sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

...

Tein tänään uuden aluevaltauksen. Kävin sauvakävelemässä. Tunsin itseni erittäin typeräksi. En tee sitä enää. 




Kaikella kunnioituksella kaikkia sauvakäveliöitä kohtaan,

~ Laura 

torstai 25. huhtikuuta 2013

Marketin tyttö

Sen koko olemus huoksui sitä. Ei, ei edes huokunut, kirkui suorastaan. Sen pitkä, punertava tukka oli huolitellusti nutturalle keritty, pinneillä viimeistelty. Suurten silmien alapuolella huomion kiinnittivät korkeat, jo lähes töröttävät poskipäät. Leukapielet näyttivät miltein leveiltä muutoin kapeiden kasvojen ohella; aivan kuin leuka olisi launattu jonkun toisen kasvoilta. Päällä tytöllä oli villakangastakki, huivi sekä käsissä paksut villatumput. Sitä paleli, ihan varmana paleli. Farkut eivät  imarrelleen sen muotoja, sillä tytöllä ei ollut muotoja mitä imarrella; tummat housut vain peittivät alleen sen rumuuden, mitä tiesin niiden pitävän sisällään. Maitohyllyllä katseen kohdatessa sen kasvoille levisi äkkiä hymy; ystävällinen, kiltin tytön kohtelias hymy. Aivan kuten itselläni aina, varsinkin ennen. Hymyllä on hyvä verhota pahaa oloa, hyvä sanoa ihmiselle "kaikki on hyvin, näethän, minähän hymyilen". En saanut silmiäni irti tuosta tytöstä. Sen matala ääni, sammaltava puhe, hidastuneet liikkeet, kaikki toiminto kertoivat minulle koko hänen tarinansa; muiden hoitaessa ostoksiaan, minä luin tuota tyttöä kuin avointa kirjaa. Näin hänet. Näin hänet tavalla, jolla kukaan muu sillä hetkellä ei kyennyt. Kärryissään sillä oli ainoastaan rahkapurkki, ja omenoita se käsitteli kuin suurinta maanpäällistä aarretta... valinnan vaikeus, täydellisyyden tavoitteleminen. Jatkaessani tytön sekä mukana olleen äidin tarkkailua, kadotin yhä enemmän ja enemmän tilannetajuani, ja uppouduin yhä  syvemmälle siihen hetkeen, nuihin kahteen ihmiseen. Sitten aloin jälleen tuntea: Kuumuutta. Ahdistusta. Pahaa oloa. Hätää. Suunnatonta turhautumista ja tarvetta osallistua, puuttua, puhua. Koin käsittämätöntä tarvetta kertoa tytölle, kertoa äidille, että tuosta kaikesta on tie ulos. Kertoa että minä näen, minä ymmärrän, minä uskon. Uskon parempaan huomiseen, ja uskon myös heidän siitä selviävän. Kertoa että ei luovuttaa. Minä luovutin, ja millä seuraamuksilla? Viisi vuotta elämästäni. Tyttö oli nuori, liian nuori leikkimään terveydellään, hengellään. Halusin vaim vimmatusti heidän tietävän, että koskaan ei ollut liian aikaista aloittaa. Kuumuus ja turhautuneisuus minussa vain kasvoi. Halusin vain sanoa tuolle äidille jotain. Mitä tahansa! 

Ja niin minä tein. Ostoskärry jäi hedelmien keskelle kun viimein annoin itselleni luvan lähestyä äitiä. Avasin suuni ja kerroin mitä näen, mitä itse olen kokenut, kuinka kauan, ja miltä viimein tuntuu tajuta, että elämää on ilman sairauttakin. Tärkeimpänä kaikesta halusin vain toivottaa äidille kaikkea hyvää, jaksamista ja voimia. Tie on pitkä, muttei mahdoton kulkea. Palkkioksi sanoistani sain hymyn, kiitoksia, tarinan sekä ennenkaikkea itselleni suunnattoman huojennuksen ja tyytyväisyyden tunteen. Olin puuttunut toisen erittäin henkilökohtaiseen asiaan, astunut reviirirajan yli ja tullut iholle. Mutta ennenkaikkea olin osoittanut ymmärrystä sekä tuonut toivoa. Vaikka hetki oli liian lyhyt, ja liian paljon jäi sanomatta, toivon tuolla hetkellä olleen toivottavasti vähintään yhtä paljon merkitystä tuolle nuoren tytön äidille kuin mitä sillä oli minulle itselleni. 

