Päivän piristäjä(t)!

Huhhei. Takana on kyllä sellaionen työyö, että nyt tuntee tyttö kropassaan että jotain on tullut tehtyä... Tämän kesän työvuorot kesäteatterilla ovat olleet melkoisen iisipiisejä verraten esimerkiksi viime kesään, jolloin vuoroja oli pajon, tunnit pitkiä, ja minä toimin päivästä toiseen joka paikan höylänä. Tänä kesänä olen saanut tehdä valitettavasti melkoisen vähän vuoroja, ja nuo vuorot ovat olleet työn täyteisiä, kyllä, mutta huomattavasti lyhyempiä ja "rauhallisempia". Siinä missä viime kesä tuli juostua kuin arojänis juoksutossut jalassa yltympäri teatterin tonttia, nyt olen koko kesän saanut pysytellä yhdessä ja samassa myyntipisteessä, huolehtien kyseisestä kioskista. Tulipa tuohonkin putkeen muutos eilen illalla (Edit: joka jatkui myäs tänä iltana...) , ja päästiinkin vanhojen yhteisten työkavereiden kanssa kunnolla muisteloimaan viime kesän meinikejä, sen verta tuttu hulina ja "hallittu kaaos" viime iltainen työvuoro oli. Kävijöitä vajaa 1000 vainen, mutta pari ruokailua, väliaikatarjoilua, ja sellainen kasa tiskiä, että keittiön halki kulki ainoastaan polku... niin monta likaista lasia, lautasta,aterinta, kannua,tarjotinta, sokerikkoa tai mitään muuta vastaavaa en ole nänyt piiiiiitkiin aikoihin. Ilta oli yhtä juoksua, ja itse pääsin (tai jouduin..) ulostautumaan tänä kesänä jo tutuksi tulleesta mökistäni, ja kaivelemaan jostain pölyttyneeltä kovalevyltäni, että mitenkäs sitä viiniä nyt oikein kaadetaankaan. Työpisteeni oli yläkatsomo (kyllä, ylä tarkoittaa portaita,paljon paaljon portaita yhteen iltaan...), jossa ruokailut ja kahvittelut hoidin yhdessä muutaman muun tyttären kanssa vajaalle parille sadalle hengelle. Kunnon tekemisen meininkiä, voisin todeta. Ekaa kertaa tälle kesälle ikävöin todella juoksukenkiäni, jotka jätin kotiin jo heti ensimmäisen työvuoroni jälkeen. Neljäksi töihin, ja rojahdin kotisohvalle täysin uupuneena, jalat tulessa ja pää ihan pökkyrässä vähää vajaa 23. Tämä kesä on ollut todella rento, mutta eilinen (eikä unohdeta tätä iltaa...) sai minut miettimään, että miten tuota hulinaa on jaksanut koko viime kesän? Huhh. Illan kohokohta oli ehdottomasti sukellukseni jätepuristamoon (onnistuin tiputtamaan koko vihreän roskiksen konttiin pelkän jätesäkin sijaan..), sekä monta tuntia jatkunut tiskiurakka. Ja tietysti se, etten pitkästä tauosta huolimatta läikyttänyt viiniä kenenkään syliin, ainostaan vesilasiin. Pikku virheitä, helppo korjata.

Kroppani vuorostaan kävi jo loppu illan melkoisilla ylikierroksilla noin äkkiseltään, ja evääksi ottamani jogurtti/raejuusto/mustikka-coctail upposi puolipakolla vasta 6 tunnin heilumisen jälkeen (ja tänä iltana tuo satsi jäi syömättä kokonaan, ei siinä vilskeessä kerennyt edes eväitä ajattelemaan). Kaikki tämä toi viimeistään viime kesän muistot mieleen; minä juoksen roskasankko toisessa kainalossa, siivousvälineen toisessa, ja puoliksi syöty luumu poskessa, joka korvaa niin päivällisen kuin välipalankin. I should know better. Mutta eilinen oli yhtä hulluutta. Kotiin tultuani olin jo sen verta tiltissä, että ruoka ei maistunut sitten yhtään, ja vain väksin sain tungettua koneistoon Valion pehmeää raejuustoa, jossa kinkkua ja kurkkua, sekä appelsiinin. Suihkun kautta sänkyyn, ja unta. Tai näin olin suunnitellut. nukahdin puolen yön jälkeen ja heräsin 3, ja valvoinkin sitten 6 asti. Kroppaani särki ja pakotti, ja vaikka koko ruho tuntui lyijyn raskaalta, enkä edes jaksanut harkita lukemista tai jotain muuta, ei uni vain tullut. Tämä käy minulle monesti kuin olen yli väsynyt ja kroppa käy kierroksilla. Yritin kuulostella johtuiko moinen nälästä, ja kävinkin kaapilla nappaamassa muutaman kinkkusiivun testiksi, mutta ei, väsy ja uupumus oli sen verta suuri, ettei keho huutanut mitään muuta kuin unta, joka ei ottanut tullakseen. Makasin siis sänkyni pohjalla mahallani, koomassa, kuolaten lakanalle, ja rukoillem unta, samalla yrittäen liikutella niveliä lievittääkseni pakotusta. Enpä ole moista väsymystä vähään aikaan tuntenutkaan. Huonolla syönillä oli vasramsti osuutta asiaan, mutta jos vyötärölläni olisi eilisen illan aiakna roikkunut askelmittari, veikkaampa,että moinen vehje olisi mennyt tilttiin jo ennen väliaikaa. Eikä unohdeta niitä portaita, joita tuli ravattua aina kun pisteeltäni jouduin poistumaan. No, onneksi uni kuitenkin tuli viimein hyvän kirjan saattelemana (jota sain luettua ehkä sivun toista silmää väkisin auki pidellen) juuri ennen kukon laulua. Toivotaan, että uni miastuu ensi yönä huomattavasti paremmin vasta tuuletetuissa petivaatteissa...

