Hello my precious ones!

*vetää syvään henkeä* Ja sitten lähtee. Tuossa edeltävänä päivänä poimittuja mustikoita pussittaessani tulin ajtelleeksi, että onhan se nyt jo kumma, kun en aikaiseksi tahdo saada yhden yhtäkään tekstiä, lupauksistani huolimatta! Viime viikkoina ajatuksia joita olisi ihan terveellistä omankin psyykkeen puolesta kirjoitella hieman ylös on pyörinyt nyt jo useampi mielessä, mutta jostain syystä itsensä raahaaminen koneelle (saatika sen ääressä pidemmän tovin pysyminen) on osottautunut taasen sitäkin haasteellisemmaksi. Lisäksi, tulen aina lopputulemaan, ketä kiinnostaa tietää? Nyt tulin ajatelleeksi asiaa vähän eri vinkkelistä: se lukee, jota kiinnostaa. Aloitin kirjoittelemaan blogia omaksi huvikseni, ja tarkoituksenani oli kirjoittaa ajtuksia koskien niin syömishäiriötä, siihen liittyviä jokapäiväisiä pieniä ja suuria asioita, mutta myös "kaikkea siltä väliltä". Moneen otteeseen kadulla kävellessäni olen tuumannut, että tuossapa olisi mehevä asia mistä halattaisi mieleni kirjoittaa, mutta sitten taas todennut, että no onkohan ihan kannattavaa, miten tämä liittyy omin ongelmiini mitenkään? No mutta tarvitseeko sen välttämättä liittyä onglmiini mitenkään? Jos haluan kertoa kansalle siitä, kuinka purkkani takertui auki olevaan tukkaani yrittäessäni sylkäistä sitä täydessä vauhdissa vasta tuleen, niin saan kai minä siitä infota, jos mieleni haljaaa?! (toisaalta, onkai se eräänalinen ongelma tuokin....?) Kukin tehköön omat päätöksensä viitsiikö moista höpötystä lukea vai ei. Nyt ajateltuna, itse koen paljon mukavammaksi höpöttää kaikkea sitä mitä mikä minusta sillä hetkellä tuntuu sopivalta ja hyvältä. Vaihtoehtona taasen on täysi hiljaisuus (kyseistä politiikkaa olenkin harjoittanut jo lähes koko kesän......). Jotenka kyllä, tästä lähtien en jaksa enää murehtia siitä, kuinka kirjoitukseni eivät täytä ehkä tiettyjä kriteerejä, enkä yllä teksteilläni (joita monet super-ihmiset saavat syydettyä sivuilleen joka päivä... how do they do that?!) ihan niihin atmosfääreihin joihin itsekkin ehkä haluaisin, mutta olen ottanut kirjoittamisesta nyt ihan turhan projektin, jonne koen tarpeeksi kirjoittaa ainoastaan 110% asiaa ja syviä ajatuksia. En taida olla olla liian vakava moiseen. Kyllä, kaikki sairaudet ovat vakavia, mutta omaani suhtaudun monesti melkoisella annoksella mustaa ja kieroutunutta huumoria. Toisaalta, haluan tuoda esille omia ajatuksiani koskien sairauttani ja sen mukanaan tuomia ajatuksia myös enemmän ja syvällisemmin, mutta taas toisaalta, en halua ottaa paineita siitä, että jokainen tekstini tulisi olla toinen toistaaan pidempi ja syväluotaavampi. Toisena päivä voin todella haluta kertoa perinpohjaisesti siitä, kuinka munkkipossun syöminen kahvilassa onnistui hienosti, kun taas toisena, aivopierun iskiessä, haluan kertoa jostain ihan turhanpäiväisestä (niikuin yleensäkkin tähän asti), vaikka sitten yhdellä sanalla tai kuvalla. Toisaalta haluaisin myös vakavoitua aina silloin tällöin, ja saada niitä todellisia ajatuksia ylös, koska tiedän niiden palvelevan niin itseäni, myös ehkä joitain muitakin, jotka sivustoilleni joskus vahingossa eksyvät. Vaikka olen itsekkin vielä puoli matkassa paranemistä, vertaistuki,sekä toisten kannustaminen ja tsemppaaninen ovat ihan ykkösjuttu matkalla kohti paranemista. Tähän haluan itsekkin panostaa, ja toivoisinkin joidenkin lukijoiden löytävän lohtua, tukea, apua tai hyötyä edes jollain tapaa joistain kirjoituksistani! Tämä kaikki siis vaihtoehtona sille hiljaiselolle jota olen nyt viettänyt. Olen jumittunut nyt ajattelemaan liikaa mahdollisia lukijoita, mitä he haluavat kuulla ja mitä ei, unohtaen,että perustin blogini ollessani sairaslomalla, tarkoituksenani kirjoittaa siitä aiheesta, mikä tekee minut sillä hetkellä onnelliseksi. Tekstit palvelevat minua itseäni, ja sen kautta myös toivottavasti joitain teitäkin.

