Kammpäkki Vol.2

Noniih. Nyt taitaa olla pienoisen anteeksipyynnön paikka. Olen viime päivät ( a.k.a viikot... kuukaudet...?!) ollut oikea laiskuuden perikuva, aikaansaamattomuuden multihuipentuma, velvollisuuksien välttelyn johtava maailman mestari, välttelyn valioyksilö, velttoilun ja völläilyn sanansaattaja, itse Mss Mähöttäjä, oikea patalaiskuuden ruumiillistuma, kaiken edellämainitun pahan alku ja juuri. Nyt siis lakki kourassa nöyränä poikana anteeksipyyntöä sopertamaan Teiltä, jotka lorvailustani huolimatta olette sitkeästi postailujeni perään kyselleet. Teidän ansioista päätin tänään viimein ryhdistäytyä, nostaa pääni pensaasta, tarttua härkää jälleen sarvista ja kasvattaa itselleni selkärangan, ja ilmoittaa jälleen olemassaolostani. Enemmän kuin positiivisesti yllättynyt olen kyselyistä tekstieni perään, joilla en ole ajatellut olleen minkäänlaista merkitystä muille kuin itselleni. Kaunis kiitos siis painostamisesta ja sitä kautta kannustamisesta jatkaa raapustelua, vaikkei minulla yleensä niin yhtään mitään sanottavaa olekkaan. Eipä nytkään, mutta ajattelin ilmoittaa olevani vielä eleävien kirjoissa!

Jostain syystä olen kärsinyt pienoisesta inpiraation puutteesta, ja sitä kautta ahdistunut suuresti jo pelkästään ajatellessani postaavani jotain kun pääni on lyönyt täysin tyhjää. Ja koska tunnen ettei minulla ole mitään järellistä sanottavaa, olen päättänyt pysytellä mieluummin vaiti. Tästä johtuen olen toteuttanut ahkerasti erittäin tehokkaaksi toteamaani toimintaperiaatetta nimeltään"poissa silmistä, poissa mielestä", mikä lyhykäisyydessään on tarkoittanut kohdallani sitä, etten ole muun muassa edes vilkaissut sähköpostissani roikkuviin huhuiluihin ja kommentti-ilmoituksiin, lukenut muiden kirjoituksia saatika harkinnut istuvani alas kirjoittamaan itse jotain. Jossain vaiheessa ärsyynnyin jo pelkästä Gmail-logon näkemisestä, koska tiesin noiden viestien olevan taas minua vastassa, jolloin rupeaisin taas potemaan vain huonoa omatuntoa aikaansaamattomuudestani, sekä rästissä olevista blogiteksteistä. En kuitenkaan ole halunnut luovuttaa koko touhua, sillä olen varma, että kun illat jälleen syksyä myöten pimenevät, löydän taas kummasti aikaa ja mielenkiintoa istua sisällä naputellen mitä lenkkillä kylmässä vesi- ja räntäsateessa juosten. Eli vaikka olenkin viettänyt alkukesän aina maakuntamatkailun, sukuloinnin, mökkeilyn sekä erilaisia merkkipäiviä ja valmistujaisia juhlistaen, ei kiire ihan yksin kata selittämään hiljaiseloani. Kumma kammotus ja kirjoitusressi on painanut harteita läjään, mutta nythän tuo tuntuu ehkä jo hieman hellittäneen, siispä jospa tästä vielä päästäisiin uuteen nousuun. First thing first, itseäni vartenhan minä tekstejäni naputtelen, siispä teen sitä aina silloin kun se hyvältä tuntuu, ilman paineita ja ressiä... kuulostaisiko reilulta? Ihan joka päivälle en postausta saa aikaiseksi kirjoiteltua, mutta jos nyt kuitenkin jonkinmoisen parannuksen nykyiseen verrattuna koitan saada aikaiseksi.

Mitä olen siis touhunnut nämä viime viikot? Enpäs ala kaikkea yksityiskohtaisesti selvittämään, vaan ajattelin ilahduttaa teitä tällaisella lyhykäisellä referaatilla, joka pitää sisällään kuluneen alkukesään tähtihetket. Siispä minä olen...

