Hello my precious ones!

*vetää syvään henkeä* Ja sitten lähtee. Tuossa edeltävänä päivänä poimittuja mustikoita pussittaessani tulin ajtelleeksi, että onhan se nyt jo kumma, kun en aikaiseksi tahdo saada yhden yhtäkään tekstiä, lupauksistani huolimatta! Viime viikkoina ajatuksia joita olisi ihan terveellistä omankin psyykkeen puolesta kirjoitella hieman ylös on pyörinyt nyt jo useampi mielessä, mutta jostain syystä itsensä raahaaminen koneelle (saatika sen ääressä pidemmän tovin pysyminen) on osottautunut taasen sitäkin haasteellisemmaksi. Lisäksi, tulen aina lopputulemaan, ketä kiinnostaa tietää? Nyt tulin ajatelleeksi asiaa vähän eri vinkkelistä: se lukee, jota kiinnostaa. Aloitin kirjoittelemaan blogia omaksi huvikseni, ja tarkoituksenani oli kirjoittaa ajtuksia koskien niin syömishäiriötä, siihen liittyviä jokapäiväisiä pieniä ja suuria asioita, mutta myös "kaikkea siltä väliltä". Moneen otteeseen kadulla kävellessäni olen tuumannut, että tuossapa olisi mehevä asia mistä halattaisi mieleni kirjoittaa, mutta sitten taas todennut, että no onkohan ihan kannattavaa, miten tämä liittyy omin ongelmiini mitenkään? No mutta tarvitseeko sen välttämättä liittyä onglmiini mitenkään? Jos haluan kertoa kansalle siitä, kuinka purkkani takertui auki olevaan tukkaani yrittäessäni sylkäistä sitä täydessä vauhdissa vasta tuleen, niin saan kai minä siitä infota, jos mieleni haljaaa?! (toisaalta, onkai se eräänalinen ongelma tuokin....?) Kukin tehköön omat päätöksensä viitsiikö moista höpötystä lukea vai ei. Nyt ajateltuna, itse koen paljon mukavammaksi höpöttää kaikkea sitä mitä mikä minusta sillä hetkellä tuntuu sopivalta ja hyvältä. Vaihtoehtona taasen on täysi hiljaisuus (kyseistä politiikkaa olenkin harjoittanut jo lähes koko kesän......). Jotenka kyllä, tästä lähtien en jaksa enää murehtia siitä, kuinka kirjoitukseni eivät täytä ehkä tiettyjä kriteerejä, enkä yllä teksteilläni (joita monet super-ihmiset saavat syydettyä sivuilleen joka päivä... how do they do that?!) ihan niihin atmosfääreihin joihin itsekkin ehkä haluaisin, mutta olen ottanut kirjoittamisesta nyt ihan turhan projektin, jonne koen tarpeeksi kirjoittaa ainoastaan 110% asiaa ja syviä ajatuksia. En taida olla olla liian vakava moiseen. Kyllä, kaikki sairaudet ovat vakavia, mutta omaani suhtaudun monesti melkoisella annoksella mustaa ja kieroutunutta huumoria. Toisaalta, haluan tuoda esille omia ajatuksiani koskien sairauttani ja sen mukanaan tuomia ajatuksia myös enemmän ja syvällisemmin, mutta taas toisaalta, en halua ottaa paineita siitä, että jokainen tekstini tulisi olla toinen toistaaan pidempi ja syväluotaavampi. Toisena päivä voin todella haluta kertoa perinpohjaisesti siitä, kuinka munkkipossun syöminen kahvilassa onnistui hienosti, kun taas toisena, aivopierun iskiessä, haluan kertoa jostain ihan turhanpäiväisestä (niikuin yleensäkkin tähän asti), vaikka sitten yhdellä sanalla tai kuvalla. Toisaalta haluaisin myös vakavoitua aina silloin tällöin, ja saada niitä todellisia ajatuksia ylös, koska tiedän niiden palvelevan niin itseäni, myös ehkä joitain muitakin, jotka sivustoilleni joskus vahingossa eksyvät. Vaikka olen itsekkin vielä puoli matkassa paranemistä, vertaistuki,sekä toisten kannustaminen ja tsemppaaninen ovat ihan ykkösjuttu matkalla kohti paranemista. Tähän haluan itsekkin panostaa, ja toivoisinkin joidenkin lukijoiden löytävän lohtua, tukea, apua tai hyötyä edes jollain tapaa joistain kirjoituksistani! Tämä kaikki siis vaihtoehtona sille hiljaiselolle jota olen nyt viettänyt. Olen jumittunut nyt ajattelemaan liikaa mahdollisia lukijoita, mitä he haluavat kuulla ja mitä ei, unohtaen,että perustin blogini ollessani sairaslomalla, tarkoituksenani kirjoittaa siitä aiheesta, mikä tekee minut sillä hetkellä onnelliseksi. Tekstit palvelevat minua itseäni, ja sen kautta myös toivottavasti joitain teitäkin.

