Kuulumisia kukkuluuraa!

Hellurei ja hellät tunteet! Tuossa keittiössä nälkäkuoleman partaalla kattilaa raivolla mäiskätessä ja sormiani tomaatin sijaan veitsellä viillellessä tulin ajatelleeksi, että pitänee varmasti kirjoittaa jotain. (Edit: olen kirjoittanut tätä tekstiä jo kolme päivää......). Tai ainakin ilmoittaa olemassaolostani.  Sitä paitsi ärsyynnyn itse kun en saa haluttua tahtia postauksia tehtyä, vaikka kuinka olisi aikomusta. Eihän tuota minulla normaalista poiketen taaskaan mitään asiaa ole, mutta jottei tauko venyisi jälleen parin kuukauden mittaiseksi, on se hyvä käydä naamaansa aina silloin tällöin täällä näyttämässä. Sitä paitsi ulkona sataa vettä (rakastan suomen talvea <3) ja on niin vietävän liukasta, etteivät tuon vesijään päällä olleet sorakiteen muuta kuin antaneet enemmän vauhtia yrittäessäni liukastella aamupäivästä keskustassa. (Edit nro.1: oikeasti ulkona on tällä hetkellä kuulas keli ja pakkasta, ihanaa!),Olen siis päättänyt pysytellä evakossa loppu päivää. Tosin, sain käytyä tulostelemassa uusimman työhakemukseni uusia paikkoja varten jossain reippauden puuskassa, ja niitäpä minun täytyisi ilmeisesti lähteä tuonne kylille juoksuttamaan. Hyi olkoon.

Mutta jos jotain olen saanut aikaiseksi, niin tosiaan päivitettyä cv:ni ja hakemukseni, ja muutamaan paikkaan on tullut jo soiteltua, ja vielä olisi muutama paikka jäljellä. (Edit nro.2: done and done!) Vaikakkin edellisen työpaikan ohitse käveleminen kirpaisee vielä hieman, niin ei ole auttanut jäädä ihmettelemään, vaan minun on saatava äkkiä jotain tekemistä (ja rahaakin on ihan kiva saada, sillä kun saa kaikkea kivaa, ja maksaa laskutkin, hassu juttu). Ensin hieman ajattelin että olisin hengähtänyt jouluun asti, mutta saa nyt nähdä.Voihan noita hakemuksia nyt levitellä ympäri kaupunkia jo etukäteen, ei sitä työnsaantia kuitenkaan ihan itsestäänselvyytenä kannata pitää. (Edit nro. 3: Viisi hakemusta olen kuluneen viikon aikana saattanut nyt maailmalle, kaikki peukut pystyyn että edes jostain kuuluisi jotain, ja naamani pääsisin vaikka edes haastattelussa näyttämään).

