Tästä se lähtee - Ateriat kuvina!

Hei,taas! Vaikkei tässä nyt todella ole ehtinyt tapahtua vielä mitään hirveän suurta ja jännittävää, niin ajattelin nyt kuitenkin ylläpitää tätä raapusteluharrastustani jakamalla teille tämän päivän syöntini,sen verta uusjännittävä päivä minulla murkinoiden puolesta on ollut. Tai siis jännittävä ehkä omasta mielestäni, luulempa että moni ei koe ruoan kuvaamista ja sen äpestämistä yhtä mielenkiintoiseksi... Mutta onhan tämä lähestulkoon miltei juhlimisen arvoinen päivä, tämä ateriasuunnitelman noudattamisen aloittaminen taas näin puolen vuoden tauon jäljeen! Tajusin tuossa tänään äidin perässä ryysykaupassa raahautuessani että elopainoa tähän korteen saisi tulla lähes kymmenen kilon verran, joten näitä postauksia saatte lueskella tulevaisuudessa varmana ihan kyllästymiseen asti... vaatii nimittäin muutamat makaronit ja leivänkäntyt tämä projekti :D Mutta ei mennä vielä niin pitkälle, vaan keskitytään projektiin kilo kerrallaan. 

Ja näin heti alkuun vielä kerran kun muistan. Kiitos. Ihan suunnattoman nöyrä ja kaunis kiitos kaikille Teille ihanaisille, jotka olette paluustani innostuneet ja ilahtuneet! Olen saanut ihania kommentteja, kannustusta ja tsemppiä, ja ennenkaikkea tukea vaikealle päätökselleni! Olette mahtavia <3 Sanojenne ansiosta olen pystynyt vakuuttamaan itselleni että kaikesta tämänhetkisestä huolesta ja murheesta huolimatta oma terveyteni on tärkeä, ja minun on saatava itseäni kuntoon, ja sen myötä sitkeästi pidättäydyin päätöksessäni aloittaa projektini suunnitellusti tänään. Kiitos siis tuestanne,niin vanhat kuin uudetkin lukijat, joita olen vuorokauden sisään saanut jo muutaman, ja mitä ihanimmilla kommenteilla. Arvostan vaivannäköänne ja ajatuksianne suunnattoman paljon, tietäkää tämä <3 

Mutta nyt siis lärinät sikseen ja kuvia kehiin. Pieniä suuria asioita, ja ennenkaikkea ateriarytmin uudelleen opettelemista. Omaksi yllätyksekseni olen jopa kerennyt tuntemaan nälkää tänään, ja suurimmalta mahdolliselta ähkyltä vältyttiin. Hmm, jännää. Olen syönyt tänään monipuolisemmin, määrällisesti enemmän ja rytmillisesti paremmin kuin mitä pieneen dynastiaan, ja silti olen ollut kuin itse laupeuden lammas. Hermo ei ole värähtänyt sitten suuntaan jos toiseenkaan, enkä ole jaksanut ahdistua sitten mistään. Hihihihi, hymyilyttää. Väsy on tietysti pitkän unettomuuden jäljiltä vieläkin kova, mutta muutoin päivä on mennyt erittäin mallikkaasti. Olen yllättynyt ja ylpeä. Hyvä minä, tästä on hyvä jatkaa... 

Aamupala 9.40

Univelasta huolimatta laitoin kellon aamusta soimaan jottei aamupala venyisi ihan kamalan myöhään, mikä vaikuttaisi luonnollisesti koko päivän syöntien rytmittämiseen. Tarkoituksenani olisikin nousta aamuisin ylös siten, että olen syönyt aina ennen 10, mielellään jo 9 maissa. 