Sama meno meinasi jatkua vähän aamusta. Ruoan hylkiminen meinaan. Piristykseski vääsnin itselleni oikein banaanilettusia kerä vanilijakastikkeen, sekä tuoreilla kypsillä luumuilla, keltaisella kiivillä, banaanilla, mustikoilla ja vatuilla, mutta eipä ottanut yritys oikein tuulta siipiensä alle. Hyvältä maistui mutta ruokahalua ei ollut sitten nimeksilllään, vaikka tulkitsinkin huonon olon näläksi. Päivän päätin kotoilla. Ja siivota (kuinka fiksua aurinkoisena vapaana ennen työvuoroa, vähillä yöunilla!? mutta kun karvoja ja pölyä alkaa olemaan jo kahlata asti, on se merkki siitä, että Herra Imuri kaipaa ulkoilutusta... ), ja olo on ollut koko aamupäivän hieman kuin jyrän alle jääneellä. Toivotaan että tämän iltainen työrupeama ei ole ihan edeltäjänsä kaltainen (Edit: Aahahahah! That's what she said! Haaveeksi jäi!) , muuten menee minun kroppa oikosulkuun (no eipä mennyt, se tottui jo moiseen hulluuteen :D). Tai ehkä se ottaisi taas vain oman aikansa tottua moiseen juoksuun. Mutta toivotaan ettei sen edes tarvitsisi tottua.

Mutta. Sattuipa jotain mieltä ylenstävääkin tänään siivoilujen ja uurastamisen lomassa. Tiedoksi tietämättömille, asun nelikerroksisen, hissittömän kerrostalon ensimmäisellä tasanteella (siivotessa ,raahatessa pyykkivuorta tai kantaessa kauppakasseja selkä vääränä en voisi olla kyseisestä seikasta yhtään onnellisempi). Samaisella tasanteella seinänaapureina kanssasi asustaa erittäin mukavia ja rauhaa rakastavia immeisiä; yksin asusteleva, plusmiinus 50 v, tositositositositositosi mukava Puuha Petra (lähisukua Puuha Petelle), jonka olen hälyttänyt apuun kerran jos toisenkin, lainannut vasaraa, särkenyt kolikoita pyykkiä varten, keskustellut pitkien kalsareiden tärkeydestä talvipakkasilla jne jne jne. Toisella puolella taasen asustaa yli 80-vuotias vannhempi pariskunta, joita harvakseltaan nähdessäni aina reippaasti tervehdin. No mutta, tämä pohjustuksena, asiaan asiaan.  Raahautuessani  aamupäivällä portaikossa (näyttää olevan tämän viikonlopun teema nuo rappuset....) ylös sylissä joka ikinen tyyny mitä kämppäni sisällään pitää, avautui toinen naapureideni ovista. Naapurin herttainen mummo (en muista enää nimeä, nimimuistini ei kykene reksiteröimään kuin ehkä viisi nimeä kerrallaan) tuli käytävään minua vastaan kädessään kertakäyttölautanen, jossa kaksi lämmintä, vastapaustettua mustikkapiirakan palasta! "Minä katoin ku meijjän kiltti ja nätti naapurin tyttö jaksaa ahertaa, niin minä tekasin  tämmöstä vastapoimituista mustikoista piirakkaa, ja ajattelin että josko sinulle kelpaisi...". Silmät suurina ja täysin äimänä en voinut muutakuin kovasti kiitellä, niin otettu olin moisesta huomionosoituksesta! Näin mukavia naapureita mulla ei ole koskaan aikaisemmin ollutkaan, eli taas yksi syy lisää miksi pidän pikku yksiöstäni niin kovasti. Nyt vain haluaisin keksiä jotain pientä mummelille vastalahjaksi ja kiitokseksi.... mutta mitä?

Tällainen yllätys minua odotti portaiden yläpäässä! Jospa tuota herkkua tohtisi maistelemaan vaikka töistä nälkäisena tullessa, vanilijakastikettakin on viime piirakasta jäänyt soppelsisti yli ;) Edit: vetäisin molemmat palat yhdeltä istumalta jo ennen töihin menoa. ERITTÄIN ylpeä moisesta saavutuksesta, ja vaikka meinasi Tonttu kuiskutella korvaan omia juttujaan, pääsin asiasta kuitenkin melko nopeasti ylitse :) Mukava huomata itsessään yksi uusi "kehitys": extempore syöminen. Aina ei voi tietää ennakkoon tai suunnitella, eikä suunnitelmien muuttuessa kannata ahdistua ja panikoida. Elämä vain ei ole ennalta arvattavissa, ei edes aina omat syömisetkään. 

