Pahvilaatikollinen silkkaa ihanuutta (ja muita pieniä arjen mukavuuksia...)

Gott nytt år mina kärä vänner!  Pienistä tietoteknisistä ongelmista johtuen en ole saanut päivitettyä kuulumisiani halutttua tahtia, vaikka kerrankin minulla olisi ollut jo useampaan otteeseen ajatus jos toinenkin kerrottavana. Omalle koneelleni on nyt virallisesti tullut vanhuus, ja se pysyy aiku vain noin tunnin kerrallaan, yhtäkkiä sammuttaen itsensä kokonaan. Hmm, jännittävää. Ja koska minun kymmensormijärjestelmäni toimii periaattella "kaksi naputtaa ja kahdeksan hakee", on pidempien tarinoiden kirjoitteleminen välillä vähän liiankin tuskastuttavaa touhua, ja kolmatta kertaa konetta avatessani luovutan koko touhun. Taitaa olla ostosreissu elektroniikkaliikkeeseen edessä, minun tuurillani juurikin nyt näin suurista Kelan etuuksista nautiskellessa... voihan sanonko mikä. Mutta suunnitelmissani on ottaa käyttöön plan B, ja pummia porukoiden kotikone, ja yrittää sinnitellä sillä mahdollisimman pitkään. Kamalaa miten sitä voikaan olla Iltasanomista, Forecasta, Telkki.comista, Naurunappulasta sekä Youtuben kissavideoista ja muista yhtä tärkeistä sivustoista riippuvainen....

Mutta. Käärmeen vuosi (elikkäs minun vuosimallia olevien vuosi...) on lähestulkoon nyt lusittu, ja edessä siintään aivan uusi vuosi, hevosen vuosi. Villiyden ja vapauden vuosi, näin sanotaan... mielenkiinnolla jään odottamaan mitä vapautta tämä tuleva vuosi tuo minun kohdallani tullessaan, vai tuoko mitään. Villeyden sainkin jo kokea viime keskiviikkona lähtiessäni rakkaan ystävän matkaan piiiiii...iiiiitkän tauon jälkeen vähän ulos tuulettumaan, ja jo kaksi siideriä sai silmäni pyörimään päässäni, kiitos väsymyksen ja harjoituksen puutteen. Mutta olihan ihana tiristä, tanhuta ja päästä hieman hulluttelemaan ja tamppaamaan (muutoin tyhjällä) tanssilattialla. Myönnettäköön, että olin kyllä tuon reissun tarpeessa, ja nyt olo on rentoutunut ja onnellinen, vaikka koko torstai (ja koko loppu viikko) on vierähtänyt lähinnä väsymyksestä kärsiessä ja syödessä!! Heitetään sekaan vielä pieni flunssanpoika, jonka poimin matkaani hiihtoreissullta Rukalta viime viikolla, sekä hieman mystinen "väsyttää koko ajan ihan sama nukunko vai en"-tauti, niin krooninen nukun-syön-nukun-syön kierre on taattu. En ole jaksanut edes ressata töistä tällä viikolla.