Tämä saarna oli suunnattu lähinnä minulle itselleni. Olen tympääntynyt itseeni, kun en ole viikkoihin ja taas viikkoihin saanut aikaiseksi mitään, ja nyt yhtäkkiä oivalsin missä vika. Halusin vääntää rautalankaa lähinnä itselleni, ja taisi olla paikallaan. Heti helpotti, kun oivalsin että pirhana, niinhän nuo asiat ovatkin. Asioista ei kannata tehdä itselle turhan isoja ja mutkikkaita, saatika alkaa ottamaan niistä paineita. Tehtyäni itselleni tämän tunnustuksen, luulen että jos ei tässä vaiheessa ala lyyti kirjoittamaan, ei sitten koskaan. Unohdan paineet, odotukset sekä omien kirjoitusteni vertaamisen muiden kirjoituksiin, ja toteutan itseäni niin hyvin kuin vain voin, tuoden ajatukseni ja askareeni esille omaa tahtiani, omalla tyylilläni. Haluan jälleen löytää ilon kirjottamisesta, enkä tuntea sitä pakottavaa tarvetta, saatika ahdistusta siitä, onko suoritukseni riittävän hyvin. Vastaus on "kyllä" niille, jotka ajattelevat että onkohan tyttö joku super-suorittaja. Olen, kaikessa, ja tästä en halua tehdä itselleni taas yhtä suoritusten ja saavutusten temmellyskenttää. Tämä kolkka saa toimia ajatusteni sylkykuppina, johon kirjoitan fiiliiksistäni ja vireystasostani riippuen asiaa tai asian vierestä. Kuulostaisiko tämä kaikki reilulta minua itseäni kohtaan?

Aamen, kiitos ja näkemiin. Huhhei kun helpotti. Mutta vielä sen verta kun nyt pääsin vaihtiin, niin jotta pääsisin toteuttamaan toivettani siitä ajatuksesta, että tekstini saattaisivat palvella joitain muitakin kuin vain itseäni, halaisin nyt esittää kysymyksen teille: msitä kirjoittaa? Tajusin, että en ole kirjoittanut piiitkiin aikoihin mitään kunnon asiatekstiä, saatika edes vilauttanut teille muun muassa ateriasuunnitelmaani (kiinnostaisiko...?), taikka sen toimivuutta tai tämän hetkistä tilannettani tai tai tai... Onko jollain teillä erityistä toivetta siitä, mitä oikeasti haluaisitte purkkapallojen tukkaan takertumisen lisäksi kuulla tai nähdä? jotain ihan tiettyä, oikeaa asiaa joka tällä hetkellä askarruttaa mieltänne? Luulenpa, että moinen pieni potku persauksiin olisi paikallaan, ja sitä myötä voisin taas päästä hieman vauhtiin tässäkin touhussa, vaikka elämässä tuntuu olevan tällä hetkellä ihan muutenkin tarpeeksi kysymyksiä ratkottavana (lupaanpa kirjoittaa vaikka tuostakin ihan piakkoin, sen verta noita ajatuksia on virrannut päässä taas näin syksy pikku hiljaa lähestyessä...)

Mutta siis, ajatuksia, toiveita, kysymyksiä, ehdotuksia...... niitä otetaan nyt enemmän kuin mielellään vastaan :) 

Kiitos ajastanne ja kärsivällisyydestänne, jaksan hymyillä joka kerta leveämmin ja leveämmin kun saan uteluja siitä, että vieläkö meinaan kirjoitella. Juurikin TE pidätte minut raiteella ja vireessä. Ei heitetä teidän panostanne hukkaan! 

~ Late 

Meditointimatkalle saareen

Pitkän ja tiskastuttavan jaakailun jälkeen päätin pakata pidemmän vapaan kunniaksia kimpsut ja kampsut kassiin, ja suunnata maalle! Mikä olisikaan mahtavampi tapa viettää aurinkoisia kesäpäiviä kuin rentoutua omalla kesämökillä Hailuodossa? Maalla on mukavaa! Vai onko? Pientä koostetta siis kuluneen viikonlopun touhuiluista....