Joskus pienillä sanoilla voi olla suurta merkitystä, tapahtui se vaikka sitten purkitettun tonnikalan sekä tomaattimurskan välissä seistessä. Jälleen yhdenlainen markettikokemus lisää.

~Laura  

Hei me leivotaan! Taas...

Kakkuja, kakkuja, lisää kakkuja! Viikonlopun leipomistalkoiden jälkeen päätin aloittaa viikon leipolla vähän lisää kakkuja ja muffineita, tällä kertaa äitini työpaikalle kahvipöytään. Resepti oli sama mitä viikonloppuisen kakkusen, ja tällä kertaa ajattelin tuoda respetin teillekin kokeiltavaksi Lauran pyynnöstä, sen verta ahkerasta olen kyseisen Humminbird cake:n makua kehuskellut!

En varsinaisesti pidä isojen kakkuvuokien käytöstä niiden kömpelyyden sekä kakkujen mataluuden vuoksi, joten tällä kertaa otin käyttööni oman "sinkkivuoaksi" kutsumani irtopohjavuoan. Taikinaa jäi hieman yli, mutta ongelma ratkesi kun kaadoin loput taikinaa muffinivuokiin, ja näin työpaikan rouvat saivatkin nauttia samaa leipomusta seka kakun että cupcakesien muodossa ;)  Pohja onnistui jälleen hyvin vaikka pekaanipähkinöiden sijaan jouduinkin turvautumaan hasselpähkinöihin. Näppärän kokoinen ja näppärä leikata, vaikka kerroksia kakkuun tulikin kolme. 


Päälle nakkasin vielä butter cream frostingin sekä kasan preeriasuusuja. Siinäpä se. Palaute ainakin oli hyvää, ja jos tämänkin kertainen keeki jäljitteli edes yhtään sitä mitä viikonloppuna tekemäni ja syömäni oli, niin varmasti ihan onnistunut tämäkin ;) 

Eli nyt naiset ja herrat leipomaan! 

(Tuunattu) Hummingbird cake

1 cup (110g)     paahdettuja, murskattuja peekaanipähkinöitä
3 cups (390g)      jauhoja
2 cups (400g)     sokeria
1 tl                      soodaa
1/2 tl                   suolaa
1 tl                      kanelia
3 isoa                  kananmunaa
3/4 cups (180 ml) rypsiöljyä
1 1/2 tl                vaniljauutetta (löytyypi markettien leivonta osastolta, alle 3e maksoi)
1 tölkki               ananasmurskaa mehuineen
3-4                     kypsää banaania

Väliin kypsää, muussattua banaania. Itselläni banaanin päästessä loppumaan lisäsin omaani paniikissa raastettua omenaa, mikä osottautuikin erittäin toimivaksi kokeiluksi! Väliin tulee makeaa frostinkia, ja alkuperäisessä ohjeessa edes banaani ei ole ihan välttämätön, mutta mielestäni marjat, hedelmät tai miksei vaikka Nutella toimisi kivana lisänä kerrosten välissä. 

Paahda pähkinöitä uunissa 180 astetta noin 5-8 minuuttia. Älä polta, niinkuin minä tein ensimmäisellä yrittämällä, viime tingassa sain onneksi pähkinäni pelastettua, kiitos äidin! Nosta uunista, murskaa ja jäähdytä. 

Sekoita yhdessä kulhossa nuolialla tahi kapustalla (tässä reseptissä ihanaa on myös se, ettei kakkua valmistaessa tarvitse vatkainta, eli näin ollen mitään ei tarvitse esimerkiksi vaahdottaa...) "märät" aineet, eli munat, öljy, valuttamaton ananasmurska, banaanimusrka, vanilijauute sekä jäähtynyt pähkinämurska. Toisessa kulhossa sekoita keskenään kaikki kuivat ainekset, eli jauhot, suola, sooda, kaneli ja sokeri. Sen jälkeen kaada märkä seos parissa erässä kuivien ainesten joukkoon, sekoittaen taikina tasaiseksi ilman jauhopaakkuja. 