Leipää. Jukrat. Viimeksi aamupalalla sain nieltyä leipää varmasti toukokuussa. Mutta vaikkei nälkä aamulla ollut mikään jäätävä (kesän aikana aamupala saattoi mennä vasta puolenpäivän aikaan, tai skippasin sen kokonaan...), odotin tätä leipäateriaa kuin eukko miestään sodasta. ja voi jukrat, niin hyvältä se maistuikin! Tuoreen kauraleivän päälle leikkasin kaksi paksua palaa juustoa, mikä itsessään on jo pieni ihme, mutta olin jo etukäteen päättänyt että juusto it is! Kaveriksi Plus-maitoa, sekä 2 dl uutta mustikka-mustaherukkajogurttia mökin mustaherukoilla. Jogurtista en hyppinyt riemuissani, sillä en pidä mustikkajogurteistä yhtään, ja herukkaa tuossa jogurtissa oli vain nimeksi. Kuluttajahuijausta! Toki kainen söin, mutta odotin jogun olevan enemmän minun makuuni. Mutta maistamalla selviää, ja nyt onkin aika maistella kaikkia uutuuksia ja "kiellettyjä" oikein olan takaa ;) jogurtit nimittäin ovat aina olleen minulle niitä vaikeimpia. Kaiken huuhdoin alas Liptonin toffee teellä,nam. Vettä otan tavoitteeksi juoda ja paljon, sillä muutoin putkisto menee varmana näin äkkiseltään ihan tukkoon! 

Välipala 12.30

Nopea extempore tankkaus ennen kaupoille lähtemistä. Luulin ennakkoon että joutuisin taisteleemaan tuon rahkan alas, mutta väärääsä olin, ja sepä upposikin sisuksiin aivan ongelmitta... reaktioni oli lähinnä what the... -luokkaa mitä ahdistunut :D Rakastan tätä persikka kreikkalaista, ja olen syänyt näitä aivan liika vähän! Tähän tulee nyt muutos, ja aion maistella läpi kyll äkaikki muutkin maut! ;) 

Päivällinen 16

Viikonloput ovat poikkeus siinä mielessä, että perheen kanssa tulee tehyä vain yksi lämmin ateria, joka keksittyy sitten näin iltapäivälle. Arkipäiville, kun olen yksin porukoilla tai omilla kämpillä tarkoituksena on tehdä sekä lounas että päivällinen, että tulee opeteltua sitä oikean ruan syöntiä, ja ettei touhu mene aivan pelkkiä välipalojen syömiseksi. Hieman meinasi aikataulutus tässä kohtaa venähtää, ja nälkä laatikkoa uunista odotellessa pääsikin melko isoksi, mutta hyvin maltoin odottaa enkä repinyt pelihousujani. Makaronilaatikkoa olen syönyt viimeksi varmaan 3 vuotta sitten, joten uskotte varmana että mamman tekemä perusherkku maistui enemmän kuin hyvälle <3 Ruokaa meni suunniteltua enemmän lautaselle, ja hetken aikaa tämä meinasi hieman häiritä ruokailua aloitellessa, mutta äkkiäpä tuo unohtui ruokaa kiduksiinn kauhoessa, sen verta hyvää se oli, ja nälkä lähti juurikin sopivasti. Ihana lämmin, kylläinen olo :) 

Välipala 18

Välipala tuntui melko jytkyltä, vaikka sitä alotellessa joku rako mahassa tuntuikin olevan... eipä ollut enää sen jälkeen. 150g täyteläistä rahkaa, kokonainen piltti (tätä olisis hyvinkin riittänyt puolikas...) sekä puoli kiiviä ja herukoita. Osu ja upposi, ja lopetin annoksen tunnollisesti vaikkei mieli enää tehnytkään. 

