Lääkäriin.

Ahoy. Kesä tuli, kesä meni, eikä minusta ole paljoa...tai siis, ollenkaan kuulunut yhtään mitään. Tiedä sitten syytä. Ei ole ollut asiaa? Ja katit, minähän jorisen vaikkei asiaa olisikaan...Entäpä työt sitten, kiireinen kesä? Sitäkin. En ole vain viitsinyt?Jaksanut? Huvittanut? 110% tästä syystä. En kuitenkaan ole missään vaiheessa myöskään jaksanut ajatella lopettavani blogia, sillä sen verta sitä tuntee itseään, että kyllä se mielenkiinto sieltä taas joskus päätään nostaa. Ja nyt se on tehnyt niin. Ei siinä sen kummempaa, keep it simple.

Lääkäriin. Menen aivan kohta lääkäriin (Edit: tulin sieltä juuri, mutta palatkaamme silti hetkeksi vielä ajassa taakse päin...). Miksikä? Ihan omasta tahdostani. Hiljaiseloni vuoksi on suorastaan mahdotononta että kukaan mitään minun habituksestani ja voinnistani tietäisi, mutta sen verta voisin valottaa tilannetta että kesän myötä fyysinen kunto on tullut taas hieman takapakkia. Siinä missä kevät näytti oikein lupaavalta ja painoa tuli useamman kilon verran, saivat nuo kilot kyytiä kesän aikana töissä kirmatessani. Mieli on seilannut niin eteen kuin taakse, jäätelöä, pullia, leivoksia ja muita haasteruokia on tullut syötyä melkoiset määrät, mutta siltikin Tonttu on kulkenut rinnallani koko kesän. Vaikka töissä on ollut päiviä etten ole kerennyt omaa taukoa pitämään, ja kulutus on ollut varmasti melko huipussaan koko kesän, ei kaikkea voi kiireen piikkiin laittaa. Elämä on valintoja täynnä, ja mminun ruokailuvalintani ovat kyllä menneet ihan Tontun tahdon mukaan lähes koko kesän. Sieniä, kaalta, salaatteja, kansaa, rahkaa....missä ovat leipä, riisi, normi rasvaiset tuotteet, tai ylipäätään lämmin ateria? Ei minä tiedä......

Heinäkuun puolella alkoi tämä meno tökkiä, ja sisällä alkoi tuntua jälleen siltä että nyt olisi aika ehkä tehdä asioille jotain. Alkoi *itutttaan, näin suomenkielellä sanottuna. Mikä? Kaikki, ihan kaikki tässä sairaudessa, elämäntilanteessa, omassa kunnossani. Huomasin, etten ole töissä enää yhtä tehokas, en jaksa enää samlalla tapaa kuin töissä aloittaessai, ja ruokailuni on aivan naurettavaa. Ensi keväänä minulla olisi Tontun kanssa jo seitsenvuotis hääpäivä, ja sekös vasta onkin perseestä. Haluan jaksaa paremmin töissä, haluan saada enemmän voimaa ja energiaa, ja ennekaikkea haluan saada elämääni normaalimpaan suuntaan. Onhan se nyt aivan naurettavaa että iso tyttö tällä tapaa ruoalla leikkii, ja luulee ettei elämään muuta voisi mahtua! Kun vaan voi: työtä (jota jaksaa oikeasti tehdä ja siitä nauttii!), ystäviä, ulkona rientämistä, matkustamista ja sitä normaalia arkea normaalilla syömisellä. Kuohuu kuohuu! Haluan olla työnantajalleni hyvä ja tehokas työntekijä, en tällainen kalkkunajalkainen puolikuntoinen nauriin jyrsijä! Asiat, vaihtoedhot ja ajatukset ovat pyörineet mielessä nyt useamman viikon, joten menin sitten sitten lääkäriin.

