syömiset ahdista pätkääkään, olen pikemminkin suunnattoman ylpeä ja helpottunut, ja on ollut ihan mahtavaa kun ei ole tarvinnut käyttää omia aivoja ollenkaan :D tältä mahtaa tuntua kuin normaali ihmisestä!? :D
.... (kirjoitin liian pitkälti joten vastaus piti pätkäistä kahtia :D)
PoistaTehdäänpäs kuule niin että loppuviikosta haluan nähdä ateriasuunnitelmasi ;) kukanan ei pakota sitä sinua sitä noudattamaan, ja mutta laadippa minulle sellainen listä, mitä haluaisit ahdistuksesta huolimatta noudattaa ;) mitä siihen mahtaisi kuulua, mitkä ovat lemppari ruokiasi, ja tohtisitko laittaa joukkoon myös ehdottomia pelkoruokiakin, ja mitä nuo mahtaisivat olla. Lähde nyt vain rohkeasti leikittelemään ajatuksilla, sillä tiedätkös, omasta kokemuksesta voin sanoa (sorrun tähän AINA itsekkin, niin myös tälläkin kertaa ;)) täydellistä hetkeä aloittamiseen ei ole, ja aina aloittamista ei voi vain lykätä. nytkin lykkäsin aloittmaista viikkoja koska "enhän minä voi aloittaa syömisiä ennekuin tiedän joudunko osastolle, ennenkuin olen saikulla tai ennenkuin kaikki asiat ja kohtaloni on selvinnyt".... perjantaina päätin että paskat, nyt on saikkulappu kädessä, joten nyt minulla on tuo "lupa" ja pakko aloittaa, sunnuntaina lähtee... eilinen meni listojen viimeistelyssä ja kaupassa käyntiin, ja tänään olen sokeasti syönyt noiden suunnitelmien mukaan ;) helppoa kun heinänteko kun tohtii vain aloittaa ;D :) Nyt nainen siis itseä niskasta kiinni eläkä jossittele ja jaakaile siellä!! odotan kuulevani susta jo heti ensi viikolla ;);)
Kiitos Laura ihan hirveästi rohkaisevista sanoistasi! :)
PoistaTähän melkein automaattisesti alkaisin kirjoittaa "katsotaan, mietitään.." mutta kun tarvitsisin nimenomaan niitä tekoja! ;)
Kiitos.
Tarkoitus ei ollut painostaa tai aiheuttaa ikävää tunnetta, mutta molemmat tiedetään kyllä paremmnin kuin hyvin se, että pelkkä aikominen ei vain riitä, vaan jos jotain meinaa saada todella aikaiseksi, niin on ryhdyttävä sanoista tekoihin :)
Poista