Sankko kainaloon, kampetta niskaan niin että vain sieraimet pilkottaa hupun suusta, itsensä palsamointi päästä varpaisiin hyttysmyrkyllä, viittä kokoa suuremmat saappan jalkaan ja mars matkaan suolle hilloja jälestämään! Lauantaiaamun voi vaihtoehtoisesti kuluttaa kiertämällä suolla kolme tuntia kehää kompassi ojossa ja musta hyttyspilvi tiiviisti kintereillä seuraten. Reissun saldo: kokonaiset kolme kypsää hillaa, muutama raaka tuppi, itikan pistoista turvonnut naama sekä rakko vasempaan kantapäähän. Mutta myös roppakaupalla raitista ilmaa, laatuaikaa viehättävien rouvien kanssa, monen monituista hetkeä jotka ovat vähintäänkin verrattavissa Avaraan luontoon,sekä kunnon eräjormailua tasapainottamassa muutoin niin urbaania elämänmenoani. Vaikka saalis jäi "hieman" laihaksi, ei reissu olisi voinut olla yhtään onnistuneempi. 

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takullä yllätyt... ainakin minä yllätyin! Ikinä, koskaan aikaisemmin eläissään en ole joutunut kokemaan jotain yhtä järkyttävää, ahidtavaa ja  hermoja raastavaa, mitä tuolla pahaisella pikku metsäretkellä tänä viikonloppuna. Sääskiä. Miljoonittain sääskiä! Sieraimista, suusta, silmistä ja korvasta sisään! Minä, joka olen ikänsä asunut metsän laidalla, mökkeillyt metsän laidalla, laukkonut pitkin metsiä milloin milläkin mielikuvitusyksisarvisella laukaten, olen tottunut siihen että pihalla ei olla yksin, vaan aina kaverina on kuutio tolkulla hyttysiä, mutta tänään koitti tuo päivä kun minullakin tuli mitta täyteen. Eläissäni en ole nähnyt niin paljoa sääskiä, ja lopulta saatuani totaalisen paniikkiraivoitkupotkukohtauksen, juoksin marjasankko päähän painettuna paksu musta puuro perässä seuraten aina mökin kuistille asti. Onnekkaita olivat Lostin asukit, joita seurannut musta outo savusumu oli VAIN savua, nimittäin minua vainonnut musta pilvi piti sisällään miljoonia ja taas miljoonia verenhimoisia pikkupiruja. Naamani on kuin tykitetty vieriviereen pieniä punaisia pistojäkiä, ja näytän vähintäänkin siltä, kuin kasvojenkohitukseni olisi erittäin epäonnistunut....

  

...Ja koska olen koko kuluneen viikonlopun ajan viihdyttänyt itseäni paremman seuran puutteessa lauleskelemalla ääneen itsekseni päässäni soinutta seuraavaa korvamatoa, ajattelin syövyttää kyseisen, varsin tarttuvan rallatuksen myös teidän mieliinne. Olkaa hyvä.

Once there was a magical elf who lived in a rainbow tree...
He lived downstairs from a flatulent dwarf who was constantly having to pee.
One day the elf could take no more,
so he went to bang to the rude dwarf's door,
and whadda ya know?
They suddenly both were marrrrriiieeeddd!!!

Miten saada viisi senttiä leveä mustelma, jota koristaa RAKKO keskelle pojhetta, sekä istuma lihakset ja pitkät selkälihakset tuhannen jumiin? No hevostelemalla. Piti päästä kokeilemaan uutta sotaratusani, joka on minulle kesäkäyttöön luvattu. Ehkä molempia osapuolia hieman jänskätti, ja pientä kankeutta ensalkuun havaittavissa, mutta kyllä meillä Meiramin kanssa rupesi sittemin lyyti hyvin kirjoittamaan. Kyllä me ollaan kovassa iskussa kun koko kesä ankarasti reenataan ;) Seriously talking though, oli ihana päästä pitkästä aikaa kunnolla hevosen selkään, ja antaa tuulen ulvoa korvissa kun hevonen päästää alla täyttä laukkaa; tunne jonka olin melkein jo unohtanut!

Kuvissa komeilee Tilta (joka ei ole poni vaikka kuvista voisi niin ajatella :D), joka on täysin identtinen tuonpäiväisen ratsuni Meiramin kanssa... Minusta ratsailla ei onneksi ollut julkaisukelpoista materiaalia ;) Farkut ja kukkasaappaat, ei se maalla ole niin justiinsa ;) 

... ja vähän lisää marjoja. Ihan parasta kesässä ja mökillä on se, kun aamulla herää, harppaa ojan yli, ja kappas, dinner is served! Senkun poimii mustikoita/vatukoita/lakkoja aamupalan kaveriksi <3 Kieli pitkällä odotan vadelmia ja mustaherukoita, vaikkei mansikka kiintiö ole vielä läheskään täynnä! 