Kovsti olen yrittänyt miettiä myös postauksia liittyen ruokailiuihin ja aterioihin. Pitämäni pienimuotoisen kyselyn perusteella Teitä kiinnostaisi juurikin tuo arkiruokailuni kuvineen kaikkineen, ja vaikka puhelimessa on kuvia milloin miltäkin aterialta, niin hyvästi nuo kuvat ovat myös puhelimessa pysyneet. Ärrinmurrin! Yritän taas ryhdistäytyä! Parin viime viikon työrumba sai vain ajatukseni ihan muihin asioihin, eikä aikaa ja motivaatiota ruoan kuvaamiselle ole jäänyt. And lets be honest, töiden menettäminen verottaa, myönnän sen: annosteni laatu ja koko ovat heittäneet enemmän tai vähemmän häränpyllyä, eikä rytmitykselläkään ole kerskumista.... eilinen meni klo kahdentoista raejuusto "brunssilla", klo 18 kasvissosekeitolla, ja myöhäisellä iltapallalla..... haluatteko nähdä kuvaa? Sitä minäkin, ei oikein inspiroivaa kuvamateriaalia. Vaikka siis töiden haku ressaa ja ahdistaa, niin ahdistaa tämän kaiken vaikuttaminen välittömästi syömisiini, ja sekös vasta ärsyttääkin! Paljon ahdistusta ja ärtynystä ilmassa siis! Ei saisi lähteä tunteisiin mukaan, ja melko työstämistä tämä pari viikkoa on kyllä ollutkin, niin hienosti sain projektiani käyntiin. En halua heittää kovaa työtä (ja tuota ylihinnoiteltua ateriasuunitelmaa) hukkaan. Elämässä tulee vastaan haasteita, eikä niihin saisi reagoida tavalla niinkuin minulla on erittäin voimakas taipumus, eli ruoalla kikkailemalla. Tämä tuo vain sitä outoa turvaa ja kontrollin tunnetta kuin kaikki muu menee päin...pakaroita, eikä mistään tunnu saavan taaskaan otetta. Töitä tehdessä minulla ei ollut tarvetta turvautua ruoan kontrolloitiin näin voimakkaasti, vaan sain keskitettyä tahdonvoimani Tontun rökittämiseen, mutta nyt tuo tahdonvoima minussa menee yksin siihen, että yritän saada kuunneltua omaa järjenääntäni päässä käyvän huumaavan sambakarkelon ylitse, jota Tonttu itse paraatipaikalta johtaa. Ja valitettavan usein olen takkiin ottanut, vaikka voiton hetkiä näihinkin viikkoihin on jokunen mahtunut. Nyt on vain skarpattava, ja jospa nuo lähettämäni työhakemukset hieman toisivat helpotusta stressiini ja ahdistukseeni. Tästä on ryhdisttäydyttävä, ja painoa ennenkaikkea saatava! Lupaan tsempata :)

Aikaa on vienyt myös hieman muu, vähän jännempikin juttu. Nimittäin tarkoituksenani olisi napata Teuvo povitaskuuni, ja lähteä reissuun tulevana maanantaina viikoksi. Varasin lennot jo vajaa pari kuukautta sitten, mutta tavoistani poikkeamatta en ole paljoa aikaa matkan suunnittelullekkaan löytänyt työkiireiden vuoksi. Ja kun taas työt loppuivat, ja mieli oli melkoisen apeana, harkitsin ihan vakavissani matkan perumista. Mutta päätin kuitenkin että lähden reissuun. Lattiallani lojuu kasa opaskirjoja, muistilappuja, ostoslistoja sekä omia muistiinpanojani sekä matkasuunnitelmia, joita olen paniikissa tämän viikon rustannut. En jaksa ottaa reissusta ressiä, sen verta paljon on tullut ressattua jo etukäteen kaikkea muuta mahdollista. Matkasta tulee minun näköiseni, ja teen juuri sitä mitä juuri silloin haluttaa, oli se museossa kolumista, tai vain sitten kahvilassa ihmisvilinää ihmetellessä. Lord help me, tämä tyttö pakkaa kassisnsa ja suuntaa Lihotus Leirille mihinkäs muuallekkaan kuin itse isoon omenaan, New Yorkkiin. Olen päättänyt, että sitä mukaa mitä lompakkoni kuihtuu ja kapenee, minä paisun juustokakkujen ja hodareiden voimalla! Sinne ei lähdetä raejuustoa syömään, prkl! Ja ei, en ole aiemmin käynyt, ja kyllä, lähden yksin. Niinkuin sanoin, olkoon voima kanssani :DD Pitää sitä jotain harrastuksia tytöllä olla, niin miksei sitten kaupunkisuunnistus suurkaupungin sykkeessä. Tulen menemään niiiiiiiin hukkaan kun ikinä ihminen vaan voi mennä!

Mutta. Sellaista tällaista. Yritän parhaani mukaan vielä laittaa jotain tekstiä ennen matkalle lähtöä, matkafiilistelyä tai jotain, jahka olen vain saanut tuon muistilistan ensin koluttua ja kaikki kalsarit pestyä. Tätä odotellessa siis....

Mukavaa, rentouttavaa ja kirpsakkaa pakkas-perjantaita kaikille!! 

~ Laura 

"Tämä on Hyvät ja Huonot uutiset!"