Hmm. Tontulla ja minulla lähestyy myös jälleen yksi vuosipäivä. Myös melko tarkalleen kuusi vuotta sitten tein uuden vuoden lupauksena päätöksen vuoden mittaisesta karkkilakosta. Kannattikohan? Nyt kuusi vuotta myöhemmin, kun takana on mittaamaton määrä ahdistusta, pahaa oloa, pelkoa, sinnittelyä ja yhtä tasaista suossa tarpomista, kysyn itseltäni (ja teiltä jotka moisen lupauksen itselleen menivät tänä vuonna tekemään...) että kannattiko, todella? Itse asiassa vasta viime kuukausien sisällä olen oppinut ajattelemaan, että jotta pääsee elämässään eteenpäin, on osattava antaa itselleen anteeksi menneiden vuosien virheet, ja näin kyettävä etenemään elämässään tänä päivänä. Olen tehnyt virheitä, paaaljon virheitä, juurikin tuolloin 2008, joita kadun ja kannan sydämmessäni vielä tänäkin päivänä. Olen tajunnut sen itseasiassa vasta nyt, kuinka nuo itselleni anteeksiantamattomat virheet ja asiat kuormittavat minua edelleen, ja jotta pystyn päästämään noista virheistä ja syvistä kadutuksen tunteista irti, on minun osattava antaa itselleni ensin kyseiset virheet ja asiat anteeksi. Tätä projektia aion siis työstää tulevana vuotena, ja myönnettökään ettäk uluneella viikolla tulin jo yhden ison harppauksen eteenpäin.. Kadun näin myös siis yhä tuolloista päätöstäni ryhtyä herkkulakkoon, joka kyllä piti, mutta toi minulle mukanaan vuosien mittaisen kädenväännön syömishäiriötä vastaan. Ja tuota samaa tahkoamista olen saanut käydä läpi kaikki nämä vuoden, joka ikinen päivä, ja sekös vasta kismittää...mutta ilmeisesti minun olisi osattava antaa tämäkin itselleni anteeksi; enhän voinut tietää mitä elämä oli minua varten suunnitellut.  Tottahan elämässäni tapahtui muitakin suurempia muutoksia tuona keväänä, ja todellisten syiden löytäminen sairastumiselle on edelleen työn alla. Ja tähämpäs minun apunani ja tukenani toimii terapeuttini, jonka luona olen kohta käynyt jo vuoden päivät. Enpä olisi ilman noita käyntejä ja ilman tuota ihme-naista selvinnyt näin pitkälle, ja tullut välillä kukon askelin eteenpäin paranemisessa, tokin välillä tullen tipukävelyä myös takapakkia. Mutta sitähän se on, ja odotukseni seuraavalle terapiavuodelle ovat todella optimistiset. En tiedä onko terapia ja psykologilla käynti osalle ihmisistä vielä pieni tabu, asia josta ei oikein tohtisi puhua, taikka vastaanotolla käyntiä häpäeää jostain syystä niin suuresti, että asiasta mainistsee ainoastaan kiinni puristettujen huulten välistä, henkeä pidätellen...  Olihan ajatus ensalkuun uusi minullekin, miun ei ole koskaan aiemmin tarvinnut käydä edes koulukuraattorin puheilla, niin nyt sitten kognitiivista psykoterapiaa sitten... ohoh. Mutta ei enää, ja ajatukseen olen jo niin tottunut ja sujut, että siitä huutelee kadulla tai bussipysäkillä vaikka kuinka kovaa ääneen. Itseasiassa, käytyäni terapiessa vajaan vuoden, olen oivaltanut ainakin sen, että jokainen meistä on hoidon tarpeessa. Ihan oikeasti :D Tekisi huikata jokaiselle tutulleni tai vastaan tulevalle että hankkiudu hoitoon, mutta kaikella rakkaudella ja positiivisella merkityksellä tietysti. Itseasiassa nyt tarkemmin ajateltuna, neljästä kaikkein rakkaimmista ystävistäni kolme on menneiden vuosien aikana joutunut käymään terapeutin juttusilla syystä tai toisesta, ja tällä yhdelläkin olisi mielestäni kyllä tähän kovasti syytä (jälleen kerran, kaikella rakkaudella sanottuna!). Ihan jokaisella meistä on omat ongelmansa, joita ei välttämättä edes itse tiedosta, mutta jotka sitli jollain tapaa rajoittavat tapaamme elää ja olla ihmisinä muiden joukossa. Olen tehnyt sellaisia matkoja itseeni, tutustunut itseeni uudemman kerran, ja oppinut itsestäni melkoisen paljon, ja tämä kaikki on ollut ihan mielettömän hienoa, sekä mielestäni erittäin tarpeellista jokaiselle meistä. Siispä, pienellä pelolla kuorrutetulla innokkuudella sekä mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä tuleva terapievuosi tuo tullessaan minulle.