Taikina on melko raskasta ja sellaista kosteaa, aivan kuten olisit leipomassa jotain kuivakakkutaikinaa. Mutta tämän reseptin maistuvan kostea ja maukas salaisuus onkin juuri ananasmurskassa, banaaneissa, sekä ehdottomasti runsaassa määrässä pähkinöitä! Kerroksia ei tarvitse siis edes kostuttaa millään!

Kaada voideltuun vuokaan, ja paista 180n. 45-60 minuuttia. Hammas- tai grillitikku on paras apuväline kypsyyttä testattaessa ;) 


Butter cream frosting

1 1/2 cups (n.360g)                   huoneenlämpöistä voita
3 3/4 cups (jotain reilu 7 dl)     tomusokeria 
3-4 rkl                                       maitoa tai kermaa
1,5 tl                                          vanilijauutetta
(1 dl                                          tummaa kaakaojauhetta)

Tämä frostin täyte/kuorrute maistuu melkein aivan kuten porkkanapiirakan valkea kuorrutus. Eli hy-vää ja makeaa! Laisinkin jos sekaan heittää tuorejuustoa, minkä minä tein ensimmäistä kakkua tehdessäni, mutta tuolloin kannattaa huomata että kuorrutteesta tulee juoksevampaa, jolloin kannataa ainakin haudata haaveet tasaisesta ja virheettömästä kuorrutteesta (kyllä, kokemuksen syvällä rintaäänellä puhun ;) Tämän viikkoisesta kakusta, jonka kuorrutteeseen ei siis tuorejuustoa tullut, tuli heti paljon ryhdikkäämpi ja helpommin jähmettyvämpää). Tätä tahnaa löin siis kakun väliin, ja tällä tein myös crumb coating sekä viimeistellyt vuorrutuksen. Reseptistä päällystä tulee paaljon, mutta liian kanssa pärjää aina ;) Itse löin ylimääräisen massan pakkaseen, josta sitä on helppo tursotella sitten vaikka muffinien tai uuden kakun koristeeksi. Kaakaota lisäämällä kermanvalkeasta päällyksestä saadaan mukava suklainen vaihtoehto, jonka täytekaveriksi voisin kuvitella sopivan esimerkiksi vadelmat tai tuoreet aprikoosit sekä persikat. Mielikuvitus rajana! 

Elikkäs, vatkaa voita kuohkeaski vaahdoksi joku 5 minuuttia. Sen jälkeen alkaa ärsyttävin vaihe, eli tomusokerin sihtaaminen! Ja sitä kun pitää jaksaa siivilöidä se vajaa puoltoista pakettia, niin meinaa pitkäpinnaisellakin hermot pettää :D (Pitkäpinnaisella en tarkoita itseäni, sillä itse olin valmis heittämään koko sihtilän mäkeen jo ensimmäisen parin desin jälkeen!).Välillä sekaan kermaa/matioa, vanilijauutetta, ja sitten taas tomusokeria. Kuorrutteen paksuutta on helppo pelata tomusokerin määrällä, mutta salaisuus piilee voissa. Kuorrute jämähtää todella nopsaa kovaksi jääkaapissa, ja sitten taas hieman lämpimässä seisottamalla se notkistuu jälleen kätevästi. Kuorrute ei kuitenkaan valu, toisin kuin tuorejuustoa lisättäessä kakun reinaut pääsevät rumasti näkyville kun massa ei pysykkään halutussa paikassa. Kokemusesta oppii :D 

Vielä tuosta crumb coatingista. Jos tosiaan tavoitteena on tehdä täydellisen sileä kuorrute, kannattaa täyttämisen jälkeen vetäistä kakun ympärille yltympäärisnä uloittuva ohuen ohut kuorrute, joka sitoo muruset ja tasoittaa kylkien epätasaisuudet. Jääkaappiin hetkeksi, jolloin kerros jämähtää niin, että sitä voi ihan vapaasti kosketella ilman että sormet tarttuu kiinni (tässä juuri butter creamin salaisuus!). Tämän jälkeen vain työstämään vasta varsinaista kuorrutusta, jonka tekeminen nyt onkin helpompaa, kun muruset eivät irtoile spatulaa nostaessa, ja kakku on jo valmiiksi melko tasainen ja ryhdikkään suorakulmainen. 

Eli nyt vain kaikki vähänkään keittotaitoiset hällän ääreen ja kakkua vääntämään! 

Loppuun vielä iloinen välipalaetana... 



~ Laura