Täällä jälleen! Ja anteeksi! Vaikkei uskoisi, niin yli viikon jatkunutta hiljaiseloani ei tällä erää voida laittaa yksin laiskuuteni ja kiireeni piikkiin, vaan tällä kertaa tuo parin viikon mittainen luova tauko ei ollut kokonaan minusta itsestäni kiinni. Ihan totta, uskokaa pois. Viime viikolla nimittäin päätin pistää omat atk-taitoni jostain äkillisestä mielijohteesta johtuen tulikokeeseen, ja tehdä oma-aloitteisesti "pieniä" päivityksiä mokkulaani. No, niinhän siinä sitten kävi, että hetken ähräämisen jälkeen kone ja mokkula oli kyllä päivitetty, mutta minä ilman minkään maailman Internet-yhteyttä, ja kone vailla kykyä tunnistaa koko hiivatin tikku. Että hyvinhän se meni, kannatti kokeilla! Noh, muutamaa ärräpäätä, puhelua ja Elisa Shopitti vierailua myöhemmin, olen  nyt viimein, viikon odottelun jälkeen taas onnellisesti verkossa! On hienot vilkkuuvälkkyy kapselit ja 4G yhteydet ja suojatut linjat, joista en tajua sen taivaallista. Eikä toisaalta tarvihekkaan tajuta, nimittäin seuraavan kerran koneen vaatiessa päivityksiä luotan koko komeuden asiasta jotain ymmärtävälle. Meinasi olla kieltämättä hieman onneton olo, minä kun en ole itseäni kuitenkaan ihan täysin koneriippuvaisena pitänyt. Mutta tulipahan tehtyä käsitöitä, luettue kirjaa, maalattua vesiväreillä, järjestelyä hyllyt, sekä kaikkea muuta mitä normaalisti ei "kerkeä" tänä päivänä enää tekemään. Ihan virkitävää itseäasiassa.... Mutta siinä kuienkin kuluneen viikon ensimmäiset huonot uutiset. 

Tai toiset itseasiassa. Sillä vaikka kuinka ehdin jo hehkuttaa viime viikon maanantain ihanuttaa, tiistaiaamuna heräsin vähän vähemmän ihanampaan aamuun: minulla oli lähtenyt ääni! Mitäää!? Koskaan aikaisemminm, ei ikinä neverever koko elinikäni aikana minulta ole flunssan aikana karannut ääni, niin nytten sitten! Eikä mulla ollu edes flunssaa! Yskä muutti luokseni jo maanantai iltana, ja illan aikana yskin kurkkuni niinkin käräeksi, että tiistaina minusta ei päässyt kuin pihinää. Tätä jatkui koko viikko! No, luulen että näin minua rankaistaan kun puhun aina aivan liikaa. En ole koskaan hiljaa, niin nyt sitten oli ihan pakko, lääkäri määräsi, mutta tekihän se tiukkaa. Sairasloma jatkui siis koko viikon, ja pihisevän äänen lisäksi minua kiusasi ja valvotti koko viikon tuo kuiva yskä, jonka ansiosta olin jo ihan sekaisin väsymyksestä loppu viikosta. Nyt ääni on jo melkein normaali, ja yskänpuuskista päästy, mitä nyt välilstä tuntuu kuin kurkkuun olisi pesitynyt joku karvamato. Huono uutinen tämäkin. 

Vakavasti ottaen, sattui tämän viikona maanantai olemaan minulle oikeastikkin melkoisen harmaa, ja monet itkut olen sen johdosta jo itkenyt. Olo loppu viikkoa kohden on onneksi jo hiemna helpottanut, eikä kyyneleitä enää heru, sen verta kuivaksi itseni pusersin jo alku viikosta. En ala asiaa yksityiskohtaisesit puimaan, mutta lyhyesti virsi kaunis: sain potkut uudesta työpaikastani, jossa olen niin kovasti tykännyt olla. Irtisanominen johtui taloudellisista syistä, ja tiesin olevani koeajalla, ja takaraivossa oli jatkuva pelko siitä, ettei kahvilatoiminta kyseisessä paikassa ehkä otakkaan tuulta allensa, jolloin minä menettäisin leipurina paikkani. Ja niinhän siinä sitten myös kävi. Mutta irtisanominen tuli niin yllättäen ja puskista, etten ollut osannut varautua sen tapahtuvan ihan vielä, saatika niin, etten saa tehdä edes työvuorojani loppuun, vaan jouduin lopettamaan samantien. BIIIG bad news. 

