Let's talk about foooood!

Ensinnäkin:

 

Yes! That is one small step for a man, a giant leap for me.

Lisäksi olen saanut vahviketta käsivarsiini sekä reisiini; molempiin on tullut noin sentti samassa ajassa!

Tässä vaiheessa joku voisi ajatella että no joo, olihan uutinen, mutta minulle tämä on iso juttu.  Vaikka kyse on vain vajaasta parista kilosta, olen saavutuksestani aidosti iloinen ja ylpeä, ja se saa minut hymyilemään. Tämä nimittäin tarkoittaa että olen onnistunut! Olen oikeasti saanut jotain aikaiseksi, ja pitkään sisälläni velloneet jatkuva epäonnistumisen tunne sekä turhautuminen aikaansaamattomuuteeni saivat väistyä vahingonilon ja "I'll kick your ass"-tyyppisen riemun tieltä. Tyydytystä lisää ehkäpä sekin, että se mitä olen saanut aikaiseksi (kiloissa) nyt reilussa parissa viikossa, on tapahtunut aiemmin reilussa vuodessa. Saavuttamani grammat ja sentit ovat vain osoitusta ja palkkiota minulle, että tekemäni työ (eli sitkeästi syöminen oikealla rytmillä ja oikeaa ruokaa) todella tuottavat nyt tulosta. Olen sietänyt vatsakipuja, ähkyä, ummetusta ja ahdistusta, kuin myös kiljuvaa nälkää, unettomuutta, kiukunpuuskia ja ärsytystä koko touhua vastaan. Hih, on kannattanut! Yritykseni ja panostukseni palkitaan, ja on oikeasti mahtavaa huomata että pystyn nostamaan painoani "hieman" ripämmässä tahdissa mitä olen tähän mennessä "yrittänyt" (siis jaksanut ja muistanut yrittää viimeisen vuoden aikana), ja vieläpä kotioloissa.  On siis jatkettava sitkeästi vain samaa rataa!

Mutta jos jotain hyvää niin sitten tietenkin jotain pahaakin. No ei nyt suoranaisesti mitään pahaa, mutta jotta en saa tätä kaikkea kuulostamaan ihan aivan kamalan helpolta, pitää vähän purnatakin. Ensimmäinen viikko syömisten kanssa meni todella mallikaasti (jos ei oteta huomioon parin päivän mittaista sukulointireissua Haaparantaan, missä rytmit ja syönnit menivät enemmän tai vähemmän sekaisin... MUTTA toisaalta tällä kertaa sain syötä muutakin kuin hedelmiä, salaatteja ja kevyt jogurttia niinkuin edellisellä käynnillämme, joten jotain edistystä sentään!), ja suurin osa painosta taisi tullakin juurikin ensimmäisen viikon aikana. Ei tarvittu kuin oikeaa ruokaa oikeaan aikaan niin johan alkoi tapahtua. Toisen viikon aikana kiusauksia lipsua oli tulla (ja myönnettäköön että tulikin) useammankin kerran, mutta mitään suurta harmia tai takapakkeja ei päässyt juuri tapahtumaan. Nyt kolmas viikko käynnistyi edellistään enemmän tai vähemmän mallikkaammin. Painokaan ei ollut juuri noussut vaikka odottelin jo kiva kutina mahan pohjassa, että mitä olen saanut aikaiseksi tällä kertaa. Iso plussa kuitenkin ettei ollut tippunut (ei näillä ruoilla). Motivaatiossakaan ei ole tapahtunut muutoksia, edelleen olen sotapolulla Tonttuani vastaan, pikemminkin minut valtaa aina aika-ajoin tuo ennestäänkin tuttu laiskuus ja huolimattomuus. Tosin, ei niin "pahana" mitä aiemmin: nyt minuun iskee Tonttu-kiihkoilun lisäksi myös huono omatunto siitä jos jätänkin jotain sovittua syömättä! Just to make it even more complicated!

Lack of motivation? Ateriasuunnitelma näytti vielä tänäkin aamuna tältä, kun normaalisti olen suunnitellut ateriat monta päivää etukäteen.