Iltapala 21.30

Olin ihan varma vielä listoja suunnitellessa että iltapalapuuron syöminen kävisi täydestä työstä, että tuossa vaiheessa päivää nälkää olisi jäljellä enää zero, mutta vääärässä olin, taas. Annospuuro jäi jopa hieman pienehköksi, sen verta hyvältä puuro maitui piiiiiitkän ajan jälkeen. minulle oli uusi tuttavuus tämä proteiini maitopuuro, joten kokeesihan se piti ostaa. Uskoutuneena kattilankäyttäjänä valmistin tämän pikapuuron padassa mitä mikrossa, saatika pelkällä hetken hauduttamisella. Puuron pitää valmistua liedellä, ei se muuten puuroa ole ;) ilmeisesti minulle on siis se ja sama ostanko pikapuuroja vai en, jos kerta minun pitää päästä kattila sotkemaan jokatapauksessa. Suolaa ja voisilmä, mitään muuta en puuroni huoli, ikinä.  Päälle  vielä valion sileä päärynä (en ollut ennen maistaunut, hyvää oli), puoli päärynää, jäljelle jäänyt puolikas kiivi sekä puoli nektariinia.Koska hieman jäi vielä joku makian rako mahaan, ylimääräisenä otin haukun kaksi Questin suklaakeksi proteiinipatukasta, ja makeanhimoni oli tyydytetty :) 

Ja niin on päivän ruoat paketissa! Huonomminkin olisi voinut mennä! Nyt vain uutta putkeen ja Tonttua lättyyn niin että kolina käy! 

 

Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille!

 ~ Laura

Ruokaa, s*tana!

No nyt on!! Ruokaa nimittäin! Kaapissa. Ei vielä mahassa, mutta sielläkin huomenna :D Tai onhan sitä jo mahassa nytkin, mutta oikeaa ruokaa! Ateriasuunnitelman ruokaa nimittäin!

Niinkuin jo perjantaina kirjoittelin, niin hermo kärysi tuossa heinäkuun aikana, ja siitä hyvästä päätin että nyt taas joku roti tähän elämään! Saikkua sainkin sitten pari viikkoa. Ja jos rehellisiä ollaan, niin hieman sain vihiä possiltani siitä, että jatkoni kyseisessä työpaikassa on tästäjohtuen hieman vaakalaudalla, ei nimittäin riemastunut...... how lovely <3 vaikuttaa siis siltä, että se suurin pelko saattaisi käydä sittenkin toteen, mutta koska olen eilen itkenyt itseni jo sen verta kuiviin, ei minusta heru enää ainuttakaan kyyneltä tänään vaikka pelkkä ajatus työn menettämisestä tuntuu tikarin pistona suoraan rintaan. Ei siis mennyt ihan suunnitelman mukaan; jäisin pois töistä jotta jaksain työssäni paremmin, ja vaikuttaa siltä että nyt olisin tuon työn menettämässä. Monet ajatukset olen eilen läpi käynyt, ja ehtinyt jo katuakkin sairaslomalappua, mutta en piruvie anna nyt periksi! Ensi viikolla saan kuulla tuomion työpaikastani, ja siihen asti elän päivä kerrallaan, ateriasuunnitelmaani noudattaen!Vaikka sairas ajatus luovuttamisesta on käynyt moneen kertaan eilisestä mielessä, en haluaisi jäädä noihin mietteisiin kiinni, sillä sittenhän tämä koko soppa olisi aivan turhaan keitetty! Pelotaa, ahdistaa, vihastuttaa, itkettää, uuvuttaa ja turhauttaa..... olenko taas tässä? Kerrankin kun jokin todella motivoi minua omasta tahdosta yrittämään kovemmin, jäämään jopa hetkeksi pois työstäni, tuo motivaattori halutaankin viedä nyt minulta kokonaan... tämähän kaikki yrittäminen on sitten aivan turhaa? Kyllä, olen pelleillyt oman työni ja terveyteni kustannuksella, mutta eivätkö he usko että olen todella oivaltanut sen, että haluan jaksaa jatkaa.... antaisisivat minulle vain aikaa osoittaa kuinka tosissani tällä kertaa olen. 