No teittekö sitten uuden vuoden lupauksia? Itse en ole tehnyt enää vuosiin, koska jotenkin vain masennut tyhjistä lupauksista paremmasta tulevasta ja täyttämättömistä odotuksista. Mikä tästä vuodesta tekee todella niin erillaisen mitä edeltäjänsä oli? Veikkaan, että melko moni manasi vuoden 2012 alimpaan helvettiin, ja teki rinta rottingilla lupauksen kaikin puolin paremmasta vuodesta 2013, ja löysi itsensä yllättäen saman ongelman ääreltä tänäkin uutena vuotena...? Miksi yrittää parantaae lämää vuosi kerrallaan, kuin voisi keskittyä parempaan tähän päivään ja huomiseen? Myönnän kuuluvani siihen porukkaan, joka ahdistuu joka uusi vuosi tulevaisuudesta, mitä se tuo mukanaan ja kuinka löytää vastaukset kaikkiin niihin elämää suurempiin kysymyksiin. Pelkäsin ennakkoon uuden vuoden aattoa ja sen mukanaan tuomaa ahdistusten aaltoa, mutta en tiedä iskinkö pääni johonkin ja kovaa, sillä tätä ei tapahtunut. Olen nyt ihan hiljattain oivaltanut, että sen sijaan, että käyttää energiansa tulevan murehtimiseen ja isojen suunnitelmien tekemiseen, yrittää keskittyä ainoastaan tähän hetkeen. Be happy now, luin jostain, ja tuo lause on syöpynyt mieleeni mantran lailla. Kaikella on tapana järjestyä, on liian paksu sanonta minullekin nieltäväksi, ja löydän yhä itseni illalla sängystä murhetiessa töitä, koulua, terveyttä, matkoja, ihmissuhteuta, ja kaikkea mahdollista mitkä vain ovat epävakaalla pohjalla elämässäni. Mutta kummasti olen osannut myös kääntää ajatukset niinkin, että pyrin keskittymään tähän hetkeen, tähän päivään, ja löytömään jotain hyvää tästä päivästä, nyky hetkestä. Ihminen voi opetella olemaan kiitollinen ja onnellinen, ja minä olen päättänyt opetella nämä onnellisuuden aakkoset. Tästä esimerkkinä tämän viikkoinen pieni välikohtaus, joka sattui kämpillä siivoillessa: huushollia imuroidessani imuroin vahingossa hajalle minulle yhden tärkeän koriste-esineen joka on ollut minulle melkoisen tärkeä. Imuri sanoi slurps vain nielaistessaan puolet tuosta kauniista esineestä, ja kauhun kavahdukseni kuului varmaan A-rappuun asti. Mutta. Sen sijaan että olisin vaipunut ihan totaaliseen epätoivoon, kierähtänyt selälleni ja saanut totaalliset itkupotku-kohtauksen, yritin löytää asiasta jonkin valoisan puolen (näinhän ne viisaat kehoittavat tekemään...), päätyen lopulta nyyhkyttämään tuo hajanainen koriste kädessäni kuinka ihanaa on kun minulla on  imuri, voisi olla olematta, ja hyvä imuri onkin, ole kiitollinen.... jotenkin surkuhupaisa välikohtaus, mutta hetken itseäni vakuutellessa sitä åian unohti olla raivona itselleen, ja alkoi miettimään oman imurini imuripussin vaihtoa. Hah, pienistä asoista koostuu iso onni, ja olen sitä mietlä että on vain opeteltava näkemään elämästä myös ne valoisat puolet, vaikka nyt näitä muhreita ja stressin aiheita tuntuu olevan välillä liiaksikkin. Jos jatkan vain tulevan murehtimista, suurten kysymysten parissa pyörimistä, murheissa ja huolissa kierimistä, kuka elää elämääni puolestani tänään? Tätä hetkeä ei saa elettyä uudelleen, ja huomenna se on jo eilinen, ja mietin taas että mihin yksi päivä elämästäni vilahti. Uskokaa, minulla on musta vyö märehtimisestä, murojttamisesta ja murehtimisesta, joten miksi enää haalia pokaaleja lajista, josta on niittänyt kunniaa ja mainetta jo aivan tarpeeksi? Ei, en siis tehnyt itselleni uuden vuoden lupausta paremmasta elämästä ja loistokkaasta paranemisesta, vaan sen sijaan tein itselleni kaksi taulua; My Visionboard for 2014 sekä Tavoitelistan vuodelle 2014. 