...Nähnyt minulle erittäin rakkaan henkilön ensiasunnon. Leikannut nurmen vapaaehtoisesti. Polttanut olkani (Suomessa! ainutkertaista minulle). Syönyt normaalista kahdesta eri irtojäätelömausta poiketen jo seittemää eri sorttia. Nielaissut sääsken pelatessani sulkapalloa. Käynyt kampaajalla. Saanut uuden hellan ihanaan keittiööni. Hakannut itseäni vihtalla. Löytänyt banaani Skyrin ja rakastunut korviani myöten. Epiloinut sääreni (kaikki kunnia naisille jotka kykenevät tekemään saman kainaloilleen... kipämpää ei voi tehdä muu kuin synnyttäminen). Rakentanut kasvimaalaatikon. Ladannut WhatsAppin. Koukuttanut itseni A song of ice and fire-sarjan ensimmäiseen osaan. Viettänyt piknikkiä Kokkolan rautatieaseman nurmella. Syönyt liikaa savusiikaa. Kärsinyt (ja kärsin yhä!) eroahdistuksesta serkkuani kohtaan. Poistanut punkin käsivarresta (en omasta!). Nähnyt Tampereen ja menettänyt palan sydäntä. Syönyt maistiaisia Pandan tehtaanmyymälässä. Nukkunut matolaatikossa. Keittänyt ja syönyt juhannusjuustoa. Pakannut ja purkanut rinkkaa. Onnitellut serkkua, vaaria, mummoa ja isää. Leiponut kakkuja. Tappanut hyttysiä. Itkenyt asioita, mutta myös oppinut ja oivaltanut itsestäni. Tehnyt suunnitelmia syksyä/talvea varten. Opettanut koiralle uuden tempun. Syönyt possua. Ostanut vesimelonin (tai kaksi...). Kylvänyt taimia... 

Lista voisi olla loputon, sillä niin vaihdikkaasti eri maisemat ovat vaihdelleet milloin junalla, bussilla, henkilöautolla, lautalla, Vespalla, pyörällä tai hevosella matkustaessa: ensin ollaan oltu isolla kirkolla, seuraaksi keskellä idyllistä maalaismaisemaa keskellä Hailuotoa. Alkukesä on siis sujunut melko vaihdikkaasti vielä jäljellä olevista lomapäivistä nautiskellen. Perjantaina sitten starttaa työrupeama, jolle ei vielä ole loppua tiedossa. Nyt siis vielä muutamasta vapaapäivästä ilo irti!  

Ja sitten vielä yksi oleellinen kysymys ennen yöpuvulle painumista: mitäs Tontulle kuuluu? Både och. Pekkaa lainatakseni sanoisin tänään hieman vaihtelevaa, huomenna lähestulkoon selkeää koko maassa, ylihuomenna ajottaisia matalapaineita saapuu koillisesta. Hiljaiseloni ei suinkaan ole johtunut siitä, että tilanteeni olisi suuresti muuttunut suuntaan jos toiseenkaan. En ole saanut siis itseäni mitenkään niin huonoon jamaan ettenkö olisi kyennyt tänne mitään riimittelemään. Keväällä aloittamani punttisaliharrastus, ja sitä seurannut kyltymätön nälkä takasivat kyllä mukavasti sen, että painoni lähti melko äkkiä tehokkaaseen nousuun, ja senttejä reisiin ja käsivarsiin alkoi sadella melko nopeudella. Harmikseni tulos oli myös käänteinen, sillä nyt kesän myötä kun harrastus on jäänyt huomattavasti vähemmälle, on tämä näkynyt myös kropassa ja ruokahalussani: muutama sentti mahti reisistäni on hävinnyt kuin mummo sumuun, ja nälkä tulee kun on tullakseen. Kulutukseni on vähäisempää nyt ilman salia, mutta en pöllö tajunnut että niiden lihasten ylläpitämiseenkin vaaditaan aivan yhtä lailla polttoainetta........ja nyt nyppii. Oikeastaan palattueamme Kreikan reissultamme jouduin "pahan kierteeseen", jolla tarkoitan reilua nesteytystä, kevyttä päiväsyöntiä ja vain yhtä lämmintä ateriaa päivässä. Kesän helteet sekä ihanant kesäherkut, kuten vesimeloni ja mansikat, sekä värikkäät kasvikset ja kylmät vissyt ja limut ovat ehdottomasti paheeni, joihin olen taas hieman turhankin terhakkaasti jäänyt kiinni. Tunnistan siis missä vika, mutta taas on hieman motivaatio ongelmia tarttua ongelmaan. Toisaalta, siinä missä tämänhetkinen vika on ruoan määrässä (ja osittain laadussa)  sekä mahdollisesti myös ajoituksessa (pärsheellään koko homma siis, jälleen, myönnettäköön!), on mieli ollut melkoisen vapautunut ja salliva. Mutta ei parane kehuskella ja "puolustella" kun pohja on taas sen verta retuperällä. Ei vain jaksaisi pottu ja sylttysoppa kiinnostaa kun tarjolla on kaikkia ihania kesänherkkuja vaikka kuin! Tarkoittanee siis vain sitä että tarttis alkaa mahan tilavuutta kasvattelemaan ja ateriasuunnitelmaa laatikon perukoilta tonkimaan. 

Mutta näin. Tällainen hätäpäissään laadittu pikainen pintaraapaisu menneestä kesästä ja lupaus paremmasta tulevasta. Syvällisempää ja perusteellsempaa pohdiskelua elämästä ja olemisesta suoritamme sitten kuin päässä liikkuu muutakin kuin ilmaa. Eli ehkä jo hyvvin pian. Nyt. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, näkemiin. Kiitokset vielä sitkeimmille seuraajille! 

Nauttikaa helteistä! 

~ Laura