Mieli ja fiilis eilisestä asti on siis todella ollut melko hullun myllyä. Olen pelännyt ja itkenyt taas niin paljon, ettei siinä ole mitään tolkkua. Se energia ja puhti jonka toivoin käyttäväni Tontun rökittämiseen kuluu nyt jännittämiseen ja pelkoon.... miten tässä taas käy!? Erittäin huonosti nukutun yön jälkeen, kun olen jo aivan tunneturra, olen päättänyt pysyä päätöksessäni: what is done is done. Minulla oli suunnitelma, tarkoitus kaikkea tätä varten, omat syyni jäädä pois, enkä todella aio nyt vain jäädä odottelemaan ja itkemään asiaa. Haluan keskittyä parhaani mukaan siihen, mihin minin alunperinkin piti keskittyä.... syömiseen. 

Tulin juuri äitini kanssa kaupasta. Mukaan tarttui ruokaa, oikeaa ruokaa. Ei Tontun ruokaa. Leipää parii eri sorttia, muroja, juustoa, normijogurtteja, puuroa, pilttejä, suklaata, hedelmiä (välipalaoiksi...).... ostokseni näyttivät varsin normaalin ihmisen ostamilta. Hmm. Elämme jännittäviä aikoja! To be honest, olen viimeksi syönyt leipää varmasti.... toukouussa? Eli joo, syöntini kuluneen kesän suhteen ovat menneet enemmän kuin plörinäksi, ja olen "nauttinut" sairauden tuomasta "vapaudesta" täysin rinnoin....eli tyhjin vatsoin ja hyvin energianiukoin aterioin, ellei jokapäiväisiä jätskiannoksia tai herkkupullia lasketa. Ruokarytmi..... mikä ruokarytmi kysyn minä. There was none! Ateriasuunitelma hukkui jonnekkin laatikon pohjalle, ja nyt se on kaivettu esiin, ja on valmiina käytettäväksi jälleen. Ja mielenkiintoisinta tässä on se, että sen lisäksi, että olen lopen kyllästynyt tähän pelleilyyn, pienestä ahdistuksesta huolimatta, olen melkoisen innoissani tulevista päivistä ja viikoista, kun minulle suodaan (tai itse itselleni suon...)jälleen luvan normaalin syöntiin. En tule välttymään sydämmen tykytyksiltä ja 10 extra kalorin aiheuttamilta ahdistuskohtauksilta,sen tiedän jo ennakkoon, mutta olen kyllä kaikin puolin melko innoissani. Peloissani ja innoissani. Se on kumma juttu.... tuo lupa syödä meinaan. Onhan minulla ollut harvasen päivä mahdollisuus syödä normi ruokaa, mutta ei sitä ole vain saaanut aikaiseksi... ei ole antanut itselleen lupaa. Ajatellut vain että sitten kun.... mutta milloin? Pikku hiljaa sitä on taas lipsunut pelleilyn puolelle, ja lopulta herää siihen hetkeen, että on aika todella ravistella itseään. Kaipaan suorastaan pottumuusia, lihapullia, makaronilaatikkoa, rössypottuja, nakkikeittoa, mutta mikähän siinä on ollut niin helvetin vaikeaa saada aikaiseksi syödä moisia......?! Oikeasti, tässä sairaudessa ei ole mitään tolkkua, ei vain ole....

No mutta niin. Huomenna saan makaronilaatikkoa! Ai nami, itken onnesta jo melkein etukäteen! Tarkoituksenani on laatia vielä tälle iltaa oman ateriasuunnitelmani pohjalta viikko/päiväkohtainen suunnitelma jokaiselle aterialle, ja tällä tapaa karsia kaikki jossittelu ja jaakailu pois.... haluan tehdä syömiseni täällä kotona mahdollisimman yksinkertaiseksi niin, ettei minulta kulu aikaa ja energiaa vaihtoehtojen pyörittämiseen. Jos en itse kykene aamupalajogurttiani valitsemaan, niin sitten valinnan tehköön vaikkapa luurin toisessa päässä ahdistuskohtaustani kuunteleva ystävä. Heitä olenkin jo etukäteen varoitellut.... näitä hetkiä varmasti tulee, mutta ovatpahan varautuneet. Haluan vastuuta pois omilta harteiltani, ja aijjon ripotella ja sirotella sitä ympärillä olevien rakkaiden kontolle. Eipä siellä osastollakaan kamalan kysellä että ottaako neiti millaista jogurttia tälle iltaa, saatika annettaisi alkaa pyöriitelemään ja vatvomaan vaihtoehtojen välillä loputtomiin....