Tavoitelista on luettelo asioista joita haluan nimensä mukaisesti tavoitella tulevana vuonna. Haluan olla enemmän positiivinen. Hymyillä enemmän. Opetellla uusi kieli/uusia kääytännöllisiä niksejä. Venytellä enemmän. Juoda vähemmän virvoitusjuomia. Syödä (entistä) monipuolisemmin (ja terveellisemmin). Harrastaa monipuolista liikuntaa (terveyden nimissä). Pysytellä enemmän positiivisena murehtimisen sijaan. Tehdä töitä/oppia uutta..... Listan ripustan seinälleni, ja kirjoitan siihen aina ylös hyvältä ja motivoivalta tuntuvan ajatuksen ja tavoitteen. Visionboardista olen nähnyt tietokoneella tehtyjä leikepöytiä, mutta itse kiikutin uudenvuoden keittiönpöydälle kasan lehtiä sekä sakset, otin suurimman piirrustuskehtiöni, ja aloin etsimään sopivia kuvia. Alkuun tuntui että en löydä oikein mitään, mitkä edustaisivat haaveitani ja toiveitani tulevalle vuodelle, mutta jo hetken kuluttua huomasin että minultahan loppuu paperilta tila. taulun tekeminen oli todella kivaa, ja mukavinta sen tekemisessä oli se, että kuvia katsellessasi mieleesi palaa vielä puolenvuodenkin jälkeen ne ajatukset ja toiveet mitä kukin, itsevalitsemasi kuva edustaa. Lupauksen sijaan (mikä on minulle tuntunut lähinnä aina enemmänkin käskyltä...) tällaisten positiivisella asenteella tehtyjen tavoite- ja haavetaulujen tekeminen tuntuu jo nyt pelkästään paljon mukavammalta ja lempeämmältä, ja on vielä kivaakin. Ja motivoivaa! Kun tietää todella haluavansa asioita lupaamisen sijaan, on niiden täyttämiseenkin asennoitunut ihan eri tavoin! Sen sijaan että lupaan itselleni asioita, haluan ympärilleni ystäviä ja ihmissuhteita, hyvinvointia, matkailua, terveyttä, harrastuksia ja itsestä huolehtimista... Siinä se on seinällä kehyksissä minua jokapäivä tavoitteistani muistuttamassa, etteivät vain pääse asiat alku huuman jälkeen unohtumaan ;)

Noniin, sanoista tekoihin, ja aloitetaan tämä "kohti valoisampaa elämää"-kampanja nyt sitten ihan oikeasti... ömm.... no, vaikka listaamalla tämän viikon tähtihetket. Pienen ilon aiheet. Iloa ja riemua aiheuttaneet suuret ja pienet asiat. Saavutukset ja ylpeilyn aiheet... Ei mutta ihan tosi. Kummasti on pysynyt lippu korkealla koko kuluneen viikon verraten edeltäviin vuosiin tähän samaan vuodenaikaan normaalisti, vaikka samojen ongelmien äärellä sitä äherretään edelleen. Tiedä sitä sitten, mutta liekkö pienellä asenteen muutoksella on ollut osuutta asiaan....?

They are heeereee! Hihkasin onnesta kun marketin mainoksen mutkasta putkahti postin noutolapuke, ja seuraavana päivänä olinki jo haukkana pakettia noutamassa! Patukoita on niiiin monta, ne on niiiiiin värikkäitä ja täynnä ihana makuja että halkean! Pienestä voi tulla iloiseksi :D Nyt vain Ultimate Tastingia odotellessa (nelkä ja puoli olen jo onnistunut tuhoamaan....) 

Kuntosalikortin hankinta ja paritanssiin ilmottautuminen. Plussana reenikaverin löytäminen, paritanssi alkanee minun kohdallani toistaiseksi PARITTOMANA tanssina :D Anyone? Nyt kaikki tanssista kiinnostuneet kavaljeerit ilmottautukaa!

Erittäin terapeuttinen pyrähdys Oulun yöelämässä rakkaas ystävän seurassa. Vaikkakin baarin tanssilattia huusi tyhjyyttään koko illan, oli parin tunnin juttutuokia ennen varsinaisia tanssisessioita minulle melkoinen tarapiaistunto, sillä sain purkaa ystävälleni vuosien panttaamisen jälkeen kaikki sydämelläni olevat huolet, pelot ja murheet. Ja voihan jehevatsu kun helepotti! Vaikka ilta olikin alkuun siis ehkä kyynelten ja arkoja aiheiden tunnekuohu, loppu illan täytti aito nauru, ilo ja riemu. Harteiltani lähti melkoinen paino, ja tuntuu kuin kykenisin hengittämään hintsun verran helpommin <3

Kotoilua, siivoilua ja omasta kodista nauttimista. En ole ollut asunnollani kuin muutaman hassun päivän joulun välipäivien aikaan, joten nyt viimein raahattua itseni sekä muuttorekallisen tavaraa takaisin omaan kotiin, on ollut ihana pesiytyä jälleen omiin nurkkiin. On ihana makoilla pörröisellä matolla piirustuslehtiö nenän alla, kuppi kuumaa teetä vieressä, lastenhoitajan (tv) pitäessä seuraa.... joskus aika käy pitkäksi ja olo saattaa tuntua yksinäiseltä, mutta olen kyllä oppinut nauttimaan täysin omasta ajastani omassa kodissani. 