Viime päivät ovat siis kuluneet shokista toipuessa ja uuden puhdin löytämisessä. Pidin työpaikasta ihan todella paljon, ja nautin niin itse työnteosta kuina työkavereistanikin. Irtisanominen tuli kaikille meille täysin yllätyksenä, enkä kerennyt sanoa kenellekkään edes heippoja. Vaikka tiedän, että uusia työpaikkoja löytyy aina, ei tämä tieto vielä oikein tahdo lohduttaa. Työpaikastani ja työstäni muotoutui minulle näiden kolmen kuukauden aikana melkoinen henkireikä. Siitä tuli kivijalka, jonka ympärille saatoin pikku hiljaa alkaa rakentamaan normaalia, turvallista arkea, ja löysin jälleen elämääni pienen kipinän ja todellisen merkityksen. Aamuun oli ihana herätä, kun tiesi pääsevänsä tekemään jotain todellista ja hyödyllisä, sen sijaan että on vain ja ihmettelee elämäänsä. Saatuani elämäni mallilleen töiden puolesta, huomasin pian, että uskalsin alkaa laittamaan elämääni muutoinkin kohdilleen: tuplasin terapiakäyntini, otin käyttöön ateriasuunnitelman, ja elämä tuntui jälleen, pitkästä pitkästä aikaa hieman kantavan. Elämä tuntui hyvältä, merkitykselliseltä, ja ennenkaikkea turvalliselta lähteä haastamaan sairautta. Nyt tuo kaikki vietiin minulta pois, ja on kuin matto olisi vedetty jalkojeni alta. Huomaan olevani jälleen tässä uuvuttavassa tilanteessa, jossa mietin mitä minun pitäisi tehdä, missä olla ja miksi. Tämä kaikki minua harmittaa ihan tosissaan, ja tuntuu ettei minulla ole halua tai voimia lähteä kokoamaan tuota rakentamaani jalustaa taas alusta. Juuri kun olin saanut elämääni ja itseäni hieman haparoiden jaloilleen, niin sitten taas mätkähettiin maahan mahalleen. Pelkään mitä nyt, miten minun käy, löydänkö yhtä mukavaa työpaikkaa tai yhtä ihania työtovereita, milloin, millä vaivalla.... Luovuttaa en aijo, töitä aijon saada, mutta vielä olen niin kovasti harmissani maanantiana saamistani uutisista, että tahdo asiaa kunnolla edes tajuta: aivan kuin olisin viettämässä vapaata, ja kohta taas palaan iloisena leipomusteni pariin ja vakioasiakkaita palvelemaan. Vaan enpä palaa, ja tämä ajatus tahtoo nostattaa palan kurkkuun yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikki tuntui viimein olevan edes hieman paremmin, niin tässä sitä taas ollaan. Hukassa, peloissaan, onnettomana, naama vakavana. Töissä sain nauraa ja hymyillä, nyt tuntuu ettei minulla ole taaskaan moiseen mitää syytä. Pelkään myös itseäni: pelkään että tämä tekemättömyys kostautuu syömisiini, sillä maanantaina Tonttu oli eritätin voimakkaana läsnä: nyt sinun ei tarvitse enää syödä kunnolla, sinun ei tarvitse jaksaa tehdä töitä, nyt päiväsi kuluvat vain völläämällä, ethän edes kuluta mitään joten miksi syödä, et ansaitse herkkua kun et tee sen eteen mitään, miksi syödä kun ei tarvitse jaksaa......lista on ihan loputon, ja parhaani olen tehnyt tukahduttaakseni moiset typerät ajatukset päässä. Pelkään että tekemisen ja motivaation puutteessa homma menee taas ihan pelleilyksi ja ruoalla leikkimiseksi, ja jo kuluneet päivät olen ollut melkoisen tietoinen syömisitäni. En vain jaksaisi ottaa askelia taaksepäin kun vihdoin ollaan tultu taas monta askelta eteenpäin! En aijo luovuttaa, mutta tämän ollaan nähtty käyvän ennenkin, ja pelkään vain että historia toistaa itseään. Nyt on vain pysyttävä tolokkuna ja terävänä, ja vedettävä jesarilla Tontun turpa umpeen! 