Tulipa myös todistettua, että rannekelloni on vedenpitävä, vaikkei olisi päälle päin arvannut. Lähdimme rannalle uittamaan koiraa ja vanhempiani (kyllä, hekin ovat remmissä ja niille heitellään keppiä...) ja kymmenen minuuttia myöhemmin olin itsekkin yllättäen vedessä. Paitapusero uikkarin asemaa ajaen, ja rannekello kruunaamassa koko komeuden. Aikomuksenani ei ollut uida, mutta koska vesi olikin niin lämmintä, päätin minkäin heittää talviturkkini mereen. Aivan mielettömän ihanaa, vaikka oudolta tuntuikin uida vaateet niskassa. Kuvittelin olevani selviytynyt haaksirikkoutuneesta laivasta..... kuvittelu loppui kuitenkin hyvin pian, ja kiire tuli pois kun tajusin kelloni olevan ranteessa, hupsista. Vielähän tuo tikittää, vaikka linssi onkin hieman kostunut sisältäpäin. Kuvissa uupunut hengenpelastaja "kuivaa" itseään sannikkoon. Ihana oli laittaa tämä paskapakkaus auto perään <3

Kaikkea muutakin ihanaa tuli taas mökillä hommailtua, ja vaikka tänään jouduinkin palaamaan takaisin mantereen puolelle, kutsuu minua tuo aurinkosaari jo heti huomenissa! Sulkkista, grillailua, löhöilyä kerä mahtavan kirjan, jäätelönosto reissut vanhoilla pyörillä, uintia, marjojen poimintaa, ristikoiden täyttämistä, sukulointia, saunomista ja kylpemistä vihtalla..... kyllä sitä saa mökilläkin ajan ihan hyvin kulumaan! Sinne siis palailen heti huomenissa.

Tähän sangen tyrmäävään ja mykistävään installaatioon, jonka löysin jääkaapin päältä, kahvinkeittimen vierestä, on hyvä lopettaa. Gotta loooove my granny <3

~ Laura

In your face Tonttu!

Lorvailua, shoppailua, leffatreffailua, töiden tekoa, huonosti nukuttuja öitä, univelkaa, pientä alakuloisuutta sekä stressailua (turhasta), mutta myös rentoutumista ja hyvää mieltä, näistä on kulunut viikko tehty.Silti yksi kokemus nousee yli muiden, jonka johdosta kuljin yhden iltapäivän ajan rintarottingilla ja suu messingillä. Nimittäin.

Neljän vuoden tauon jälkeen, vihdoin ja viimein sain itseni raahattua paikalliseen kiinalaiseen raflaan, jossa ennen sairastumista tuli vierailtua harvasen päivä. Nytkin viimeinen vuosi on kulunut vain aikoessa ja suunnitellessa, mutta tällä viikolla tuo odotettu päivä viimein koitti. Ja mikä parasta, ilman suuria ennakkosuunnitelmia ja suurempaa häsläystä ja ahditelua: omasta aloitteestani päätimme ydessä äitini kanssa että otamme isän matkaan, ja tulemme kolmistaan seuraavana päivänä yhdessä syömään. Ja näin tehtiin: sinne upposi kinkkiksen buffetti, joka piti sisällään mm. chilihärkää, chilipossua ja kasviksia, kanaa ja kasviksia, kevätkääryleitä, paistettuariisiä, hapankaalta..... jösses että maistui!! Ja ainoa ahdistus mikä reissusta jäi, oli harmistuminen siitä, että en ole aikaisemmin uskaltautunut entistä lempiruokaani syömään. Mutta nyt tähän tulee muutos, taatusti! Saipahan pelot ja ahdistukset kyytiä ja kunnolla! 

Lisäksi tonttua hätyytettiin jo heti seuraavana päivänä ostamalla lisäenergiaa töihin; nimittäin jäätelö. Eikä mikä tahansa jäätelö, vaan kauan kaivattu ja haluttu Ingman Iso lakritsi. Minä mitään pikku tuutteja ala imeskelemään... ja hyvin jatksoi töissä kaljakoreja kannella ;) Aina siihen asti että oli aika nautiskella eväänä ollutta kunnon kulinaristiruokaa: kylmää hernekeittoa haarukalla pikapikaa ennen väliaikaa. Kerkesi syödä omenanki, luksusta ;) 

Seuraavaksi ruokahaasteeksi itselleni olen asettanut muun muassa autogrillin kokolihahampparin kaikilla mausteilla, kunnon pizzapläjäyksen (ei mitään kotitekoista) tai lehtipihvin maustevoillla ja kasalla ranskalaisia... lista on oikeastaan melkio loputon. Haasteita, ja niiden myötä sekä onnistumisia kuin epäonnistumisiakin kohtaa edelleen joka päivä, mutta nämä haasteet kyllä aion toteuttaa vielä tämän kesän aikana ;) 

~ Laura