En tiedä onko kannattavaa, mutta ajattelin nyt hieman useammin taas napsia kuvia aterioistani, jotta niille jotka kokevat asian mielenkiintoiseksi, muodostuisi ruokailuistani jonkinasteista kuvaa. Ei ehkä ihan ruokapäiväkirjan veroista toimintaa, mutta tyhjää parempaa kuitekin. Viime aikoina selitykseni ruokailuista ja aterioista ovat jääneet melko vähälle, joten ajattelin ujuttaa niitä tänne muiden tekstejen lomaan, ja ehkä sitä kautta saisin myös syömispuolta mukaan useampaan tekstiin. Katosotaan kuinka kauan jaksan lautasistani taas kuvia napsia. Tässäpä siis tämän päivän saldoa kuvien muodossa

Banaanilättyjä, marjoja, hedelmiä, sekä kastikkeena toimi Dr. Oiekterin vanilijasoosi, sekä omenainen ProFeel-jogurtti. Päälle vielä kypsä nektariini ja teetä. Nälkä ei ollut yhtään, mutta söinpähän nyt kuitekin, eipä tuo olo olisi ainakaan parantunut jos syömättä olisin jättänyt...

Lounaaksi minulla oli hieno ja ruokaisa tonnikalasalaatti siemenillä ja reajuustolla, mutta koska nyt kun viimein pääsin taas tähän kuvien napsimisen makuun, olin niinkin tohkeissani, ettei kamerassani ollut edes musitikorttia kun salaatista hienoja taidekuvia räpsin :( Kameraan siis jäivät, moiset pahaset! Mutta hyvää oli! Nälkä ei tuntunutt vielä syömään alkaessa yhtään, mutta kummasti se salaatti vaan sisuksiin upposi. Kyytipoikana toimi kuvan parivaljakko. Milloinkohan jaksan kyllästyä kyseisiin, erityisesti tuohon raejuustoon, jota minulla uppoa kippo tolkulla viikottain... Jälkkäriksi vielä iso omena sekä puolikas Alpro soija jogu, päärynä persikka maultaan... Niin, ja tietysti ne piirakan palat ;)

Eväskuvien kohtalo oli sama kuin salaatista otettujen... mutta eilinen eväs oli hyvinkin samankaltainen mitä tänään, joten kyseisestä annoksesta napattu kuva ei kauas heitä. Lopun puolesta Alpro jogusta (jotka olen taas löytänyt, ja korviani myöten rakastunut!), puolet aamuistesta omena ProFeelistä, raejuustoa sekä pilkottua banaania sekä mustikoita... kyytipojaksi pari kypsää luumua. Sillä pärjää iltapalalle, jonka pitää olla kyllä hieman tukevampi mitä eillisiltainen mini annos raejuustoa ja kinkkua.... 
Edit: kuva eväistä ennen JA jälkeen töiden...eli enpä kerennyt töissä mitään suuhuni laittamaan, sillä sama ralli jatkui myös tänä iltana. Onneksi tuli santsattua nuo molemmat piirakka palat, ettei nälkä kyllä siinä kiiressä ehtinyt edes tullakkaan. 

Töistä selviydyttyä ruokahalua ei taaskaan ylläripylläri ollut nimeksikkään, joten valmsitin kupillisen "mössöä", eli raejuustoa (kyllä, sanoin että olen siihen koukussa!), kurkkua, hieman salaattia sekä loput päivällisestä tonnikalasta. Jösses osaa olla moinen tahna hyvää! Ja koska ruoka upposikin melko vaivatta, söinpä päälle vielä Skyrin banaanirahkaa luumulla, banaanilla, nektariilla sekä mustikoilla. Leipä olisi ollut siis kaikenkaikkiaan järkevämpi valinta, mutta enpä taaskaan osannut ennakoida nälkääni oikein, ja kuutelin liikaa olemattomia nälkäviestejä. Noh, maha on nyt täysi, enkä joudu nälkäisenä petiin, kai se on se pääasia... 

Ainiin! Meinasin jo unohtaa! Se päivän toinen pisistäjä! Sain erittäin polttelevan viestin Jyväskylästä, jossa serkkuni kertoi Anttilan alennusmyyntien tarjonnasta: Game of Thronesin boxit saisi nyt yhteishintaan 35 euroa! Eli huomenissa tämä likka painaa tukka putkella seteli taskussa shoppailemaan! Ei olisi köyhällä varaa, mutta elämä on valintoja täynnä: tuokin raha voisi mennä vaikka tupakkaan, viinaan, kosmetiikkaan tai tai tai.... nimimerkillä itsepetoksen mestari. Hiiih! Huomista helteistä vapaapäivää siis odotellessa.... Kauniita unia! Muistakaa rasvata itseänne aurinkoon mennessä, ettei tule ryppyjä vanhana.

:)

~ Laura