Tyhmääkin tyhmempi maanantai

Enpäs muista milloin viimeksi minulla on ollut tällainen päivä mitä tänään. Ihan tyhmä, kakka suorastaan. Mikään ei ole maistunut, ja ennekaikkea mikään ei luistanut, haluttanut, innostanut tai edes kiinnostanut. Koko päivä on mennyt uidessa vastavirtaan, ja vaikka aurinko on mollottanut taivaalla, niin itse en ole sitä kyennyt näkemään. Pikemminki se herätti suurta ärtymystä kun sillä tavoin kirkkaasti häikäisi kun viimein silmät itkusta herkkinä ulostauduin talosta. Minun piti tehdä tänään vaikka ja mitä, olin aikeissa käydä siellä sun täällä ja nähdä vaikka ja ketä. Mutta mitä sain aikaiseksi? En mitään. Ei vain kiinnostanut ja huvittanut, totaallinen masispäivä. Ja tällainen aikaansaamattomuus taas ruokkii ärtymystä ja itkuisuutta. Pohjalla ei ole edes huonot yöunet, mutta enteilin tulevaa jo eilen illalla: oloni kohentuessa ja kehon saadessa uutta puhtia, jaksan myös tehdä enemmän juttuja. Mitä juttuja? Eihän minulla ole mitään mitä tehdä! Ja tämä ajaa minut hulluksi. Olen varma, että parin viikon päästä hypin jo seinille jos tilanteesseen ei löydy jokin ratkaisu! Minua ei ole luotu tällaiseen völläämiseen, ja nyt kun minulla ei ole muuta kuin "aikaa itselleni ja paranemiselleni", en mitään muuta teekkään kuin völlää. Tiedän, on erittäin tärkeää että keskityn nyt itseeni, mutta aivan yhtä tärkeää minulle on, että mieleni saa myös muutaa haastetta ja ajateltavaa kuin desien mittailu ja aterioiden suunnittelu. Täytän päiväni tyhjän tärkeillä asioilla, olen ravannut kaupungin jokaisen mahdollisen kirppiksen läpikotaisin, lainannut kirjoja pino kaupalla kirjastosta, lenkkeilyttänyt koiraamme kyllästymiseen asti, ostanut idätyslaatikon uutta keväistä harrastusta varten, ommellut housut (ja samantien myös purkanut ne, koska omepelin väärät palat yhteen... mitä tämä kertoo kädentaidoisani?), maalannut tauluja, tehnyt niitä, siivonnut asuntoani katosta lattiaan ihan vain saadakseni muuta ajateltavaa ja aikanai kulumaan.... en enää jaksa keksiä tekemistä!! Haluan olla töissä, koulussa, missä tahansa muualla paitsi sairaslomalla!  

Jos tästä tuskastumisesta on yritettävä löytää jotain hyvää, niin ehkä se, että tämä on selvä merkki paranemiseni edistymisestä. Pitkään aikaan en jaksanut edes ajatella tekeväni mitään kunnollista ja koko päiväistä työtä, ja pelkkä kaupungille tai lenkille lähtö on ollut jo ajatustasolla aika-ajoin liika ylivoimaista. En ole jaksanut, mutta minua ei ole myöskään huvittanut. Nyt kun painoa on tullut lisaa, ja keho ja mieli pysyy taas enemmän menossa mukana, turhaudun suuresti kun minulla ei olekkaan mitään mihin energiani purkaa. Minulla on ollut hyvä tsemppi päällä ruokailujeni suhteen, ja olen ollut itsestäni erittäin ylpeä, mutta tämän päivän kaltaiset ärripurriärsytysitkumasis-päivät vaikuttavat suoraan myös ruokailuihini: ei ole ollut nälkä, ei ole jaksanut kiinnostaa, ja syöminen on ollut vaikeaa. Tiedän mitä ateriasuunnitelmaani kuuluu, mutta siitäkin huolimatta alas on mennyt vain laihaa pinaattikeittoa, tuorepuuroa, kilo hedelmiä ja kulho salaattia, josta siitäkin jäi puolet syömättä. Ja ärsyttävintä on kenties se, että en jaksa edes suuttua itselleni syödessäni näinkin huonosti. Yhtälö on siis erittäin yksinkertainen:

Suurin aikaansaannokseni tälle päivää!

Tänään on ollut kyllä siis ihan totaallinen poni-päivä piiitkästä pitkästä aikaa. Olen onnistunut upottamaan ahdistavat ajatukset suohon viimeisen kuukauden ajan melko hyvin, mutta jo viime viikolla ensimerkit pitkästymisestä, yksinäisyydestä sekä turhautumisesta alkoivat nostella päätään. Ja tässäpä tämä, viikko kymppi räjähti käyntiin näinkin "aurinkoisissa" merkeissä. Ymmärrän kyllä, että en vielä voi kirmata töihin vaikka oloni tuntuukin jo paremmalta, ja ennen kaikkea ymmärrän, että tilanteeni ei ainakaan parane jos jätän ruokani syömättä, tai vaihdan suunnitelmia omin päin. Tänään näin on pääässyt käymään, ja johan ärsyttää. Mutta aina ei voi olla kiva päivä, ja ehkä minun on vain opittava antamaan tällaisillekin tunteille ja olotiloille tilaa. Suurin oppiminen minulla on kuitenkin edelleen siinä, että aina ei tarvitse olla niin kamalana tekemässä jotain, vaan silloin kun tällainen päivä tulee, on sen annettava mennä myös omalla painollaan ohitse. Parasta olisi ottaa vain päivä kerrallaan, mutta kyllä minun siitä huolimatta on varovaisesti alettava ajtella kevättä hieman pidemmälle: en tahdo tämänkaltaisia päiviä enää kovin montaa, ne yksinkertaisesti tulevat vain terveen mieleni tielle. Ja siksipä minun on löydettävä jotain pientä puuhaa itselleni, oli se sitten osa-aikatöitä, vapaaehtoistöitä tahi jotain muuta. Uskon, ei, tiedän, että kun mieleni pysyy kiireisenä ja pirteänä, myös syömiseni onnistuvat siinä sivussa huomattavasti paremmin. Nyt minulla on vain liikaa aikaa istua, murehtia,ahditua ja ajatella. 

Toivon, että teillä muilla on sujunut maanantai hieman mukavammissa merkeissä. Ja ennen kaikkea toivon, että saan nukuttua poni-oloni pois, ja herään huomenna uuteen päivään uusi pilke silmäkulmassa ilman synkkiä pilviä peittämässä ihanaa kevät aurinkoa! Pidetään peukkuja!

 ~ Laura