Muun muassa tätä ateriasuunnitelmaa noudatan tulevat viikot. Kaverina toimii viime ravitsemusterapeutinkäynniltäni saama suunnitelma, joka on lähestulkoon sama, puolidesiä sinne, leipä tänne, energiamääriltään ne ovat samat. Vaihtoehtoja eri aterioille on minulle oltava monta, sillä en todellakaan kuulu siihen porukkaan, joka saattaisi aamusta toiseen vetää puuroa piltillä. Puuro ja piltti eivät mielstäni edes sovi yhteen :D Voita siihen olla pitää... Mutta niin. Näitä vaihtoehtoja pyörittämällä pyrin saamaan vaihtelua viikkokohtaiseen suunnitelmaan, jonka kirjaan ja värjään tussilla isolle paperille aina hyvissä ajoin.Nyt sain rustattua suunnitelmaa keskiviikolle asti. Koitan joskus muistaa napata kuvan myös näistä yksityiskohtaisista suunnitelmista :) Aterioista/ateriat kuvina/päivä kuvina postauksia voisin harrastella myös, mikäsikäli se vain jotakuta kiinnostaa? 

Nyt siis suunnitelman laadintaan. Hiiiih. Jännää! Ja hirvittää! Ehkäpä hirvittää eniten se, että kroppa ei todellakaan ole tottunut tällä hetkellä tasaiseen syöntiin ja järkyttäviin suuriin annoksiin, saatika hiilareihin (lähinnä pastaan, pottuun, leipiin...sokeriin kyllä joo:D). Huomisesta lähtien tulen olemaan varmana tasaisessa ähkyssä sekä ummetuksen kourissa seuraavan viikon ajan, mutta ei auta kuin ajatella että ompahan siitä ennenkin selvitty... yllättävän nopeaa se elimistö on muutokseen tottunut, ja alkanut jopa vaatia energiaa hetken harjoittelun jälkeen. Tuo olo tuntuu tällä hetkellä vain niin kaukaiselta, että ihan mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tästä touhusta tulee :D Mutta tuli mitä tuli, nyt on aika takoa kun rauta on kuuma!

Kohti ähkyä, ja sen yli! 

~ Laura 

Lääkäriin.

Ahoy. Kesä tuli, kesä meni, eikä minusta ole paljoa...tai siis, ollenkaan kuulunut yhtään mitään. Tiedä sitten syytä. Ei ole ollut asiaa? Ja katit, minähän jorisen vaikkei asiaa olisikaan...Entäpä työt sitten, kiireinen kesä? Sitäkin. En ole vain viitsinyt?Jaksanut? Huvittanut? 110% tästä syystä. En kuitenkaan ole missään vaiheessa myöskään jaksanut ajatella lopettavani blogia, sillä sen verta sitä tuntee itseään, että kyllä se mielenkiinto sieltä taas joskus päätään nostaa. Ja nyt se on tehnyt niin. Ei siinä sen kummempaa, keep it simple.