...ja sieltähän se tuli: kaksi viikkoa saikkua, ainakin näin alkuun. Ei yllättänyt. Itseasiassa, tämän vuoksi omalääkärini pakeille tänä aamuna helkamallani vinkkasin. BMI ja paino ovat jälleen osaastoluokkaa, ja verenpaineeseen lääkärini vain totesi "ei ihme jos aamuisin huimaa"... Mikään ei yllättänyt, kyllähän minä nyt jotakuinkin oman kehoni tilan tiedän, mutta se, ymmärtääkö mieli tätä tilaa, on jo aivan eri asia. Pianan ja porskutan menemään, enkä ole jaksanut piitata ja välittää nälästä, huimauksesta, väsystä tai ylipäätään mistään. No nyt on alkannyt taas pikku hiljaa ymmärrys palaamaan, ja tahto tehdä asioille jotain sen myötä. terapeuttini on minulle saikkua ehdotellut jo aikaisemmin mutta eeenhän minä nyt sellaista, sussiunakkoon! Enhän minä voi jäädä töistä pois, ja vielä tämmöisestä syystä. Jotain kuitenkin on korvieni välissä täytynyt tapahtua kuluneiden viikojen aikana, sillä näiden viikkojen aikana olen ottanut selvää mahdollisuuksistani päästä Kokkolan/Pietarsaaren yksityisille klinikoille, sekä oman kotikaupunkini osastomahdollisuuksista, sekä uskaltautunut ajattelemaan sairaslomaa. No nyt nuo osasto-asiat ovat vireillä ja nyt tarvitsee vain odotella ja katsoa mihin mikäkin polku vie, mutta näitä asioita odotellessa sain käsiini tänä aamuna tuon kauan kammoksumani saikkupaperin. Sekä terapeuttini että lääkärini olivat kovasti (positiivisesti ennenkaikkea) yllättyneitä siitä, kuinka paljonolen asioita itsekseni selvitellyt, ja vieläpä kypsytellyt ajatusta tästä hengähdystauosta. Eivätkä kyllä kumpikaan hanttiin laittaneet, vaan tukivat sairasloma-ajatusta kovasti. Olen hakenut tukea päätöksilleni porisemalla kaikki pelkoni, toiveeni ja haaveeni ulos koneistosta viime päivien aikana, ja tuntuu, että kyllä näin on tapahduttava. En jää töistä pois syystä että olisin totaallisen uupunut (krooniseen väsymykseenkin tottuu ;D), mutta koska nyt minusta tuntuu pitkästä aikaa siltä, että minulla on tahto ja energiaa taistella Tonttua vastaan, ja saada syömiseni jälleen kuntoon. Olen myötnänyt että ensaa ateriasuunnitelmaa toimimaan työmaalla, joten se on polkaistava käyntiin sitten kotioloissa. Piste ja aamen päälle. On siis jäätävä kotiin ja saatava joku roti tähän touhuun uudemman kerran. Ja ei siksi, että lääkäri minut saikulle pakottaisi, vaan koska  minä (potkujen pelosta huolimatta) haluan niin. Haluan saada itseäni parempaan kuntoon, olla parempi työntekijä sekä jaksaa normaalia elämää ja sen tuomia mahdollisuuksia, seikkailuja ja haasteita kuin ikäiseni normaalin naisen kuuluu.

Kädet täristen lähdin tk:sta kotia kohti, käsissäni tuo papaerin pala. Viikkojen pyörittäminen ja "aikominen" oikean hetken odottelu ja uhoamisen aika on nyt käsillä. Pelottaa. Hirvittää. Jännittää. Mutta samaan aikaan uhkun ja puhisen intoa, raivoa ja voimaa. toivon ja rukoilen että töissä ymmärtävät ja näkevät asiani minun kantiltani, sillä tämä on todella iso asia ja päätös kaltaiselleni suorittajalle ja paahtajalle.

Nyt on aika olla itsekäs. Ja enhän minä halua asioita kuntoon vain itseni vuoksi, vaan myös muiden. On yritettävä lykätä ahdistavat ajatukset ja huono omatunto jonnekkin romukoppaan, ja ajateltava, että nyt on minun vuoroni. Minun aika keskittyä itseeni ja tehdä oikeita valintoja itseni vuoksi nyt, jotta pystyn tekemään niitä myös jatkossa. Eihän näin voi jatkua loputtomiin! Ei vain voi. Juoksen itseni vain huonompaan kuntoon, tai löydän itseni tästä samasta tilasta vielä 10 vuoden kuluttua! Joskus on aloitettava, ja nyt minulla on voimakas tunne siitä, että nyt on aika yrittää, ja keskityttävä omaan itseensä. Olen mestari sysäämän ja lykkäämään asioita tuonnemmaksi, ja kehittämään aina jotain muuta ja korvaavaa, mutta josko nyt malttaisi hetken keskittyä omaan napaan?

Että keep it simple, vai miten se meni. Ei auta kuin tehdä pieni puhelu työnantajalle ja toivoasopii että asiat järjestyvät niiden omalla painollaan. Painollaan?? Aahahaha :DD No just. Olempa kuulolla jahka tästä alku tyrmistyksestä ja ressiahdistusperäisestä kammiovärinästä selviän. Pitäisi tuo paperi lähteä kiikuttamaan työpaikalle..... tätä minä halusin, tätähän sitä ollaan suunniteltu jo viikko kausia. Muttaku on toiminnan aika...!! I can do this!!

Wish me luck! :) 

~Laura