Ultimate Tontun hätyyttely ateria, vieläpä omasta tahdosta..... kyllä maistui! Ja vaikka naaapuripöydässä istuva alakouluikäinen tyttö venyikin hienompaan suoritukseen lopettamalla koko pizzansa minun jouduttua lopettamaan 3/4 kohdalla umpiähkyssä, olen saavutuksestani erittäin ylpeä! ;) Vaatii siis vielä pientä hienosäätöä, mutta ensi kerralla (ja sellainen tulee!) uppoaa koko lätty! Muutoinkin syönnit ovat sujuneet mielestäni hyvin, vaikkakin varsinaisessa ateriasuunnitelmassa pysytteleminen onkin taas ehkä vähän unehtunut.... hupisista. Toisaalta taas, näin monipuolista (tarkoittaen epäterveellistä :D) ja tietyllätapaa vapautunutta syömiseni ei ole ollut vähään aikaan, ja se tuntuu tällä hetkellä houkuttelevammalta mitä desimitoissa ja tarkoissa kellonajoissa roikkuminen. Ja kerta painoakin on hieman tullut, niin en valita. Suunnitelman otan käyttöön varmastikkin sitten jos salitreenailun taas aloittelen. Tällä hetkellä sämpylä täällä, jätski tuolla tai kasa lättyjä silloin kun haluttaa passaa minulle oikein hyvin. Olo on välillä jopa melkein.... normaali :D Vaikka pahojatapoja löytynee edelleen, myönnetään, va Tontun kanssa käydään porinoita siitä, mikä on sitä "normaalia" syömistä ja mikä ei... Olen myös ottanut melko ahkerasti kuvia syömisistäni, en ole vain saanut niitä tänne asti... onkohan se häpeää siitä, kun tietää ettei syönnit kuitenkaan aina mene ihan oppikirjan mukaisesti, vaan täysin omia mielitekoja ja -haluja seuraillen? Jos julkaisen kuvan lounaaksi valmistamistani nakeista ja bataattiranskalaisista, olen melkoisen varma että joku kerkeää väliin kommentoimaan leivän puuttumisesta tai vajaasta maitolasista! Ja tällä hetkellä ei huvita kuulla sellaista, kun itselläni on syömisistäni melkoisen hyvä mieli :) Tuntuu kuin tekisin paluuta monipuolisten makujen ja haasteellisempienkin ruokien maailmaa omaa tahtiani, niin että mieli pysyy matkassa mukana. Ja mahtavinta on ollut huomata, kuinka sitä sitten onkin saanut kiduksistaan alas lähes koko pizzan, kokonaisen ravintola-annoksen, ison kasan lättyjä jäätelöllä, rasiallisen toffiveetä, pussillisen popcorneja tai juustoleivän ilman suurempaa draamaa, ja itseasiassa vielä niin, että tietää kykenevänsä suoritukseen uudestaankin. Vaikka siis parannettavaa ehkä rytmissä ja pientä hienosäätöä määrissä saattaakin olla (jotta paino saataisiin asettamaani tavoitteeseen ajallaan), tällä hetkellä syöminen on mukavaa puuhaa!

Että tämmöistä tällä erää. Harmittaa tosissaan kun en ole päässyt/jaksanut/kerennyt/kyennyt päivityksiä tekemään niin paljoa kuin mielessäni ajatuksia olisi ollut, mutta koska innostusta touhuun nyt tuntuu olevan, niin jospa saisin aikaiseksi tehtyä jonkun parannuksen. Keskittymiskykyni on edelleen viisi vuotiaan tasolla, joten joskus löydän pientä haastetta istua monta tuntia tietokoneen ääressä kuvia lataillessa ja kirjoitusvirheitä metsästäessä. Tätäkin täytyy harjoitella... mutta. 

Ihanaa alkavaa pakkasviikkoa kaikille! Turkislakit syvälle päähän, villakalsarit jalkaan ja suvi-illat mieltä ja ruumista lämmittämään! 

 ~ LargeMarge