Lääkäriin. Menen aivan kohta lääkäriin (Edit: tulin sieltä juuri, mutta palatkaamme silti hetkeksi vielä ajassa taakse päin...). Miksikä? Ihan omasta tahdostani. Hiljaiseloni vuoksi on suorastaan mahdotononta että kukaan mitään minun habituksestani ja voinnistani tietäisi, mutta sen verta voisin valottaa tilannetta että kesän myötä fyysinen kunto on tullut taas hieman takapakkia. Siinä missä kevät näytti oikein lupaavalta ja painoa tuli useamman kilon verran, saivat nuo kilot kyytiä kesän aikana töissä kirmatessani. Mieli on seilannut niin eteen kuin taakse, jäätelöä, pullia, leivoksia ja muita haasteruokia on tullut syötyä melkoiset määrät, mutta siltikin Tonttu on kulkenut rinnallani koko kesän. Vaikka töissä on ollut päiviä etten ole kerennyt omaa taukoa pitämään, ja kulutus on ollut varmasti melko huipussaan koko kesän, ei kaikkea voi kiireen piikkiin laittaa. Elämä on valintoja täynnä, ja mminun ruokailuvalintani ovat kyllä menneet ihan Tontun tahdon mukaan lähes koko kesän. Sieniä, kaalta, salaatteja, kansaa, rahkaa....missä ovat leipä, riisi, normi rasvaiset tuotteet, tai ylipäätään lämmin ateria? Ei minä tiedä......

Heinäkuun puolella alkoi tämä meno tökkiä, ja sisällä alkoi tuntua jälleen siltä että nyt olisi aika ehkä tehdä asioille jotain. Alkoi *itutttaan, näin suomenkielellä sanottuna. Mikä? Kaikki, ihan kaikki tässä sairaudessa, elämäntilanteessa, omassa kunnossani. Huomasin, etten ole töissä enää yhtä tehokas, en jaksa enää samlalla tapaa kuin töissä aloittaessai, ja ruokailuni on aivan naurettavaa. Ensi keväänä minulla olisi Tontun kanssa jo seitsenvuotis hääpäivä, ja sekös vasta onkin perseestä. Haluan jaksaa paremmin töissä, haluan saada enemmän voimaa ja energiaa, ja ennekaikkea haluan saada elämääni normaalimpaan suuntaan. Onhan se nyt aivan naurettavaa että iso tyttö tällä tapaa ruoalla leikkii, ja luulee ettei elämään muuta voisi mahtua! Kun vaan voi: työtä (jota jaksaa oikeasti tehdä ja siitä nauttii!), ystäviä, ulkona rientämistä, matkustamista ja sitä normaalia arkea normaalilla syömisellä. Kuohuu kuohuu! Haluan olla työnantajalleni hyvä ja tehokas työntekijä, en tällainen kalkkunajalkainen puolikuntoinen nauriin jyrsijä! Asiat, vaihtoedhot ja ajatukset ovat pyörineet mielessä nyt useamman viikon, joten menin sitten sitten lääkäriin.