Ja ärsyttävintä tässä kaikessa on se, että KYLLÄ MINÄ TIEDÄN! Tiedän tasan miten minun kuuluisi syödä milloin ja missäkin tilanteessa. Listani jo pelkästään kertovat minulle sen! Järjen ääni kehottaa ottamaan sovitun rahkan, mutta kun maha natisee liitoksistaan ja ruokaa tursuaa korvistakin, on niin paljon mukavampi kuunnella Tontun ohjeita ja kehoituksia. Ota vain omena. Älä ota nyt leipää, voit syödä sen sitten illalla...tai joskus. Kaksi appelisiiniahan on melkein yhtä hyvä kuin kulhollinen rahkaa ja marjoja. Ja näihin kehoituksiin on niiiiin helppo ja houkutteleva tarttua kun sille päälle sattuu! Tänään esimerkiksi sitten olikin juuri sellainen hetki, ja Pro Feel-rahkan sijaan söinkin vain greipin ja appelsiinin. Shame on me! Pystyn parempaan, ja haluankin pystyä! Ennen ruoskiminen alkoi kun söin jotain, nyt se alkaa jättäessäni syömättä jotain! Itselleen ei saisi olla kait liian ankara, ei edes tässä asiassa, mutta kun haluttaa tehdä asiat oikein ja kunnolla, ja sitten tulee tällaisia lipsumisia..... kyllä syö miestä (hahaha! Literally! saipa tämäkin sananparsi ihan uuden merkityksensä!). Mutta tämä ei ollut ensimmäinen eikä varmastikaan vielä viimeinen kerta, joten yritän ajatella hieman suopeammin. Siinä missä ennen skippailin surutta aterioita ja kahdeksan tuntinen mennä hurahti huomaamattaan ilman ruokaa, nyt sentään pidän huolen siitä, että nielen alas edes jotain, oli se sitten pelkkää hedelmää välipalana. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, right?

Ei ei, tarkoitus ei ole siis missään mielessä antaa periksi. Ei nyt, kerta olen vasta päässyt "Kesäkuntoon 2013"- projektissani hyvään vauhtiin. Lipsahduksista on hyvä aina hakea pientä vauhtia ja ponnetta uuteen nousuun ja motivaatiopuuskaan. Vastoin odotuksiani, syöminen on sujunutkin yllättävän hyvin pieniä lipsahduksia (lähinnä välipaloissa sekä päivällisessa) huolimatta. Tasaista porskutusta ja pureskelua, mutta nyt pitää siitä huolimatta hieman ryhdistäytyä! Tämän illan projekti on saada ateriasuunnitelmani tehtyä, ja viikkoprojektina on pysytellä näissä suunnitelmissa. Olen nimittäin hieman suunnitelmistani jäljessä: ravitsemusterapeuttini kehoitti minua suunnittelemaan ja nostamaan ateriasuunnitelmaani viikonlopun aikana noin 500 kcal/päivä, mutta koska en ole saanut toteutettua täysin tämänhetkisiäni suunnitelmiani, lisääminen tuntui vielä hiukan haasteelliselta. Haluan pitää suunnitelmani realistisina, tarkoittaen sitä, että ennen kuin edelliseen suunnitelmaan tehdään lisäyksiä, minun on kyettävä toteuttamaan sen hetkistä suunnitelmaani. I'm not there yet, mut suunta on oikea! Puhuimme aiheesta samaisen lääkärin kanssa ollessani siellä viime kerralla, joten vaikka koen pientä (ja vähän suurempaakin) pettymystä omaan toimintaani ja saavutuksiini (ja ennen kaikkea kaikkeen siihen mitä en ole saavuttanut), tiedän että minua ei tuomita täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi. Se vain tunutuu välillä siltä, kun ei saa tehtyä asioita niin hyvin kuin itse haluaisi, tai muut odottavat sinun tekevän. Tai ehkä tämä kaikki vaativuus on edelleen vain oman pääni sisällä. Siitä pitäisi päästä jollain tapaa eroon, se on nimittäin välillä melko latistavaa. Lainatakseni lääkäriäni: "tässa asiassa ei ole oikeaa tapaa onnistua tai epäonnistua, itseltään ei pidä eikä tarvitse vaatia täydellisyyttä".

Oli miten oli, tässä viikon saldoa ruoista, joilla ollaan potkittu Tonttua persuuksiin: 

Aamu alkaa puurolla, leivillä, tuorepuurolla, muroilla taikka myslillä...

Lounaaksi ja päivälliseksi mahdollisimman värikästä ja monipuolista, omien mieltymysten mukaan...

¨

Ilta- ja välipalojen aatelioita...

Lisää ruoka-aiheisia postauksia on luvassa joskus lähitulevaisuudessa, jahka saan kasaan jotain kertomisen arvoista... Olen ajatellut muun muassa ateriasuunnitelmani kerotmisesta tarkemmin, tekemistäni uusista lisäyksistä siihen, sekä "pelokki"-postausta... katsotaan mitä keksin ensimmäisenä. Toiveet otetaan myöskin aina huomioon!

Mutkatonta viikon jatkoa kaikille!

~ Laura