Tämä saarna oli suunnattu lähinnä minulle itselleni. Olen tympääntynyt itseeni, kun en ole viikkoihin ja taas viikkoihin saanut aikaiseksi mitään, ja nyt yhtäkkiä oivalsin missä vika. Halusin vääntää rautalankaa lähinnä itselleni, ja taisi olla paikallaan. Heti helpotti, kun oivalsin että pirhana, niinhän nuo asiat ovatkin. Asioista ei kannata tehdä itselle turhan isoja ja mutkikkaita, saatika alkaa ottamaan niistä paineita. Tehtyäni itselleni tämän tunnustuksen, luulen että jos ei tässä vaiheessa ala lyyti kirjoittamaan, ei sitten koskaan. Unohdan paineet, odotukset sekä omien kirjoitusteni vertaamisen muiden kirjoituksiin, ja toteutan itseäni niin hyvin kuin vain voin, tuoden ajatukseni ja askareeni esille omaa tahtiani, omalla tyylilläni. Haluan jälleen löytää ilon kirjottamisesta, enkä tuntea sitä pakottavaa tarvetta, saatika ahdistusta siitä, onko suoritukseni riittävän hyvin. Vastaus on "kyllä" niille, jotka ajattelevat että onkohan tyttö joku super-suorittaja. Olen, kaikessa, ja tästä en halua tehdä itselleni taas yhtä suoritusten ja saavutusten temmellyskenttää. Tämä kolkka saa toimia ajatusteni sylkykuppina, johon kirjoitan fiiliiksistäni ja vireystasostani riippuen asiaa tai asian vierestä. Kuulostaisiko tämä kaikki reilulta minua itseäni kohtaan?

Aamen, kiitos ja näkemiin. Huhhei kun helpotti. Mutta vielä sen verta kun nyt pääsin vaihtiin, niin jotta pääsisin toteuttamaan toivettani siitä ajatuksesta, että tekstini saattaisivat palvella joitain muitakin kuin vain itseäni, halaisin nyt esittää kysymyksen teille: msitä kirjoittaa? Tajusin, että en ole kirjoittanut piiitkiin aikoihin mitään kunnon asiatekstiä, saatika edes vilauttanut teille muun muassa ateriasuunnitelmaani (kiinnostaisiko...?), taikka sen toimivuutta tai tämän hetkistä tilannettani tai tai tai... Onko jollain teillä erityistä toivetta siitä, mitä oikeasti haluaisitte purkkapallojen tukkaan takertumisen lisäksi kuulla tai nähdä? jotain ihan tiettyä, oikeaa asiaa joka tällä hetkellä askarruttaa mieltänne? Luulenpa, että moinen pieni potku persauksiin olisi paikallaan, ja sitä myötä voisin taas päästä hieman vauhtiin tässäkin touhussa, vaikka elämässä tuntuu olevan tällä hetkellä ihan muutenkin tarpeeksi kysymyksiä ratkottavana (lupaanpa kirjoittaa vaikka tuostakin ihan piakkoin, sen verta noita ajatuksia on virrannut päässä taas näin syksy pikku hiljaa lähestyessä...)

Mutta siis, ajatuksia, toiveita, kysymyksiä, ehdotuksia...... niitä otetaan nyt enemmän kuin mielellään vastaan :) 

Kiitos ajastanne ja kärsivällisyydestänne, jaksan hymyillä joka kerta leveämmin ja leveämmin kun saan uteluja siitä, että vieläkö meinaan kirjoitella. Juurikin TE pidätte minut raiteella ja vireessä. Ei heitetä teidän panostanne hukkaan! 

~ Late