Entä ne hyvät uutiset sitten? Noooo.... kaikesta huolimatta onhan niitäkin ollut. Yhtä kappaletta lainatakseni pieniä valonpisaroita, jotka ovat piristäneet muutoin alakuloista mieltä: työkaverien osoittama tuki ja myötunto, uuden ihanan ystävän minulle piristykseksi ostama Marabou Aladdin konvehtirasia (ehdoton suosikkini <3), toisen rakkaan ystävän piristykseksi tarjoama elokuvailta (Nälkäpeli 2, check!), vanhempien tuki ja huolenpito, siskon kanssa lounasrevaissa vietetty yhteinen laatuaika (vaikkei tämä raviurheilu minun laji olekkaan niin enemmän kiitollinen olen siskoni elkeestä piristää minua <3) sekä tämänaamuinen pakkanen, jonka ansiosta mieli on hieman talvisempi ja jouluisempi. Pää pystyyn ja tuulta päin! Asioilla on kuulemma tapana selvitä, niin se urbaani sananlasku väittää. Vaikka alkuun tuntuukin pahalta ja vaikealta. Ensiviikolla ei tiedä mitä olen jo pääni menoksi keksinyt ;) Palaan kirjoitusteni pariin pikimmiten!

Parempaa viikkoa teille kaikille! Hännät pystyyn! 

~ Ah taas niin työtön Laura

Ihana onnistunut maanantai

En ajatellut kirjoittaa ihan näin heti piakkoin, mutta koska normaalisti maanantait tuntuvat olevan ihan tosi vastenmielisiä ihmisten mielestä, ajattelin nyt olla ihan super ärsyttävä, ja hehkuttaa kuinka mukava maanantai minulla itselläni oli! Mitään suurta ei vaadittu, ei todellakaan, mutta tänään oli ihan tosi kiva päivä :) Tässä siis minun reseptini onnistuneeseen viikon alkuun.

1. Itse itselleni omassa kodissani keittämäni mannapuuro vuosien tauon jälkeen. Kyllähän maistui, ja vielä höystettynä Valion luumusopalla, jota en vielä viime vuonna uskaltanut maistaa, saatika kokonaista purkkia itselleni ostaa. Happy happy happy, and veeeery full! 

2. Kaunis, kuulas, raitis, talvinen keli. Töihin pyöräillessä ilmassa oli häivähdys talvea ja joulua, kun aurinko kimmelsi huuruisissa puissa. Monen viikon verran kestäneen sateen jälkeen enemmän kuin mieltäylistävä näky <3 

3. Henkilö, jota en edes tunne entuudestaan, oli sanonut minusta tutulleni näinkin kauniisti: "Kuka oli se tyttö jolla oli ne ihanat silmät, ja ne kauniit kasvot"...... täysi mykistyminen! Mutta kyllä sai moinen kohteliaisuus tämän aran ja hyvin itsekriittisen tytön hymyilemään :) Kiitos hänelle!

4. Mukava päivä töissä, onnistuneet syömiset ja tarmokkaasti ja nopeasi edennyt päivä. Päivälliseksi herkkukeittoa eli pinaatitkettoa ruisleivällä <3 Päälle luumusoppaa ja pari palaa suklaata, kii-tos! Hyvä ruoka, parempi mieli, Atria! 

5. Virta piikki, joka kesti aina kotiin saapumisesta ilta myöhään: petivaatteiden tuuletus, imurointi, luutuaminen ,järjestyksen vaihto, pölyjen pyyhintä, vessan puunaus, sekä kirsikkana kakun päällä, "talvisten tunnelmavalojen" viritteleminen paikoilleen. Koti tuoksuu ja näyttää raikkaalta, ihana kölliä sohvalla ja ihastella kättensä jälkeä <3 Palkinnoksi tiitteryydestä vielä herkkuiltapala: kreikkalaista jogurttia, päärynää, banaania, persimoinia kera hunajan, siemenien ja muromurujen! Olen rakastunut!

Näistä on minun onnistunut maanantai tehty! Mikä sai teidän maanantain onnistumaan, tai epäonnistumaan? 

~ Laura