...ja sieltähän se tuli: kaksi viikkoa saikkua, ainakin näin alkuun. Ei yllättänyt. Itseasiassa, tämän vuoksi omalääkärini pakeille tänä aamuna helkamallani vinkkasin. BMI ja paino ovat jälleen osaastoluokkaa, ja verenpaineeseen lääkärini vain totesi "ei ihme jos aamuisin huimaa"... Mikään ei yllättänyt, kyllähän minä nyt jotakuinkin oman kehoni tilan tiedän, mutta se, ymmärtääkö mieli tätä tilaa, on jo aivan eri asia. Pianan ja porskutan menemään, enkä ole jaksanut piitata ja välittää nälästä, huimauksesta, väsystä tai ylipäätään mistään. No nyt on alkannyt taas pikku hiljaa ymmärrys palaamaan, ja tahto tehdä asioille jotain sen myötä. terapeuttini on minulle saikkua ehdotellut jo aikaisemmin mutta eeenhän minä nyt sellaista, sussiunakkoon! Enhän minä voi jäädä töistä pois, ja vielä tämmöisestä syystä. Jotain kuitenkin on korvieni välissä täytynyt tapahtua kuluneiden viikojen aikana, sillä näiden viikkojen aikana olen ottanut selvää mahdollisuuksistani päästä Kokkolan/Pietarsaaren yksityisille klinikoille, sekä oman kotikaupunkini osastomahdollisuuksista, sekä uskaltautunut ajattelemaan sairaslomaa. No nyt nuo osasto-asiat ovat vireillä ja nyt tarvitsee vain odotella ja katsoa mihin mikäkin polku vie, mutta näitä asioita odotellessa sain käsiini tänä aamuna tuon kauan kammoksumani saikkupaperin. Sekä terapeuttini että lääkärini olivat kovasti (positiivisesti ennenkaikkea) yllättyneitä siitä, kuinka paljonolen asioita itsekseni selvitellyt, ja vieläpä kypsytellyt ajatusta tästä hengähdystauosta. Eivätkä kyllä kumpikaan hanttiin laittaneet, vaan tukivat sairasloma-ajatusta kovasti. Olen hakenut tukea päätöksilleni porisemalla kaikki pelkoni, toiveeni ja haaveeni ulos koneistosta viime päivien aikana, ja tuntuu, että kyllä näin on tapahduttava. En jää töistä pois syystä että olisin totaallisen uupunut (krooniseen väsymykseenkin tottuu ;D), mutta koska nyt minusta tuntuu pitkästä aikaa siltä, että minulla on tahto ja energiaa taistella Tonttua vastaan, ja saada syömiseni jälleen kuntoon. Olen myötnänyt että ensaa ateriasuunnitelmaa toimimaan työmaalla, joten se on polkaistava käyntiin sitten kotioloissa. Piste ja aamen päälle. On siis jäätävä kotiin ja saatava joku roti tähän touhuun uudemman kerran. Ja ei siksi, että lääkäri minut saikulle pakottaisi, vaan koska  minä (potkujen pelosta huolimatta) haluan niin. Haluan saada itseäni parempaan kuntoon, olla parempi työntekijä sekä jaksaa normaalia elämää ja sen tuomia mahdollisuuksia, seikkailuja ja haasteita kuin ikäiseni normaalin naisen kuuluu.

Kädet täristen lähdin tk:sta kotia kohti, käsissäni tuo papaerin pala. Viikkojen pyörittäminen ja "aikominen" oikean hetken odottelu ja uhoamisen aika on nyt käsillä. Pelottaa. Hirvittää. Jännittää. Mutta samaan aikaan uhkun ja puhisen intoa, raivoa ja voimaa. toivon ja rukoilen että töissä ymmärtävät ja näkevät asiani minun kantiltani, sillä tämä on todella iso asia ja päätös kaltaiselleni suorittajalle ja paahtajalle.

Nyt on aika olla itsekäs. Ja enhän minä halua asioita kuntoon vain itseni vuoksi, vaan myös muiden. On yritettävä lykätä ahdistavat ajatukset ja huono omatunto jonnekkin romukoppaan, ja ajateltava, että nyt on minun vuoroni. Minun aika keskittyä itseeni ja tehdä oikeita valintoja itseni vuoksi nyt, jotta pystyn tekemään niitä myös jatkossa. Eihän näin voi jatkua loputtomiin! Ei vain voi. Juoksen itseni vain huonompaan kuntoon, tai löydän itseni tästä samasta tilasta vielä 10 vuoden kuluttua! Joskus on aloitettava, ja nyt minulla on voimakas tunne siitä, että nyt on aika yrittää, ja keskityttävä omaan itseensä. Olen mestari sysäämän ja lykkäämään asioita tuonnemmaksi, ja kehittämään aina jotain muuta ja korvaavaa, mutta josko nyt malttaisi hetken keskittyä omaan napaan?

Että keep it simple, vai miten se meni. Ei auta kuin tehdä pieni puhelu työnantajalle ja toivoasopii että asiat järjestyvät niiden omalla painollaan. Painollaan?? Aahahaha :DD No just. Olempa kuulolla jahka tästä alku tyrmistyksestä ja ressiahdistusperäisestä kammiovärinästä selviän. Pitäisi tuo paperi lähteä kiikuttamaan työpaikalle..... tätä minä halusin, tätähän sitä ollaan suunniteltu jo viikko kausia. Muttaku on toiminnan aika...!! I can do this!!

Wish me luck! :) 

~Laura